6 päivää... (oli kun aloitin tämän kirjoittamisen, huoh...)

Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.

Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.

Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.

Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.

Ruokaa ja rinne-elämää viikonlopun ratoksi

Yksi käymistäni kursseista on saksankielinen, vaihtareille suunnattu Österreichische Kultur und Sprache I -kurssi, josta saa 4 ECTS. Kurssin opettaja järjesti vapaaehtoisen lisätunnin viime perjantaille. Jos oli paikalla, sai läsnäolomerkinnän, mutta poissaoloa ei laskettu poissaoloksi, koska kyseessä oli kuitenkin normaaliajan ulkopuolella järjestetty tunti. Kävimme Salzburgin keskustassa Getreidegassella sijaitsevassa Wilder Mann -ravintolassa syömässä itävaltalaisia herkkuja. Itävallassa syödään tunnetusti todella paljon erilaisia liharuokia ja makeita jälkiruokia, mikä sitten näkyy monen vyötäröllä myös. :D Ajatuksena ruokatapaamisella oli päästä kokeilemaan erilaisia kenties vieraampiakin itävaltalaisruokia. Meitä oli 15 ja tilasimme kymmenen annosta noin kuutta erilaista pääruokaa ja sitten muutaman jälkiruuan siihen päälle. Näin jokainen sai kokeilla vähän kaikkea, muttei kuitenkaan tullut kovin paha ähky, kuten yksittäisestä annoksesta helposti tulisi.

 

Oma annokseni Bauernschmaus koostui knöödelistä, hapankaalista, kastikkeesta sekä porsaanpihvistä ja isosta kinkkupalasta. Rasvaista ja tuhtia tavaraa. Maistoin möys Backhendliä eli kanaa, Käsespätzleä eli juusto"pastaa" ja Salzburger Beuscherlia, joka tehdään vasikan sydämestä yms. sisälmyksistä. Jälkiruokina maistelimme Mohr im Hemdiä(kuvassa). Nimi on kuulemma hieman kyseenalainen, kuten Suomessa vanhat neekerinsuukot, sillä Mohr on vanha saksankielinen sana mustaihoiselle ja Hemd puolestaan tarkoittaa (valkoista) paitaa. Vapaasti suomennettuna kyseessä on siis "neekeri valkopaidassa". Nimen muuttamisesta suklaakakuksi tms. on käyty paljon keskusteluja. Muita maistelemiamme herkkuja olivat Topfenstrudel eli rahkapiirakka, Eispalatschinken eli vaniljajäätelöllä täytetty lettu sekä Kaiserschmarrn eli "sekasotkupannukakku".

Viikonloppuna oli hieman flunssainen, kuulemani mukaan moni muukin meidän asuntolassamme oli hieman kipeä, joten liekö se sieltä tarttunut. Tosin Berliinin reissun lapasettomuus saattaa myös olla taudin alkulähteenä. Lauantaina kävin kuitenkin Flachaussa laskemassa, sillä sinne pääsee Mirabellplatzilta ilmaisella bussilla. Ainoa huono puoli matkassa oli jatkuvasti puhunut turistiopas, joka auttoi lippujen ostamisessa ja kertoili rinteistä yms. Ihan mukava juttu heille, jotka eivät ole aiemmin rinteessä olleet tai muuten vaan turisteille, mutta itseäni se hieman ärsytti. Mukava tyyppi kuitenkin.

Sää oli huonoin tähän mennessä. Lunta tuli ja koska lämpötila oli hieman pakkasen puolella, suolsivat lumitykit joka rinteessä uutta lunta armottomalla tahdilla. Se ei ainakaan parantanut näkyvyyttä. Lisäksi lumisade ja tykitys tekivät rinteistä pahimmillaan sellaista epätasaista kumpareikkoa, että sitä luuli eksyneensä olympialaisten freestylerinteeseen. Ei kiva, varsinkin kun laudalla kumpareet tuntuvat vaikeammilta hallita kuin suksilla.

