tiistai 24. syyskuuta 2013

Ensimmäisen viikon tunnelmia

Itävallassa oleskelua on nyt takanpäin reilu viikko. Siihen viikkoon on mahtunut hyvinkin paljon kaikkea. Itse lennot menivät kätevästi ja mun rinkkani oli jopa ekana hihnalla Salzburgissa.
Ei oo ikinä ollu noin nätti auringonnousu lähtiessä Helsingistä. Olin Helsinki-Vantaalla kolmelta. Kentällä oli pakko ostaa Alepasta ruisleipää. Kliseistä "suomalainen lähtee maailmalle"-meininkiä siis. Lisäks olin bussin ainoo matkustaja Hämeenlinnasta kentälle asti. Todella harvinaista herkkua. Oli aika,hauska kun kuski kuulutti "saavutaan kohta kentälle, ootko kumpaan terminaaliin menossa?" Mielenkiintoista oli sekin, ainakin näin satunnaisen lentokonebongarin yms silmin, että lähtökiitotienä Helsingissä toimi 15, eli se poikittainen kiitotie. Sille on tullut laskeuduttua tosi usein, mutta koskaan en oo siltä lähtenyt. Harvinaista herkkua sekin siis.


Tiina(toinen täällä oleva suomalaisvaihtari) tuli mun hostellille lauantaina ja heti mm. haettiin varastosta ne viime keväänä täällä olleiden suomalaisten NELJÄ IKEA-kassillista tavaraa. Mutta nytpähän on sitten parit kahvikupit ja lautaset, paistinpannu, viltti ja tyyny odottamassa että saan 1.10 sen kämpän.

Maanantaina oli ekat orientaatiojutut yliopistolla. Mokasin rekisteröinnissä, koska en tajunnut että ylioppilaskunnan jäsenmaksun maksamiseen tarvittavan viitenumeron saa kun käy hlökohtaisesti siellä toimistolla. Onneks se maksu näkyi kuitenkin siellä ja pystyin ilmottautuun kursseille. Täällä on siis sama systeemi kuin Suomessa. Valtakunnallisen korkeakouluopiskelijajärjestön jäsenmaksu(18€/lukukausi) on pakollinen maksettava, muuten ei voi olla läsnäolevana yliopistolla ja ilmoittautua kursseille.
Orientaatioviikkoon on kuulunut mm. tutustumista yliopiston eri tiloihin, sillä rakennuksia on todella monta. Nonntalissa sijaitsee Unipark, jossa on mm. germanistiikka, romanistiikka ja jotain kielikeskuksen kursseja. Osa humanistis-yhteiskuntatieteellisen kursseista sijaitsee hieman lähempänä keskustaa, Salzach-joen rannalla. Luonnontieteellisen tdk:n kampus taas on Nonntalista hieman etelään ja oikeustieteen ripoteltuna eri puolille vanhaa kaupunkia, kuten myös yliopiston hallinto ja kv-toimisto. Toisaalta hieman hankalaa, mutta tuleepahan vähän liikuntaa kun muutama kurssi on eri rakennuksissa. Se, mikä Itävallassa on tähän mennessä ärsyttänyt, on se, että kurssien ilmoittautuminen on alkanut jo syyskuun alkupuolella ja vaihtarithan eivät ole voineet ilmoittautua ennen kuin ovat rekisteröityneet täällä paikan päällä. Tämä taas meinaa, että muutama mielenkiintoinen historian kurssi jää käymättä kun ne ovat jo täynnä(25 paikkaa ja varasijoillakin on 15 tyyppiä...). Lisäks pieniä muita byrokratiajuttuja, kuten se, etten voi avata opiskelijapankkitiliä(en tajunnu kysyä oisko normitilin saanu auki) ilman Meldezetteliä. Se taas on se asukkaaksirekisteröitymistodistus, johon tarttee vuokranantajan allerkijoituksen jne ja sitähän ei oikein saa ennen kuin on se asunto ja oikeesti asuukin siellä.

