Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vaihto. Näytä kaikki tekstit

perjantai 24. maaliskuuta 2017

Erinomaista lahjakkuutta

Olen suorastaan loistava, mitä tulee blogin unohtamiseen. Viimeksi tein päivityksen lokakuun lopussa Hongkongista. Nyt on maaliskuun loppu. Tässä välissä olen ehtinyt muuttaa Hongkongista pois, reissata ympäri Aasiaa, käydä risteilemässä Karibialla, pyörähtää pikaisesti Koti-Suomessa ja muuttaa kevääksi Prahaan. Ei huonompi saavutus näin lyhyessä ajassa. Edetään kuitenkin kronologisesti loppusyksystä eteenpäin, unohtamatta syksyisiä seikkaluja Manner-Kiinaan puolella. Jonkinlainen ikävä Hongkongiin on myös nostanut viime aikoina päätään.
Cheung Chaun saaren satama lokakuussa.
Marraskuu oli varsin opiskeluntäyteinen, sillä useammalla kurssilla oli erilaisia ryhmätöitä ja esitelmiä, joiden tekemiseen kului vaihtelevasti aikaa. En ole kovin kärsivällinen ihminen, joten muutamaan otteeseen meinasi mennä hermot paikallisten hermoiluun ja siihen, että yksittäisten PowerPoint-sivujen yksittäisiä tekstejä hiottiin niin perusteellisesti. Toki ymmärrän, että paikallisille hyvät arvosanat ovat tärkeitä ja opiskelumenestys vaikuttaa moneen asiaan. Positiivisena uutisena kuulin marraskuussa, että Tampereen yliopisto ilmeisesti laskee Hongkongin opintopisteet niin, että 3 paikallista unitia vastaakin kuutta suomalaista opintopistettä/ECTS:ää kandikurssien osalta ja ilmeisesti maisteritason kursseissa jopa 7,5! Tai ainakin näin kv.toimisto suosittelee. Lopullisestihan asiasta päättää opiskelijan oma tiedekunta (joiksi tieteenalayksiköt eli schoolit taas muuttuivat 1.1.2017). Eli Suomeen palattuani pääsen neuvottelemaan asiasta kurssien hyväksiluvun yhteydessä. Toisin sanoen siis suoritin syksyllä mitä luultavimmin 31,5 opintopistettä enkä 25 kuten aiemmin luulin. Olisin toisin sanoen aivan hyvin voinut tiputtaa yhden kurssin pois ja elää rennompaa elämää. Toisaalta teemojen puolesta kaikki kurssini olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Lisäksi vapaa-aikaa kuitenkin oli melko paljon, joten sinänsä kurssimäärä oli ok.
Lokakuussa kävimme turismikurssin opintomatkalla Cheung Chaun saarella. Laivamatka Centralilta kesti vajaan tunnin. Saari on vanha kalastajasaari ja melko erilainen muuhun Hongkongiin verrattuna. Saarelta löytyi myös ihanaa hiekkarantaa, eli Hongkong ei todellakaan ole vain pilvenpiirtäjiä. Retken tarkoituksena oli tutustua nykyisiin ja mahdollisiin turistikohteisiin saarella. Retki oli erittäin mielenkiintoinen ja oli mukava päästä kurssin ihmisten kanssa luokkahuoneen ulkopuolelle.
Marraskuussa oli luvassa kaksi opintoretkeä lisää. Kestävä kaupunkiliikenne -kurssin porukalla vuokrasimme pyörät läheltä Tai Wain MTR-asemaa ja pyöräilimme rannan pyörätietä pitkin noin 15 kilometriä Tai Po'n alueelle. Tietyissä paikoissa Hongkongissa on todella hyvät pyöräilyreitit, mutta esimerkiksi ydinkeskustassa pyöräileminen on miltei mahdotonta ja CUHKin kampus taas on niin mäkinen, ettei pyöräily onnistu. Rantaa pitkin voi kuitenkin pyöräillä ja useilla MTR-asemilla oli pyöräparkkeja, joihin pyörän voi jättää ja sitten mennä junalla esim. keskustaan töihin. Retken ajatus oli sekä tutustua pyöräreittiin, että myös analysoida sen mahdollisia ongelmakohtia, kuten vaarallisia risteyksiä. Tuntui mukavalta päästä pitkästä aikaa pyöräilemään.
Samaisen viikonlopun toinen matka oli turismikurssin retki Yim Tin Tsain saarelle. Kyseessä on pieni saari, jonne ei juurikaan kulje julkisia veneitä. Saarella on eräänlainen kotiseutumuseo ja lisäksi katolinen kirkko, joka on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde. Saari oli sympaattinen ja turismi siellä on vielä aivan alkutekijöissään. Oli hienoa päästä tutustumaan tällaiseen piilotettuun helmeen. Reissulla tutustuin myös samalla kurssilla olleeseen hongkongilaistyttöön, joka oli viime vuonna vaihdossa Tampereella. Lisäksi juttelin hänen kaverinsa kanssa, joka puolestaan oli ollut Skotlannissa vaihdossa ja osasi jostain syystä puhua norjaa. Juttelimme pitkään sekalaisella skandinaviskalla ja oli mielenkiintoista puhua mm. Suomen politiikasta.


tiistai 27. syyskuuta 2016

Opiskelukuvioita

Varsinaiset opinnot ovat vihdoin päässeet vauhtiin. Chinese University of Hong Kongissa suurin osa kursseista on 3 unitin arvoisia ja kestää koko lukukauden. Jotkut kurssit kestävät vain puoli lukukautta ja ovat 1,5 unitia. Ainakin joidenkin hollantilaisyliopistojen mukaan 3 unit = 5 ects, joten uskoisin Tampereen yliopiston noudattavan samaa linjaa.

Heinäkuussa me vaihtarit saimme listan kursseista, joille on mahdollista ilmottautua verkossa ennakkoon muutaman päivän mittaisin ennakkoilmoittautumisjakson aikana. Lisäksi saimme pitkän listan kursseista, joille emme saa osallistua. Mukana oli ikäväkseni hyvin paljon journalistiikan ja politiikan kursseja. Tieto kursseille hyväksymisestä tuli elokuussa. Minut hyväksyttiin kaikille muille kursseille, paitsi Hongkongin ja Manner-Kiinan suhteita käsittelevälle politiikan kurssille, joka ilmeisesti olikin tarjolla vain kiinaksi, ei englanniksi. Yliopisto tosiaan on kolmikielinen, opetusta on englannin lisäksi kantoninkiinaksi ja mandariinikiinaksi.

Ennakkoilmoittautumisten lisäksi syyskuun alussa oli add/drop-viikko. Toisin sanoen ensimmäisten kahden opetusviikon aikana voi käytännössä käydä kaikilla mahdollisilla kursseilla haistelemassa meininkiä ja sitten toisella viikolla tehdä CUSIS-nettijärjestelmässä tarvittavat kurssilisäykset/poistot. Itse löysin mielenkiintoisen Tourism planning & management -kurssin, jolle ilmottauduin vasta tällä viikolla. Kävin myös yhdellä Urban sustainability -luennolla, mutta kurssi ei vaikuttanut tarpeeksi mielenkiintoiselta ja lisäksi oli melko työläs, joten en ilmoittautunut kurssille.

