Vanhan vuoden muisteloita viime viikoilta

Nyt kun vuotta 2013 on jäljellä vajaa kymmenen minuuttia on hyvä muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Ja kahden viikon Suomi-lomakin alkaa kohta olla jo lopuillaan.

Ensimmäistä kertaa sitten vaihtovuoteni kävin Brasiliassa ja tajusin kuinka paljon maasta kuitenkin tykkään, kaikista vaikeuksista huolimatta. Toki toinen merkittävä seikka on toki Itävalta. Kuitenkin noin kolme ja puoli kuukautta eli lähes kolmasosa vuodesta kului siellä. Samoin kuin lukiovaihdossakin, myös yliopistovaihdossa oma aktiivisuus vaikuttaa paljon kavereiden saantiin ja siihen miten kivaa vaihdossa tulee olemaan. Ikäväkseni täytyy todeta etten ole ollut niin aktiivinen kuin olisin ehkä halunnut. Toisaalta taustalla kummittelee aiempien huonojen kokemusten ja koulukiusaamisen jälkeen se tunne, kun ei koe kuuluvansa joukkoon(kun esim. ne saapasmaalaiset puhuu vaan koko ajan omaa kieltään) jolloin ei edes huvita yrittää viettää niiden muiden kanssa aikaa. Toisaalta taas en ole juurikaan käynyt vaihtaribileissä koska useimmat viikonloput olen ollut joko ulkomailla ulkomailla(eli siis muualla kuin Itävallassa, heh heh) tai sitten Alpeille, kuten seuraavissa kuvissa St. Johann - Alpendorfissa ja Wagrainissa 14-15.12. Myönnän olevani hieman yliherkkä tuolle joukkoonkuulumattomuudelle. Jos koen, etten oikein kuulu joukkoon ja muilla tuntuu olevan hauskaa keskenäänkin ja minä jhään ulkopuoliseksi, häivyn hyvin äkkiä paikalta ja mieluummin sitten teen jotakin yksin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa pääasiassa huoneessa tietokoneella istumista.

Vuonna 2013 hain vaihtoon Salzburgiin, edistyin opinnoissani hyvin oikeastaan ensimmäistä kertaa yliopistourallani oikein kunnolla. Toki joitain kursseja jäi kesken ja joudun siitä kärsimään nyt kun suunnittelen mitä kursseja onnistuisin tulevana keväänä käymään ettei kaikki jäisi lukuvuodelle 2014-2015, jolloin pitäisi myös kandia kirjoitella. Kesällä tein töissä pelkkää yövuoroa ja se oli mukavaa ja ehkä teen niin ens kesänä myös. Tosin haave lyhyistä muutaman päivän reissuista viiden yön työputkien välissä ei oikein toteutunut. Tanskan AFS-reissut eli VSS heinäkuussa ja UdBz marraskuussa jäivät myös mieleen. Olen onnekas kun mulla on elämässäni niin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja Eurooppaa. Toivottavasti tavataan taas pian!

Tosiaan viimeinen viikonloppu Itävallassa ennen joululomaa Suomessa meni Alpendorfissa. Sinne on noin tunnin junamatka Salzburgista plus päälle noin 10 min matka skibussilla rinteille. Ostin lauantaina lipun 1,5 päiväksi eli lauantaina klo 12 eteenpäin ja sunnuntaina koko päivä. Sää oli melko suosiollinen, aurinkoista ja rinteet hyvässä kunnossa, mikäli poisluetaan noin +4c lämpötilan aiheuttama pieni sohjoutuminen aurinkoisimmissa kohdissa. Alpendorfin rinteet ovat useamman eri vuoren rinteillä, joten siksakia laskemalla pääsee myöskin viereiseen Wagrainin keskukseen, jonka rinteistä itseasiassa tykkäsin jopa enemmän. Jos jaksaa siksakata vielä pidemmälle ja käyttää laakson ylittävää gondolia, pääsee Flachauhun asti.

Ei voi olla mitään kivempaa kuin pilvetön taivas(ei noita paria pientä lasketa!) ja aurinko ja rinteet(ja se kylmä olut)! Elämä on kyllä välillä todella ihanaa. Tosin vastapainona sitä vitutusta ja pahaa mieltä on välillä ollut vaikka muille jakaa, valitettavasti. Tässä Suomessa ollessa on ollut aika paljon huonojakin hetkiä. Mutta...

Ajatuksia Suomi-loman jatkosta seuraavassa postauksessa. Hyvää uutta vuotta 2014!

Ajatuksia Suomesta 24h myöhemmin

Kello on kaksitoista illalla, mikä tarkoittaa että olen ollut rakkaan kotimaan kamaralla jo vuorokauden. Lennot menivät melko mukavasti. Salzburgin kenttä on pieni ja näppärä. Frankfurtissa oltiin yli puoli tuntia myöhässä ja lentohenkilökunta pahoitteli sitä SZG-FRA lennon aikana ainakin kolmesti "Täällä puhuu kapteeni, lennämme nyt... ja lämpötila Frankfurtissa... pahoittelen että olemme myöhässä" :D Lentokentällä tapasin yhden niin ikään Salzburgissa opiskelevan ruotsalaisen, joka oli ollut samalla lennolla.  Frankfurtissa jaksoin ihmetellä ja hämmästellä aina kun kuulin jonkun puhuvan suomea. Mikä on sinänsä melko outoa, koska oon kuitenkin ollut Itävallassa vain kolme kuukautta(versus Brasilian 10kk) ja oon viettänyt jonkun verran aikaa muiden suomalaisvaihtareiden kanssa eli suomea ollaan puhuttu.

Vaikka Frankfurt on iso kenttä, se on aina ollut yksi suosikeistani. Jos käy huono tuuri, voi joutua kävelemään pitkiäkin matkoja konetta vaihtaessa, mutta olen itse onnistunut tältä välttymään. (Äiti tosin on varmasti eri mieltä esim. Maltan reissusta...) Lisäksi isolla kentällä voi bongailla kaikenlaisia erikoisempia lentoyhtiöitä ja koneita, joita Suomessa ei näe. Ne tosin aiheuttavat myös jonkinmoista kaukokaipuuta.