Suomessa ei varmaan rakennusviranomaiset ikinä hyväksyis...


Muiden vaihtareiden kanssa ollaan käyty mm. O'Malleys -irkkupubissa laulamassa karaokea sekä vaan kiertämättä ympäriinsä vanhaa kaupunkia. Vähän harmittaa kun ei ole vielä kämppää ja hostellissa asuminen alkaa hieman jo tympiä. Lisäks suurin osa muista vaihtareista asuu kaupungin eteläosan neljässä asuntolassa ja siellä tuntuu olevan ihan oma meininkinsä koko ajan, joten siitä jää hieman ulkopuolelle kun ei asu siellä. Mun tuleva kotini on ihanalla paikalla, toki jännittää millainen kämppis mulla tulee olemaan. Tiedän ainakin yhden japanilaistytön ja yhden islantilaisen, jotka tulee asuun samassa talossa myöskin.

Orientaatioviikosta on toisaalta jäänyt vähän ristiriitainen fiilis. On tullut paljon hyödyllistä tietoa esim. miten kielikeskuksen kursseille ilmottaudutaan(ei pysty netissä), liikuntakursseista, eri yliopiston rakennuksista ja kirjastosta. Toisaalta mua kummastutti suuresti kun osa jutuista oli pelkästään saksaksi ja varmaan puolet vaihtareista ei kovin paljon saksaa vielä osaa. Ja esim. kirjastokierroksella mua tympi suuresti kun käytiin juurta jaksaen läpi miten voi nettisivuilta hakea tietyn nimistä kirjaa ja miten lisätään hakukriteereihin vaikka "ranskankielinen" ja "vuoden 2006 jälkeen julkaistu". Toisaalta kuulin kyllä, et joillain Etelä-Euroopan maista tulevilla vaihtareilla on ylipäätään netin käyttö tosi vähäistä ja nettipankki yms. myös aika vieraita, mut jotenki olis toivonu ehkä pientä eriyttämistä sitten tyyliin "aloittelijat" ja "osaajat". Mä kun tuppaan turhautumaan todella helposti, jos käydään liikaa läpi itsestäänselvyyksiä. Vaikka noi systeemit on erilaiset niin ne on kuitenkin hyvin pitkälti samantyyppisiä ku Tampereen yliopiston järjestelmät, joten niiden käyttö ei mitään avaruustiedettä ole.

Alpit <3
 Meitä suomalaisvaihtareita täällä on neljä, minä, Tiina, Siiri ja Jenni ja sen lisäks Facebook-ryhmässä pyöri ainakin joku vielä, mut ei olla häntä tavattu eikä oo tarkempaa tietoa ko. ihmisestä. Sen lisäks porukassa on pyöriny mukana myös Laura, joka opiskelee täällä ihan koko tutkintoa. Mukavaa, että on muitakin suomalaisia, mutta kuten arvata saattaa, ei sitä haluais Itävallassa pelkästään suomalaisten kanssa hengailla. Oon pyörinyt jonkun verran samassa porukassa Tiinan, Cindyn(Italia), Samanthan(Hong Kong), Meganin ja Hannahin (UK) kanssa. Vaihtariporukoissa on pääasiassa ihan kivaa, varsinkin kun ollaan isommassa porukassa, mutta toisaalta taas isolla jengillä tulee aina se "mennään tonne" "eiku tonne" "eiku sittenkin" ja mulla menee siihen helposti hermot kun ei osata päättää mihin mennään. Lisäks musta olis toisaalta kiva hengailla sellaisten vaihtareiden kanssa, jotka osaa jo kohtuuhyvin saksaa. Haluan ite parantaa saksantaitoani täällä ja se ei oikein onnistu jos käyttää liikaa englantia. No, toivottavasti se tästä kunhan opiskelut varsinaisesti käynnistyy ja pääsen saksankielisille kursseille.

Leopoldskronin linna

Seuraavassa postauksessa kerron enemmän viime viikonloppuna vietetystä Rupertikirtag-tapahtumasta ja AFS:n returneeleiristä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti