Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.

Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.

Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.

Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

Suomessa käymässä

Kun reilut kaksi viikkoa sitten palasin Suomeen, tuntui kuin en olisi ollut poissa ollutkaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kun viime sunnuntai-iltana tulin takaisin Itävaltaan, sama tunne iski uudestaan. Utuinen tunne siitä, kuinka loma Suomessa olikin vain unta ja olin ehkä poissa Itävallasta vain päivän tai pari. Tuntui kotoisalta, mutta hämmentävältä olla takaisin Salzburgissa.

Valkeaa joulua...

Suurin osa Suomi-lomasta kului töissä. Se ei ehkä ollut maailman paras ratkaisu, mutta huomenna palkkapäivänä hymyilyttää. Lisäksi saan viettää 3pv pidemmän kesäloman ensi kesänä. Rehellisesti voin myöntää, että välillä vitutti ihan kunnolla ja kyseenalaistin Suomeen paluun ja työnteon ihan kunnolla. Senkin ajan olisi voinut ehkä järkevämmin viettää. Toisaalta oli ihana nähdä työkavereita ja välillä oli oikein hauska meininki ja mukaviakin asiakkaita.

Mieluisa näky junan ikkunasta matkalla Savoon.

Muutaman päivän olin kotopuolessa Savossa vanhempien riesana ilona. Perinteisesti meillä ei viime vuosina ole paljon lahjoja jaeltu, sillä yhteiset lomamatkat ovat toimineet lahjana. Itse annoin Salzburg-tuliaisia lahjaksi ja sain Jaakko Selinin matkassa -kirjan, jossa on hänen hauskoja kokemuksiaan matkailuista viimeisten 30 vuoden ajalta. Mukavaa luettavaa. Heittäydyin nostalgiseksi ja kuuntelin junamatkalla Juice Leskistä, hänhän oli myös tamperelaistunut pohjoissavolainen, sillä "Juankoski here I come!" sopi tunnelmaan hyvin "Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut, taas  sinnepäin matkalla olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut". Pieksämäen asemalla odotellessa ei tosin soinut se kuuluisa blues.

Vaikkei lunta ollutkaan, oli mukava olla maalla. Oli omasta metsästä haettu joulukuusikin. Harmi vaan etten päässyt hakureissulle mukaan tänä vuonna. Lepäilyn ja oleilun lisäksi kävimme koko perheen ja parin tuttavan voimin Varkauden teatterissa katsomassa Kekkonen!-esityksen. Tykkäsin kovasti. Se oli hauska ja mielenkiintoinen, vaikka Kekkosen aika jäikin itseltä kokematta. Hienoa, että Suomessa on pieniä teattereita, jotka tekevät omia esityksiään. Muutaman ihmisen voimin oli saatu aikaan hieno esitys.

Muutaman päivän lomailun jälkeen oli aika palailla Tampereelle ja töiden äärelle. Kieltämättä huoneen ja keittiön jakamisen jälkeen oli mukava asustella omassa pikkuyksiössä ja omassa rauhassa. Kävinpä jopa ensimmäistä kertaa testaamassa taloyhtiömme saunan - enhän mä olekaan asunut taloss kuin vasta reilut kolme vuotta... Rehellisesti sanottuna ei haitannut ollenkaan olla töissä uudenvuodenaattoiltana kymmeneen ja mennä sitten uudenvuodenpäivänä taas aamulla takaisin. En olis jaksanut juhlia muutenkaan. Sitäpaitsi tällä sosiaalisella elämällä olisin saanu juhlia yksin muutenkin. Katselin TV:stä Ylvistä, vaikka oon ne jaksot nähnyt jo YouTubesta aikoja sitten, ilman mitään tekstejä tosin. Norjan osaamiseni on vielä hieman vajaavaista, joten ehkä parempi katsoa tekstitettynä kuitenkin.

