Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste matkailu. Näytä kaikki tekstit

torstai 29. syyskuuta 2016

Viisumi Manner-Kiinaan

Jo ennen Hongkongiin saapumistani tiesin, että haluaisin vierailla myös Manner-Kiinan puolella. Suomalainen tarvitsee Kiinaan kuitenkin etukäteen anottavan viisumin, eli pelkkä rajalle meneminen passin kanssa ei auta. Netistä löytyy monenlaista tietoa Kiinan viisumeihin liittyen. Viisumi on mahdollista saada Hongkongista, mutta ilmeisesti ei-vakituiselle Hongkongin asukkaalle myönnetään vain kerta- tai kaksikertaviisumeita. Itse uskoin, että tulisin vierailemaan Kiinassa useammin, joten päätin anoa monikertaviisumia. Suomessa viisumin voi joko hankkia joidenkin matkatoimistojen kautta (esim. Lähialuematkat ja Traveller) tai sitten itse Kiinan suurlähetystöstä Helsingistä. Toivottavasti näistä ohjeista on apua muille Manner-Kiinan viisumia harkitseville.

Matkatoimistojen sivuilta sain sen käsityksen, että monikertaviisumia olisi vaikea saada turistina ja että sitä varten tarvitsisi kutsukirjeen esim. Kiinassa asuvalta ystävältä. Tutkin useiden eri matkatoimistojen verkkosivuja ja osa ei edes tarjoa vaihtoehtona monikertaturistiviisumia. Lisäksi hinnat matkatoimiston kautta olivat reilusti yli 100 euroa. Turistiviisumin perusvaatimuksiin, oli kyseessä sitten kerta-, kaksikerta- tai monikertaviisumi, kuuluu hotellivaraus ja lentoliput todisteena siitä, että on oikeasti menossa Kiinaan. Vaihtoehtoisesti myös kutsukirje kiinalaiselta ystävältä, jos esim. aikoo yöpyä hänen luonaan, vaaditaan. Tarkat ja hyvin selkeät ohjeet löytyvät Kiinan suurlähetystön sivuilta. http://www.chinaembassy-fi.org/eng/lsfw/chinesevisa/t1092762.htm

Varasin Hongkong Airlines -nimiseltä lentoyhtiöltä melko edukkaat lennot Hongkongista Shanghaihin ja Pekingiin sekä tein hostellivaraukset reissujani varten. Lisäksi varasin yhden yön hostellin Hongkongin Manner-Kiinan puolella sijaitsevasta naapurikaupungista Shenzhenistä. Myöhemmin peruin Shenzhenin varauksen, sillä en voikaan matkustaa juuri kyseisenä viikonloppuna yön yli reissulle kaupunkiin. Viisumihakemukseen ruksasin, että haluan monikertaviisumin. Monikertaviisumissa on vaihtoehtoina joko 6 kk tai 12 kk. Itse valitsin puolen vuoden viisumin. Liitteeksi hakemukseen tarvittiin lentojen ja majoitusten varausvahvistukset sekä passikuva. Kirjoitin vielä lisäksi hakemukseen, että tarkoitukseni on matkustaa Hongkongista Shenzheniin junalla (rajalle pääsee Hongkongin metrolla/lähijunalla ja rajan toisella puolella voikin hypätä Shenzhenin metroon) ja etten voinut ostaa junalippua verkosta vielä elokuussa.
Autolla Kuopioon, jotta pääsisi kello 03 Onnibusilla ajoissa Helsinkiin.
Matkustin elokuussa viikkoa ennen Hongkongiin lähtöäni Helsingin Kulosaareen, jossa Kiinan lähetystö sijaitsee. Konsulaattiasioiden toimisto on avoinna arkisin klo 9-12 ja kello kymmenen aikaan jonoa oli jonkin verran. Jono kuitenkin eteni melko nopeasti ja pääsin tiskille viemään passini ja viisumihakemukseni. Viisumin käsittelyaika on neljä päivää ja viisumi maksetaan noudettaessa. Vein hakemuksen maanantaina ja matkustin saman viikon torstaina uudestaan Helsinkiin hakemaan viisumini. Viisumi tulee noutaa kello 9-10 välisenä aikana, joten jouduin heräämään keskellä yötä ja matkustamaan Kuopiosta Onnibusilla Helsinkiin, jotta olisin ajoissa perillä.
Hintaa monikertaviisumille tuli saman verran kuin kerta- ja kaksikertaviisumille eli 60 euroa. Lisäksi tietenkin matkakulut Helsinkiin. Olisi ollut edullisempaa ja helpompaa hankkia viisumi jo silloin, kun asuin vielä Tampereella. Kaupungista kun on Helsinkiin vähemmän matkaa kuin Kuopiosta. Toisaalta viisumia varten tarvittiin lentovaraukset, joten mikäli haluaa ostaa halvat liput, joutuu lyömään matkapäivät hyvissä ajoin lukkoon. Toki ainahan voi ostaa peruutuskelpoiset liput ja tehdä lopulliset matkavaraukset viisumin saamisen jälkeen. Periaatteessa olisin myös voinut pyytää jotakin Helsingissä asuvaa tuttua noutamaan passini, sillä viisumia ei tarvitse hakea henkilökohtaisesti, kunhan on anomusta viedessä saatu kuitti mukana.
M niin kuin monikerta!
Monikertaviisumi mahdollistaa sen, että voin halutessani käydä Shenzhenissä useammankin kerran ja lisäksi kenties jatkaa Hongkongista matkaa eteenpäin junalla. Paluulentoni Suomeen on 18.1. ja lähtökenttäni Singapore, eli joulukuussa viimeisten tenttien jälkeen lähden vielä avoinna olevaa reittiä kohti Singaporea. Yksi vaihtoehto on mennä Vietnamin Hanoihin junalla, joka tietenkin kulkee Manner-Kiinan kautta, eli Kiinan viisumi tarvitaan.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesä Balkanilla 2011, osa 1