Puolenpäivän jälkeen sää alkoi kuitenkin kirkastumaan ja aurinko ja sininen taivaskin pilkahtelivat vähän esiin. Rinteiden kumpaireikoille sekään ei mitään mahtanut. Viimeksi kun kävin Flachaussa pari viikkoa sitten, oli Hermann Maierin maailmancup-rinne osin suljettu, sillä naisten pujottelucupin kisaan oli vain pari päivää aikaa. Nyt voin sanoa laskeneeni kyseisen pujottelurinteen, tosin ilman niitä keppejä. Aika hauskaa.

Edelleen täytyy sanoa, että musta on ihanaa kun täällä on rinteet niin lähellä. Tai no, tunnin matkan päässä, mutta kuitenkin. Alpit vieläpä. Kyllähän Tampereeltakin tunnissa ajaa Sappeelle ja ihan lähellä on Mustavuori ja Hervannan rinteet, mutta valitettavasti Suomessa ei ole Alppeja tai muita korkeita vuoria. Tätä tulee kovasti ikävä Suomessa, sen voin jo sanoa nyt. Tokihan sitä voi aina lähteä vaikkapa Leville tai Rukalle, mutta matkaa kuitenkin on satoja kilometrejä eli ihan päiväreissu ei onnistu.

Rinteiden ala-aseman Intersportissa oli myynnissä Icepeakin laskuhousuja. Pitäisi ostaa uudet ehkä lähiaikoina. Bongasin myös nuo ylläolevat sieltä. Valkoiset housut sinisellä raidalla ja infolapussa kuva Leijonista ja Ahosen Jannesta. Harmi vaan ku oli vain liian isoja kokoja ja noissa ei oo ilmastointitaskuja, mitkä on ehdottomat mun mielestäni laskuhousuissa. Pihalla myös "tapasin" Hermann Maierin, joka on siis yksi Itävallan kaikkien aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä.

Tykkään tosi paljon Flachausta ja samoin viereisestä Wagrainista ja myös Alpendorfin "takarinteistä". Tänne olis mukava tulla uudestaan esim. ens talvena vähäks aikaa laskemaan. Suunnitelinkin jo vähän jotain sellaista, mutta pitää nyt kattoa jahka pääsee Suomeen ja rahaa tienaamaan sinne Apsille.

Hauskoja sattumuksia ja Berliini

Sarjassamme, hauskoja sattumuksia, joista ei ajoissa muista blogissaan kirjoittaa.  Tapahtui kun olin joululomalla Suomessa ja menin junalla vanhempieni luokse Savoon. Tampereelta/lle matkustaessa useimmiten pitää vaihtaa junaa Pieksämäellä, tosin jokunen junavuoro menee myös suoraan. Pieksämäeltä pohjoisen junaan nousi paljon muitakin matkustajia, myös samasta ovesta kanssani. Ehdin juuri istua käytäväpaikalleni, kun viereeni tuli seisomaan mies, ehkä noin 35-vuotias, sellainen ihan tavallisennäköinen. Hän katsoi lippuaan, minua ja penkin reunassa olevaa paikkanumeroa. Sitten, mitään sanomatta hän vain hyppäsi laukkuni ylitse istumaan viereiselle ikkunapaikalle. Olisin voinut nousta ylös, jos olisin saanut sen noin 2 sekuntia aikaa, mutta ei. :D Oli jotenkin huvittavaa ja ehkä hieman kliseinenkin "suomalaiset ei puhu"-hetki, joka muistui mieleeni berliiniläisessä lähijunassa viikonloppuna.