Lennolla Frankfurtista Helsinkiin kuuntelin tämänpäiväisen talvipäivänseisauksen kunniaksi CMX:n samannimistä kappaletta. Vaikka lunta ei ollut ei sitten yhtään, tuntuivat sanat koskettavilta. "Lunta joka suuntaan, eikä tietä missään, minä olen palaamassa sinne mistä lähdin." Kone laskeutui ja oli hämmentävä olla tutulla Helsinki-Vantaalla taas. Sazlburgissa myöskin asuva Tiina oli samalla lennolla, muttei saatu vierekkäisiä paikkoja kun kone oli täynnä. Kentällä ehdittiin kuitenkin aikamme kummastelemaan kun kaikki puhuvat suomea ja ei voikaan suomeks enää kommentoida kanssaihmisten juttuja. "Siis kato nyt totakin muijaa, miks hitossa se möykkää tuossa. Ei herranjestas noita vaatteitakin" jne. Laukkukin tuli suht nopeasti. Ainoa haittapuoli oli se, että jouduin odottelemaan yli tunnin ennen kuin Tampereen bussi lähti.

Ulkona oli harmaata, tihkusateista ja ankeaa. Ei lumesta tietoakaan. On tämäkin joulu. Suomeen paluu tuntui oikeastaan kurjalta. Olen edelleen sitä mieltä, että tulen myöhemminkin asustelemaan jonkin aikaa ulkomailla ja tämä kotimainen sateenharmaus ei ainakaan poistanut sitä halua. Kotona Tampereella oli aamuneljältä. Olin henkisesti varautunut näkemään känniääliöitä matkalla bussiasemalta kotiin, mutta yllättäen vältyin siltä. Oli ihana astua taas omaan pikku kämppääni ja nukahtaa omaan leveään ja pehmeään sänkyyn. Sitä olikin ikävä, sillä Salzburgissa sänkyni on kapea ja patja sekä tyynyt jo aikansa eläneitä.

Tänään olen käynyt asioilla. Hain kirjastosta yhden tenttikirjan, vaihdoin Stockan Forexissa Puolan zlotyja ja Tanskan kruunuja euroiksi ja kävin työpaikalla pikaisesti moikkaamassa ihmisiä ja hakemassa työpaikan perinteisen joululahjakortin. Aiempina vuosina lahjakortilla on joko voinut ostaa jouluruokaa kaupasta TAI käydä syömässä ravintolassa, tänä vuonna sen sai käyttää vain jouluruokaostoksiin ja vika voimassaolopäivä on huomenna. Suuntasin siis ruuhkaiseen ostoshelvettiin, joka myös Prismana tunnetaan. Innostuin 30 euron lahjakortista niin, että lappasin ruokaa kärryyn oikein urakalla. Porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, graavilohta, naudan pihvi, hunajabroileria, kananmunia, piparkakkutaikinaa, joulutorttutaikinaa, ruisleipää ja mitä vielä! Ehkä yksinasuva sinkku noilla pärjää joululoman ajan. Toki ostoksiin meni reilusti yli 30 euroa(itseasiassa noin 80 euroa) mutta eipähän tartte käydä kaupassa loman aikana uudestaan.

Ajatukset on vähän sekavat. En voi sanoa, että Salzburgissa olisi tähän mennessä ollut mitenkään supermahtavaa koko aikaa, mutta vähemmän siellä oli masentunut fiilis kuin Suomessa. Toivon niin että täällä olis lunta ja olis enemmän talvifiilis. Ehkä se tästä. Toisaalta en kuitenkaan haluais asua Salzburgissa noin niiku pysyvästi.

 

Ajatuksia Suomesta

Mun on monta kertaa pitänyt kasailla Suomeen liittyviö ajatuksiani blogiin, mutta se on aina jäänyt. Nyt kun parin viikon Suomi-lomaan on enää muutama tunti, on hyvä pysähtyä miettimään kotimaata hieman. (Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen joskus keskiviikkona ja saatoin sen loppuun äsken Frankfurtin lentokentällä.)

Olin seitsemän vuotta sitten(!!!) vuoden Brasiliassa, joten en ole ensimmäistä kertaa pidempään poissa Suomesta. Itävalta on toki huomattavasti lähempänä, vanhempani kävivät täällä lokakuussa ja ikääkin on tullut lisää. Varsinaista koti-ikävää ei siis oikeastaan ole tullut. Enemmän kyseessä on kaipuu pieniä asioita kohtaan. Asuntolamme yhteiskeittiössä on mukava viettää silloin tällöin aikaa muiden asukkaiden kanssa, mutta siellä on usein hyvin täyttä ja kkeittiökaappia omistamattomana on rasittavaa raahata aina kaikki tarvikkeet kattiloista lautasiin ja öljyyn omasta huoneestani. Kaipaan siis omaa ahdasta ja säilytystilatonta keittiönurkkaustani Tampereen asunnossani. Jos tulee nälkä, voi kävellä noi kymmenen askelta "olohuoneesta" keittiöön ja laittaa ruokaa. Lisäksi jos iskee nälkä klo 2:30, voi ihan hyvin laitella jotakin pikkusyötävää.

Kuten sanoin, yhteiskeittiössä on mukavaa välillä ja torstaina sain vihdoin ja viimein myös oman lokeron keittiöstä joten ei tarvitse joka kerta kantaa tiskiainetta, kattilaa ja ruokia omasta huoneestaan keittiöön. Ikää puoli on se, että erimaalaiset ihmiset jumiutuvat helposti omiensa seuraan enkä jaksa olla keittiössä kovin kauaa jos ja kun kämppikseni ja hänen saapasmaalaiset kaverinsa puhuvat keskenään vain omaa kieltään.

Olen seuraillut satunnaisen säännöllisesti Suomen uutisia täällä ollessani. Monella tapaa olo on erilainen kuin Brasiliassa ollessani. Koska en asu perheessä, on vapaata melko paljon ja ei haittaa vaikka viettäisi laiskottelupäivän kotona. Yliopistolla on melko rentoa, mikä on toisaalta kiva vaihtelu Suomen pitkiin päiviin ja suuriin kurssimääriin, toisaalta mitäs olen ottanut niin paljon kursseja.

En varsinaisesti ikävoi Suomeen, vaan ajatus mahdollisesta tulevastakin oleskelusta ulkomailla tuntuu entistä mieluisammalta. En silti väitä myöskään Itävallan olevan mikään autuas onnela, mua on vain vituttanut paljon vähemmän Itävallassa kuin Suomessa.

Tähän asti pääsin eilen perjantaina 20.12 Frankfurtissa, mutta teksti jäi julkaisematta kun nettiyhteys pätki ja hidasteli. Päivitys ekasta vuorokaudesta Suomessa seuraa kohta.