Kesällä 2011 nautin ensimmäistä kertaa elämässäni neljän viikon palkallisesta kesälomasta. Tuolloin Balkanin alue oli minulle tuntematon, joten päätin suunnata reiluksi kolmeksi viikoksi Kaakkois-Eurooppaa valloittamaan. Jo yksittäiseen maahan saisi kulutettua kolme viikkoa ja enemmänkin, mutta tuolloin ajattelin tehdä yleisen Balkan-kierroksen. Bonuksena tietenkin kymmenen uutta maata käytyjen maiden listalle. Lensin Helsingistä Romanian Bukarestiin ja Slovenian Ljubljanasta takaisin Suomeen. Matkareitti oli Bukarest - Belgrad - Sofia - Skopje - Pristina - Tirana - Bar - Budva - Dubrovnik - Mostar - Sarajevo - Zagreb - Bled - Ljubljana. Reissu oli samalla ensimmäinen pidempi yksin tehty ulkomaanreissu. Edellisenä vuonna olin Unkarissa EFIL Summer Summit -koulutuksessa AFS-vapaaehtoisille ja sen yhteydessä reissailin muutaman päivän, mutta kolme viikkoa oli selvästi tuota reissua enemmän.
Sain kuulla monilta ihmettelyä: "Miksi Balkanille?", "Miksi sä jonnekin Albaniaan haluat?!" yms. Juuri siksi, etten siellä ollut aiemmin käynyt. En ole koskaan innostunut pakettimatkoista rantalomakohteisiin ja "perinteisemmät" Euroopan kaupunkilomakohteet kuten Praha, Budapest ja Amsterdam oli jo nähty. Niihin tosin kaipaan aina yhä uudelleen, mutta ymmärtänette pointtini.
Valitettavasti varsinaisen reissupäiväkirjan pito jäi tuolloin, mutta mielessä on silti kirkkaasti monia hienoja yksityiskohtia matkan varrelta. Yöjuna Belgradista Sofiaan koostui vain kahdesta istumavaunusta, ei siis makuuvaunuja lainkaan. Belgradin keskustassa Bulevar Despota Stefanan erään hämärännäköisen oven takana, kellarikerroksessa on Federal Association of Globe-Trotters -niminen baari/kahvila. Paikka (kuva yllä) oli kuin kotoisa olohuone ja omistajan kissat tulivat uteliaina katsomaan vierasta ja vaatimaan rapsutuksia. Serbia on sisämaavaltio, mutta Belgradin keskustan lähellä sijaitsee järvi ja Ada Ciganlija -niminen saari, jossa pääsee nauttimaan uimisesta ja rantaelämästä. Saarella on mahdollista myös pelata tennistä ja vuokrata polkupyörä. Tein ohjeista huolimatta klassisen turistimokan ja nautin ruuaksi salaatin, jossa oli majoneesia. Seuraavat kaksi päivää Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa turistiripuli piti huolen siitä, että jatkossa muistan miettiä kahdesti mitä ruokaa tilaan.

