Erinomaista lahjakkuutta

Olen suorastaan loistava, mitä tulee blogin unohtamiseen. Viimeksi tein päivityksen lokakuun lopussa Hongkongista. Nyt on maaliskuun loppu. Tässä välissä olen ehtinyt muuttaa Hongkongista pois, reissata ympäri Aasiaa, käydä risteilemässä Karibialla, pyörähtää pikaisesti Koti-Suomessa ja muuttaa kevääksi Prahaan. Ei huonompi saavutus näin lyhyessä ajassa. Edetään kuitenkin kronologisesti loppusyksystä eteenpäin, unohtamatta syksyisiä seikkaluja Manner-Kiinaan puolella. Jonkinlainen ikävä Hongkongiin on myös nostanut viime aikoina päätään.

Cheung Chaun saaren satama lokakuussa.

Marraskuu oli varsin opiskeluntäyteinen, sillä useammalla kurssilla oli erilaisia ryhmätöitä ja esitelmiä, joiden tekemiseen kului vaihtelevasti aikaa. En ole kovin kärsivällinen ihminen, joten muutamaan otteeseen meinasi mennä hermot paikallisten hermoiluun ja siihen, että yksittäisten PowerPoint-sivujen yksittäisiä tekstejä hiottiin niin perusteellisesti. Toki ymmärrän, että paikallisille hyvät arvosanat ovat tärkeitä ja opiskelumenestys vaikuttaa moneen asiaan. Positiivisena uutisena kuulin marraskuussa, että Tampereen yliopisto ilmeisesti laskee Hongkongin opintopisteet niin, että 3 paikallista unitia vastaakin kuutta suomalaista opintopistettä/ECTS:ää kandikurssien osalta ja ilmeisesti maisteritason kursseissa jopa 7,5! Tai ainakin näin kv.toimisto suosittelee. Lopullisestihan asiasta päättää opiskelijan oma tiedekunta (joiksi tieteenalayksiköt eli schoolit taas muuttuivat 1.1.2017). Eli Suomeen palattuani pääsen neuvottelemaan asiasta kurssien hyväksiluvun yhteydessä. Toisin sanoen siis suoritin syksyllä mitä luultavimmin 31,5 opintopistettä enkä 25 kuten aiemmin luulin. Olisin toisin sanoen aivan hyvin voinut tiputtaa yhden kurssin pois ja elää rennompaa elämää. Toisaalta teemojen puolesta kaikki kurssini olivat kuitenkin mielenkiintoisia. Lisäksi vapaa-aikaa kuitenkin oli melko paljon, joten sinänsä kurssimäärä oli ok.

 

Lokakuussa kävimme turismikurssin opintomatkalla Cheung Chaun saarella. Laivamatka Centralilta kesti vajaan tunnin. Saari on vanha kalastajasaari ja melko erilainen muuhun Hongkongiin verrattuna. Saarelta löytyi myös ihanaa hiekkarantaa, eli Hongkong ei todellakaan ole vain pilvenpiirtäjiä. Retken tarkoituksena oli tutustua nykyisiin ja mahdollisiin turistikohteisiin saarella. Retki oli erittäin mielenkiintoinen ja oli mukava päästä kurssin ihmisten kanssa luokkahuoneen ulkopuolelle.

Marraskuussa oli luvassa kaksi opintoretkeä lisää. Kestävä kaupunkiliikenne -kurssin porukalla vuokrasimme pyörät läheltä Tai Wain MTR-asemaa ja pyöräilimme rannan pyörätietä pitkin noin 15 kilometriä Tai Po'n alueelle. Tietyissä paikoissa Hongkongissa on todella hyvät pyöräilyreitit, mutta esimerkiksi ydinkeskustassa pyöräileminen on miltei mahdotonta ja CUHKin kampus taas on niin mäkinen, ettei pyöräily onnistu. Rantaa pitkin voi kuitenkin pyöräillä ja useilla MTR-asemilla oli pyöräparkkeja, joihin pyörän voi jättää ja sitten mennä junalla esim. keskustaan töihin. Retken ajatus oli sekä tutustua pyöräreittiin, että myös analysoida sen mahdollisia ongelmakohtia, kuten vaarallisia risteyksiä. Tuntui mukavalta päästä pitkästä aikaa pyöräilemään.

