Hypätään mäkeen!

Kuten jo aiemmin kerroin, olin loppiaisena Bischofshofenissa, tuttavallisemmin Bissenissä, katsomassa Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailua. Tunnelma oli katossa, etenkin kun Suomen Anssi Koivuranta meni voittamaan edellisen kilpailun Innsbruckissa. Hankin Suomesta sinivalkoiset kasvomaalit ja tein kannatuslakanankin.

Kuka ei kuulu joukkoon... :D

Bissellä Bissenissä, heh heh...

Jo Salzburgin juna-asemalla huomasi, että moni muukin suuntasi mäkihyppyä katsomaan. Matkustimme Einfach-Raus-lipulla, joka maksaa 35e ja on voimassa yhden päivän. Sillä voi matkustaa 2-5 henkilöä, joten säästöä tuli normilippuihin verrattuna jonkin verran. Ainoa rajoitus on se, että lippu käy vain lähijunissa eli S-bahneissa ja R- ja REX-junissa, mutta se ei haitannut. Kuulin Vladkalta, Katjalta ja Marielta hieman kuittailua sinivalkoisista poskimaalauksistani, he kun kaikki kannattivat Itävaltaa ja poskissa oli punavalkoisen koristukset. Ei se haitannut. Bissenin keskusta on meko pieni ja tuntui kuin kaupungin asukasmäärä olisi vähintäänkin triplaantunut kisojen ajaksi. Keskustan pääkadulla oli kaikenlaista myyntikojua ja lavalla soi keskieurooppalainen humppa.

Jamaika - tuo mäkihypyn suurvalta

Itse hyppyrimäki ei ole kovin kaukana, joten sinne pääsee melko helposti kävellen, ylämäkeä tosin. Kävin katsomassa paikkaa jo lokakuussa, kun vanhempani olivat täällä käymässä. Olimme hankkineet liput parhaaseen seisomakatsomoon eli A-sektorille hintaan 30e/kpl. Ajatus oli, että kun kerrankin ollaan katsomassa niin ollaan sitten hyvillä paikoilla. Saimme melko hyävt paikat hieman ylempää, joten näimme kisan mainiosti. Jossakin vaiheessa porukkaa kertyi enemmän. Rinteessä sijaisevan a-sektori on rajattu puisilla aidoilla ja tottakai ihmisiä tuli seisomaan siihen rinteeseen juuri meidän eteemme, joten kannustuslakanani jäi peittoon. Perkeleen perkele. Jupisin ja murisin kyllä hieman.

Stadionilla oli erilaista ohjelmaa ennen kilpailun alkua. Juontaja kävi haastettelemassa joitakin ihmisiä, kaiuttimista soi musiikki ja muuta. Paras hetki oli pieni kilpailu, jossa kaksi valittua naista yritti tunnistaa eri maiden kansallishymnejä. Itselleni tuli yllätyksenä, että myös Kreikka on joskus osallistunut mäkihyppykisoihin. Toinen kansallishymni oli USAn, mutta kolmas olikin sitten kovin tuttu ja rakas Paciuksen sävellys. Huidoin innoissani Suomen lipun kanssa ja möykkäsin sanoja mukana. Mikähän siinä on, että urheilukisoissa noi kansallislaulut menee aina sellaiselta sävelkorkeudelta, että laulaminen on joko mörisemistä tai kimitystä? No, kyseessä oli kuulemma Viron kansallislaulu, mutta kilpailijat eivät sitä tunnistaneet. Itse kiirehdin selittämään vierustovereilleni melodian olevan sama kuin Suomen Maamme-laulussa. Kappaletta ei ehditty kuulla niin pitkälle, että olisi voinut sanoa kumpi se todellisuudessa oli. Eronahan on se, jos joku ei siis tiedä, että virolaiset eivät kertaa kertosäettä lainkaan. Suomen lippuja onnistuin bongaamaan ainakin viisi, joten en onneksi ollut ainoa suomalainen katsomossa! Paikallaan seisoskelu, vaikkakin lämpimästi pukeutuneena, aiheutti inhaa tunnottomuutta varpaissa ja paleluakin. Onneksi se hellitti heti kun pääsi kävelemään asemaa kohti. Pitkä päivä ulkona ja kotona uni maittoi.