Yöjunassa kohti Sofiaa päädyin samaan kuuden hengen osastoon kahden espanjalaisen nuoren reilaajan, serbialais-israelilaisen miehen ja muutaman juopuneen serbinuoren kanssa. Espanjalaisten kaveri oli tulossa Tampereelle Erasmus-vaihtoon ja löysimme yhteistä puhuttavaa Hervannan legendaarisesta opiskelijatalo Mikontalosta. Keskustelut muiden kanssa osoittivat, että sodan jäljet Balkanilla näkyvät edelleen. Serbialais-israelilainen mies oli järkyttynyt ja tuohtunut, kun kerroin meneväni myös Kosovoon. "Miksi sä sinne haluat? Siellä on sota." Lisäksi minua ärsytti hänen tapansa puhua päälleni. Mainitsin meneväni Skopjeen joten sieltä olisi näppärä käydä myös Kosovon puolella, niin hän heti tarkensi ettei Skopje ole Kosovoa vaan Makedoniaa. Kyllähän minä sen tiedän, tollo! Serbialaisnuorista yksi osasi hieman englantia, kaksi eivät. "Do you have a boyfriend?", "What do you study?" -tyyppisten kysymysten lisäksi he kovasti kummastelivat miksi haluan mennä Kroatiaan. Eihän sinne nyt kukaan halua. Jugoslavian aikaan ei ollut väliä mistä naapurisi oli kotoisin, mutta hajoamissotien jälkeen etnisestä alkuperästä on tullut todella olennainen asia. Osin nuorten miesten hämmästely voi tosin olla Suomi vs. Ruotsi -tyyppistäkin, mutta uskallan väittää sodan olevan yksi suuri syy.

Vuonna 1999 NATO pommitti Belgradin hallintorakennuksia, sillä Serbia ei suostunut lopettamaan sotimista Kosovossa. Pommitettujen rakennusten rauniot ovat edelleen olemassa keskustassa ja luonto yrittää ottaa omansa takaisin yläkerroksissa kasvavien puiden muodossa. Pommitetut rakennukset olivat pysäyttävä näky.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Back in business, Portugali & Azorit

Edellisestä postauksesta on kulunut jo yli vuosi. Yliopistovaihto Itävallassa on taaksejäänyttä elämää, mutta blogin pitäminen kiinnostaisi edelleen. Siksi päätin kirjoittaa menneistä ja tulevista reissuistani. Tähän mennessä käytyjä maita on 45 ja ulkomaanmatkoja on viime vuosina kertynyt 4-8 vuodessa.

Opiskelun saralla kuuluu sen verran uusia tuulia, että sain kesäkuussa humanististen tieteiden kandidaatintutkinnon valmiiksi, pääaineenani saksan kääntäminen. Syksyllä aloitan journalistiikan maisteriopinnot, mutta tarkoitus olisi jatkaa myös käännöstieteen opiskelua. Toivoisin pääseväni vuoden päästä uudestaan vaihtoon jonnekin, hyviä suunnitelmia on jo olemassa. ;)

Lento lähti Helsingistä portilta 12 klo 6.10 ja klo 8.00 oltiin näin pitkällä.

Toukokuussa 2015 kävin vanhempieni kanssa Portugalissa. Olemme olleet yhdessä Madeiralla 2008 ja kunnon omatoimilomailijoina lentoreittimme kulki Brysselin ja Lissabonin kautta Funchaliin ja Lissabonin sekö Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin. Tuolloin meille jäi paluumatkalla useamman tunnin vaihtoaika Lissabonissa ja tarkoitus oli käydä pikaisesti kaupungilla, mutta huono sää esti suunnitelmat. Siitä lähtien ajatuksissa on ollut kaupunkiloma Lissabonissa. Viime talvena TAP Portugalilla oli edukkaita lentoja Lissaboniin, joten tartuimme toimeen. Samalla tuli ajatus vierailla Azoreilla.