Ennen Itävaltaan paluuta ehdin tehdä pikakeikan Jyväskylään, sillä näillä talvipakkasilla(anteeks mikä oli?) on parempi kun auto seisoo vanhempien luona tallissa kuin Tampereella kylmässä isossa hallissa. Ehkä ne pakkaset vielä tulee. Tehtiin siis puolimatkassa treffit ja autonluovutus. Kieltämättä ihan hilpeää. Ennen vuodenvaihdetta kävin käyttämässä liikuntaseteitä pois, ne kun vanhenivat 31.12. Kävin keilaamassa, sillä laskettelu vesisateessa ei innostanut. Ekana päivänä meni ihan kohtalaisesti pienen tauon jälkeen ja tulokset oli 135-157 välillä. Uudenvuodenaattona ei sitten mennytkään alkuun niin hyvin ja jopa 100 pistettä oli tiukassa. Viimeiseen sarjaan sisuunnuin ja kappas vain: sarja päättyi kolmeen peräkkäiseen kaatoon ja lopputulokseni 175! Ei lainkaan huonosti siis! Jos en ole väärässä, ennätykseni on 195, joten seuraava tavoite olisi rikkoa 200 pisteen raja. Ehkä sitten helmikuussa?

Sunnuntaina pakkasin perinteiseen tyyliini viime tingassa. Itseasiassa purin viimeiset tavarat pois rinkasta juuri ennen pakkaamista, mutta mitäs sitä turhia kiirehtimään. Onneksi ei ollut paljon pakattavaa, ne tavarat kun kuitenkin pitää kuukauden päästä raahata takaisin taas. Lentokentällä olikin hilpeää kun rinkka oli höyhenenkevyt(no okei ehkä 9kg) ja käsimatkatavaralaukku varmaan vähän enemmän. Onneksi sitä ei punnittu. Muistin miksen ole käyttänyt sitä pientä, mutta reppua paljon tilavampaa, pyörillä olevaa ja vedettävää laukkua sitten Maltan reissun 2v sitten: pyörät ovat kuluneet, joten laukkua vedettäessä kuuluu koko ajan karmea räminä ja mölinä.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, sillä halusin bongata harvinaisen koneen. Finnair vuokrasi Puolan LOTilta 787 Dreamlinerin pariksi viikoksi kun omat koneet ovat huollossa. Pitihän tämä harvinaisuus käydä katsomassa. Samalla todettakoon, että lentokentän Hilton kyljessä oleva näköalatasanne on varsin hyvä paikka bongailla koneita, mikäli moisesta harrastuksesta tykkää. Tuntui kotoisalta odotella lentoa Helsinki-Vantaalla. Oon aina tykännyt ko. lentokentästä. Nyt oli ainutlaatuinen kotoa lähdön, mutta silti kotiinpaluun tunne.

UddannelsesBazar eli AFS:n vapaehtoiskoulutus tanskalaiseen tapaan

Lokakuun viimeisenä päivänä kaikki muut Salzburgissa valmistautuivat Halloween-bileisiin. Minä pakkasin rinkkani ja otin junan Münchenin lentokentälle. Perjantaiaamun 1.11 ensimmäinen lento klo 6:40 oli selvästi halvempi kuin myöhemmät ja lisäksi halusin olla Kööpenhaminassa ajoissa. Koska Salzburgista ei niin aikaisin aamuyöstä pääse Müncheniin, menin junalla lentokentälle jo illalla. Sleepinginairports.net valitsi hiljattain Helsinki-Vantaan maailman viidenneksi parhaaksi nukkumakentäksi ja München oli heti kintereillä kuudentena. Olen aiemmin nukkunut Helsinki-Vantaalla, joten innolla odotin lunastaako MUC odotukseni. Ja lunastihan se.

