Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.
Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.
Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.
Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.
Yksi käymistäni kursseista on saksankielinen, vaihtareille suunnattu Österreichische Kultur und Sprache I -kurssi, josta saa 4 ECTS. Kurssin opettaja järjesti vapaaehtoisen lisätunnin viime perjantaille. Jos oli paikalla, sai läsnäolomerkinnän, mutta poissaoloa ei laskettu poissaoloksi, koska kyseessä oli kuitenkin normaaliajan ulkopuolella järjestetty tunti. Kävimme Salzburgin keskustassa Getreidegassella sijaitsevassa Wilder Mann -ravintolassa syömässä itävaltalaisia herkkuja. Itävallassa syödään tunnetusti todella paljon erilaisia liharuokia ja makeita jälkiruokia, mikä sitten näkyy monen vyötäröllä myös. :D Ajatuksena ruokatapaamisella oli päästä kokeilemaan erilaisia kenties vieraampiakin itävaltalaisruokia. Meitä oli 15 ja tilasimme kymmenen annosta noin kuutta erilaista pääruokaa ja sitten muutaman jälkiruuan siihen päälle. Näin jokainen sai kokeilla vähän kaikkea, muttei kuitenkaan tullut kovin paha ähky, kuten yksittäisestä annoksesta helposti tulisi.
Oma annokseni Bauernschmaus koostui knöödelistä, hapankaalista, kastikkeesta sekä porsaanpihvistä ja isosta kinkkupalasta. Rasvaista ja tuhtia tavaraa. Maistoin möys Backhendliä eli kanaa, Käsespätzleä eli juusto"pastaa" ja Salzburger Beuscherlia, joka tehdään vasikan sydämestä yms. sisälmyksistä. Jälkiruokina maistelimme Mohr im Hemdiä(kuvassa). Nimi on kuulemma hieman kyseenalainen, kuten Suomessa vanhat neekerinsuukot, sillä Mohr on vanha saksankielinen sana mustaihoiselle ja Hemd puolestaan tarkoittaa (valkoista) paitaa. Vapaasti suomennettuna kyseessä on siis "neekeri valkopaidassa". Nimen muuttamisesta suklaakakuksi tms. on käyty paljon keskusteluja. Muita maistelemiamme herkkuja olivat Topfenstrudel eli rahkapiirakka, Eispalatschinken eli vaniljajäätelöllä täytetty lettu sekä Kaiserschmarrn eli "sekasotkupannukakku".
Viikonloppuna oli hieman flunssainen, kuulemani mukaan moni muukin meidän asuntolassamme oli hieman kipeä, joten liekö se sieltä tarttunut. Tosin Berliinin reissun lapasettomuus saattaa myös olla taudin alkulähteenä. Lauantaina kävin kuitenkin Flachaussa laskemassa, sillä sinne pääsee Mirabellplatzilta ilmaisella bussilla. Ainoa huono puoli matkassa oli jatkuvasti puhunut turistiopas, joka auttoi lippujen ostamisessa ja kertoili rinteistä yms. Ihan mukava juttu heille, jotka eivät ole aiemmin rinteessä olleet tai muuten vaan turisteille, mutta itseäni se hieman ärsytti. Mukava tyyppi kuitenkin.
Sää oli huonoin tähän mennessä. Lunta tuli ja koska lämpötila oli hieman pakkasen puolella, suolsivat lumitykit joka rinteessä uutta lunta armottomalla tahdilla. Se ei ainakaan parantanut näkyvyyttä. Lisäksi lumisade ja tykitys tekivät rinteistä pahimmillaan sellaista epätasaista kumpareikkoa, että sitä luuli eksyneensä olympialaisten freestylerinteeseen. Ei kiva, varsinkin kun laudalla kumpareet tuntuvat vaikeammilta hallita kuin suksilla.
Puolenpäivän jälkeen sää alkoi kuitenkin kirkastumaan ja aurinko ja sininen taivaskin pilkahtelivat vähän esiin. Rinteiden kumpaireikoille sekään ei mitään mahtanut. Viimeksi kun kävin Flachaussa pari viikkoa sitten, oli Hermann Maierin maailmancup-rinne osin suljettu, sillä naisten pujottelucupin kisaan oli vain pari päivää aikaa. Nyt voin sanoa laskeneeni kyseisen pujottelurinteen, tosin ilman niitä keppejä. Aika hauskaa.