Niin, Berliini. Eräs suosikkikaupungeistani Euroopassa. Halvat easyJetin lennot suoraan Salzburgista ja virkistä viikonloppuloma. Tykkään kyllä Salzburgista ja eilen oli mukava ja kotoisa palata tänne, mutta silti jotenkin ahdistaa. Kämppis on ihan ok, mutta silti se samassa huoneessa koko ajan oleminen ärsyttää. En pysty keskittymään kotona ollessani ja yhteiskeittiössä ei todellakaan huvita olla kun ihmiset puhuu vain omaa kieltään. Enkä jaksa yrittää väkisin small talkailla kun ei multakaan kukaan koskaan mitään kysele.

 

Hostellin edustalta Prenzlauer Bergissä, tuli rakas synnyinkaupunkini Kouvostoliitto mieleen. :D

Perjantaina hurautin junalla keskustaan ja kävin Potsdamer Platzin Vapianossa syömässä. Oon aina tykänny Vapianosta, mut valitettavasti Helsingissä se vaan on hiton kallis. Pasta carbonara maistui pitkästä aikaa todella hyvältä, etenkin kun sitä sai ensin jonottaa tosi pitkään kun miljoona muutakin ihmistä keksi mennä samaan aikaan syömään. Kävelin siitä Brandenburger Torille, jossa mulle tulee aina hyvä mieli. Muistan edelleen elävästi mun ekan Berliinin reissuni, iskän kanssa juhannuksena 2008. Olin haaveillut Berliinistä jo pitkään ja kun nousin silloisen Unter den Lindenin S-bahnaseman portaat ylös ja näin Brandenburgin portin edessäni, meinas oikeesti tulla tippa linssiin. Olin vihdoinkin täällä!

Lauantaina ohjelmassa oli kiertelyä kaupungilla. Olen aina ollut kiinnostunut Itä-Euroopan kommunismihistoriasta ja siksi jaettu Berliini onkin ollut aina kovin kiehtova. Nordbahnhofin juna-asemalla on ilmainen näyttely "kummitusasemista". Kun Berliinin muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, osa kaupungin metrolinjoista katkesi. Osa linjoista kulki osin sekä Itä- että Länsi-Berliinin läpi ja DDR halusi estää kansalaistensa paon länteen. Idän puolelle jääneitä asemia ja tunneleita suljettiin. Esimerkiksi yhdellä metrolinjalla Länsi-Berliinin eteläosista idän läpi pohjoiseen Länsi-Berliiniin oli useita asemia Itä-Berliinin puolella, joilla junat eivät pysähtyneet ja DDR:n vartijat vahtivat ohikulkevia junia. Idässä kaikki merkit näiden metroasemien olemassaolosta luonnollisesti kätkettiin ja sisäänkäynnit muurattiin umpeen. Lähes 30 vuoden käyttämättömyys autioitti asemat ja teki niistä aavemaisia. Saksojen yhdistyttyä asemat on korjattu ja otettu uudestaan käyttöön.

Berliinissä oli aikanaan kolme lentokenttää, yksi idässä(Schönefeld, jolle tällä kertaa lensin, nykyisin "halpiskenttä") ja Tegel & Tempelhof Länsi-Berliinissä. Tegel on nykyisin Berliinin pääkenttä. Tempelhof taas on tunnettu siitä, että terminaalirakennus, joka valmistui 1930-luvulla, oli aikanaan maailman suurin rakennus ja on aika jyhkeännäköinen edelleen. Itse lentokenttä suljettiin vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin lentokentän kiitotiealueelle avattiin puisto. Kiitoteillä voi pyöräillä, rullaluistella ja lenkkeillä ja lisäksi näin paljon leijanlennättäjiä nurmikentällä. Mukavaa ja fiksua uusiokäyttöä alueelle. Käsittääkseni suunnitelmissa on kuitenkin rakentaa alueelle myös asutusta, sillä se sijaitsee hyvin lähellä Berliinin keskustaa.