 Löysin ebene 04:n("kakkoskerros") lähtöselvitystiskien sivusta ikkunan vierestä mukavan ja rauhallisen paikan. Istuin ensin aulapuolella, mutta ehdin olla siinä korkeintaan 10 minuuttia kun läheiselle penkille istui keski-ikäinen mies, kävi nukkumaan ja minuutti myöhemmin kuuluikin jo armotonta kuorsausta. Vaihdoin paikkaa hyvin äkkiä. Tuo löytämäni käytävä oli rauhallinen ja jossain vaiheessa aulan valot himmenivät, mikä helpotti nukkumista. Tuli turvallinen olo kun vartijat kiertelivät säännöllisesti aulaa ympäri. En liioin häiriintynyt siivoojistakaan.

 Heräsin yllättävän pirteänä joskus neljän pintaan. Turvatarkastuksessa otin iPadin ja nesteen pois laukusta kuten pitääkin. Yllätys ja huvitus tuli siitä kun turvatarkastaja pyysi läpivalaisun jälkeen ottamaan kamerani(Canon EOS 600D digijärkkä+tupla-akku) pois ja huomasi samalla laturini ja pyysi ottamaan nekin pois. :D Onhan se varmaan epäilyttävän näköistä kun on johtoja sikin sokin(iPhonen, iPadin, HTC:n ja kameran laturijohdot sekaisin laukussa). Mies kiitteli yhteistyökyvstäni ja jatkoin matkaa. Lufthansa tarjoaa niin Frankfurtissa kuin Münchenissäkin matkustajille ilmaista kahvia ja niitä automaatteja löytyikin lukuisia. Olen myös tykästynyt butterpretzeleihin, eli pretzeliin, joka halkaistaan ja sinne laitetaan voita väliin. Nam.

Münchenissä on tarjolla ilmainen WLAN 30min kun ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Hyödynsin tätä ja ilokseni bongasin Flightradar24:stä, että Qatar Airlinesin 787 oli laskeutumassa kentälle. Koska lentokonebongaus on hauskaa enkä ollut failDreamlineria aiemmin nähnyt, iloitsin siitä kovin. Kuva ei ole paras mahdollinen kun pimeällä kuvaa valaistusta terminaalista ulos, mutta tunnistaapa koneen kuitenkin. Vielä kun tuollakin pääsisi itse matkustamaan...

Lento meni nopeasti ja pian olinkin tutulla rakkaalla Kastrupin kentällä. Jostain syystä Köpiksen kenttä on aina kuulunut lemppareihini, vaikken siellä montaa kertaa ole käynytkään. Tuli kotoisa olo kun kentällä näkyi Finnairin ja Blue1:n koneita. Münchenin koneen tuloportin vieressä oli lähdössä lento Helsinkiin ja oli hauska kuulla niin paljon suomea, vaikka toki olen viettänyt Itävallassa aikaa muiden suomalaisten kanssa. En ehtinyt olla pitkään tuloaulassa kun rakkaat norjalaiskaverini Mira ja Solveig jo saapuivat. Menimme odottelemaan Burger Kingiin muita kavereitamme. Koska porukkaa saapui niin Brysselistä, Lontoosta kuin Reykjavikistakin, lentoajat eivät menneet ihan yhteen. Aika kului mukavassa seurassa tosi nopeasti ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja viime kesän VSS-koulutuksesta. (Josta voi lukea täältä: http://levotonhaaveilija.blogspot.co.at/2013/08/kuulumisia.html) Löysimme lisää rakkaita tovereita ja suuntasimme päärautatieasemalle. Itse koulutus järjestettiin Fynin saarella sijaitsevassa Ringen pikkukaupungissa, jonne junamme lähti klo 17:50. Aikaa oli siis enemmän kuin tarpeeksi.