Kitzsteinhornilla lumilautailemassa

Aika lentää melko vauhdikkaasti vaikka samalla tuntuu että mitään en oo saanu aikaan. Kuun vaihteessa yliopistolla oli portugalin kurssi, joka liittyi tulevaan filmifestariin. Tehtiin pieni lyhytelokuva. Mut voi bongata taustalta pelaamasta futista, olen se punapaitainen.
http://youtu.be/bcKXcFAphPU

Kurssin aikana saimme nauttia hauskoista brasilialaisista vieraista, mukana oli mm. Rafael, joka tunnetaan myös nimellä Rafucko. Hän on tehnyt kriittisiä videoita Brasilian viime kevään tapahtumista. Kaikkiaan meitä oli noin 20 hengen porukka ja vajaa kaksiviikkoinen oli todella hauskaa aikaa. Lopuksi oli siis brasilialaiset filmifestarit Salzburgissa. En ehtinyt itse katsomaan kaikkia näytettyjä elokuvia, mutta pidin niistä jotka näin. Amazônia eterna kertoo Amazonasin alueesta ja kuinka yritykset voivat ympäristöystävällisesti toimia siellä ja olla hyvissä väleissä paikallisväestön kanssa. O som ao redor on Brasilian tämän vuoden Oscar-ehdokas. Elokuva oli hieman erikoinen, mutta tykkäsin kyllä. Ehdoton suosikkini oli Xingu, joka kertoo Villas Bôasin veljeksistä ja heidän työstään Brasilian alkuperäisväestön kanssa. Suosittelen lämpimästi katsomaan ko. elokuvan.

Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi ja lyhytelokuvan kuvausten edistyttyä niin mallikkaasti, että sunnuntai olikin vapaapäivä, suuntasin Kitzsteinhornille. Meinasin ensin mennä johonkin lähempään keskukseen sillä 30.11 oli monessa paikkaa kauden avaus, mutta totesin mieluummin laskevani 15 rinnettä jäätiköllä, kuin kolmea jossain muualla. Ja jaksan edelleen hehkuttaa ja ihailla noita maisemia ja kaikkea. Miten mä tuun selviin kun meen takas Suomeen ja rinteet on paljon pienempiä ku täällä?!

 Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja ylhäällä jäätiköllä yli 2400 metrin korkeudessa oli pakkasta sopivasti. Ainoa haittapuoli tuolla laskemisessa on pitkähkö matka Salzburgiin. Junalla Zell am Seehen vajaa 2h ja sitten noin 25min bussilla Kapruniin.

Iltapäivästä aurinko laski vuorten taakse(ja teletapit menivät nukkumaan, heh heh) ja lumi näytti ihanan siniseltä. Lumilautailu ja Alpit on vaan niin parasta, ei voi sanoa muuta. <3 Loppuun vielä bonuksena hauska kuva. Laskin tuonne alimmalle väliasemalle ja pyysin yhtä isommassa porukassa ollutta jätkää ottamaan musta kuvan. No, sen muutama kaveri kysyi saako he tulla mun kanssa kuvaan. Mikä jottei! Mulla ei siis ole hajuakaan ketä noi tyypit on, mistä ne on, mitkä niiden nimet on tai miks toi yks pussaa mun kypärää, mutta tulipahan hauska kuva! :D

Blogihaaste

Laiska ja saamaton bloggari tässä hei! Heini haastoi minut marraskuussa tähän 11 faktaa -juttuun. Vihdoinkin sain vastailtua.

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.

11 faktaa:
1. Olen perheeni ainut lapsi. Nuorempana se harmitti kun olis kaivannut leikkikaveria ja toisaalta hiukan vanhempana taas siksi kun on nähnyt kuinka läheisiä ihmiset sisarustensa kanssa ovat. Toisaalta meidän perheemme ei varmaan olis matkustellut niin paljon jos lapsia olis enemmän.
2. Olin lukioaikanani vuoden AFS-vaihto-oppilaana Brasiliassa ja olen siitä lähtien ollut aktiivisesti mukana AFS:n vapaaehtoistoiminnassa.
3. Tykkään tosi paljon lentokentistä ja lentokoneista, musta on oikeasti kivaa kun pääsee matkustamaan esim. lentokonetyypillä, jolla en oo aiemmin matkustanut. (A380 ja B787 odotellessa…)

4. Tähän mennessä olen käynyt 44 eri maassa.
5. Vaikka paljon on maailmaa jo nähty, en ole koskaan käynyt Ilomantsia idempänä. :D
6. Ala-asteella soitin kaksi vuotta viulua, mutta lopetin kun kyllästyin.
7. Kolmevuotiaana olin vakaasti sitä mieltä, että ruotsinlaivalle kannattaa muuttaa asumaan kun siellä on niin kivaa…

8. Nuorempana olin pahasti allerginen kissoille ja koivuille, mutta nykyään oireita ei näy eikä kuulu lainkaan.
9. Aion lähteä yliopistoaikanani vielä uudestaankin vaihtoon, mieluiten Islantiin tai Belgiaan.
10. Olen ollut opiskelujeni ohessa viikonlopputöissä yli 3,5 vuotta ja menen taas jouluksi töihin.
11. Viime keväänä olin mukana tekemässä Tampereen teekkareiden Rakkauden Wappuradiota ja se vahvisti ennestään haluani työskennellä radiohommissa.

Heinin kysymykset minulle:
1. Miten olet viihtynyt vieraassa maassa?
- Melko lailla hyvin. Välillä on ärsyttänyt byrokratiaongelmat, mutta toisaalta alppimaisemat ja matkustelun helppous piristävät.

2. Kuinka kauan olet ollut reissussa ja kuinka kauan tulet vielä olemaan?
- Lähdin syyskuun puolivälissä ja Suomeen palaan helmikuun 7. Tosin olen joulun aikaan käymässä Suomessa noin 2 viikkoa.

3. Mitä kaipaat Suomesta eniten?
- Oma rauha ja yliopiston maukkaat ja edulliset ruuat! Oma rauha siksi kun asuntolassa on yhteiskeittiö ja asun kahden hlön huoneessa. Kämppis on tosi kiva ja yhteiskeittiössä on hauskaa, mutta harvoin on sellaista omaa rauhaa olla yksin. Yliopistolla ruoka-annoksiin ei kuulu salaattia ja ne maksaa halvimmillaan 3,9€ kun Suomessa ne on 2,6€.

4. Mikä on suurin kulttuuriero Suomen ja oleskelumaasi välillä?
- Suuriin eroihin en ole törmännyt, mutta arjessa eniten näkyvät ihmisten teitittely(pankissa minäkin olen Frau Sukunimi) ja se, ettei joka paikassa voi maksaa kortilla.

5. Ärsyttääkö jokin asia tai tapa oleskelumaassasi?
- Tupakointi sisällä. Baareissa saa polttaa ja niissä monesti on joku savutonkin alue, mutta myös meidän talon aulassa saa tupakoida ja siellä moni polttaakin kun on asukaskokous tai muuta. Vituttaa se savupilvi siellä ja kaikki vaatteet haisee kamalalta sen jälkeen.