Edelleen täytyy sanoa, että musta on ihanaa kun täällä on rinteet niin lähellä. Tai no, tunnin matkan päässä, mutta kuitenkin. Alpit vieläpä. Kyllähän Tampereeltakin tunnissa ajaa Sappeelle ja ihan lähellä on Mustavuori ja Hervannan rinteet, mutta valitettavasti Suomessa ei ole Alppeja tai muita korkeita vuoria. Tätä tulee kovasti ikävä Suomessa, sen voin jo sanoa nyt. Tokihan sitä voi aina lähteä vaikkapa Leville tai Rukalle, mutta matkaa kuitenkin on satoja kilometrejä eli ihan päiväreissu ei onnistu.
Rinteiden ala-aseman Intersportissa oli myynnissä Icepeakin laskuhousuja. Pitäisi ostaa uudet ehkä lähiaikoina. Bongasin myös nuo ylläolevat sieltä. Valkoiset housut sinisellä raidalla ja infolapussa kuva Leijonista ja Ahosen Jannesta. Harmi vaan ku oli vain liian isoja kokoja ja noissa ei oo ilmastointitaskuja, mitkä on ehdottomat mun mielestäni laskuhousuissa. Pihalla myös "tapasin" Hermann Maierin, joka on siis yksi Itävallan kaikkien aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä.
Tykkään tosi paljon Flachausta ja samoin viereisestä Wagrainista ja myös Alpendorfin "takarinteistä". Tänne olis mukava tulla uudestaan esim. ens talvena vähäks aikaa laskemaan. Suunnitelinkin jo vähän jotain sellaista, mutta pitää nyt kattoa jahka pääsee Suomeen ja rahaa tienaamaan sinne Apsille.
Tenteistä siis kyse. Viime viikolla oli jo kroatian, portugalin ja Itävalta-kurssin kokeet. Tällä viikolla sitten ne loput. Rikossosiologian kurssin kokeeseen olisi pitänyt lukea noin 300 sivua haastavaa asiatekstiä. Ottaen huomioon kuinka luennoilla opettaja piti pelkkää monologia, jonka seuraaminen oli vaikeaa, hylkäsin suosiolla haaveet läpipääsystä. Ei se mitään, mutta kun EU-kurssin koe tiistaina oli vaikea, enkä ollut lukenut tarpeeksi huolella niin olen vakuuttunut ettei sekään mennyt läpi. Haastetta toi se, että luennot olivat saksaksi ja sanmoin luentokalvot, mutta kokeessa sai vastata englanniksikin ja en osaa kirjoittaa akateemista saksaa. Toki tietenkin kokeeseen olisi pitänyt lukea enemmän ja luinkin englanniksi lisää EU-asiaa. Osin toisaalta kyse oli siitäkin, että saan Suomessa jo suoritettua hirveän määrän kursseja, joten en jaksanut panostaa täällä siihen, että saisin miljoona opintopistettä, jos kerran helpommallakin pääsee.
'Tiistaina oli myös Global Problems -kurssin koe. Koe oli vaikea, vaikka olin kuunnellut luennoilla ja luin oikeasti huolella luentokalvot ja omat muistiinpanoni läpi. Vitutti sekin, kun oltiin kahden muun suomalaisen kanssa AINOAT, jotka eivät a) googlettaneet kännykällä vastauksia, b) pitäneet luentomuistiinpanoja sylissä piilossa ja c) keskustelleet vierustovereiden kanssa tyyliin "mitä sä vastasit tohon 3b:ehen. Tuskin siitä hyvää arvosanaa tulee, mutta jos se ei mee läpi niin tasan laitan kiukkuista viestiä proffille, että mä sentään en luntannut tentissä, päästäkää mut läpi.