Museuminselin lähellä sijaitsee pieni, mutta mielenkiintoinen DDR-museo. Se kertoo pääasiassa tavallisesta arkielämästä Derkkulassa. Museoon on kerätty mm. erilaisten tuotteiden pakkauksia, vanhoja hittilevyjä, koulutarvikkeita ja vaatteita. Museosta löytyy myös vanha legendaarinen Trabant eli Trabi, jolla pääsee simulaattorissa ajamaan derkkulähiön läpi. Hauskaa! Lisäksi sieltä löytyi lapsuuteni sankari, Nukkumatti! Moni ei välttämättä tiedäkään, että Nukkumatti on kotoisin Itä-Saksasta.

 Eräs reissun pysäyttävimmistä kohteista löytyy Grunewaldin lähijuna-asemalta, hieman Westkreuzilta länteen. Hieman syrjässä aseman vieressä seisoo raide 17, hylätty ja metsittynyt raide, jota reunustavat rautaiset muistolaatat. Tältä asemalta kuljetettiin toisen maailmansodan aikana tuhansia juutalaisia keskitysleireille. Laattoihin on kirjattu junien päivämäärät, montako ihmistä oli kyydissä ja minne juna matkasi. Varsinkin iltapäivästä hämärässä tunnelma on todella aavemainen eikä sitä poistanut edes viereisillä vähemmän metsittyneillä raiteilla hengailleet kaksi teinityttöä, jotka räpsivät toisistaan kliseisiä "poseeraan junaraiteella"-kuvia.

Sunnuntaina kävin Mondon hienossa matkaoppaassa mainitussa An einem Sonntag in August -ravintolassa. "Eräänä elokuisena sunnuntaina" on kieltämättä aika mielenkiintoinen nimi. Aamupalabuffet maksoi 5,95€ ja valikoimassa oli sämpylöitä, kylmää Milchreisiä eli riisipuuroa, leikkeleitä, peruna-omenasalaattia, juustoja, paprika-sipulipaistosta ja kesäkurpitsaa. Nam! Istuin pehmeille nahkatuoleille viiden hengen pöytään ja samaan pöytään tuli myöhemmin myös italialaispariskunta. Ravintola alkoi klo 10:30 jälkeen täyttyi aamiaisbrunssille tulevista ihmisistä eikä tilaa nyt ihan erityisen paljon ole. Olin jo melkein lähdössä, kun kaksi keski-ikäistä naista tuli kysymään englanniksi italialaispariskunnalta, onko pöydässämme tilaa, he vastasivat myöntävästi. Naiset olivat istumassa pöytään kun totesin olevani juuri lähdössä, joten toisellakin puolella olisi kyllä tilaa. Pukiessani takkia päälleni, kuulin kuinka toinen heistä totesi, suomeksi: "ai että kun on upottava nojatuoli!" xD He hymyilivät ja sanoivat "bye bye" johon vastasin iloisesti hymyillen "Hyvää päivänjatkoa!" Hämmentyneen iloisina he vastasivat "hyvää päivänjatkoa sinullekin!". Kerrankin oli hauska törmätä suomalaisiin maailmalla. Bonuksena vielä muutama minuutti myöhemmin metroasemalla oli vanhempi pariskunta, joka mietti millä metroasemalla olisi paras jäädä pois yms. Suomalaisia hekin. Kieltämättä hauska kuulla kieltä noin "kaupunkiolosuhteissa".

Aamiaiselta kiiryhdin reissuni viimeiseen vierailukohteeseen. Sattumalta Wikipediasta selvisi, että itäpuolella, lähellä Weberwiesen metroasemaa, sijaitsee Tietokonepelimuseo. Museo oli melko pieni, mutta sinne oli hienosti ja kattavasti koottu tietokonepelien historiaa ja erilaisia vanhoja laitteita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin jäänyt vielä hiukan pelailemaan eri pelejä. Karl-Marx-Allee, jolla museo sijaitsee, on myöskin melko hulppea, pitkä ja leveä puistokatu, jonka varrella voi nähdä vanhoja sosialismin ajan rakennuksia.