6. Millainen on hintatasoero Suomen ja oleskelumaasi välillä? Voit antaa muutaman esimerkin.
- Melko sama muissa asioissa paitsi alkoholissa. 400-500g jauhelihaa maksaa noin 3,5€~4€ ja litra maitoa vähän yli euron. Kelvollista punaviiniä saa pullon noin 3 eurolla.

7. Syötkö samoja ruokia kuin Suomessa söit, vai onko ruokavaliosi muuttunut jotenkin?
- Koska talossa on yhteiskeittiö, jääkaapissa ja pakastimessa ei uskalla juurikaan ruokia säilyttää ettei joku niitä pölli ja ikkunan väliin mahtuu rajallisesti kylmätuotteita, täytyy myöntää, että kokkaan vähemmän kuin Suomessa ollessani. Teen usein aika yksinkertaista ruokaa ja myös salaatin syöminen on jonkin verran vähentynyt.

8. Oletko saanut paljon uusia kavereita, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä myöhemminkin?
- Paljon on hyvänpäivän tuttuja ja luentokavereita, mutta mitään syviä ystävyyssuhteita ei ole syntynyt. Ehkä osin oma vika kun en jaksa kaikissa kissanristiäisissä ravata, mutta toisaalta muutenkin tuntuu, etten aina ihan kuulu joukkoon, liekö se sitä ettei tunne kaikkia ihmisiä niin hyvin. En tiedä. Varmasti monen ihmisen kanssa tulee oltua myöhemminkin yhteydessä. Toisaalta tosi moni asuu eri asuntoloissa ja joka asuntolassa on vähän se niiden oma jengi.

9. Pidätkö kohteesi ilmastosta vai onko ikävä Suomen syksyä ja talvea?
- Tykkään ja en. Loka-marraskuussa lämpötilat sahasivat kummasti edestakas. Lokakuun puolivälissä oli kylmä ja tuli vähän räntää ja sitten 2vk myöhemmin hain lumilaudan huollosta t-paitasillani. Suomessa kun tulee talvi niin se kunnolla tulee sitten, toisaalta täällä on enemmän lunta tuolla kaupungin ulkopuolella ja vuorilla, jäätiköillä pääsee laskettelemaan jo syys-lokakuussa. Toisaalta ei tartte mennä kuin puoli tuntia täältä etelään niin jo on kunnolla lunta ja talvi.

10. Voisitko kuvitella jääväsi asumaan maahan pysyvästi?
- En ehkä Salzburgiin, mutta alppikohteet kieltämättä houkuttelisivat. Toisaalta viihtyisin varmasti Salzburgissakin paremmin jos tuo yhteiskeittiö ja jaettu huone eivät ärsyttäisi niin paljon.

11. Lopuksi anna kohdekaupungistasi yksi  nähtävyysvinkki, joka matkailijan tulisi nähdä.
- Suosittelen käymään Untersberg-vuorella. Sieltä on komeat maisemat ja siellä voi myös patikoida Saksan puolelle. Ylös vuorelle voi kiivetä jalkaisin, mutta sinne pääsee myös kabiinihissillä. Talvisin sieltä voi tulla alas suksilla/lumilaudalla yhtä rinnettä pitkin.

Olen laiska ja kaikki on kuitenkin tehneet tän jo niin en jaksa haastaa ketään. Anteeks!

Zürichissä käymässä

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, tasan kahden viikon päästä olen (toivottavasti) paraikaa laskeutumassa Helsinki-Vantaalle. Ihmeen nopeasti on syksy mennyt. Toki mulla on kaksiviikkoisen Suomen joululoman jälkeen vielä hieman yli kuukausi aikaa Itävallassa, mutta kyllä tämä silti on lopun alkua.

Muutama viikko sitten kävin Zürichissä. Junaliput maksoivat noin reilun 100e, mutta mitäs pienistä. En ole Zürichissä aiemmin käynyt ja toki Keski-Euroopan suomat matkailumahdollisuudet täytyy hyödyntää. Matka aiheutti lisäjännitystä heti alkuunsa. Saksan puolella tehtiin useampana viikonloppuna ratatöitä, mikä vaikutti myös SAlzburgin junaliikenteeseen. Joitakin junavuoroja oli peruttu ja osa yöjunistä ei kiertänyt päärautatieasemalle vaan ajoi suoraan eteläiselle pikkuseisakkeelle. Lippuja ostaessani huomasin suoran junayhteyden kulkevan vain eteläisen aseman kautta ja verkkopalvelun ehdottavan yhteydeksi HBF:ltä(päärautatieasema) lähijunaa noin tuntia aiemmin. Koska tunnin odottelu seisakkeella ei innostanut, ostin lipun seuraavaan junaan. Ensin Balkanin yöjunalla Schwarzach St. Veitiin ja sieltä sitten toisella yöjunalla Zürichiin. Hbf:llä saapuessani taulu iloisesti ilmoitti, että sieltä olisikin ollut bussikuljetus eteläseisakkeelle sitä suoraa junaa varten. Arvatkaa ketuttiko? Olisi sen tiedon varmaan jostain ÖBB:n "liikennetiedotteet"-osiosta löytänyt, mutta olis kiva kun se olis ollut aikatauluhaussakin. Kyllähän Suomessakin parjatun VR:n lipunmyyntisivu kertoo aina, että junayhteys välillä Suonenjoki-Pieksämäki on korvattu bussilla. Balkanin juna oli lähdössä ensin 5min, sitten 15min ja lopulta noin 30min aikataulustaan jäljessä, ratatöistä johtuen. Kysyin jo asemalla konnarilta jatkoyhteydestä, sillä vaihtoaikaa oli noin 25min. Konnari sanoi jatkoyhteyden kyllä odottavan.