Tänään on vielä englanninkielisen Itävallan ja Keski-Euroopan kulttuuri&historia -kurssin koe. Oon kyllä lukenut, mutta osa luennoista ja luennoitsijoista oli sen verran käsittämättömiä, että tiedä sitten mitä tentistä tulee. Toivottavasti menis läpi kuitenkin. Läpipääsyä stressaan siksi, etten tajunnut ottaa enempää helppoja kursseja. Mulla on jo kasassa 14,5 ECTS portugalin, kroatian ja Österreich-kurssin ansiosta, mutta vielä pitäis saada vähän lisää pisteitä. Apurahan raja kun on 15 ECTS...
Niin ne muut kurssit. Kroatian kurssin koe meni hieman heikommin mitä odotin, toisaalta vikan luennon jälkeen drinkeillä opiskelukavereiden kanssa tultiin siihen tulokseen, että opettaja arvosteli kokeen tosi tiukasti. Pienistäkin aksenttivirheistä lähti helposti pisteitä, vaikka kyseessä oli alkeiskurssi. Noh, kolmonen on ihan havä kuitenkin. Täällä arvosana-asteikko menee just päinvastoin kuin Suomessa. Vitonen on hylätty ja ykkönen erinomainen/kiitettävä. Portugalin kurssin kokeesta ajattelin, ettei se kovin hyvin mennyt, varsinkin kun näin millaisia megaesseitä moni muu vikaan tehtävään väänsi, mutta opettaja kehui mua kuitenkin. Suullinen koe oli eilen ja puhuin sitten yli puoli tuntia Suomesta ja esittelin karttoja ja kuvia yms. Eloide ylisti kuinka puhun niin ihailtavan sujuvasti kieltä ja tein vain pari pientä sanavirhettä! Ottaen huomioon, että kyseessä on brasilialainen proffa ja mun Brasseissa asumisestani on kuitenkin melkein 7 vuotta, olin tyytyväinen. Varsinkin kun kuulin, että saan kurssiarvosanaksi ykkösen, kuten myös kuulemma siitä joulukuisesta elokuvakurssista! Hurraa! Ei vituta niin paljon, että sosiologian ja politiikan kurssit ei mee läpi. Österreich-kurssista odotan kans ykköstä, sillä lopputentistä tuli ykkönen ja 1/4 arvosanan verran vaikuttavista kotiaineista on keskiarvo about 1,25.
Super jee jee! Kuva lokakuisista Spar S-budget -bileistä. Suomessa ei varmaan ikinä onnistuis jotkut K-kaupan sponssaamat Pirkka-bileet, joissa olis joku Plussapallo jakamassa Pirkka-sipsejä yms. :DDD
Kaffee Alchemie on tosi ihana paikka, aika pieni, mutta kiva. :) Tuli vahvasti mieleen eräs Kuopion suosikkikahviloistani eli Anttilan vieressä torin laidalla sijaitseva Kahvila Kaneli.
Viime viikolla parina päivänä Uniparkin tietokoneluokassa oli nelijalkainen karvaturri opiskelemassa. Musta on hassua kuinka täällä saa ottaa koiran mukaan esim. ostoskeskukseen. Yliopiston ovessa tosin taitaa olla lappu, jossa kielletään koirien tuominen sisälle...
Tentin jälkeen on vielä viimeinen Stammtisch-ilta Augustinerbräun panimoravintolassa ja sieltä suuntaan junalla Zell am Seehen muutamaksi päiväksi Alppilomailemaan. Ensi viikon perjantaina klo 18:35 onkin sitten aika suunnata "lopullisesti" takaisin Suomeen. Aika on kyllä mennyt todella nopeasti, ei voi muuta sanoa.
Lauantaina 11.1 oli luvassa todella aikainen herätys ja lähtö kohti Kulmia. Koska junamatka kestää noin kolme tuntia ja halusimme olla hyvissä ajoin paikalla, lähdimme Vladkan kanssa Salzburgista klo 07:12 junalla. Konnarikin kommentoi junalipun "Salzburg - Bad Mitterndorf" nähtyään, että "Hee, mäkihyppyä!". Oli kieltämättä hauskaa. Tunnelmaa hieman latisti Vladkan suosikin Thomas Morgensternin edellisen päivän vakava kaatuminen. Huolestuttavaa kun sattuu jotakin vakavaa mäessä ja kurjaa kun juuri siellä, minne olimme menossa.