 Islantilaiset innostuivat mukaan tapahtumaan peräti kymmenhenkisen seurueen voimin, mikä oli erittäin hauskaa. Rautatieasemalla odottelimme kahvin äärellä muita ihmisiä saapuvaksi ja lopulta päätimme lähteä kaupungille. Lipunmyynnissä selvisi, että tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa ryhmälippu 21 hengelle kuin jokaisen ostaa lippu erikseen. Lippujen ostosta tulikin hauska rumba kun ostimme yhden yhteisen lipun, mutta jokainen kävi maksamassa oman osansa erikseen. Aiheutimme sekä hilpeyttä että närää kanssaihmisissä. Junan lähtöön oli vielä useampi tunti, joten islantilaistytöt halusivat H&M:ään shoppailemaan. Tuo Ruotsin lahja maailmalle kun ei vielä ole saarivaltioon rantautunut. Porukka hajaantui ja itse lähdin muutamien muiden seurassa paikalliseen lähipanimoon juhlistamaan J-daytä. Marraskuun ensimmäisenä päivänä jouluoluet tulevat myyntiin ja Vesterbro bryggerietissä soi joulumusiikki ja baarimikoilla oli tonttulakit päässä. Olut ei ollut halpaa(no hei Tanska!) mutta hyvää se oli. Yläkuvassa näkyy mistä olut tulee.

Talvi tuli ja yllätti pienellä lumipyryllä, joka oli mielestäni varsin sympaattinen. Junamatka meni hauskoissa merkeissä ja on ihana huomata kuinka ihmisistä tulee hyviä kavereitä ja huumori kukkii vaikkei heitä kovin usein näkisikään. Jossain vaiheessa matkaa osa islantilaisista sai hämäriä kummitusviestejä puhelimiinsa ja porukka ihmetteli mitä oikein tapahtuu. Jekun takana oli Egill, joka ei ollut kertonut muille osallistuvansa UdBz:iin. Jälleennäkeminen oli varsin onnellinen. Lopulta illalla pääsimme perille. Koulutus järjestettiin paikallisessa alakoulussa ja majoitus oli retkipatjoilla lattialla luokkahuoneissa.

Yllättäen me kaikki ulkomaalaiset majoituimme samaan huoneeseen ja hieman ahdasta oli, mutta sopu sijaa antaa. Meille oli onneksi tarjolla kunnon ilmapatjat, joten nukkuminen ei ollut ihan niin epämukavaa. Oma patjani hajosi ekana yönä, joten jouduin hakemaan uuden. Lisäksi tuntui että kellun joten nukahtaminen vei aikansa. Istuimme iltaa liikuntasalissa, jossa oli pieni baaritiski. Olin jo aiemmin bongaillut Facebookista islantilaisten Bjarkin ja Aronin hehkuttavan norjalaiskaksikko Ylvistä ja illan ohjelmaan kuului joitakin heidän musiikkivideoitaan. Rakastuin välittömästi ja mitä olen viimeisen kahden viikon aikana tutustunut paremmin, olen tykästynyt vieläkin enemmän. Kyseessä on siis norjalainen veljeskaksikko, joka on aiemmin esittänyt omaa revyy-show'taan ja vuodesta 2011 TV Norgella omaa talk show'taan. He ovat tehneet lukuisia humoristisia kappaleita, joista tunnetuin on maailmanlaajuiseksi hitiksi tänä syksynä noussut "The Fox (What does the fox say?)"  Oma suosikkini on tämä Tanskan illassa luokkahuoneen screeniltä katsottu Jan Egeland, joka kertoo Norjan YK-sankarista Jan Egelandista. :DDD Lisäksi suosittelen tutustumaan YouTubessa islantilaiseen dead drunk but trying -sarjaan, jossa tyypit juovat viinaa ja yrittävät sitten mm. koota Ikean kaappia ja leipoa pizzaa. Kaikkea sitä kavereiden seurassa oppiikin.