Opintotuki ja Tampereen yliopistolta saamani apuraha edellyttävät vähintään 20 ECTS edestä suorituksia syksyltä, kun taas joillakin muilla opiskelijoilla kotiyliopisto vaatii heitä suorittamaan 30 ECTS:n edestä opintoja. Lisäksi omat opintoni eivät suoraan vastaa Tampereen yliopiston kursseja, vaikka viestinnän kurssit saatankin saada luettua journalistiikan syventäviksi valinnaiskursseiksi. Toisaalta minulla ei myöskään ole joidenkin muiden opiskelijoiden stressiä kurssivastaavuksista eli että minun olisi pakko käydä juuri vastaavat kurssit kuin Suomessa muut maisteriopiskelijat tällä hetkellä käyvät. CUHK:iin tulee paljon oikeus- ja kauppatieteiden opiskelijoita, välillä tuntuukin siltä, että lähes kaikki vaihtarit opiskelevat jompaa kumpaa. Kilpailu ko. alojen kurssipaikoista on tiukkaa ja osalle kursseista ei voinut ilmoittautua verkossa vaan piti toimittaa paperinen lomake tiedekunnan opintotoimistoon. Lisäksi monet joutuivat kaivelemaan kotiyliopistonsa opinto-oppaista kurssiselosteita, koska joillekin kursseille on tiettyjä pohjavaatimuksia ja edeltäviä kursseja. Itse onneksi vältyin moisilta.

Lopulliset kurssivalintani ovat seuraavat:
Comparative Media Systems and Global Media, Social Media and Crisis Communication, Tourism Planning and Management, Japan and Global Political Economy sekä Sustainable Urban Transport.

Kurssien suoritustavat vaihtelevat. Kaikkiin kursseihin sisältyy ainakin joissakin määrin ryhmätöitä, mistä en henkilökohtaisesti kovin paljon innostu. Lisäksi ryhmätöistä jokainen ryhmäläinen saa saman arvosanan, mikä toki on järkevää. Itselleni kun arvosanoilla ei ole väliä, läpipääsy riittää enkä jaksaisi käyttää paljon aikaa ja energiaa, jotta saisin parhaat arvosanat. Parempia arvosanoja tavoitteleville paikallisille opiskelijoille samassa ryhmässä se on tietysti hieman hankala juttu. En haluaisi muiden kärsivän omasta rennosta opiskelutyylistäni.
Esimerkiksi Japani-kurssilla suurin osa arvosanasta määräytyy kotona tehtävän välitentin ja kotona tehtävän lopputentin perusteella ja pieni osa tunnilla tehtävien ryhmäharjoitusten pohjalta. Sitten taas viestinnän kursseilla on luvassa kaksikin isompaa ryhmäprojektia, joihin sisältyy sekä suullinen esitys, että kirjallinen työ. Liikenne- ja turismikursseilla myös pieni opintoretki lähiympäristöön kuuluu kurssin suorituksiin.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Ensimmäisiä tunnelmia

Ensimmäinen viikko on jo takanapäin. Vaihtareille järjestetty orientaatio kesti keskiviikosta perjantaihin eli lauantaihin asti majoituimme väliaikaisissa asuntoloissa keskellä kampusta. Sunnuntaina ohjelmassa oli muutto varsinaisiin asuntoloihin eri puolille isoa kampusta. Onneksi yliopisto oli järjestänyt matkatavaroille kuljetuksen, eli rinkan kanssa ei tarvinnut lähteä seikkailemaan. Se oli siksikin järkevää, että kampuksen sisälle kulkevat bussit ajavat muutaman kerran tunnissa ja ovat ruuhka-aikaan täpötäysiä. Monta sataa vaihto-opiskelijaa isojen laukkujensa kanssa olisi aiheuttanut kaaoksen busseissa.

Palataan kuitenkin maanantaihin eli viimeiseen päivääni koti-Suomessa ennen lähtöä. Kaikki meni mukavasti aamupäivästä ja pakkailin viimeisiä tavaroita reppuuni. Joskus yhden jälkeen tarkistin puhelimeni Finnair-sovelluksesta, montako päivää paluuseen on sillä sovellus näyttää olemassa olevien varausten tiedot. Hämmennyin, kun klo 23.50 lähtevän Hongkongin lennon sijaan siellä olikin klo 18.20 lähtevälle Pekingin lennolle tarkastuskortti. Ajattelin ensin, että syynä on lennon ylibuukkaus. Lähtöselvitystä tehdessäni kun oli tullut ilmoitus, että Hongkongin lento on ylibuukattu ja yhtiö etsii vapaaehtoisia, jotka voisivat tarvittaessa vaihtaa lentoa. En suostunut, mutta ajattelin, että kenties siirto Pekingin lennolle johtuisi siitä.
No olisin päässyt kokemaan jos ette olis rikkonu perhana sitä konetta.
Pari minuuttia myöhemmin sain Finnairilta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin Hongkongin lennon olevan peruttu. Syyksi ilmoitettiin tekninen vika, mutta tiesin että tosiasiallinen syy oli sunnuntaiaamuinen vahinko Helsinki-Vantaalla. http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000001249563.html Yksi Finnairin uusista A350-koneista törmäsi alhaisella nopeudella matkustajasiltaan ja sai vaurioita vasempaan siipeensä ja moottoriinsa. Koska lentokonebongaus ja Flightradarin tutkiminen kuuluvat ajanviettotapoihini ja koska sunnuntai-illan Hongkongin lento lähti vasta maanantaiaamuna samaisen konerikon vuoksi, osasin tavallaan odottaakin mahdollisia muutoksia. Ennemmin tosin olisin odottanut lähdön siirtymistä tiistaiaamuun.

Soitin välittömästi Finnairin antamaan palvelunumeroon ja kerroin, että Pekingin kautta lentäminen ei onnistu. Vanhempieni luota on neljän tunnin ajomatka lentokentälle ja baggage dropin sulkeutumiseen ja koneeseennousun alkamiseen oli aikaa melko tasan neljä tuntia ja koneen lähtöön viisi. Virkailija lupasi palata asiaan, mutta soittelin puolen tunnin päästä takaisin. Lopulta paras vaihtoehto, jolla olisin ennen keskiviikkoaamuna klo 9.30 alkavaa tervetulotilaisuutta perillä Hongkongissa, kulki Singaporen kautta. Finnairin lento Singaporeen lähtisi klo 23.55 eli viisi minuuttia alkuperäisen peruutetun Hongkongin lennon jälkeen ja olisin HK:ssa paikallista aikaa tiistai-iltana kello 23.40. Pitkä ja mutkikas matka, mutta perille olisi päästävä. Stam1na-fanina tuli väistämättä mieleen: Kaksi reittiä, yksi suunta. Heh heh...

Olin lentokentällä hyvissä ajoin, sillä junavaihtoehdot olivat joko 18.50 saapuva tai 21.55 saapuva juna. Rinkka painoi lähtöselvityksessä 24.9 kg kun raja olisi ollut 23 kg. Ystävällinen virkailija ei kuitenkaan perinyt lisämaksuja sumpliessaan minulle tarkastuskortteja, joita automaatti ei halunnut tulostaa. Kiitos hänelle. Voin myös kertoa, että reppuni ylitti muutamalla kilolla käsimatkatavaralle sallitun 8 kg rajan. Olin hieman yllättynyt, että olin niinkin rennossa fiiliksellä lentokentällä. Minua ei jännittänyt, olin rauhallinen.

Lento Singaporeen meni yllättävän mukavasti. Ruuassa ei ollut valittamista. Nukuin suurimman osan aikaa ja kuuntelin musiikkia. Täytyy myös mainita, että katsoin vuoden 2015 version Heidi-elokuvasta. Siis se pikkutyttö Sveitsin Alpeilla nyrpeän isoisän kanssa -elokuva. Isoisää näytteli Perikato-elokuvan Hitleriä esittänyt Bruno Ganz ja muutkin näyttelijät puhuivat melko leveää sveitsinsaksaa, mikä hymyilytti kovasti, kuten myöskin ihanat lumihuippuiset alppimaisemat. Singaporessa söin melko edukkaan päivällisen jatkolentoa odotellessani.

Singaporen Changia on kehuttu maailman parhaaksi kentäksi ja paljon siellä olikin kaikkea. Minulta kenttä saa kuitenkin miinusta kahdesta asiasta. Toinen on se, että turvatarkastus on vasta juuri ennen lähtöporttia, eli jos vaihdat kentällä konetta, joudut myös menemään turvatarkastuksen läpi vaikka olisit tarkastuksessa käynyt jo Helsingissä. Eniten se ärsytti siksi, että jouduin tyhjentämään vesipulloni ja täyttämään sen uudelleen sekä taiteilemaan läppärini pois repusta ja takaisin reppuun. Lisäksi jostakin syystä lähtöportilleni A18, jonne oli yhteinen turvatarkastus ja turvatarkastuksen jälkeinen varsinainen porttialue porttien A16-A19 kanssa, ei päässyt kuin 45 minuuttia ennen koneen lähtöä, sillä he halusivat hoitaa Jakartan koneen matkustajat ensin pois alta. En ymmärrä systeemiä.

Lento Singaporesta Hongkongiin sujui melko leppoisasti ja Singapore Airlines tarjosi myös maittavan aterian. Plussaa siitä, että kahvin kanssa sai jälkiruuaksi Magnum-jäätelön. Hongkongissa pääsin passintarkastuksesta melko nopeasti läpi, sillä sain mennä resident-jonoon visitor-jonon sijaan. Muille tulevaisuudessa Hongkongiin vaihtoon tuleville kerrottakoon, ettei koneessa tarvitse täyttää sitä maahantulolappua vaan passintarkastuksesta saa opiskelijaviisumiin nidottavan kuitin maahan saapumisesta. Samainen kuitti mahdollistaa poistumisen Hongkongista ja paluun takaisin niin kauan kuin opiskelijaviisumi on voimassa.

Koska lento laskeutui klo 23.40, MTR-junat eivät kulje kovin pitkään puolen yön jälkeen enkä olisi keskellä yötä halunnut seikkailla tavaroideni kanssa, otin suosiolla taksin yliopistolle. Hintaa tuli noin 260 $ eli noin 30 €. Kommelluksilta ei vältytty saapuessakaan sillä kuski ajoi hieman väärälle puolelle rakennusta. Onneksi löysin oikean oven ja sain vietyä tavarat huoneeseen. Nukkuminen ja suihku eivät ehkä koskaan ole tuntuneet niin hyvältä kuin tiistai-keskiviikko välisenä yönä.
Pirteä matkustaja saapui Singaporeen.

tiistai 23. elokuuta 2016

Paluu maailmalle

On taas aika herätellä blogia vaihtoonlähdön merkeissä. Kuten Itävallasta palatessani, tai ehkä jo siellä ollessani kirjoitin, halusin ja haluan ehdottomasti lähteä yliopistovaihtoon myös maisterivaiheen opintojen aikana. Aloitin syksyllä 2015 journalistiikan maisteriopinnot ja halusin suorittaa ensimmäisen vuoden opinnot rauhassa.

Wu Yee Sun college / Kuva: Panoramio.com
Pitkäaikaisena ajatuksenani oli lähteä syksyksi 2016 Nordplus-ohjelman kautta Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin ja sitten kevääksi 2017 Erasmus-vaihtoon joko Belgian Gentiin, Prahaan tai Budapestiin. Kuitenkin tammikuussa 2016 hieman ennen syksyn 2016 vaihtohaun umpeutumista keskustelin vaihtoon lähtemisestä joidenkin opiskelukavereideni kanssa ja aiemminkin pinnan alla kummitellut Aasia nousi jälleen esiin. Olin hylännyt joitakin Aasian vaihtokohteita siksi, että syyslukukausi jatkuisi liian pitkälle kevääseen 2017 ja osassa opetus alkaisi turhan aikaisin kesällä 2016. En halunnut lähteä vaihtoon heinäkuussa. Kuitenkin Hongkongista löytyi mielenkiintoinen yliopisto, jonka kurssitarjontakin vaikutti hyvältä, The Chinese University of Hong Kong eli CUHK. Koska opiskelen erillisessä maisteriohjelmassa, tarvitsin pääaineen professorilta puollon. Käytännössä tämä tarkoitti vain proffan kv-toimistoon lähettämää "vaihtoonlähtö ok"-sähköpostia pitkän suosituskirjeen sijaan. Huhtikuussa sain myös kuulla toisen ilouutisen: Tampereen yliopisto haluaa minusta eroon myös kevääksi 2017 eli Praha ja Erasmus ovat tosiasia, mikäli vain Kaarlen yliopisto minut sinne haluaa ottaa. Asia varmistuu joskus marras-joulukuussa.
Maisema collegen pihalta / Kuva: Panoramio.com
Viime helmikuussa sain tietää tulleeni valituksi Tampereen yliopiston puolesta. Hongkongin oma hakuaika oli maaliskuun lopussa. Hyväksymistieto sieltä tuli kesäkuun alussa ja sitten pitikin kiireellä täyttää heidän omat hakupaperinsa ja toimittaa ne tulostettuna TaY:n kv-toimistoon, josta ne lähetettiin postitse Hongkongiin. Viisumitarran sain tällä viikolla kuriiripostina kotiin. Lähtö on ensi maanantaina eli 29.8. kello 23.50 Finnairin suoralla lennolla. Perillä Hongkongissa olen tiistaina klo 14.30 paikallista aikaa. Pääsen myös testaamaan Finskin uuden A350-lentokoneen, mikä tietenkin ilahduttaa lentokonebongarin mieltä kovasti.
Finskin eka A350 saapumassa Helsinkiin lokakuussa 2015. Kuva by me
Vaikka olenkin Suomessa maisterivaiheen opiskelija, hain vaihtoon kandina, koska CUHK takaa kaikille kandivaihtareille asuntolapaikan ja maisteritason opiskelijoille paikan saanti on epävarmaa ja asuntola myös kalliimpi. CUHK on ainoani Hongkongin yliopistona jaettu collegeihin. Jokainen opiskelija kuuluu johonkin collegeen ja opiskelijat asuvat oman collegensa asuntolassa. Myös vaihto-opiskelijat saavat oman "koticollegen". Oma collegeni on Wu Yee Sun, joka on nimetty samannimisen hongkongilaispankkiirin mukaan. Asuntolassani on noin 600 paikkaa ja tulen asumaan kahden hengen huoneessa, todennäköisesti paikallisen opiskelijan kanssa. Kieltämättä hieman jännittää, vaikka asuinhan Itävallassakin jaetussa huoneessa. Lähtöön on aikaa vain muutama päivä, pakkaamista pitäisi ehkä jo alkaa miettiä?
Näkymä Wu Yee Sun collegen kahden siiven välissä olevalta terassilta (Kuva: CUHK)

keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.
Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.
Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.
Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

tiistai 31. joulukuuta 2013

Vanhan vuoden muisteloita viime viikoilta

Nyt kun vuotta 2013 on jäljellä vajaa kymmenen minuuttia on hyvä muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Ja kahden viikon Suomi-lomakin alkaa kohta olla jo lopuillaan.

Ensimmäistä kertaa sitten vaihtovuoteni kävin Brasiliassa ja tajusin kuinka paljon maasta kuitenkin tykkään, kaikista vaikeuksista huolimatta. Toki toinen merkittävä seikka on toki Itävalta. Kuitenkin noin kolme ja puoli kuukautta eli lähes kolmasosa vuodesta kului siellä. Samoin kuin lukiovaihdossakin, myös yliopistovaihdossa oma aktiivisuus vaikuttaa paljon kavereiden saantiin ja siihen miten kivaa vaihdossa tulee olemaan. Ikäväkseni täytyy todeta etten ole ollut niin aktiivinen kuin olisin ehkä halunnut. Toisaalta taustalla kummittelee aiempien huonojen kokemusten ja koulukiusaamisen jälkeen se tunne, kun ei koe kuuluvansa joukkoon(kun esim. ne saapasmaalaiset puhuu vaan koko ajan omaa kieltään) jolloin ei edes huvita yrittää viettää niiden muiden kanssa aikaa. Toisaalta taas en ole juurikaan käynyt vaihtaribileissä koska useimmat viikonloput olen ollut joko ulkomailla ulkomailla(eli siis muualla kuin Itävallassa, heh heh) tai sitten Alpeille, kuten seuraavissa kuvissa St. Johann - Alpendorfissa ja Wagrainissa 14-15.12. Myönnän olevani hieman yliherkkä tuolle joukkoonkuulumattomuudelle. Jos koen, etten oikein kuulu joukkoon ja muilla tuntuu olevan hauskaa keskenäänkin ja minä jhään ulkopuoliseksi, häivyn hyvin äkkiä paikalta ja mieluummin sitten teen jotakin yksin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa pääasiassa huoneessa tietokoneella istumista.


Vuonna 2013 hain vaihtoon Salzburgiin, edistyin opinnoissani hyvin oikeastaan ensimmäistä kertaa yliopistourallani oikein kunnolla. Toki joitain kursseja jäi kesken ja joudun siitä kärsimään nyt kun suunnittelen mitä kursseja onnistuisin tulevana keväänä käymään ettei kaikki jäisi lukuvuodelle 2014-2015, jolloin pitäisi myös kandia kirjoitella. Kesällä tein töissä pelkkää yövuoroa ja se oli mukavaa ja ehkä teen niin ens kesänä myös. Tosin haave lyhyistä muutaman päivän reissuista viiden yön työputkien välissä ei oikein toteutunut. Tanskan AFS-reissut eli VSS heinäkuussa ja UdBz marraskuussa jäivät myös mieleen. Olen onnekas kun mulla on elämässäni niin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja Eurooppaa. Toivottavasti tavataan taas pian!
Tosiaan viimeinen viikonloppu Itävallassa ennen joululomaa Suomessa meni Alpendorfissa. Sinne on noin tunnin junamatka Salzburgista plus päälle noin 10 min matka skibussilla rinteille. Ostin lauantaina lipun 1,5 päiväksi eli lauantaina klo 12 eteenpäin ja sunnuntaina koko päivä. Sää oli melko suosiollinen, aurinkoista ja rinteet hyvässä kunnossa, mikäli poisluetaan noin +4c lämpötilan aiheuttama pieni sohjoutuminen aurinkoisimmissa kohdissa. Alpendorfin rinteet ovat useamman eri vuoren rinteillä, joten siksakia laskemalla pääsee myöskin viereiseen Wagrainin keskukseen, jonka rinteistä itseasiassa tykkäsin jopa enemmän. Jos jaksaa siksakata vielä pidemmälle ja käyttää laakson ylittävää gondolia, pääsee Flachauhun asti.






Ei voi olla mitään kivempaa kuin pilvetön taivas(ei noita paria pientä lasketa!) ja aurinko ja rinteet(ja se kylmä olut)! Elämä on kyllä välillä todella ihanaa. Tosin vastapainona sitä vitutusta ja pahaa mieltä on välillä ollut vaikka muille jakaa, valitettavasti. Tässä Suomessa ollessa on ollut aika paljon huonojakin hetkiä. Mutta...

Ajatuksia Suomi-loman jatkosta seuraavassa postauksessa. Hyvää uutta vuotta 2014!

keskiviikko 16. lokakuuta 2013

Arki rullaa eteenpäin

Pikku hiljaa yliopiston kurssit on päässeet vauhtiin. Jonkun verran muuttelin kurssivalintojani, sillä muutama kiinnostava kurssi oli jo täynnä. Hieman mietitytti se, etten ottanut varsinaisia saksan kielikursseja, tosin en innostunut ajatuksesta, että sitä kurssia olisi kolme kertaa viikossa koko lukukauden. Uskon parantavani kielitaitoani muutenkin. Tällä hetkellä käyn rikossosiologian (4op), saksan tekstianalyysi (3op), Itävallan kielen ja kulttuurin (4op), portugalin kielikurssin (4,5op), Eu-politiikan johdantokurssin (3op), globaalien ongelmien (2op), kroatian alkeiden (3op) ja Itävallan&Keski-Euroopan politiikan ja historian(3op=) kursseilla. Lisäks myöhemmin syksyllä on vielä portugalin käytänöön kurssi elokuviin liittyen ja siitä tulee 3op. Tuossa on onneksi varaa tiputtaa jokin kurssi poiskin, jos tuntuu liian rankalta. Aikataulullisesti noi menee niin, että maanantaina ja tiistaina on eniten koulua ja keskiviikkoisin ja torstaisin vaan yks kurssi, eli siis pehmeä laskeutuminen viikonloppuun. Se mahdollistaa myös reissailut viikonloppuisin.

Arki on pikkuhiljaa alkanut sujumaan kun kurssit ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Täällä kurssi-ilmoittautumisen voi perua noin kahden viikon ajan kurssin alettua, jos tuntuu siltä ettei kurssi kiinnostakaan. Jos sen jälkeen jättäytyy pois, niin ilmeisesti opintorekisteriin tulee "hylätty"-merkintä tai jotain, ei ole ihan varma. Toki myöhemminkin voi jäädä pois jos ei vaan huvita, ei kukaan väkisin sinne kurssille ole raahaamassa. Saksan kanssa menee koko ajan paremmin, kun sitä tietenkin päivittäin käyttää. Se, mitä Itävallassa suoranaisesti inhoan, on tietty byrokratia ja sen mukanaan tuomat pulmat. Sain viikko sitten vihdoinkin opiskelijakorttini. Sen avulla voin siis osoittaa olevani opiskelija ja sille voi ladata rahaa, jotta voi esim. tulostaa ja kopioida yliopistolla dokumentteja. No, rahan siirtäminen kortille onnistuu joko itävaltalaiselta pankkikortilta automaatilla tai sitten yliopiston taloustoimistossa, jonne ei kuulemma kannata mennä, koska se mies siellä on "todella kiireinen" eikä hänellä ole oikein tämmöisille asioille aikaa.

No, perjantaina sain pankiltani Sparkasselta puhelun, että korttini olisi noudettavissa. Olihan se. Muuten hyvä, mutta onnistuin nostamaan käteistä kortilta, mutta kaupassa maksaminen tai tälle quick chip-sirulle(jollainen pankkikortissani ja opiskelijakortissani on) rahan siirtäminen ei onnistunut, koska "tilillä ei ole rahaa/raja ylitetty". No, perjantaina en asiaa ehtinyt uudestaan pankkiin selvittämään. Oli suunnattava lentokentälle äitiä ja isiä vastaan. Lomailusta vanhempien kanssa lisää seuraavassa postauksessa. Maanantaina sitten menin uudestaan pankkiin, että "hei mun kortti ei toimi". No, syy miksei se toiminut oli se, että tiliä avatessani allekirjoitin vinon pinon sopimuspapereita, mukaan lukien yhden jossa erikseen sallin kortin käyttöehtojen lähettämisen mulle sähköpostilla ja toisen, jossa sallin kuvaani käytettävän kortissa. Pankkikortissani on myös ilmaiseksi kansainvälinen opiskelijakortti ISIC, jonka vuoksi naamakuva pitää siis kortista löytyä. No, quick chip ei siis toiminut, koska en ollut allekirjoittanut paperia, jossa ERIKSEEN SALLIN sen ominaisuuden käytön, sillä pankki ei moista paperia allekirjoitettavakseni antanut. Heti kun nimi oli paperissa, alkoi kortti toimia ja mystisesti myös kaupassa maksaminen onnistui, vaikka raha meneekin tililtä eikä sieltä sirulta. Hieman kyllä ärsytti koko homma.


Luennoillakin on ollut melko mukavaa. Kroatian(tai serbokroaatti, nehän on samaa kieltä Balkanilla käytännössä) opiskelu on siitä hauskaa, että se on suht samankaltaista tsekin ja venäjän kanssa, joten apua löytyy vanhasta osaamisesta. Jos siis kevään tsekin tunneilta on mitään enää muistissa. Viime kerralle piti opetella omistuspronomineja, siis minun, sinun jne. jotka taipuvat myös sanan suvun mukaan. Sitten piti tehdä lauseita perheenjäsenistä tyyliin "Minun isäni nimi on Tapio." jne. No, kun kerroin omat lauseeni tädistä ja tädin lapsista ja äidistä jne. suomalaisine nimineen, opettaja kysyi "Oletko suomalainen?!" hän oli joskus käynyt Oulussa. En siis ole missään vaiheessa aiemmin maininnut, etten ole itävaltalainen kun ei vaan ole tullut puheeksi. NYt kun opeteltiin kaupunkeja ja maita "olen kotoisin Zagrebista" "Olen kotoisin Itävallasta" asia oli ajankohtainen. Vieressä istunut miesopiskelija sitten intoutui kyselemään eräästä suomalaisohjaajasta, "Haki Haurimaki" tai jotain eli siis Kaurismäki ja keskusteltiin sitten tovi veljesten elokuvista ja siitä, mitä Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa tapahtuu. Oli hauskaa. Piristi kummasti.

Kuten aiemmin olen varmaankin kertonut, yliopisto koostuu lukuisista eri toimipisteistä. Unipark on yksi suurimmista, samoin siitä parin kilometrin päässä sijaitseva luonnontieteiden tiedekunta. Sitten on lukuisia pienempiä ja isompia pisteitä ympäri kaupunkia. Vanhan kaupunkin yläpuolella, jonkun verran mäen päällä on eräs rakennus, jossa on Eurooppa-keskus. Siellä on lisäksi kaksi luentosalia, joissa mm. pidetään käymäni EU-politiikan kurssi. Lisäksi talossa on jotain hallintotoimistoja. Sitten on erikseen kirjasto, kv. toimisto ja rehtoraatti(?) ja oikeustieteiden rakennukset, joita on ainakin pari kolme. Tiistai on siitä kurja päivä, että yhdet luennot on siellä Eurooppa-talossa, sitten pitää mennä bussilla luonnontieteiden tiedekuntaan globaalien ongelmien ja perspektiivien kurssille ja sieltä sitten Uniparkiin kroatian kurssille. Onneks muina päivinä ei tartte ravata edestakaisin kun maanantaisinkin on 3 tuntia aikaa päästä joen rannan Rudofskailta vajaan kilometrin päähän Uniparkiin. Toisaalta kaipaan Tampereen yliopiston yhtenäistä kampusta ja sitä, että myös liikuntatilat ovat siinä vieressä. Täällä kun Fitness Zentrum, jossa käyn capoeira-kurssilla ja jonne ostin myös kuntosalioikeuden, sijaitsee eteläkaupungilla noin 15min bussimatkan päässä.

keskiviikko 2. lokakuuta 2013

Rupertikirtag ja AFS-leiri

Toissaviikonloppuna täällä vietettiin Rupertikirtag-markkinoita. Rupert on Salzburgin suojeluspyhimys, jolta tapahtuma on saanut nimensä. Siellä oli huvipuistolaitteita, erilaisia myyntikojuja, joissa myytiin niin pikkusyötävää kuin vaatteitakinn sekä tietenkin olutteltta. Kierreltiin muiden vaihtareiden kanssa aluetta ja maisteltiin erilaisia herkkuja. Markkinoilta sai mm. suklaakuorrutteisia pretzeleitä sekä Tallinnastakin tuttuja paahdettuja manteleita. Nam. Lisäks olutteltta antoi pientä esimakua seuraavasta viikonlopusta, eli Oktoberfesteistä. Itse en huvipuistolaitteisiin jaksanut mennä, mutta kaverit kokeilivat paria hurjempaa vempelettä.