Olen viimeksi ollut paikan päällä mäkihyppyä katsomassa Puijolla ehkä vuonna 2008? Kyseessä oli karsinta ja harjoitukset, joita äidin kanssa ohimennen seurasimme vähän aikaa. Varsinaista kisaa olen käynyt katsomassa keväällä 1998 eli onhan siitä jo aikaa. Huono puoli kisan seuraamisessa paikan päällä on näkyvyys. Etuoikealta ja miljoonan liehuvan Itävallan lipun takaa ei oikein näe kuinka pitkälle hyppääjä lentää. Lisäksi täytyy myöntää, että hirveä meteli pisti ärsyttämään välillä, varsinkin kun kontrasti Itävallan ja muunmaalaisten hyppääjien välillä oli niin suuri. Aina kun vuorossa oli itävaltalainen, stadion mylvi ja kun joku muu, oli melkein hipihiljaista. Ei siinä paljon innostanut Suomen lippua heilutella. Lisäksi en ole itse koskaan erityisemmin Itävallan hyppääjissä pitänyt, poislukien Puijon harjoituksissa bongattu iloisesti hymyilevä Andi Kofler, joten ei kauheasti innostanut kannustaa punavalkoisia. Toisin kuin matkaseuralaiseni. Suomalaisten menestys ei kummoista ollut, mutta kannustin heitä siitä huolimatta. Iloitsin myös Japanin Noriaki Kasain hyvistä suorituksista. Salaa toivoin, että kisan voittaisi ihan kuka tahansa muu kuin itävaltalainen, ihan vaan siksi, että mua suorastaan ärsyttää niiden ylivoimaisuus. Toisaalta olin kuitenkin iloinen, että voittaja oli ns. pystymetsästä tullut Thomas Diethart eikä esim. Schlierenzauer tai Morgenstern. Oli kuitenkin hienoa olla paikalla katsomassa kisaa ja kuinka yleisö eli mukana. Samoin lopuksi nähty ilotulitus oli hieno, etenkin ottaen huomioon etten uutenavuotena juurikaan raketteja nähnyt.

Rautatieasemalla bongasin muutaman ihmisen, joilla oli iso Suomen lippu ja vaihdoimme siinä muutaman sanan kun eräs vanhempi mies tuli ja totesi innoissaan "Hei! Suomalaisia!". Hän oli ollut Suomen päävalmentajan vieraana ja nimellisesti osa Suomen huoltojoukkuetta. Ehdimme jutella pitkän tovin kaikenlaista ja hän toivotteli hyvää jatkoa opintojen parissa. Olipas mukava oikeasti nähdä suomalaisiakin tuolla. Junamatkalla ei pystynyt nukkumaan kun liian monta kaljaa nauttineet itävaltalaiset töristivät torviaan. Stadionilla siis jaettiin ilmaiseksi ihmisille kovaäänisiä torvia, joilla sai hyppääjiä kannustaa. Torvien törinä raikui junassa koko tunnin matkan Salzburgiin. Hauska hetki tosin hitaassa, joka asemalla pysähtyneessä junassa koitti kun kuljetta kuulutti "Seuraavaksi Salzburg Hbf, pääteasema" ja torvet alkoivat soida kuin voittajaa juhlistaen. Vihdoinkin takaisin kotona!

Lauantaina olikin vuoro suunnistaa naapuriosavaltion Steiermarkin rajalle Bad Mitterndorf/Tauplitziin katsomaan Kulmin lentomäkikisaa.

Vanhemmat käymässä

Nää on vissiin niitä kuuluisia alppilehmiä, joiden alppimaidosta tehdään suklaata!

Kuten jo aiemmin mainitsin, vanhempani tulivat käymään Itävallassa. Tämä on sitten pitkä postaus ja sisältää paljon kuvia. Teitä on varoitettu.

Sieltä ne tulee!

Perjantaina 11.10 menin hermostuneena heitä lentokentälle vastaan. Tunnelma oli jännittynyt lähinnä siksi, etten ole koskaan aiemmin ollut missään lentokentällä vastassa ketään. Vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa yli kuukauteen sen sijaan ei jännittänyt niin paljon, sillä olen kuitenkin ollut 10kk Brasiliassa ja Tampereeltakaan ei tule kotopuolessa käytyä joka kuukausi. Kone laskeutui ja kyttäsin lentokentän kattoterassilta milloin iskä ja äiskä tulisivat ulos koneesta. Pian olikin onnellisen jälleenäkemisen aika tuloaulassa. Mukana saapui myös rakas lumilautani, mikä olikin varsin loistavasti ajoitettu. Perjantai oli nimittäin syksyn ensimmäinen päivä, jolloin satoi edes vähän lunta, ei aivan keskustassa tosin, mutta kauempana kukkuloilla.

Loma-asunnon parvekkeelta

Lauantaina haimme autovuokraamosta auton ja ajoimme Radstadtiin, pieneen kaupunkiin noin tunnin matkan päähän Salzburgista. Loma-asunto oli melko pieni, mutta mukava ja näköalat myöskin hienot. Salzburgissa ei juurikaan vuoria näe, paria Uniparkin pihalta näkyvää vuorta lukuunottamatta. Ei tarvitse ajaa kovin pitkälle etelään kun pääsee jo kunnolla Alpeille ja huikeita vuorimaisemia on tien molemmin puolin. Lisäksi vasta satanut lumi värjäsi huiput kauniin valkoisiksi. Asunto sijaitsi pienessä lomaklubissa, jonka huoneistot olivat kahdessa vierekkäisessä parikerroksisessa talossa rinteessä. Keskuksen omistaja kehui ja ihmetteli kuinka puhun niin hyvää ja aksentitonta saksaa. En ruvennut selittämään asuvani nyt Salzburgissa, vaan totesin vain opiskelleeni kieltä kymmenen vuotta koulussa/yliopistossa. Myöhemmin teimme myöskin kierroksen lähellä sijaitsevaan Bischofshofeniin ja tarkemmin sanottuna kylän kuuluisaan mäkihyppyareenaan. Paikka on tunnettu Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailustaan, joka järjestetään loppiaisena. Tsekkiläinen kaverini Vladka hankki tällä viikolla meille kahdelle liput tulevaan kisaan. Myös näin lokakuussa tarjoutui mahdollisuus mäkihypyn katseluun aitiopaikalta, sillä Bissenin pienemmässä mäessä järjestettiin 10-15-vuotiaiden hyppykisat, Austria Cup. Eipä tarvitse Itävallan paljoa murehtia mäkihypyn tulevaisuudesta, niin paljon lupaavia nuoria hyppääjiä näimme.

Bischofshofenin alastulorinne

Vanhempien kanssa lomailu sai minut miettimään asioita hiukan syvällisemmin. Oli hieman kummallista olla heitä vastassa lentokentällä, vieraassa maassa, mutta kuitenkin kotikaupungissani. Toisaalta oli kummallista olla Alpeilla perhelomalla ja palata välillä pariksi päiväksi Salzburgiin luennoille. Vanhempien kanssa matkustaminen ylipäätään on mukavaa, vaikka tälläkin kertaa sukset menivät muutamaan kertaan ristiin eikä riidoilta vältytty. Ikävä kyllä.