Lauantaina oli varsinaisten koulutusten vuoro. Jokainen osallistuja sai valita lauantaille ja sunnuntaille yhden työpajan. Tarjolla oli muutamia englanninkielisiä pajoja sekä myös tanskankielisiä, olihan koulutus pääasiassa suunnattu tanskalaisille vapaaehtoisille. Itse osallistuin "Creative methods and ICL"-työpajaan, kuten suurin osa muistakin ulkkareista. Meillä oli mahtava ryhmähenki ja lisäksi keksimme hauskoja leikkejä ja pelejä, joita varmasti voi käyttää myöhemminkin AFS-tapahtumissa. Illaksi tanskalaiset olivat järjestäneet tivolin. Jokainen osallistuja sai kolme lippua, jotka sai käyttää pelaamiseen. Peleinä olivat mm. lautasten heitto seinään, kermavaahtolautasella tähtääminen Twilight-lakanasta kurkistavaa tanskalaista kohti ja tikanheitto. Istuimme iltaa jutellen ja hauskaa pitäen pitkälle yöhön. Joskus puoli neljän aikaan menin itse nukkumaan kun väsymys hieman kolkutteli ja tanskalaiset tulivat sanomaan että "joko meette nyt nukkumaan tai tuutte auttaan siivoomisessa!" Olin iloinen siitä, että DJ soitti ysäriklassikoita, tuli Bailandoa ja Roses are red yms. Se, mikä yllätti oli Freestyler!! Siis Bomfunk MC's:n hitti vuosituhannen vaihteesta. Sitä ei ikinä kuule Suomessa missään, mutta Tanskassa se soi myös viime kesän Summer Summitissa ja maanantai-iltana kun kävimme Kööpenhaminassa La tequila bar -nimisessä baarissa. Olin ylpeä kyllä.

Ihana mahtava AFS-jengi(miinus pari islantilaista, jotka oli sillä hetkellä muualla)

 Sunnuntaiaamu valkeni yllättävän sujuvasti. Suihkusta tuli lämmintä vettä(lauantaina jossain vaiheessa EI tullut). Aamupala jäi hieman vähiin kun ei uskaltanut syödä paljon. Sunnuntain työpajani oli "Memory politics in post-conflict societies", jossa käsiteltiin pääasiassa Etelä-AFrikkaa ja Chileä. Molemmilla mailla on vaikea lähihistoria apartheidin ja diktatuurin takia. Keskustelimme paljon siitä, miten maat ovat historiaansa käsitelleet. Oli erittäin mielenkiintoista, mutta kuten kouluttajamme Anne totesi, ei paras vaihtoehto sunnuntaiaamuna kun 7 tuntia aiemmin ollaan biletetty armottomasti. Junamatka takaisin Kööpenhaminaan meni väsyneissä merkeissä. Odensessa jouduimme odottelemaan vaihtoyhteyttä yli tunnin. Juttelin pitkään Suomesta islantilaisen Hafliðin kanssa. Hauskinta oli kuulla kommentti "Sä oot erilainen ku muut suomalaiset. Sä naurat, hymyilet ja puhut tosi paljon". Puhuttiin mm. Suomen ja Islannin samankaltaisuuksista ja historiasta. Erittäin mielenkiintoista. Kööpenhaminassa oli aika sanoa heipat suurimmalle osalle porukasta, sillä islantilaiset Aronia lukuunottamatta sekä Solveig ja Pieter lensivät takaisin kotiin jo samana iltana. Toivottavasti nähdään taas pian!