Vaihtoehtoja tutkimalla havaitsimme, että Irlannin halpalentoihme Ryanair lentää Lissabonista São Miguelin saarelle Ponta Delgadaan. Saari oli aiemmilta matkoiltamme jo tuttu. Matkasuunnitelma muotoutui lopulta niin, että Lissabonille jäi aikaa kolme päivää ja São Miguelille toiset kolme päivää. Myös lentoaikataulut olivat sopivat. Lähtö Helsingistä aamukuudelta ja paluulento Lissabonista illalla klo 22, joten myös matkustuspäivinä jäi runsaasti aikaa kaupungilla kiertelyyn. Myös Lissabon - Ponta Delgada -lennot olivat aamumeno ja iltapaluu. Menomatka HEL-LIS ei mennyt aivan putkeen. Lento lähti noin 30 min myöhässä ja pääsimme peruuttamaan rullaustielle, kun kapteeni kuulutti, että teknisen vian vuoksi joudumme lentämään alemmalla lentopinnalla, minkä vuoksi koneeseen pitää tankata lisää polttoainetta. Rullasimme parkkiin terminaali 2:n edustalle. Loppujen lopuksi vian korjaamiseen ja muuhun säätöön meni aikaa noin kaksi tuntia, mutta kokenutta matkailijaa lähinnä hymyilytti. Onneksi ei ollut kiire.


Parin päivän Lissabonissa oleilun jälkeen oli aika suunnata Azoreille. Matkalla tuli iloittua sujuvasts portugalin taidostani, vaikka euroopanportugali brasilianportugalista eroaakin. Ensimmäisenä iltana Lissabonissa huomasin metroaseman näytöllä vain portugaliksi olleen tiedotteen seuraavan päivänä olevasta lakosta. Metroliikenne seisoi koko päivän työehtokiistojen takia. Ilman portugalin taitoa tieto olisi jäänyt saamatta.

Edellisestä vierailustani Azoreilla ehtikin vierähtää kuusi vuotta. Eräs kohde, johon halusin tutustua lähemmin, oli Monte Palace -niminen hotelli. Pääsiäisen aikaan 2009 hotelli oli aidattu ja sitä vartioivat vihaiset koirat, joten lähempi tutustuminen ei ollut mahdollista. Pari vuotta sitten aidat ja koirat kuitenkin vietiin pois. Kyseessä on hylätty luksushotelli hienolla paikalla vuoren huipulla. Hotellista on hienot näkymät Sete Cidadesin kaksoisjärville.

 
Hotelli on rakennettu 1980-luvun lopussa, jolloin Azoreilla ei paljon matkailijoita käynyt. Jostakin käsittämättömästä syystä viiden tähden hotelli rakennettiin ylös vuorelle kauas asutuksesta ja bussireiteistä. Kuinka ollakaan, hotelli ei menestynyt ja sulki ovensa vain vuoden toimittuaan. Samainen firma rakensi samoihin aikoihin toisen hienon hotellin Agua d'Alton kylään meren rannalle, myös melko kauas muusta asutuksesta. Bahia Palace -hotelli on edelleen toiminnassa ja sen vierestä löytyy mainio hiekkaranta. Hylätyt rakennukset ovat erittäin kiehtovia, joten oli itsestään selvää, että Monte Palaceen pitää tutustua lähemmin. Huipulla usein vallitseva sumu vielä lisäsi hotellin kummitusmaisuutta. Azoreilla on usein sateista ja sumuista eikä kesälläkään ole paljon hellettä.

Edellinen reissu Azoreille oli pakettimatka, johon oli hankittu lisäksi erilaisia retkiä. São Miguelin saaren kauneimmaksi mainittu Lagoa do Fogo eli Tulijärvi jäi kovan sumun takia näkemättä. Maisema on saanut perheessämme lisänimen "Gibraltar", johtuen vanhempieni 90-luvun alussa tekemästä laivamatkasta ja valokuvasta, jossa isäni näyttää takanaan olevaa sumua "jossain tuolla on Gibraltar". Samanlaisia sumumaisemia on vuosien saatossa kertynyt myös mm. Rio de Janeiron Kristus-patsaalta. Kyllä siellä sumun takana ihan oikeasti jotakin on, uskokaan nyt pois...