Lauantain ja sunnuntain vietinkin sitten Salzburgin ja Oberösterreichin(viereinen osavaltio) yhteisellä AFS-returneeleirillä. Oli kieltämättä haasteellista olla mukana kun suurin osa porukkaa puhui saksaa tosi nopeesti, mutta oli tosi mukavaa. Jengi oli suht hämmentynyt siitä, että osaan saksaa, kuin myös siitä, miten paljon oon Suomessa ehtiny tekeen AFS-juttuja. Lisäks leirin harjoituksista pari oli sellaisia, joita me voitais tosi hyvin käyttää Suomessakin returneeleirillä. Pitää muistaa ottaa asia esiin. Muut vapaaehtoiset ja myös leiriläiset oli hauskoja ja leiripaikkana toiminut nuorisomajakin ihan jees.

tiistai 24. syyskuuta 2013

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Itävallassa oleskelua on nyt takanpäin reilu viikko. Siihen viikkoon on mahtunut hyvinkin paljon kaikkea. Itse lennot menivät kätevästi ja mun rinkkani oli jopa ekana hihnalla Salzburgissa.
Ei oo ikinä ollu noin nätti auringonnousu lähtiessä Helsingistä. Olin Helsinki-Vantaalla kolmelta. Kentällä oli pakko ostaa Alepasta ruisleipää. Kliseistä "suomalainen lähtee maailmalle"-meininkiä siis. Lisäks olin bussin ainoo matkustaja Hämeenlinnasta kentälle asti. Todella harvinaista herkkua. Oli aika,hauska kun kuski kuulutti "saavutaan kohta kentälle, ootko kumpaan terminaaliin menossa?" Mielenkiintoista oli sekin, ainakin näin satunnaisen lentokonebongarin yms silmin, että lähtökiitotienä Helsingissä toimi 15, eli se poikittainen kiitotie. Sille on tullut laskeuduttua tosi usein, mutta koskaan en oo siltä lähtenyt. Harvinaista herkkua sekin siis.


Tiina(toinen täällä oleva suomalaisvaihtari) tuli mun hostellille lauantaina ja heti mm. haettiin varastosta ne viime keväänä täällä olleiden suomalaisten NELJÄ IKEA-kassillista tavaraa. Mutta nytpähän on sitten parit kahvikupit ja lautaset, paistinpannu, viltti ja tyyny odottamassa että saan 1.10 sen kämpän.

Maanantaina oli ekat orientaatiojutut yliopistolla. Mokasin rekisteröinnissä, koska en tajunnut että ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksamiseen tarvittavan viitenumeron saa kun käy hlökohtaisesti siellä toimistolla. Onneks se maksu näkyi kuitenkin siellä ja pystyin ilmottautuun kursseille. Täällä on siis sama systeemi kuin Suomessa. Valtakunnallisen korkeakouluopiskelijajärjestön jäsenmaksu(18€/lukukausi) on pakollinen maksettava, muuten ei voi olla läsnäolevana yliopistolla ja ilmoittautua kursseille.
Orientaatioviikkoon on kuulunut mm. tutustumista yliopiston eri tiloihin, sillä rakennuksia on todella monta. Nonntalissa sijaitsee Unipark, jossa on mm. germanistiikka, romanistiikka ja jotain kielikeskuksen kursseja. Osa humanistis-yhteiskuntatieteellisen kursseista sijaitsee hieman lähempänä keskustaa, Salzach-joen rannalla. Luonnontieteellisen tdk:n kampus taas on Nonntalista hieman etelään ja oikeustieteen ripoteltuna eri puolille vanhaa kaupunkia, kuten myös yliopiston hallinto ja kv-toimisto. Toisaalta hieman hankalaa, mutta tuleepahan vähän liikuntaa kun muutama kurssi on eri rakennuksissa. Se, mikä Itävallassa on tähän mennessä ärsyttänyt, on se, että kurssien ilmoittautuminen on alkanut jo syyskuun alkupuolella ja vaihtarithan eivät ole voineet ilmoittautua ennen kuin ovat rekisteröityneet täällä paikan päällä. Tämä taas meinaa, että muutama mielenkiintoinen historian kurssi jää käymättä kun ne ovat jo täynnä(25 paikkaa ja varasijoillakin on 15 tyyppiä...). Lisäks pieniä muita byrokratiajuttuja, kuten se, etten voi avata opiskelijapankkitiliä(en tajunnu kysyä oisko normitilin saanu auki) ilman Meldezetteliä. Se taas on se asukkaaksirekisteröitymistodistus, johon tarttee vuokranantajan allerkijoituksen jne ja sitähän ei oikein saa ennen kuin on se asunto ja oikeesti asuukin siellä.

Suomessa ei varmaan rakennusviranomaiset ikinä hyväksyis...


Muiden vaihtareiden kanssa ollaan käyty mm. O'Malleys -irkkupubissa laulamassa karaokea sekä vaan kiertämättä ympäriinsä vanhaa kaupunkia. Vähän harmittaa kun ei ole vielä kämppää ja hostellissa asuminen alkaa hieman jo tympiä. Lisäks suurin osa muista vaihtareista asuu kaupungin eteläosan neljässä asuntolassa ja siellä tuntuu olevan ihan oma meininkinsä koko ajan, joten siitä jää hieman ulkopuolelle kun ei asu siellä. Mun tuleva kotini on ihanalla paikalla, toki jännittää millainen kämppis mulla tulee olemaan. Tiedän ainakin yhden japanilaistytön ja yhden islantilaisen, jotka tulee asuun samassa talossa myöskin.

Orientaatioviikosta on toisaalta jäänyt vähän ristiriitainen fiilis. On tullut paljon hyödyllistä tietoa esim. miten kielikeskuksen kursseille ilmottaudutaan(ei pysty netissä), liikuntakursseista, eri yliopiston rakennuksista ja kirjastosta. Toisaalta mua kummastutti suuresti kun osa jutuista oli pelkästään saksaksi ja varmaan puolet vaihtareista ei kovin paljon saksaa vielä osaa. Ja esim. kirjastokierroksella mua tympi suuresti kun käytiin juurta jaksaen läpi miten voi nettisivuilta hakea tietyn nimistä kirjaa ja miten lisätään hakukriteereihin vaikka "ranskankielinen" ja "vuoden 2006 jälkeen julkaistu". Toisaalta kuulin kyllä, et joillain Etelä-Euroopan maista tulevilla vaihtareilla on ylipäätään netin käyttö tosi vähäistä ja nettipankki yms. myös aika vieraita, mut jotenki olis toivonu ehkä pientä eriyttämistä sitten tyyliin "aloittelijat" ja "osaajat". Mä kun tuppaan turhautumaan todella helposti, jos käydään liikaa läpi itsestäänselvyyksiä. Vaikka noi systeemit on erilaiset niin ne on kuitenkin hyvin pitkälti samantyyppisiä ku Tampereen yliopiston järjestelmät, joten niiden käyttö ei mitään avaruustiedettä ole.