Sveitsi eli Helvetia. Noilla on muuten oma lentoyhtiökin: "Tervetuloa Helvetic airwaysin lennolle Helsinkiin" xD

Lähestyessämme Schwarzachia kysyin junassa lippuja tarkastaneelta konnarilta asiasta uudestaan, jolloin mies vain tylysti totesi että "hei me ollaan 30min myöhässä, ei se juna odota. Pitää mennä seuraavalla" Seuraava juna Schwarzachista Zürichiin olisi tarkoittanut paluuta takaisin Salzburgiin ja sitten Münchenin kautta eteenpäin. Vitutti niin ettei sanat riittäneet. Asemalla poistuin junasta kiroillen ja huomasin toisen junan olevan viereisellä raiteella. Tarkempi tarkastelu osoitti kyseessä olevan Graz-Zürich -yöjuna, eli juurikin se, jolla mun piti alunperin jatkaa matkaani. Se siis kaikesta huolimatta odotti myöhästynyttä toista junaa. Hyppäsin tyytyväisenä kyytiin ja makuuvaunuun, samalla tosin harkitsin mottaavani edellisen junan konnaria kunnolla, aiheuttihan hän ihan turhaan mulle vitutusta ja kiukkua. Yöjuna oli siitäkin hauska, että aamiannen kuului lepovaunupaikan hintaan. Konnari kysyi junaan noustessani "kahvia vai teetä" ja aamulla hyttiin tuotiin jokaiselle pieni tarjotin, jossa oli kupillinen valittua kuumaa juomaa, sämpylä ja leipäpala sekä hiukan voita ja marmeladia. Ei lainkaan paha, kun ei heti tarvinnut lähteä etsimään aamiaispaikkaa tunnetusti edullisesta Zürichistä.

Jätin tavarat lokeroon asemalle ja suuntasin eläintarhaan. Zürichissä julkinen liikenne toimii erittäin mainioisti jaa ratikka&rollikkalinjoja on lukuisia. Eläintarhassa yksi alue oli omistettu Pantanalille, tuolle Brasilian länsiosassa sijaitsevalla suoaluelle. Itse en oikeassa Pantanalissa ole päässyt käymään, joten tämä "köyhän" miehen versio sai kelvata. Tuli kieltämättä ikävä Brasiliaa.

 Eläintarha on tunnettu yhteistyöstään erilaisten eläinten ja luonnon suojeluun liittyvien järjestöjen kanssa. Tuonne Pantanalille oli rakennettu metsänvartijan mökki, jossa kerrottiin suojelutyöstä Pantanalilla. Norsutalossa oli kuvia ja kertomuksia villieläinten julmasta kohtelusta maailmalla. Eläimiä metsästetään niiden sarvien tai lihan takia tai pidetään vankeina pienissä häkeissä ja nyhdetään turisteilta rahaa "minä ja oranki"kuvilla.

Osa eläimistä oli siis lämpimissä taloissa, joissa kerrottiin mm. muoviteollisuuden ja ihmisten tuhlailun vaikutuksesta eläinten elinolosuhteisiin. Myös vanha herra oli kovin mietteliäs maailman nykytilanteen suhteen.

Nuoremmilla sentään oli intoa leikkiä. Zürichin eläintarha on onnistunut suojelutyöllään mm. kasvattamaan harvinaisten sammakoiden ja hyönteisten kantoja. Ehkä luonto sittenkin pelastuu. Eräs eläintarhan suosikeista on alle 10 asteen lämpötiloissa toteutettava pingiivikävely. Nuo söpöliinit siis päästetään hoitajan johdolla kävelemään eläintarhaan ja ihmiset saavat kulkea niiden perässä(ei ihan lähellä kuitenkaan). Varsin hellyyttäviä.

Harrastin Zürichissä myös erästä lempilajiani eli päätöntä julkisilla matkustelua. Ihailin maisemia ja huristelin ratikalla edestakas. Paikallinen Starbucks tuntui kodikkaalta kahvisäkkeineen ja jazz-musiikkeineen.

Hostellini sijaitsi hieman kauempana keskustasta, mutta sinne pääsi kuitenkin näppärästi julkisilla. Hauska sattuma oli sekin, että hostellissa oli erään toisen vaihto-oppilasjärjestön lähtöorientaatio samaan aikaan. Muutaman kerran havaitsin nuoret aulassa puhumassa mm. Thaimaasta, USAsta ja Lattarimaista. Tuli jotenkin nostalginen olo, omasta vuodesta kun alkaa olla jo pitkä aika. Ikävöin välillä paljonkin Brasiliaa. Viime toukokuinen reissu ei ainakaan helpottanut asiaa.

Vaeltamassa Hohe Tauernilla

Pahoittelut pienestä tauosta. Olen reissaillut ja lisäksi ollut vaan yksinkertaisesti hieman laiska.

Isänpäiväviikonloppuna oli paljon kaikenlaista. Perjantai-iltana vietimme Suomi-iltaa muiden täällä olevien suomalaisten kanssa.Kokkailtiin suomalaista ruokaa eli siis pottumuusia, lihapullia ja mustikkapiirakkaa. Ai että oli hyvää. Suuren suosion saavuttivat myös Köpiksen lentokentältä ostamani dumlet ja mariannet.

Lauantaiaamuna oli melko aikainen herätys ja klo 9 olin jo bussissa matkalla kohti Hohe Tauernin kansallispuistoa, joka sijaitsee aivan Salzburgin osavaltion länsirajalla, melkein Tirolissa. Tutuistuimme ensin kansallispuiston infokeskukseen ja näyttelyihin. Näyttelyssä esiteltiin alueen eläimistöä ja luontoa.

Vuorilta löytyy myös kristallia ja erilaisia mielenkiintoisia kivilajeja, joita oli myös esillä. Kävimme samalla katsomassa pienen lyhytelokuvan alueen luonnosta. Kyllä alppimaisemat on sitten kauniita!

Sain myös uuden kaverin. Muu muu. Sitten hurautimme bussilla Krimmliin, jossa sijaitsevat kuuluisat vesiputoukset. Sää ei suosinut sillä räntää satoi koko ajan, mutta ei se paljon haitannut kun oli hyvä vaatteet ja kengät. Toisin kuin joillakin "etelän sankareilla". Putoukset on jaettu kolmeen eri osaan(ala, keski ja yläputoukset) ja niiden lähelle pääsee reitin varrella useassa eri kohdassa sijaisevilla näköalapaikoilla. Oon nähnyt elämäni aikana sen verran monet vesiputoukset, ettei noi niin kovin ihmeelliset olleet, mutta komeat kuitenkin. Toki Iguaçu ja Niagara, miksei Gullfosskin, on vähän eri kokoluokkaa ettei niihin kannata edes vertailla, mutta ehkä vesiputouksiinkin voi tavallaan kyllästyä?

 Kyseinen viikonloppu oli siitäkin hieno, että tuolla etelämpänä vuorten keskellä tosiaan oli lunta ja sitä satoi lisää, lähinnä räntänä tosin. Lämpimistä maista tulevat vaihtarit olivat ihan innoissaan lumesta, mutta pakko myöntää että kyllä näin suomalaisenakin tuntui ihanalta nähdä taas lunta. Ja mä tykkään siitä kylmyydestä ja ilman raikkaudesta. Metsäihmisenä oli myös mukava päästä tuonne luonnon keskelle käymään.