Tällä reissulla vuokrasimme päiväksi auton, jotta saime omaan tahtiin kierrellä saarta. Saaren luoteisosassa pysähdyimme pieneen kahvilaan, joka oli paikallisten suosiossa, mutta turisteja sinne tuskin eksyy. Cappucino maksoi euron ja oli tehty Nescafén valmisjauheesta. Vanhempi omistajarouva vahti samalla tyttärentytärtään ja myös pari kylänmiestä kävi välillä sisällä istumassa.
Viime kerralla uin Caldeira Velhan lähteessä, tällä kertaa tyydyin kastelemaan varpaani. Paikka oli muuttunut viime kerrasta. Puistoon on rakennettu parempi kävelytie, kunnon wc-tilat sekä pieni näyttely. Sisäänpääsy maksoi pari euroa, kun vuonna 2009 vierailu oli muistaakseni ilmainen.


Azoreilla sää saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti. Matkalla Lagoa do Fogolle oli sumuista ja hieman sateista, mutta ylhäällä paistoi aurinko ja minäkin pääsin viimein näkemään itse järven. Kirkkaansininen järvi oli juuri niin kaunis, mitä kerrotaan. São Miguelin saarella riittää nähtävää ja Fogo-järven rannalle olisi ollu mahdollista vaeltaa polkuja pitkin, mutta tällä kertaa se jäi väliin. Saarelta löytyy myös golfkenttä. Matkaa Manner-Portugaliin kertyy noin 1450 km eli saman verran kuin Helsingistä Wieniin. Turisteja oli kyllä, muttei läheskään niin paljon kuin Madeiralla saati Kanariansaarilla. Azorit koostuvat yhdeksästä saaresta, joista São Miguel on väkimäärältään suurin ja Ponta Delgada on itsehallinnollisen alueen pääkaupunki. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta, mutta se tuntuu kokoaan isommalta.
Seuraavalla Azoreiden reissulla olisi mukava tutustua muihinkin saariin. Suomesta Azoreille tekee pakettimatkoja ainakin Lomamatkat. Omatoimisesti saarille pääsee lentämään parhaiten Lissabonin kautta. SATA ja TAP lentävät Ponta Delgadan lisäksi mm. Terceiran saarelle. SATA Air Açores lentää myös Azorien sisäisiä reittejä eri saarten välillä.


keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.
Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.
Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.
Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