Schönefeldin lentokentästä en voi sanoa tykkääväni. Se on sekava, sokkeloinen ja hieman rupuinen, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa kun sitä on kai pari kertaa laajennettu halpayhtiöiden tultua ja lisäksi se on kohta menossa kiinni niin ei paljon kannata remppailla. Niin, kohta ja kohta. Kiitotien eteläpuolella sijaitsevan uuden Berliini-Brandenburg -lentokentän piti avautua vuonna 2011, mutta sitten se siirtyi kesään 2012 ja sitten taas uudestaan ja uudestaan eteenpäin erinäisten vikojen takia. Tällä hetkellä tarkoitus kai olisi saada kenttä auki vuonna 2016. Silloin Tegel ja vanha Schönefeld suljetaan ja liikenne siirtyy uudelle kentälle ja samalla avataan toinen kiitotie. Schönefeldiltä näkee nuo uudet rakennukset melko hyvin. On kieltämättä huvittava katsoa uudenkarheita hienoja rakennuksia, jotka lojuvat tyhjillään rakennusvirheiden ja muun takia.

Takaisin Salzburgissa olin illalla ja jäin vielä kentälle ihmettelemään koneita ja taustalla siintäviä ihania Alppeja. ps. Kyllä muakin hymyilyttäis, jos olisin Islantiin menossa, kuten tää WOW Airin A320 tässä.

Suomessa käymässä

Kun reilut kaksi viikkoa sitten palasin Suomeen, tuntui kuin en olisi ollut poissa ollutkaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kun viime sunnuntai-iltana tulin takaisin Itävaltaan, sama tunne iski uudestaan. Utuinen tunne siitä, kuinka loma Suomessa olikin vain unta ja olin ehkä poissa Itävallasta vain päivän tai pari. Tuntui kotoisalta, mutta hämmentävältä olla takaisin Salzburgissa.

Valkeaa joulua...

Suurin osa Suomi-lomasta kului töissä. Se ei ehkä ollut maailman paras ratkaisu, mutta huomenna palkkapäivänä hymyilyttää. Lisäksi saan viettää 3pv pidemmän kesäloman ensi kesänä. Rehellisesti voin myöntää, että välillä vitutti ihan kunnolla ja kyseenalaistin Suomeen paluun ja työnteon ihan kunnolla. Senkin ajan olisi voinut ehkä järkevämmin viettää. Toisaalta oli ihana nähdä työkavereita ja välillä oli oikein hauska meininki ja mukaviakin asiakkaita.

Mieluisa näky junan ikkunasta matkalla Savoon.

Muutaman päivän olin kotopuolessa Savossa vanhempien riesana ilona. Perinteisesti meillä ei viime vuosina ole paljon lahjoja jaeltu, sillä yhteiset lomamatkat ovat toimineet lahjana. Itse annoin Salzburg-tuliaisia lahjaksi ja sain Jaakko Selinin matkassa -kirjan, jossa on hänen hauskoja kokemuksiaan matkailuista viimeisten 30 vuoden ajalta. Mukavaa luettavaa. Heittäydyin nostalgiseksi ja kuuntelin junamatkalla Juice Leskistä, hänhän oli myös tamperelaistunut pohjoissavolainen, sillä "Juankoski here I come!" sopi tunnelmaan hyvin "Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut, taas  sinnepäin matkalla olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut". Pieksämäen asemalla odotellessa ei tosin soinut se kuuluisa blues.

Vaikkei lunta ollutkaan, oli mukava olla maalla. Oli omasta metsästä haettu joulukuusikin. Harmi vaan etten päässyt hakureissulle mukaan tänä vuonna. Lepäilyn ja oleilun lisäksi kävimme koko perheen ja parin tuttavan voimin Varkauden teatterissa katsomassa Kekkonen!-esityksen. Tykkäsin kovasti. Se oli hauska ja mielenkiintoinen, vaikka Kekkosen aika jäikin itseltä kokematta. Hienoa, että Suomessa on pieniä teattereita, jotka tekevät omia esityksiään. Muutaman ihmisen voimin oli saatu aikaan hieno esitys.