Alpit <3
 Meitä suomalaisvaihtareita täällä on neljä, minä, Tiina, Siiri ja Jenni ja sen lisäks Facebook-ryhmässä pyöri ainakin joku vielä, mut ei olla häntä tavattu eikä oo tarkempaa tietoa ko. ihmisestä. Sen lisäks porukassa on pyöriny mukana myös Laura, joka opiskelee täällä ihan koko tutkintoa. Mukavaa, että on muitakin suomalaisia, mutta kuten arvata saattaa, ei sitä haluais Itävallassa pelkästään suomalaisten kanssa hengailla. Oon pyörinyt jonkun verran samassa porukassa Tiinan, Cindyn(Italia), Samanthan(Hong Kong), Meganin ja Hannahin (UK) kanssa. Vaihtariporukoissa on pääasiassa ihan kivaa, varsinkin kun ollaan isommassa porukassa, mutta toisaalta taas isolla jengillä tulee aina se "mennään tonne" "eiku tonne" "eiku sittenkin" ja mulla menee siihen helposti hermot kun ei osata päättää mihin mennään. Lisäks musta olis toisaalta kiva hengailla sellaisten vaihtareiden kanssa, jotka osaa jo kohtuuhyvin saksaa. Haluan ite parantaa saksantaitoani täällä ja se ei oikein onnistu jos käyttää liikaa englantia. No, toivottavasti se tästä kunhan opiskelut varsinaisesti käynnistyy ja pääsen saksankielisille kursseille.

Leopoldskronin linna

Seuraavassa postauksessa kerron enemmän viime viikonloppuna vietetystä Rupertikirtag-tapahtumasta ja AFS:n returneeleiristä.

perjantai 13. syyskuuta 2013

Ja tästä lähtee!

Kello on 22:25 perjantai-iltana. Lentokone, jonka kyydissä huomenaamuna matkaan Helsingistä Frankfurtiin, on jo matkalla Helsinkiin päin. Mun bussini lentokentälle lähtee parin tunnin päästä. Sain kuin sainkin pakattua tavarani rinkkaani ja pakkasin lumilautakassinikin valmiiksi, jotta vanhemmat voi sen sitten napata mukaansa kun tulevat lokakuussa käymään. Kieltämättä huvitti kun Prisman lämpömittari väitti lämmöksi melkein +20c päivällä ja m'ä raahasin lumilautaa häkkivarastosta kämppään sisälle. :D Onneks ei tartte olla sen kanssa kentällä huomenna. Perhosia on ollut vatsassa lähes koko päivän ja aamuinen työvuoro meni pitkälti ajatellessa "4 tuntia... 3 tuntia... 2,5 tuntia" ja hymyillen. Onneks oli hyvä meininki ja hauskoja asiakkaitakin.


Mulla on samanlainen tunne kuin monesti aiemminkin reissuun lähtiessä. Toki on eri asia lähteä useammaksi kuukaudeksi pois kuin parin viikon reissulle. Se tunne kun tajuaa, että ihan oikeasti se lähdön hetki on nyt käsillä. Siihen on laskenut päiviä ja viikkoja ja ajatellut, että sitten kun on AFS:n leiri, niin siitä on enää kaksi viikkoa, sitten kun on vika yövuoro, siitä on kaks päivää jne. Nyt se on ihan oikeasti kahden tunnin päässä se lähtö. Huikeeta! Lisäks on hyvä fiilis sillä huomenna perillä tapaan toisen suomalaistytön, joka on Salzburgissa vaihdossa tänä vuonna ja mennään hakemaan kevään suomalaisvaihtareiden meille "testamenttaamia" tavaroita. Kuulemma neljä Ikea-kassillista tavaraa odottaa. Aika hauskaa. Ja orientaatioviikko alkaa maanantaina. Hyvä tästä tulee.

Seuraava postaus tuleekin sitten Itävallasta! Bis bald!

torstai 11. heinäkuuta 2013

Matka-ahdistusta

En oo vielä varannut lentoja, koska liian moni asia on epävarma. Pitäis jaksaa käydä Pohjolassa tarkistamassa vakuutusasioita. Nimittäin jos oon yli 3kk yhtäjaksoisesti Itävallassa, tarvisin lisäosan mun jatkuvaan matkavakuutukseeni ja siihen taas tarvis täyttää terveysselvitys, jossa kysytään mm. masennuksesta ja pahimmassa tapauksessa tarvis taas hakea psykiatrilta 30e maksava lausunto. Ei todellakaan kiinnostais. Yks vaihtoehto olis tulla taktisesti just ennen sen 3kk täyttymistä jouluks kotiin. Toisaalta ongelma on siinä, et jossain puhutaan yli 3kk matkast ja jossain se raja taas on 90 vrk, joka on pari päivää vähemmän. Ja sekin pitäis tarkistaa, onko se raja 14vrk vai 30vrk Suomessa oloa välissä että joulun jälkeen paluu Itävaltaan tammikuuksi lasketaan uudeksi reissuksi, siitäkin on Pohjolan sivuilla kahta eri tietoa. Ei muuten, mutta kun mua ei tosiaan huvita jauhaa tuosta masennuksesta ja hankkia kaikenmaailman todistuksia, varsinkaan jos ja kun se 3kk ylitys olis joulukuussa maksimissaan viikon. Ahdistaa tollanen sairauksista selittäminen, varsinkin kun en tajua miks se masennus vaikuttais matkavakuutuksen hintaan, henkivakuutuksen suhteen ehkä vielä jotenkin tajuan asian. Pitää toivoa, että se mun henkivakuutusta varten lähetetty terveysselvitys olis riittävä. Ainiin sekin stressaa, että näillä näkymin mulla on se kämppä tosiaan 1.10 alkaen eli sen kanssa taas tuo mahdollisimman aikaisin Itävaltaan ei toimi, ei houkuttais asua hostellissa paria viikkoa.

Ja haluaisin lähteä Itävaltaan heti syyskuun puolivälissä ja tulla sit just ennen joulua takas. Sekin stressaa, että jos haluan joskus valmistua, mikä sekin taitaa ikävästi siirtyä kevääseen 2015 koska typerän LTL:n kandiseminaarit on vuoden mittaisia, mun pitäis saada äkkiä käytyä käännöstieteen perusteet -kurssi, mut jos käyn sen kirjatentillä vasta helmikuussa, en välttämättä voi keväällä käydä kääntämiseen liittyvää yhtä toista kurssia, jonka kans tahtoisin pois alta äkkiä. Miks vaihtoon lähteminen on näin vaikeeta ja miks mun piti ryssiä se eka opiskeluvuosi yliopistossa ja miks mun piti tuhlata yks vuosi Voitsilla, vaikkei siitä mitään kummosta hyötynyt?!

torstai 4. heinäkuuta 2013

Uutta pukkaa

Heips!