torstai 13. helmikuuta 2014

Kuvia viimeisiltä päiviltä Alppimaassa

Jo kuusi päivää Suomessa. Tähän on mahtunut muutama työvuoro ja pari "vähän sinnepäin" mennyttä tenttiä. Ehkä tää tästä. On ollut ihan mukava palata esim. töihin ja nähdä työkavereita taas, mutta onhan se toisaalta ihana vaan olla ja käydä viikonloppuisin Alpeilla laskemassa. Oheen hieman kuvia Zell am Seestä ja Saalbachista, sieltä ihanilta Alpeilta.
Pientä stressiä opiskelujen jatkamiseen toki liittyy, sillä kaikki kurssit, mitä en nyt keväällä saa suoritettua, tulee väistämättä ens vuonna sitten eteen ja silloin olis se kandikin ja sitä taas en halua lykätä enää yhtään. Ehkä tää kuitenkin tästä. Mulla on tässä kuussa sen verran työvuoroja, että rahaa tulee oikein mukavasti just Sveitsin reissun aikana.
Mulla on toisaalta sellainen fiilis, että olis ihana asua uudestaankin jossain Alppien lähellä, mutta en toisaalta haluais lähteä uudestaan Itävaltaan vaihtoon, kun muitakin kiinnostavia maita löytyy. Mullahan on tosiaan se Erasmus-vaihto vielä käyttämättä ja taannoin jopa kuulin huhuja, että Erasmus-vaihtoon vois ehkä olla mahdollista lähtee kahdestikin, kunhan yhteensä vaihtokuukaudet ei ylitä 12kk rajaa. Mutta toisaalta ei mulla palkkatyön aiheuttamista takaisinmaksuista huolimatta ikuisesti opintotukikuukaudet riitä ja oikeesti joskus olis kiva sen kandin lisäksi saada se maisterinkin tutkinto kasaan - ennen kuin ikää on 35v tms.
 Zell am Seessä oli sopivasti vanhanaikaiset rekikilpailut, joissa osallistujat ajoivat vanhoja rekiä ja pukeutuivat vanhoihin asusteisiin. En ehtinyt seuraamaan kovin pitkään kun olin tietenkin rinteessä, mutta hauskalta se näytti.
Saalbachissa Sonnenalm-nimisessä pienessä rinneravintolassa. Gulassikeittoa, Almdudler-limsaa ja kaakao kermavaahdolla. Unohtamatta auringonpaistetta ja ihania lumihuippuisia Alppeja. <3 Reissun ainoa pieni huono puoli oli se, että sain kivan pienen rakon oikeaan kantapäähäni ja tottakai se aina laskiessa vihloi ikävästi ja välillä laskeminen oli sellasta perkeeleen huutamista, mutta onneks se siitä helpotti. Tottakai myös useampi laskupäivä putkeen alkaa hapottaa jaloissa. Etenkin kun fiksuna ihmisenä en venytellyt iltaisin tarpeeksi huolellisesti.
Schmittenhöheltä katsottuna Kitzsteinhorn oli aika jylhän näköinen aurinkoisena päivänä. Etenkin kun pilvet oli sopivan matalalla.


Salzburgissa oli viimeiset päivät ihanan keväistä ja aurinkoista sekä lämmintä. Hauskinta oli Mirabellin puutarhassa tuollainen "suljettu talviajaksi"-kyltti. Lunta ei näy missään ja tuo on jään ja liukkauden takia suljettu tuo alue. Ihan vähän vaan nauratti.

torstai 23. tammikuuta 2014

Hauskoja sattumuksia ja Berliini

Sarjassamme, hauskoja sattumuksia, joista ei ajoissa muista blogissaan kirjoittaa.  Tapahtui kun olin joululomalla Suomessa ja menin junalla vanhempieni luokse Savoon. Tampereelta/lle matkustaessa useimmiten pitää vaihtaa junaa Pieksämäellä, tosin jokunen junavuoro menee myös suoraan. Pieksämäeltä pohjoisen junaan nousi paljon muitakin matkustajia, myös samasta ovesta kanssani. Ehdin juuri istua käytäväpaikalleni, kun viereeni tuli seisomaan mies, ehkä noin 35-vuotias, sellainen ihan tavallisennäköinen. Hän katsoi lippuaan, minua ja penkin reunassa olevaa paikkanumeroa. Sitten, mitään sanomatta hän vain hyppäsi laukkuni ylitse istumaan viereiselle ikkunapaikalle. Olisin voinut nousta ylös, jos olisin saanut sen noin 2 sekuntia aikaa, mutta ei. :D Oli jotenkin huvittavaa ja ehkä hieman kliseinenkin "suomalaiset ei puhu"-hetki, joka muistui mieleeni berliiniläisessä lähijunassa viikonloppuna.
Niin, Berliini. Eräs suosikkikaupungeistani Euroopassa. Halvat easyJetin lennot suoraan Salzburgista ja virkistä viikonloppuloma. Tykkään kyllä Salzburgista ja eilen oli mukava ja kotoisa palata tänne, mutta silti jotenkin ahdistaa. Kämppis on ihan ok, mutta silti se samassa huoneessa koko ajan oleminen ärsyttää. En pysty keskittymään kotona ollessani ja yhteiskeittiössä ei todellakaan huvita olla kun ihmiset puhuu vain omaa kieltään. Enkä jaksa yrittää väkisin small talkailla kun ei multakaan kukaan koskaan mitään kysele.