Samaisen viikonlopun toinen matka oli turismikurssin retki Yim Tin Tsain saarelle. Kyseessä on pieni saari, jonne ei juurikaan kulje julkisia veneitä. Saarella on eräänlainen kotiseutumuseo ja lisäksi katolinen kirkko, joka on jonkinlainen pyhiinvaelluskohde. Saari oli sympaattinen ja turismi siellä on vielä aivan alkutekijöissään. Oli hienoa päästä tutustumaan tällaiseen piilotettuun helmeen. Reissulla tutustuin myös samalla kurssilla olleeseen hongkongilaistyttöön, joka oli viime vuonna vaihdossa Tampereella. Lisäksi juttelin hänen kaverinsa kanssa, joka puolestaan oli ollut Skotlannissa vaihdossa ja osasi jostain syystä puhua norjaa. Juttelimme pitkään sekalaisella skandinaviskalla ja oli mielenkiintoista puhua mm. Suomen politiikasta.

Kesä 2011 Balkanilla, osa 2

Blogi on jäänyt rappiolle, yritän parantaa tapani. Tässä jatkoa viimeisimmälle Balkan-muistelolle.

Sofia oli mukava kaupunki, vaikka edellisessä postauksessa mainittu turistiripuli riivasikin erittäin ikävästi. Matka jatkui bussilla Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Eräs tuttavani on ollut Kosovossa rauhanturvaajana ja hän suositteli käymään joen rannalla sijaitsevassa Kuuba-baarissa, La Bodeguita del Mediossa. Mojito oli hyvää, kuten myös ruoka. Ravintolan wc-tilat sijaitsevat kellarissa ja portaikon seinät olivat täynnä erilaisia "X oli täällä"-kirjoituksia. Yllättäen joukosta löytyi paljon suomenkielisiäkin tekstejä, mm. toteamus siitä, että suomalaisen rauhanturvaajat ovat kovaa ja kokenutta sakkia. Mistähän johtuisi.

Tunnetuimmat Makedoniaan ja Skopjeen liitetyt henkilöt eivät varsinaisesti edes ole makedonialaisia. Maa on taistellut pitkään Kreikan kanssa nimestään, sillä Kreikalla on Makedonia-niminen maakunta, eikä se hyväksy Makedonia-valtion nimeä. Tästä syystä esimerkiksi Euroviisuissa esiintyy maa nimeltä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, englanniksi FYROM eli Former Yugoslavian Republic of Macedonia. Aleksanteri Suuri hallitsi 300-luvulla eaa. Makedonian kuningaskuntaa. Hänen synnyinpaikkansa oli nykyisen Kreikan alueella, mutta Skopjen keskustassa on silti hänelle omistettu ratsastajapatsas. Kreikka ei tietenkään ole mielissään Makedonian halusta omia sankari itselleen. Toinen tunnettu makedonialainen on Skopjessa, silloisessa Osmanien tasavallassa syntynyt makedonian albaani Agnes Gonxha Bojaxhiu, joka tunnetaan paremmin nimellä Äiti Teresa. Myös hänellä on Skopjessa oma patsas. Itse muistan omilta kouluajoiltani sen, että uutisissa hänestä puhuttiin albanialaistaustaisena.

  

 Skopjesta matka jatkui erääseen reissun odotetuimmista kohteista eli Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan. Noustessani pikkubussiin Skopjen bussiasemalta, takanani istunut mies kysyi englanniksi "Are you by any chance from Finland?". Säikähdin ja hämmennyin kysymyksestä. Minulla ei ollut suomenkielistä tekstipaitaa enkä lukenut mitään suomenkielistä lehteä tai kirjaa, kuinka mies arveli minun olevan suomalainen? Änkytin epämääräisen myöntävän vastauksen ja selvisi, että mies oli itsekin suomalainen. Hän oli huomannut ranteessani Tuska Metal Festival -rannekkeen ja siitä päätellyt minun vähintäänkin vierailleen Suomessa. Mies oli Kosovossa rauhanturvaajana ja palaamassa lomilta takaisin työn äärelle. Vuonna 2011 Kosovossa oli enää pieni joukko suomalaisrauhanturvaajia jäljellä. Matka sujuikin leppoisasti keskustellen rauhanturvaamisesta ja matkailusta.