Tuolla vaeltaessamme meidän oli jaettu kahteen englanninkieliseen ryhmään, jotka olivat suurinpiirtein samankokoiset. Näyttelykierros sen sijaan oli jaettu saksan- ja englanninkieliseen ryhmään. Itse suosin saksaa, vaikka kaverit menivätkin toiseen ryhmään. Kuulun kuitenkin siihen harvempilukuiseen joukkoon, joka osaa saksaa melko sujuvasti ja lisäksi ryhmä oli muutenkin pienempi ja siihen piti melkein kalastella ihmisiä englanti-ryhmästä, jottei kokoero olisi ollut niin suuri. Toisaalta ehkä hieman ärsyttikin, mutta eihän sille mitään voi etteivät kaikki osaa vielä kovin paljon saksaa.

Illalla ajoimme majapaikkaamme Notburgahofiin, joka on eräänlainen nuorisohotelli. Ruoka oli maittavaa ja huoneet tilavia, joten retki oli hintansa(35€) väärti aivan ehdottomasti. Samaan hintaan ei mitenkään olisi päässyt omatoimisesti näkemään noin paljoa.

 Sunnuntaina matkustimme bussilla Dorfgasteiniin, jossa teimme pienen vaelluksen. Jälleen kerran meidät jaettiin kahteen ryhmään. Se, mikä itseäni vitutti ihan kunnolla, oli se, että saksankielinen vaellus oli lyhyempi kuin englanninkielinen. Saksa-ryhmä vaelsi, tai siis käveli kukkuloiden rinteitä pitkin vierailukohteeseemme Klammsteinin pieneen linnaan, kun taas englanninkielinen ryhmä teki pidemmän vaelluksen palaten lähtöpisteeseen ja sitten bussilla sinne linnaan. Kuten arvata saattaa, englantiryhmä oli paljon suurempi. Olisin itsekin halunnut tehdä pidemmän vaelluksen, mutta kielen takia valitsin mieluummin saksan. Ärsytti sekin, että meidän ryhmässämme oli pari ihmistä, jotka eivät osaa saksaa mutta valitsivat ryhmän koska vaellus oli lyhyempi ja pälättivät sitten omiaan kun opas selitti jotain taustatietoa. Mielestäni saksankielisen vaelluksen olisi pitänyt olla pidempi. En voi sille mitään, mutta mua jollakin tapaa ärsyttää se kun osa ihmisistä ei edes halua oppia saksaa ja nysvää vaan omanmaalaistensa kanssa.

Itse linna on hyvin pieni, siinä oli viisikerroksinen torni ja pieni ravintola, ei muuta, mutta hieno se oli ja tuli historiallinen tunnelma siellä sisällä ollessa. Matkalla näimme lauman lampaita kävelemässä tietä pitkin ja linnan pihalla oli söpö kissa joka tuli kehräämään ja kiehnäämään meidän luoksemme.

UddannelsesBazar eli AFS:n vapaehtoiskoulutus tanskalaiseen tapaan

Lokakuun viimeisenä päivänä kaikki muut Salzburgissa valmistautuivat Halloween-bileisiin. Minä pakkasin rinkkani ja otin junan Münchenin lentokentälle. Perjantaiaamun 1.11 ensimmäinen lento klo 6:40 oli selvästi halvempi kuin myöhemmät ja lisäksi halusin olla Kööpenhaminassa ajoissa. Koska Salzburgista ei niin aikaisin aamuyöstä pääse Müncheniin, menin junalla lentokentälle jo illalla. Sleepinginairports.net valitsi hiljattain Helsinki-Vantaan maailman viidenneksi parhaaksi nukkumakentäksi ja München oli heti kintereillä kuudentena. Olen aiemmin nukkunut Helsinki-Vantaalla, joten innolla odotin lunastaako MUC odotukseni. Ja lunastihan se.

 Löysin ebene 04:n("kakkoskerros") lähtöselvitystiskien sivusta ikkunan vierestä mukavan ja rauhallisen paikan. Istuin ensin aulapuolella, mutta ehdin olla siinä korkeintaan 10 minuuttia kun läheiselle penkille istui keski-ikäinen mies, kävi nukkumaan ja minuutti myöhemmin kuuluikin jo armotonta kuorsausta. Vaihdoin paikkaa hyvin äkkiä. Tuo löytämäni käytävä oli rauhallinen ja jossain vaiheessa aulan valot himmenivät, mikä helpotti nukkumista. Tuli turvallinen olo kun vartijat kiertelivät säännöllisesti aulaa ympäri. En liioin häiriintynyt siivoojistakaan.

 Heräsin yllättävän pirteänä joskus neljän pintaan. Turvatarkastuksessa otin iPadin ja nesteen pois laukusta kuten pitääkin. Yllätys ja huvitus tuli siitä kun turvatarkastaja pyysi läpivalaisun jälkeen ottamaan kamerani(Canon EOS 600D digijärkkä+tupla-akku) pois ja huomasi samalla laturini ja pyysi ottamaan nekin pois. :D Onhan se varmaan epäilyttävän näköistä kun on johtoja sikin sokin(iPhonen, iPadin, HTC:n ja kameran laturijohdot sekaisin laukussa). Mies kiitteli yhteistyökyvstäni ja jatkoin matkaa. Lufthansa tarjoaa niin Frankfurtissa kuin Münchenissäkin matkustajille ilmaista kahvia ja niitä automaatteja löytyikin lukuisia. Olen myös tykästynyt butterpretzeleihin, eli pretzeliin, joka halkaistaan ja sinne laitetaan voita väliin. Nam.

Münchenissä on tarjolla ilmainen WLAN 30min kun ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Hyödynsin tätä ja ilokseni bongasin Flightradar24:stä, että Qatar Airlinesin 787 oli laskeutumassa kentälle. Koska lentokonebongaus on hauskaa enkä ollut failDreamlineria aiemmin nähnyt, iloitsin siitä kovin. Kuva ei ole paras mahdollinen kun pimeällä kuvaa valaistusta terminaalista ulos, mutta tunnistaapa koneen kuitenkin. Vielä kun tuollakin pääsisi itse matkustamaan...