Hostellin edustalta Prenzlauer Bergissä, tuli rakas synnyinkaupunkini Kouvostoliitto mieleen. :D

Perjantaina hurautin junalla keskustaan ja kävin Potsdamer Platzin Vapianossa syömässä. Oon aina tykänny Vapianosta, mut valitettavasti Helsingissä se vaan on hiton kallis. Pasta carbonara maistui pitkästä aikaa todella hyvältä, etenkin kun sitä sai ensin jonottaa tosi pitkään kun miljoona muutakin ihmistä keksi mennä samaan aikaan syömään. Kävelin siitä Brandenburger Torille, jossa mulle tulee aina hyvä mieli. Muistan edelleen elävästi mun ekan Berliinin reissuni, iskän kanssa juhannuksena 2008. Olin haaveillut Berliinistä jo pitkään ja kun nousin silloisen Unter den Lindenin S-bahnaseman portaat ylös ja näin Brandenburgin portin edessäni, meinas oikeesti tulla tippa linssiin. Olin vihdoinkin täällä!
Lauantaina ohjelmassa oli kiertelyä kaupungilla. Olen aina ollut kiinnostunut Itä-Euroopan kommunismihistoriasta ja siksi jaettu Berliini onkin ollut aina kovin kiehtova. Nordbahnhofin juna-asemalla on ilmainen näyttely "kummitusasemista". Kun Berliinin muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, osa kaupungin metrolinjoista katkesi. Osa linjoista kulki osin sekä Itä- että Länsi-Berliinin läpi ja DDR halusi estää kansalaistensa paon länteen. Idän puolelle jääneitä asemia ja tunneleita suljettiin. Esimerkiksi yhdellä metrolinjalla Länsi-Berliinin eteläosista idän läpi pohjoiseen Länsi-Berliiniin oli useita asemia Itä-Berliinin puolella, joilla junat eivät pysähtyneet ja DDR:n vartijat vahtivat ohikulkevia junia. Idässä kaikki merkit näiden metroasemien olemassaolosta luonnollisesti kätkettiin ja sisäänkäynnit muurattiin umpeen. Lähes 30 vuoden käyttämättömyys autioitti asemat ja teki niistä aavemaisia. Saksojen yhdistyttyä asemat on korjattu ja otettu uudestaan käyttöön.
Berliinissä oli aikanaan kolme lentokenttää, yksi idässä(Schönefeld, jolle tällä kertaa lensin, nykyisin "halpiskenttä") ja Tegel & Tempelhof Länsi-Berliinissä. Tegel on nykyisin Berliinin pääkenttä. Tempelhof taas on tunnettu siitä, että terminaalirakennus, joka valmistui 1930-luvulla, oli aikanaan maailman suurin rakennus ja on aika jyhkeännäköinen edelleen. Itse lentokenttä suljettiin vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin lentokentän kiitotiealueelle avattiin puisto. Kiitoteillä voi pyöräillä, rullaluistella ja lenkkeillä ja lisäksi näin paljon leijanlennättäjiä nurmikentällä. Mukavaa ja fiksua uusiokäyttöä alueelle. Käsittääkseni suunnitelmissa on kuitenkin rakentaa alueelle myös asutusta, sillä se sijaitsee hyvin lähellä Berliinin keskustaa.

Museuminselin lähellä sijaitsee pieni, mutta mielenkiintoinen DDR-museo. Se kertoo pääasiassa tavallisesta arkielämästä Derkkulassa. Museoon on kerätty mm. erilaisten tuotteiden pakkauksia, vanhoja hittilevyjä, koulutarvikkeita ja vaatteita. Museosta löytyy myös vanha legendaarinen Trabant eli Trabi, jolla pääsee simulaattorissa ajamaan derkkulähiön läpi. Hauskaa! Lisäksi sieltä löytyi lapsuuteni sankari, Nukkumatti! Moni ei välttämättä tiedäkään, että Nukkumatti on kotoisin Itä-Saksasta.
 Eräs reissun pysäyttävimmistä kohteista löytyy Grunewaldin lähijuna-asemalta, hieman Westkreuzilta länteen. Hieman syrjässä aseman vieressä seisoo raide 17, hylätty ja metsittynyt raide, jota reunustavat rautaiset muistolaatat. Tältä asemalta kuljetettiin toisen maailmansodan aikana tuhansia juutalaisia keskitysleireille. Laattoihin on kirjattu junien päivämäärät, montako ihmistä oli kyydissä ja minne juna matkasi. Varsinkin iltapäivästä hämärässä tunnelma on todella aavemainen eikä sitä poistanut edes viereisillä vähemmän metsittyneillä raiteilla hengailleet kaksi teinityttöä, jotka räpsivät toisistaan kliseisiä "poseeraan junaraiteella"-kuvia.