 

Pristinassa sijaitsevaa kansalliskirjastoa ei hyvällä tahdollakaan voi luonnehtia kauniiksi. Pristinassa edulliset majoitusvaihtoehdot ovat kortilla, tai ainakin olivat vuonna 2011. Reppureissaajien suosiossa on parin kilometrin päässä ydinkeskustasta rauhallisella omakotialueella sijaitseva Guesthouse Velania eli Professor's Guesthouse. Lähiympäristö toi jollakin tapaa mieleeni Brasilian. Matka majapaikasta keskustaan kulki parin hiekkatien kautta, mikä lisäsi eksotiikkaa.

Varsinaisia nähtävyyksiä Pristinassa ei ole. Itse keskityin pääasiassa päämäärättömään vaelteluun ja ihmisten tarkkailuun. Kaupungissa sijaitsee myös Bill Clintonin patsas, joka sijaitsee erään kerrostalon edustalla. Jatkoin Pristinasta matkaani kohti Albanian pääkaupunkia Tiranaa. Busseja kulki ainakin tuolloin kolme päivässä ja itse valitsin klo 6 lähteneen bussin, koska matka kesti useita tunteja. Pristinan bussiasemalta pääsee liikkumaan keskustaan esimerkiksi takseilla. Hinnasta kannattaa neuvotella etukäteen ja muistaa myös se, että itse bussiaseman alueelle ajaminen on maksullista eli kuski voi periä vielä ylimääräisen euron tai kaksi, jotta saa pysäköintimaksun maksettua. Pysäköintialueen ulkopuolella on myös takseja päivystämässä.

Bussi Tiranaan oli 16-paikkainen pikkubussi, jossa olin ainoa ei-kosovolainen ja ei-albanialainen matkustaja. Kesken matkaa pysähdyimme Prizrenin kaupungissa, jossa vaihdoimme toiseen pikkubussiin. Elävästi jäi mieleen, kuinka joku paikallinen kertoi minulle saksaksi ja ranskaksi, englantia hän kun ei osannut, että nyt pitää vaihtaa bussia, jos haluaa Tiranaan. Eräs toinen paikallinen halusi tarjota minulle paikallisessa pikkukahvilassa kahvin. Kaikkiaan tunnelma oli lämmin ja sympaattinen ja Kosovosta jäi hyvä mieli. Ehdottomasti haluan palata maahan vielä joskus uudestaan ja paremman ajan kanssa.

Myöskään maisemissa ei ollut valittamista Kosovon länsiosassa ja Albaniankin puolella maisemat ovat vuoristoisia ja kauniita. Tirana on siitä mielenkiintoinen kaupunki, ettei siellä ole lainkaan yhtä linja-autoasemaa vaan eri paikkojen bussit lähtevät eri puolilta kaupunkia. Hostellissa, johon majoituin, oli listattu ovessa bussien lähtöpaikat. Ajatus olisi jotakuinkin sama, kuin että Tampereella Porin ja Rauman bussit lähtisivät Hämeenpuistosta pääkirjaston edestä, Helsingin bussit Viinikan liikenneympyrän läheltä, lähiliikenteen bussit Ylöjärvelle ja Lempäälään rautatieasemalta ja Jyväskylän bussit Kalevan kirkolta.

Kesä Balkanilla 2011, osa 1

Kesällä 2011 nautin ensimmäistä kertaa elämässäni neljän viikon palkallisesta kesälomasta. Tuolloin Balkanin alue oli minulle tuntematon, joten päätin suunnata reiluksi kolmeksi viikoksi Kaakkois-Eurooppaa valloittamaan. Jo yksittäiseen maahan saisi kulutettua kolme viikkoa ja enemmänkin, mutta tuolloin ajattelin tehdä yleisen Balkan-kierroksen. Bonuksena tietenkin kymmenen uutta maata käytyjen maiden listalle. Lensin Helsingistä Romanian Bukarestiin ja Slovenian Ljubljanasta takaisin Suomeen. Matkareitti oli Bukarest - Belgrad - Sofia - Skopje - Pristina - Tirana - Bar - Budva - Dubrovnik - Mostar - Sarajevo - Zagreb - Bled - Ljubljana. Reissu oli samalla ensimmäinen pidempi yksin tehty ulkomaanreissu. Edellisenä vuonna olin Unkarissa EFIL Summer Summit -koulutuksessa AFS-vapaaehtoisille ja sen yhteydessä reissailin muutaman päivän, mutta kolme viikkoa oli selvästi tuota reissua enemmän.