Muutaman päivän lomailun jälkeen oli aika palailla Tampereelle ja töiden äärelle. Kieltämättä huoneen ja keittiön jakamisen jälkeen oli mukava asustella omassa pikkuyksiössä ja omassa rauhassa. Kävinpä jopa ensimmäistä kertaa testaamassa taloyhtiömme saunan - enhän mä olekaan asunut taloss kuin vasta reilut kolme vuotta... Rehellisesti sanottuna ei haitannut ollenkaan olla töissä uudenvuodenaattoiltana kymmeneen ja mennä sitten uudenvuodenpäivänä taas aamulla takaisin. En olis jaksanut juhlia muutenkaan. Sitäpaitsi tällä sosiaalisella elämällä olisin saanu juhlia yksin muutenkin. Katselin TV:stä Ylvistä, vaikka oon ne jaksot nähnyt jo YouTubesta aikoja sitten, ilman mitään tekstejä tosin. Norjan osaamiseni on vielä hieman vajaavaista, joten ehkä parempi katsoa tekstitettynä kuitenkin.

Ennen Itävaltaan paluuta ehdin tehdä pikakeikan Jyväskylään, sillä näillä talvipakkasilla(anteeks mikä oli?) on parempi kun auto seisoo vanhempien luona tallissa kuin Tampereella kylmässä isossa hallissa. Ehkä ne pakkaset vielä tulee. Tehtiin siis puolimatkassa treffit ja autonluovutus. Kieltämättä ihan hilpeää. Ennen vuodenvaihdetta kävin käyttämässä liikuntaseteitä pois, ne kun vanhenivat 31.12. Kävin keilaamassa, sillä laskettelu vesisateessa ei innostanut. Ekana päivänä meni ihan kohtalaisesti pienen tauon jälkeen ja tulokset oli 135-157 välillä. Uudenvuodenaattona ei sitten mennytkään alkuun niin hyvin ja jopa 100 pistettä oli tiukassa. Viimeiseen sarjaan sisuunnuin ja kappas vain: sarja päättyi kolmeen peräkkäiseen kaatoon ja lopputulokseni 175! Ei lainkaan huonosti siis! Jos en ole väärässä, ennätykseni on 195, joten seuraava tavoite olisi rikkoa 200 pisteen raja. Ehkä sitten helmikuussa?

Sunnuntaina pakkasin perinteiseen tyyliini viime tingassa. Itseasiassa purin viimeiset tavarat pois rinkasta juuri ennen pakkaamista, mutta mitäs sitä turhia kiirehtimään. Onneksi ei ollut paljon pakattavaa, ne tavarat kun kuitenkin pitää kuukauden päästä raahata takaisin taas. Lentokentällä olikin hilpeää kun rinkka oli höyhenenkevyt(no okei ehkä 9kg) ja käsimatkatavaralaukku varmaan vähän enemmän. Onneksi sitä ei punnittu. Muistin miksen ole käyttänyt sitä pientä, mutta reppua paljon tilavampaa, pyörillä olevaa ja vedettävää laukkua sitten Maltan reissun 2v sitten: pyörät ovat kuluneet, joten laukkua vedettäessä kuuluu koko ajan karmea räminä ja mölinä.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, sillä halusin bongata harvinaisen koneen. Finnair vuokrasi Puolan LOTilta 787 Dreamlinerin pariksi viikoksi kun omat koneet ovat huollossa. Pitihän tämä harvinaisuus käydä katsomassa. Samalla todettakoon, että lentokentän Hilton kyljessä oleva näköalatasanne on varsin hyvä paikka bongailla koneita, mikäli moisesta harrastuksesta tykkää. Tuntui kotoisalta odotella lentoa Helsinki-Vantaalla. Oon aina tykännyt ko. lentokentästä. Nyt oli ainutlaatuinen kotoa lähdön, mutta silti kotiinpaluun tunne.