Laaksossa ruska, vuorilla lunta

Meidän perheemme on ehkä siitä kummallinen, että ulkomaanmatkoja olemme tehneet yhdesse enemmän vasta täytettyäni 18 vuotta. Ala- ja yläasteikäisenä suurin osa perhelomista suuntautui Vuokatin Katinkultaan tai sitten Kuusamoon tai Lappiin. Ruotsinlaivalla kävimme lapsuudessani hyvin usein. Muistan erään kerran jonkun todenneen kuinka hienoa on, että täysi-ikäiset lapset haluavat reissata vanhempiensa kanssa. Toki reissu tulee halvemmaksi kun ei välttämättä tarvitse itse maksaa lentoja ja syöminen ravintolassakin menee useammin vanhempien piikkiin. Mielestäni on hienoa, että vanhempani tykkäävät kaupunkilomailusta kuten minäkin, joten moni Euroopan suurkaupunki on tullut heidän kanssaan nähtyä. Ehkä vanhempien kanssa lomailuun liittyy jotenkin pelko aikuiseksi kasvamisesta, tarve olla päästämättä vielä irti. Olla vielä se vanhempien pikkumussukka. En tiedä. Joka tapauksessa on mukava olla reissussa vanhempien kanssa. Toki itsenäisesti matkaaminen on kivaa myös. Ehkä vanhempien kanssa matkustamiseen liittyy nykyään sekin, että töiden ja muun takia ei tule käytyä kotona niin usein ja yleensä vain pari päivää kerrallaan. Kesällä kun tein yövuoroa ja oli pitkät vapaat, olin useamman päivän kerrallaan vanhempien luona Savossa. Ulkomaanmatka taas kestää useimmiten kuitenkin noin viikon, jolloin koko perheen yhteistä aikaa on enemmän.

Voisi ehkä sanoa, että sunnuntai oli viikon kohokohta. Lähdimme jo aamulla ajamaan kohti Kaprunia ja Kitzsteinhornia. Kyseessä on 3200m korkea vuori, Salzburgin osavaltion korkein. Lisäksi ylhällä jäätiköllä sijaitsee laskettelukeskus, joka on lähes koko vuoden auki. Ylös pääsee myös ilman laskuvarusteita, sillä reilun 3000m korkeudessa sijaitsee ravintola ja näköalatasanne. Itse kuitenkin halusin päästä kokeilemaan lumilautailua. 13.10 on uusi ennätykseni, mitä tulee laskukauden avauksen ajankohtaan. Pari vuotta sitten Rukalla olin rinteessä 18.10. On kuitenkin aivan eri asia laskea Rukalla pienessä vesisateessa yhtä lyhyehköä rinnettä kun maassa ei muuten ole lunta lainkaan, kuin Alppien jäätiköllä lähes 3000m korkeudessa viittä eri rinnettä, joista lyhinkin taisi olla 800m pitkä, auringon paistaessa parin asteen pakkasessa pilvettömältä taivaalta. Lienee tarpeetonta sanoa, että Alpit ja lumilautailu on hieno yhdistelmä. Loppujenlopuksi en ollut montaa tuntia rinteessä sillä puolen vuoden tauon takia jalat kramppailivat ja lisäksi huipulla oli tuulista. Rinteeseen on kuitenkin palattava niin pian kuin vain mahdollista. Toistaiseksi on ollut niin lämmintä, että vain ylhäällä jäätiköillä sijaitsevat laskettelukeskukset ovat auki, muut avannevat rinteitä marraskuun loppupuolella, kelistä riippuen. Salzburgia lähellä on pari pienempää keskusta ja isompaan Flachauhun pääsee mm. ilmaisella bussilla joulukuusta alkaen. Hurraa!