 Saatiin kuvassa näkyvät sateenvarjot lahjaksi Tanskan AFS:ltä. Miksei meillä Suomessa oo juomapulloja ja sateenvarjoja ja muuta oheiskamaa?! Tahtoo. Sateenvarjo tuli tarpeeseen Köpiksen syyssäässä. Tanskan vapaaehtoiset olivat onnistuneet järjestämään meille ulkkareille majapaikkoja Köpiksessä asuvien vapaaehtoisten luota, mikä oli hyvä koska se säästi rahaa. Lisäksi musta on aina mielenkiintoista nähdä miten ihmiset maailmalla asuu. Asuin opiskelija-asuntolassa Tean luona ei kovin kaukana keskustasta. Ihana vanhahko talo. Sunnuntaina lähdimme porukalla istumaan iltaa taas. Pienten kommunikaatiokatkosten takia odottelimme norjalaisten kanssa jonkun aikaa turhaan väärässä paikassa, mutta eipä se viestintä aina voi sujuvasti pelata kun yrittää saada 15 ihmistä jonnekin. Käytiin pizzalla ja juotiin Tuborgin jouluolutta(julebryg!) Generator-hostellilla. Hauska fakta on se, että norjalaiset puhuivat pääasiassa norjaa kun istuttiin siellä hostellilla ensin turhaan muita odottamassa. Jossain vaiheessa ne oli et "ei perhana sori, puhutaan enkkua" ja sit Line tajus että "Niin, sähän osaat ruotsia!" Kyllä mä suurinpiirtein pysyin kärryillä, mikä oli positiivinen yllätys. Itse en sitten kummoisia osannut vastailla svorskaksi(svenska+norska=svorska). Loppuillasta istuimme Andy'sissä, jossa istuimme myös viime kesänä Summer Summitin jälkeen. Tunnelmallinen paikka ja jatsi soi, mikä taas aiheutti ikävää koska tekis niin mieli soitella mutta saksofonini on Tampereella tällä hetkellä. Oli niin hyvä ilma, että kävelin kotiin. Ei mennyt kuin puoli tuntia. Köpiksessä yöbussit kulkee myös arkisin ja su-ma -öinä, mutta se mikä on musta kummallista on se, että aikataulussa kerrotaan bussin kulkevan klo 00 ja 05 välillä "30 min välein" ei siis esim. että bussi lähtee Nørreportilta 10 ja 40 min yli tasan. Jos siis menee bussipysäkille, ei voi tietää onko bussi just mennyt vai ei. Pieni iltalenkki teki kyllä ihan terää.

Maanantaina satoi vettä. Koska aika moni oli vielä Köpiksessä, päätimme lähteä porukalla lounaalle. Ensimmäinen paikka oli liian kallis, joten menimme Kompagnistrædella sijaitseen WannaB-ravintolaan. Listalta löytyy mm. hampurilaisia ja leipiä. Lisäksi olutvalikoimassa on tummia ja belgialaisia oluita. Menimme ravintolaan joskus kahden aikaan. Jossain vaiheessa osa porukkaa halusi käydä shoppailemassa ennen tiistaista kotiinpaluuta, itse jäin istumaan muutaman muun kanssa vielä ravintolaan. Muu porukka tuli takaisin joskus kuuden aikaan ja jatkoimme istumista. :D Kello oli lähes kahdeksan kun totesimme, että vois varmaan jonnekin muuallekin mennä! Hyvinhän se päivä kului noinkin. Itseäni ei lainkaan haitannut sillä olen Köpiksessä käynyt joten nähtävyyksiä ei tarvitse kierrellä ja muutenkin ihanan AFS-perheen(kuten Mira asian ilmaisi) kanssa vietetty aika on se tärkein. Menimme Kasperin(tanskalainen AFS-vapaaehtoinen) ehdottamaan La Tequila Bariin. Siellä on arkisin happy hour koko illan ja olut maksoi noin 3,5e mikä on todella halpaa Tanskassa. Lisäksi ikisuosikkini Long Island Ice Tea oli 13 euroa, mutta erona Suomeen alkoholia oli 10cl eikä 5cl, joten hinta oli samaa luokkaa kuin Rumassa(viimeks tais olla 6e tuossa Tampereen suosikkibaarissani). Tanssittiin jälleen niiden ysärihittien ja Freestylerin tahtiin ja jostain syystä tanssin jonkun randomin tanskalaisen kanssa jonkun aikaa myös. :DD

Tiistaina olin ajoissa lentokentällä ja selvisi, että voisin käyttää lähtöselvityksessä SASin EuroBonus-korttia boarding cardin sijaan. En tiennytkään aiemmin. Bongasin kentältä makeismyymälän, josta sai Fazerin marianneja, dumleja ja turkinpippureita - pakkohan niitä oli ostaa. Tuli jotenkin hauska olo kun Tanska on niin lähellä Suomea, mutta kuitenkin asun nyt Itävallassa. Toisaalta ei ole ikävä Suomeen, mutta kuitenkin. Jänniä ajatuksia.