Sain kuulla monilta ihmettelyä: "Miksi Balkanille?", "Miksi sä jonnekin Albaniaan haluat?!" yms. Juuri siksi, etten siellä ollut aiemmin käynyt. En ole koskaan innostunut pakettimatkoista rantalomakohteisiin ja "perinteisemmät" Euroopan kaupunkilomakohteet kuten Praha, Budapest ja Amsterdam oli jo nähty. Niihin tosin kaipaan aina yhä uudelleen, mutta ymmärtänette pointtini.

Valitettavasti varsinaisen reissupäiväkirjan pito jäi tuolloin, mutta mielessä on silti kirkkaasti monia hienoja yksityiskohtia matkan varrelta. Yöjuna Belgradista Sofiaan koostui vain kahdesta istumavaunusta, ei siis makuuvaunuja lainkaan. Belgradin keskustassa Bulevar Despota Stefanan erään hämärännäköisen oven takana, kellarikerroksessa on Federal Association of Globe-Trotters -niminen baari/kahvila. Paikka (kuva yllä) oli kuin kotoisa olohuone ja omistajan kissat tulivat uteliaina katsomaan vierasta ja vaatimaan rapsutuksia. Serbia on sisämaavaltio, mutta Belgradin keskustan lähellä sijaitsee järvi ja Ada Ciganlija -niminen saari, jossa pääsee nauttimaan uimisesta ja rantaelämästä. Saarella on mahdollista myös pelata tennistä ja vuokrata polkupyörä. Tein ohjeista huolimatta klassisen turistimokan ja nautin ruuaksi salaatin, jossa oli majoneesia. Seuraavat kaksi päivää Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa turistiripuli piti huolen siitä, että jatkossa muistan miettiä kahdesti mitä ruokaa tilaan.

Yöjunassa kohti Sofiaa päädyin samaan kuuden hengen osastoon kahden espanjalaisen nuoren reilaajan, serbialais-israelilaisen miehen ja muutaman juopuneen serbinuoren kanssa. Espanjalaisten kaveri oli tulossa Tampereelle Erasmus-vaihtoon ja löysimme yhteistä puhuttavaa Hervannan legendaarisesta opiskelijatalo Mikontalosta. Keskustelut muiden kanssa osoittivat, että sodan jäljet Balkanilla näkyvät edelleen. Serbialais-israelilainen mies oli järkyttynyt ja tuohtunut, kun kerroin meneväni myös Kosovoon. "Miksi sä sinne haluat? Siellä on sota." Lisäksi minua ärsytti hänen tapansa puhua päälleni. Mainitsin meneväni Skopjeen joten sieltä olisi näppärä käydä myös Kosovon puolella, niin hän heti tarkensi ettei Skopje ole Kosovoa vaan Makedoniaa. Kyllähän minä sen tiedän, tollo! Serbialaisnuorista yksi osasi hieman englantia, kaksi eivät. "Do you have a boyfriend?", "What do you study?" -tyyppisten kysymysten lisäksi he kovasti kummastelivat miksi haluan mennä Kroatiaan. Eihän sinne nyt kukaan halua. Jugoslavian aikaan ei ollut väliä mistä naapurisi oli kotoisin, mutta hajoamissotien jälkeen etnisestä alkuperästä on tullut todella olennainen asia. Osin nuorten miesten hämmästely voi tosin olla Suomi vs. Ruotsi -tyyppistäkin, mutta uskallan väittää sodan olevan yksi suuri syy.

Vuonna 1999 NATO pommitti Belgradin hallintorakennuksia, sillä Serbia ei suostunut lopettamaan sotimista Kosovossa. Pommitettujen rakennusten rauniot ovat edelleen olemassa keskustassa ja luonto yrittää ottaa omansa takaisin yläkerroksissa kasvavien puiden muodossa. Pommitetut rakennukset olivat pysäyttävä näky.