Aikani Livejournalissa epäaktiivisesti hengailleena päätin tehdä erillisen vaihtariblogin tänne. Bloggaamista olen harrastanut jo kymmenen vuotta, mutta viime aikoina se on aika pahasti jäänyt, liekö sitten elämäkin ollut niin tylsää, ettei siitä kirjoittamista ole ollut. Toisaalta erillisen vaihtoblogin luominen houkutti siksikin, että vanhassa blogissa on jotain henkilökohtaista tilitystä takavuosilta, mikä ei ehkä kaikkien satunnaislukijoiden silmille kuulu. Ja toisaalta vanha Livejournal-blogini alkaa vuodesta 2004, jolloin olin yläasteella. En kuitenkaan halua poistaa vanhoja viestejä, sieltä löytää ajoittain paljonkin loistavaa materiaalia. Olen mm. todennut kasiluokalla, etten ikinä opi tykkäämään yhteiskuntaopista. (Oli lempiaineeni lukiossa, kirjoituksista tuli E.) Lukion ekalla puolestaan leikin iskän teekkarilakilla vappuna ja totesin: "Mustahan ei ikinä tule teekkaria"(Ikiteekkari tuli kun materiaalitekniikkaa TTY:llä luin vuoden, mutta tuskinpa valmistun sieltä koskaan.)


Siispä hieman taustaa tuntemattomille. Olen Taru, täytin hiljattain 24v ja lähden syyskuussa puoleksi vuodeksi, eli siis lukukaudeksi yliopistovaihtoon Salzburgin yliopistoon Itävaltaan. Kyseessä ei ole Erasmus-vaihto, vaan Tampereen ja Salzburgin yliopistojen kahdenvälinen vaihtosopimus. Erasmus-vaihto odottanee ohjelmassa sitten lähivuosina, suosikkimaita olisivat Belgia, Unkari, Tsekki ja Hollanti.

Lukuvuoden 2006-2007 vietin AFS-vaihto-oppilaana Brasiliassa, Varginha-nimisessä kaupungissa Minas Geraisin osavaltiossa. Hinku ulkomaille kasvoi sen jälkeen, joten yliopistovaihto on ollut itsestäänselvyys. Lähtö kuitenkin viivästyi vaihdettuani ensin TTY:n materiaalitekniikan opinnot saksan kielen ja käännöstieteen opintoihin Tampereen yliopistossa ja vietettyäni eräänlaisen välivuoden Voionmaan opiston radiotoimittajalinjalla. Koska saksan kääntäminen on pääaineeni, kandintutkintoon kuuluu pakollisena osana vähintään 2kk oleskelu saksankielisessä maassa. Vaihto ei missään tapauksessa ole mikään pakkopulla.
Vaihtokohteeksi Salzburg valikoitui siksi, että en halunnut Erasmus-vaihtoon saksankieliseen maahan vaan halusin säästää sen edellämainittuja muita maita varten. (Erasmus-vaihtoon saa lähteä vain kerran, lisäksi voi lähteä kerran Erasmus-harjoitteluun) Tampereen yliopistolla on saksankielisissä maissa vain kaksi kahdenvälistä vaihtokohdetta, Salzburg ja Leipzig. Olen aina pitänyt Itävallasta ja Alpeista, joten valinta kallistui Salzburgiin. Maassa olen käynyt neljästi. Viikonlopun Wienissä, kesällä Seefeldissä, talvella Ischglissä laskettelemassa ja kerran muutaman tunnin Wienissä kun vaihdoin siellä konetta ja aikaa jäi pikaiselle kaupunkipyrähdykselle. Ainakaan vielä en vaihtopäätöstäni ole katunut ja olen kuullut Salzburgista pelkkää hyvää siellä olleilta. Valituksitulemista ei paljon tarvinnut jännittää, sillä vaihtopaikkoja on vuosittain 1-5 ja hakijoita on kuulemma yleensä ollut 3-6. Tänä vuonna meitä oli kolme. Lentoja en ole vielä varannut, mutta alustavasti lähden 17.9. Opetus Salzburgissa alkaa vasta 1.10, mutta 16.9-20.9 on vaihtareille pidettävä orientaatioviikko, johon osallistuminen on melkolailla suotavaa. Lukukausi päättyy vasta 31.1, joten pientä sumplimista saa tehdä, että pääsee Suomessa tammikuussa taas kurssirytmiin mukaan opetuksen jatkuessa jo 7.1, mutta se ei ole tämän hetken murhe se.

Tällä hetkellä ainoa pieni huolenaihe on tuleva asuinpaikkani. En tajunnut hakea asuntoa OeADilta(sikäläinen asuntojärjestö vaihtareille) jo keväällä ennen vaihtovahvistuksen tuloa, joten nyt kesäkuussa ei huoneita toivomissani asuntoloissa ollut enää vapaana. Lisäksi toivoin yhden hengen huonetta soluasunnosta, mutta minulle tarjottiin kahden hengen huonetta Priesterhausgasselta. Otin sen kuitenkin vastaan. Kyseessä on siis soluhuone, mutta tosiaankin huone on kahdelle hengelle. Asunnon jakaminen ei olisi ongelma, mutta huoneen jakaminen onkin toinen asia, varsinkin kun ei ole mitään tietoa millainen se toinen tyyppi on. Olen kuitenkin jonotuslistalla yhden hengen huoneisiin, mutta sellaisen saaminen on epävarmaa. Olen myös katsellut yksityisiltä markkinoilta huoneita, mutta riskinä on se, että OeADille on jo maksettu 750€ takuusumma jonka he saattavat pitää kokonaan, jos nyt perun ottamani asuntolapaikan eivätkä he löydäkään siihen ketään toista tilalle. Mutta katsellaan ja mietitään erilaisia vaihtoehtoja. Toisaalta tuo Priesterhausgassen asuntola näyttää mukavalta ja sijaitsee keskustan ja yliopiston välissä ja se on myös melko halpa 260€/kk.


Kuten aiemmin mainittua, kaukokaipuu on vahva. Matkustaminen on musiikin(soitan poikkihuilua ja alttosaksofonia) ohella rakkain harrastukseni. Käytyjä maita on tähän mennessä kertynyt 44 ja ulkomaanmatkoja tulee tehtyä noin 4-7 vuodessa. Osin tästä käy kiittäminen rakkaita vanhempiani, joiden kanssa on tullut reissattua niin Madeiralla, Lontoossa, Wienissä, Budapestissä, Prahassa, Riiassa kuin Barcelonassakin. Tykkään myös matkustaa yksin, en ole pitänyt sitä koskaan ongelmana. Itävallan sijainti Euroopan sydämessä innostaa minua jo nyt. Sieltä on helppo kulkea naapurimaihin ja myös maan sisällä, joten tuskin maltan odottaa tulevia reissuja lähiympäristöön. Laskettelu ja lumilautailu ovat myös rakkaita harrastuksia, joten pääsy Alpeille on myös jotain, mitä en malttaisi odottaa. Salzburgerlandissa on lukuisia laskettelukeskuksia, osa hyvinkin lähellä itse kaupunkia.