Lento meni nopeasti ja pian olinkin tutulla rakkaalla Kastrupin kentällä. Jostain syystä Köpiksen kenttä on aina kuulunut lemppareihini, vaikken siellä montaa kertaa ole käynytkään. Tuli kotoisa olo kun kentällä näkyi Finnairin ja Blue1:n koneita. Münchenin koneen tuloportin vieressä oli lähdössä lento Helsinkiin ja oli hauska kuulla niin paljon suomea, vaikka toki olen viettänyt Itävallassa aikaa muiden suomalaisten kanssa. En ehtinyt olla pitkään tuloaulassa kun rakkaat norjalaiskaverini Mira ja Solveig jo saapuivat. Menimme odottelemaan Burger Kingiin muita kavereitamme. Koska porukkaa saapui niin Brysselistä, Lontoosta kuin Reykjavikistakin, lentoajat eivät menneet ihan yhteen. Aika kului mukavassa seurassa tosi nopeasti ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja viime kesän VSS-koulutuksesta. (Josta voi lukea täältä: http://levotonhaaveilija.blogspot.co.at/2013/08/kuulumisia.html) Löysimme lisää rakkaita tovereita ja suuntasimme päärautatieasemalle. Itse koulutus järjestettiin Fynin saarella sijaitsevassa Ringen pikkukaupungissa, jonne junamme lähti klo 17:50. Aikaa oli siis enemmän kuin tarpeeksi.

 Islantilaiset innostuivat mukaan tapahtumaan peräti kymmenhenkisen seurueen voimin, mikä oli erittäin hauskaa. Rautatieasemalla odottelimme kahvin äärellä muita ihmisiä saapuvaksi ja lopulta päätimme lähteä kaupungille. Lipunmyynnissä selvisi, että tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa ryhmälippu 21 hengelle kuin jokaisen ostaa lippu erikseen. Lippujen ostosta tulikin hauska rumba kun ostimme yhden yhteisen lipun, mutta jokainen kävi maksamassa oman osansa erikseen. Aiheutimme sekä hilpeyttä että närää kanssaihmisissä. Junan lähtöön oli vielä useampi tunti, joten islantilaistytöt halusivat H&M:ään shoppailemaan. Tuo Ruotsin lahja maailmalle kun ei vielä ole saarivaltioon rantautunut. Porukka hajaantui ja itse lähdin muutamien muiden seurassa paikalliseen lähipanimoon juhlistamaan J-daytä. Marraskuun ensimmäisenä päivänä jouluoluet tulevat myyntiin ja Vesterbro bryggerietissä soi joulumusiikki ja baarimikoilla oli tonttulakit päässä. Olut ei ollut halpaa(no hei Tanska!) mutta hyvää se oli. Yläkuvassa näkyy mistä olut tulee.

Talvi tuli ja yllätti pienellä lumipyryllä, joka oli mielestäni varsin sympaattinen. Junamatka meni hauskoissa merkeissä ja on ihana huomata kuinka ihmisistä tulee hyviä kavereitä ja huumori kukkii vaikkei heitä kovin usein näkisikään. Jossain vaiheessa matkaa osa islantilaisista sai hämäriä kummitusviestejä puhelimiinsa ja porukka ihmetteli mitä oikein tapahtuu. Jekun takana oli Egill, joka ei ollut kertonut muille osallistuvansa UdBz:iin. Jälleennäkeminen oli varsin onnellinen. Lopulta illalla pääsimme perille. Koulutus järjestettiin paikallisessa alakoulussa ja majoitus oli retkipatjoilla lattialla luokkahuoneissa.

Yllättäen me kaikki ulkomaalaiset majoituimme samaan huoneeseen ja hieman ahdasta oli, mutta sopu sijaa antaa. Meille oli onneksi tarjolla kunnon ilmapatjat, joten nukkuminen ei ollut ihan niin epämukavaa. Oma patjani hajosi ekana yönä, joten jouduin hakemaan uuden. Lisäksi tuntui että kellun joten nukahtaminen vei aikansa. Istuimme iltaa liikuntasalissa, jossa oli pieni baaritiski. Olin jo aiemmin bongaillut Facebookista islantilaisten Bjarkin ja Aronin hehkuttavan norjalaiskaksikko Ylvistä ja illan ohjelmaan kuului joitakin heidän musiikkivideoitaan. Rakastuin välittömästi ja mitä olen viimeisen kahden viikon aikana tutustunut paremmin, olen tykästynyt vieläkin enemmän. Kyseessä on siis norjalainen veljeskaksikko, joka on aiemmin esittänyt omaa revyy-show'taan ja vuodesta 2011 TV Norgella omaa talk show'taan. He ovat tehneet lukuisia humoristisia kappaleita, joista tunnetuin on maailmanlaajuiseksi hitiksi tänä syksynä noussut "The Fox (What does the fox say?)"  Oma suosikkini on tämä Tanskan illassa luokkahuoneen screeniltä katsottu Jan Egeland, joka kertoo Norjan YK-sankarista Jan Egelandista. :DDD Lisäksi suosittelen tutustumaan YouTubessa islantilaiseen dead drunk but trying -sarjaan, jossa tyypit juovat viinaa ja yrittävät sitten mm. koota Ikean kaappia ja leipoa pizzaa. Kaikkea sitä kavereiden seurassa oppiikin.

Lauantaina oli varsinaisten koulutusten vuoro. Jokainen osallistuja sai valita lauantaille ja sunnuntaille yhden työpajan. Tarjolla oli muutamia englanninkielisiä pajoja sekä myös tanskankielisiä, olihan koulutus pääasiassa suunnattu tanskalaisille vapaaehtoisille. Itse osallistuin "Creative methods and ICL"-työpajaan, kuten suurin osa muistakin ulkkareista. Meillä oli mahtava ryhmähenki ja lisäksi keksimme hauskoja leikkejä ja pelejä, joita varmasti voi käyttää myöhemminkin AFS-tapahtumissa. Illaksi tanskalaiset olivat järjestäneet tivolin. Jokainen osallistuja sai kolme lippua, jotka sai käyttää pelaamiseen. Peleinä olivat mm. lautasten heitto seinään, kermavaahtolautasella tähtääminen Twilight-lakanasta kurkistavaa tanskalaista kohti ja tikanheitto. Istuimme iltaa jutellen ja hauskaa pitäen pitkälle yöhön. Joskus puoli neljän aikaan menin itse nukkumaan kun väsymys hieman kolkutteli ja tanskalaiset tulivat sanomaan että "joko meette nyt nukkumaan tai tuutte auttaan siivoomisessa!" Olin iloinen siitä, että DJ soitti ysäriklassikoita, tuli Bailandoa ja Roses are red yms. Se, mikä yllätti oli Freestyler!! Siis Bomfunk MC's:n hitti vuosituhannen vaihteesta. Sitä ei ikinä kuule Suomessa missään, mutta Tanskassa se soi myös viime kesän Summer Summitissa ja maanantai-iltana kun kävimme Kööpenhaminassa La tequila bar -nimisessä baarissa. Olin ylpeä kyllä.