Vanhempieni kanssa kävimme myös Zell am Seessä, joka sijaitsee Kaprunin naapurissa. Hyvin kaunis pieni paikka. Ja vihreät niityt loivat hauskan kontrastin lumihuippuisiin vuoriin. Palasin tosiaan pariksi päiväksi Salzburgiin opiskelemaan ja sitten keskiviikkoiltana takaisin Radstadtiin. Torstaina ohjelmassa oli retki läheiselle Rossbrand-vuorelle, jonka huipulla noin 1800 metrin korkeudessa sijaitsee tunnelmallinen Radstädter Hütte -ravintola. Huipulta näkee moneen suuntaan ja kauas. Kuulemma yli sata eri huippua on nähtävissä. Aluksi oli hieman sumuista, mutta onneksi sumu hälveni. Söimme ulkona ja auringonpaisteesta ja talon räystäältä tippuvista vesipisaroista olisi helposti voinut kuvitella, että nyt on maaliskuu ja keväthanget. Uskomatonta! Vielä maanantaina Salzburgissa tuuli ja satoi niin, että lehdet tippuivat ja oli kunnon syksy. Tällä viikolla on muutenkin ollut yli 15c lämmintä ja jopa t-paidassa on pärjännyt päiväsaikaan. Suomalaiseen ilmastoon tottunut mieleni on tästä kovin hämillään. Yksi vuodenaika kerrallaan kiitos ja mielellään pidempään kuin kolme päivää! Torstaina juuri muuta ei ohjelmaan mahtunutkaan, vaikka matka Hüttelle ei ollut pitkä. Autolla pääsee lähes ylös asti, vain viimeiset noin 700m pitää kävellä, mutta maisemat ovat huikeita, joten se ei haittaa.

Radstädter Hütten parkkipaikan pikkumökki

Perjantaina teimme päiväretken Saksan puolelle ja vierailimme Kehlsteinhausissa eli Kotkanpesässä. Paikka oli valtion lahja 50 vuotta täyttäneelle führer Hitlerille. Hän itse ei paikassa montaa kertaa käynyt ja kyseessä ei siis ole mikään loma-asunto tms. vaan paikka, jossa hän tapasi diplomaatteja. Talo sijaitsee korkealla vuoren kielekkeellä. Aivan loppumatka kuljetaan tunnelissa ja sieltä sitten 100 m hissillä ylös taloon. Parkkipaikalle voi joko patikoida alhaalta laaksosta noin 3 tuntia tai tulla bussilla, joka maksaa edestakas noin 16e. Koska paikka sijaitsee niin korkealla ja jo nyt siellä oli paljon lunta, on talo avoinna noin toukokuusta lokakuuhun. Mielenkiintoisen paikasta tekee maisemien lisäksi se, että Hitler oli tunnetusti korkeanpaikankammoinen. Järkevä ajatus siis rakennuttaa hänelle talo ylös vuorelle.

Ehdottoman sopiva paikka korkeanpaikankammoiselle!

Lauantaina kävimme vielä Oberndorfissa, joka sijaitsee hieman Salzburgista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kylä aivan Saksan rajalla. Rajajoen yli menee kaunis silta, jota pitkin rajan voi ylittää. Näin Schengen-aikakaudella ainoat merkit maan vaihtumisesta ovat sillan päässä oleva EU:n sinikeltainen kyltti "Bundesrepublik Deutschland", joka kertoo Saksaan saapumisesta ja keskellä siltaa oleva pieni "Ö - D"-kyltti. Oberndorf on kaunis pieni kaupunki, joka on tunnettu erään joululaulun synnyinpaikkana. Vuonna 1818 paikallisessa kirkossa esitettiin ensimmäistä kertaa kappale "Jouluyö, Juhlayö". Kyseinen kirkko ei ole enää olemassa, mutta sen paikalle on rakennettu pieni muistokappeli. Kaunis paikka.

Iltapäivästä suuntasimme Salzburgin lähellä sijaitsevalle Gaisbergille. Vuorelta on komeat näkymät kaupunkiin ja se on suosittu vapaa-ajanviettokohde. Sinne pääsee kesäkaudella(noin vappu-lokakuun loppu) bussilla, mutt myös vaeltaen tai pyörällä, mikä näkyi sinne johtavalla tiellä. Huipulla on pari ravintolaa ja paljon nurmialuetta, jossa voi oleskella. Ja maisemat ovat hienot! Vielä tänään sunnuntaina kävimme Hohensalzburgin linnoituksessa ja Mirabellin puutarhassa ennen kuin oli aika sanoa heippa, jouluna nähdään sitten taas.