Sunnuntaina kävin Mondon hienossa matkaoppaassa mainitussa An einem Sonntag in August -ravintolassa. "Eräänä elokuisena sunnuntaina" on kieltämättä aika mielenkiintoinen nimi. Aamupalabuffet maksoi 5,95€ ja valikoimassa oli sämpylöitä, kylmää Milchreisiä eli riisipuuroa, leikkeleitä, peruna-omenasalaattia, juustoja, paprika-sipulipaistosta ja kesäkurpitsaa. Nam! Istuin pehmeille nahkatuoleille viiden hengen pöytään ja samaan pöytään tuli myöhemmin myös italialaispariskunta. Ravintola alkoi klo 10:30 jälkeen täyttyi aamiaisbrunssille tulevista ihmisistä eikä tilaa nyt ihan erityisen paljon ole. Olin jo melkein lähdössä, kun kaksi keski-ikäistä naista tuli kysymään englanniksi italialaispariskunnalta, onko pöydässämme tilaa, he vastasivat myöntävästi. Naiset olivat istumassa pöytään kun totesin olevani juuri lähdössä, joten toisellakin puolella olisi kyllä tilaa. Pukiessani takkia päälleni, kuulin kuinka toinen heistä totesi, suomeksi: "ai että kun on upottava nojatuoli!" xD He hymyilivät ja sanoivat "bye bye" johon vastasin iloisesti hymyillen "Hyvää päivänjatkoa!" Hämmentyneen iloisina he vastasivat "hyvää päivänjatkoa sinullekin!". Kerrankin oli hauska törmätä suomalaisiin maailmalla. Bonuksena vielä muutama minuutti myöhemmin metroasemalla oli vanhempi pariskunta, joka mietti millä metroasemalla olisi paras jäädä pois yms. Suomalaisia hekin. Kieltämättä hauska kuulla kieltä noin "kaupunkiolosuhteissa".

Aamiaiselta kiiryhdin reissuni viimeiseen vierailukohteeseen. Sattumalta Wikipediasta selvisi, että itäpuolella, lähellä Weberwiesen metroasemaa, sijaitsee Tietokonepelimuseo. Museo oli melko pieni, mutta sinne oli hienosti ja kattavasti koottu tietokonepelien historiaa ja erilaisia vanhoja laitteita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin jäänyt vielä hiukan pelailemaan eri pelejä. Karl-Marx-Allee, jolla museo sijaitsee, on myöskin melko hulppea, pitkä ja leveä puistokatu, jonka varrella voi nähdä vanhoja sosialismin ajan rakennuksia.
Schönefeldin lentokentästä en voi sanoa tykkääväni. Se on sekava, sokkeloinen ja hieman rupuinen, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa kun sitä on kai pari kertaa laajennettu halpayhtiöiden tultua ja lisäksi se on kohta menossa kiinni niin ei paljon kannata remppailla. Niin, kohta ja kohta. Kiitotien eteläpuolella sijaitsevan uuden Berliini-Brandenburg -lentokentän piti avautua vuonna 2011, mutta sitten se siirtyi kesään 2012 ja sitten taas uudestaan ja uudestaan eteenpäin erinäisten vikojen takia. Tällä hetkellä tarkoitus kai olisi saada kenttä auki vuonna 2016. Silloin Tegel ja vanha Schönefeld suljetaan ja liikenne siirtyy uudelle kentälle ja samalla avataan toinen kiitotie. Schönefeldiltä näkee nuo uudet rakennukset melko hyvin. On kieltämättä huvittava katsoa uudenkarheita hienoja rakennuksia, jotka lojuvat tyhjillään rakennusvirheiden ja muun takia.
Takaisin Salzburgissa olin illalla ja jäin vielä kentälle ihmettelemään koneita ja taustalla siintäviä ihania Alppeja. ps. Kyllä muakin hymyilyttäis, jos olisin Islantiin menossa, kuten tää WOW Airin A320 tässä.