Ihana mahtava AFS-jengi(miinus pari islantilaista, jotka oli sillä hetkellä muualla)

 Sunnuntaiaamu valkeni yllättävän sujuvasti. Suihkusta tuli lämmintä vettä(lauantaina jossain vaiheessa EI tullut). Aamupala jäi hieman vähiin kun ei uskaltanut syödä paljon. Sunnuntain työpajani oli "Memory politics in post-conflict societies", jossa käsiteltiin pääasiassa Etelä-AFrikkaa ja Chileä. Molemmilla mailla on vaikea lähihistoria apartheidin ja diktatuurin takia. Keskustelimme paljon siitä, miten maat ovat historiaansa käsitelleet. Oli erittäin mielenkiintoista, mutta kuten kouluttajamme Anne totesi, ei paras vaihtoehto sunnuntaiaamuna kun 7 tuntia aiemmin ollaan biletetty armottomasti. Junamatka takaisin Kööpenhaminaan meni väsyneissä merkeissä. Odensessa jouduimme odottelemaan vaihtoyhteyttä yli tunnin. Juttelin pitkään Suomesta islantilaisen Hafliðin kanssa. Hauskinta oli kuulla kommentti "Sä oot erilainen ku muut suomalaiset. Sä naurat, hymyilet ja puhut tosi paljon". Puhuttiin mm. Suomen ja Islannin samankaltaisuuksista ja historiasta. Erittäin mielenkiintoista. Kööpenhaminassa oli aika sanoa heipat suurimmalle osalle porukasta, sillä islantilaiset Aronia lukuunottamatta sekä Solveig ja Pieter lensivät takaisin kotiin jo samana iltana. Toivottavasti nähdään taas pian!

 Saatiin kuvassa näkyvät sateenvarjot lahjaksi Tanskan AFS:ltä. Miksei meillä Suomessa oo juomapulloja ja sateenvarjoja ja muuta oheiskamaa?! Tahtoo. Sateenvarjo tuli tarpeeseen Köpiksen syyssäässä. Tanskan vapaaehtoiset olivat onnistuneet järjestämään meille ulkkareille majapaikkoja Köpiksessä asuvien vapaaehtoisten luota, mikä oli hyvä koska se säästi rahaa. Lisäksi musta on aina mielenkiintoista nähdä miten ihmiset maailmalla asuu. Asuin opiskelija-asuntolassa Tean luona ei kovin kaukana keskustasta. Ihana vanhahko talo. Sunnuntaina lähdimme porukalla istumaan iltaa taas. Pienten kommunikaatiokatkosten takia odottelimme norjalaisten kanssa jonkun aikaa turhaan väärässä paikassa, mutta eipä se viestintä aina voi sujuvasti pelata kun yrittää saada 15 ihmistä jonnekin. Käytiin pizzalla ja juotiin Tuborgin jouluolutta(julebryg!) Generator-hostellilla. Hauska fakta on se, että norjalaiset puhuivat pääasiassa norjaa kun istuttiin siellä hostellilla ensin turhaan muita odottamassa. Jossain vaiheessa ne oli et "ei perhana sori, puhutaan enkkua" ja sit Line tajus että "Niin, sähän osaat ruotsia!" Kyllä mä suurinpiirtein pysyin kärryillä, mikä oli positiivinen yllätys. Itse en sitten kummoisia osannut vastailla svorskaksi(svenska+norska=svorska). Loppuillasta istuimme Andy'sissä, jossa istuimme myös viime kesänä Summer Summitin jälkeen. Tunnelmallinen paikka ja jatsi soi, mikä taas aiheutti ikävää koska tekis niin mieli soitella mutta saksofonini on Tampereella tällä hetkellä. Oli niin hyvä ilma, että kävelin kotiin. Ei mennyt kuin puoli tuntia. Köpiksessä yöbussit kulkee myös arkisin ja su-ma -öinä, mutta se mikä on musta kummallista on se, että aikataulussa kerrotaan bussin kulkevan klo 00 ja 05 välillä "30 min välein" ei siis esim. että bussi lähtee Nørreportilta 10 ja 40 min yli tasan. Jos siis menee bussipysäkille, ei voi tietää onko bussi just mennyt vai ei. Pieni iltalenkki teki kyllä ihan terää.

Maanantaina satoi vettä. Koska aika moni oli vielä Köpiksessä, päätimme lähteä porukalla lounaalle. Ensimmäinen paikka oli liian kallis, joten menimme Kompagnistrædella sijaitseen WannaB-ravintolaan. Listalta löytyy mm. hampurilaisia ja leipiä. Lisäksi olutvalikoimassa on tummia ja belgialaisia oluita. Menimme ravintolaan joskus kahden aikaan. Jossain vaiheessa osa porukkaa halusi käydä shoppailemassa ennen tiistaista kotiinpaluuta, itse jäin istumaan muutaman muun kanssa vielä ravintolaan. Muu porukka tuli takaisin joskus kuuden aikaan ja jatkoimme istumista. :D Kello oli lähes kahdeksan kun totesimme, että vois varmaan jonnekin muuallekin mennä! Hyvinhän se päivä kului noinkin. Itseäni ei lainkaan haitannut sillä olen Köpiksessä käynyt joten nähtävyyksiä ei tarvitse kierrellä ja muutenkin ihanan AFS-perheen(kuten Mira asian ilmaisi) kanssa vietetty aika on se tärkein. Menimme Kasperin(tanskalainen AFS-vapaaehtoinen) ehdottamaan La Tequila Bariin. Siellä on arkisin happy hour koko illan ja olut maksoi noin 3,5e mikä on todella halpaa Tanskassa. Lisäksi ikisuosikkini Long Island Ice Tea oli 13 euroa, mutta erona Suomeen alkoholia oli 10cl eikä 5cl, joten hinta oli samaa luokkaa kuin Rumassa(viimeks tais olla 6e tuossa Tampereen suosikkibaarissani). Tanssittiin jälleen niiden ysärihittien ja Freestylerin tahtiin ja jostain syystä tanssin jonkun randomin tanskalaisen kanssa jonkun aikaa myös. :DD

Tiistaina olin ajoissa lentokentällä ja selvisi, että voisin käyttää lähtöselvityksessä SASin EuroBonus-korttia boarding cardin sijaan. En tiennytkään aiemmin. Bongasin kentältä makeismyymälän, josta sai Fazerin marianneja, dumleja ja turkinpippureita - pakkohan niitä oli ostaa. Tuli jotenkin hauska olo kun Tanska on niin lähellä Suomea, mutta kuitenkin asun nyt Itävallassa. Toisaalta ei ole ikävä Suomeen, mutta kuitenkin. Jänniä ajatuksia.