Junamatka sujui leppoisasti ja Salzkammergutin maisemat olivat kauniita. Näin kuuluisan Hallstattinkin järven toiselta puolen, mutta ei taida valitettavasti aika riittää siellä käyntiin enää. Asemalta oli ilmainen bussikuljetus lentomäkipaikalle. Tunnelma oli itävaltalaiseen tapaan katossa jo hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Nappasin mukaani Stiegl-lipun ja Volksbankin sinisen lipun, jonka toisella puolella oli Itävallan lippu ja painetut mäkihyppääjien nimmarit.
Perinteinen naapurikateus iski siinä vaiheessa, kun näin jollain ison Ruotsin lipun. Se oli perkele isompi ku mun Suomen lippuni! Hehe. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, toisessa poskessa on Suomen lippu, toisessa Itävallan. Pari vanhaa setää kyseli multa kaikkea ihan innoissaan ja tarjoilivat taskumatista viinaryyppyjäkin lämmikkeeksi.
Taitolentoesitys kilpailua odotellessa.
Toivoin salaa, että kuka tahansa muu kuin itävaltalainen voittais ja toiveisiini vastattiin. Olin älyttömän iloinen Noriaki Kasain voitosta. Voitto oli samalla historiallinen, sillä Kasailla on ikää 41v ja 7kk eli hän on vanhin maailmancup-osakilpailun voittaja ja voitto oli myöskin hänen ensimmäisensä sitten helmikuun 2004 eli melkein 10 vuoteen. Maikkarin Katsomosta löytyy hauska pätkä hypystä, näkyy tosin vain Suomessa. Pätkässä muiden maiden valmentajat tuulettavat voittoa ja lisäksi mm. Schlieri ja liuta muita nuorempia hyppääjiä ottaa hatun/kypärän päästään jakumartaa Kasaille. Slovenian Peter Prevc on syntynyt syyskuussa 1992 ja Gregor Schlierenzauer 7.1.1990. Noriaki Kasai taas osallistui ensimmäistä kertaa Bischofshofenin mäkikisaan 6.1.1990 ja voitti ensimmäisen maailmancuposakilpailunsa maaliskuussa 1992 Tsekin Harrachovissa. Toisin sanoen Kasai kilpaili jo silloin kun Kulmin lauantaikisassa toiseksi ja kolmanneksi tulleet eivät olleet edes vielä syntyneet! Aika huikeeta sanoisin.
Joillakin katsojilla oli hiukan erikoisempia kisa-asusteita yllään, mutta mikäs siinä, ihan mukava piristyshän ne on.
Paluumatka ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin menomatka. Yli kaks tuntia kestävä junamatka Attnang-Puchheimiin tuntui ikuisuudelta kun samassa vaunussa olevat känniääliöt möykkäsivät ja töristivät torviaan. Ei siinä kuitenkaan kaikki, samaiset sankarit panivat muutamaan kertaan tupakaksi vaunun sisällä ja ajattelivat että ikkunan avaaminen(noissa lähijunissa on sellaiset ylhäältä puoleenväliin avattavissa olevat) auttaisi jotenkin. No ei auttanut ja me istuimme Vladkan kanssa vielä mukavasti sen verran lähellä, että ikkunasta SATOI VETTÄ SISÄÄN VAUNUUN! Siinä vaiheessa teki mieli mennä tinttaamaan idiootteja turpaan, mutta onneksi väsytti ja oli kuulokkeet mukana niin sai kuunneltua musiikkia. Matka InterCityllä Attnangista Salzburgiin sujuikin paljon mukavammin ja ennen kaikkea hiljaisemmin. Vladka suunnitteli jo tulevansa Suomeen ensi keväänä katsomaan mäkihyppyä Lahteen. Olispa kyllä tosi hauskaa, jos suunnitelma saadaan toteutettua. :)
Välillä elämässä tapahtuu sellaisia pieniä asioita, joista olis hauska kirjoittaa blogiin, mutta ne tuppaa aina silti unohtumaan. Perjantaina kävin vapaapäivän kunniaksi ihmettelemässä lentokentän lähellä olevaa Design Outletcenteriä, jossa myydään paljon vaatteita ja kenkiä ja muuta normihintoja halvemmalla. Ainoa ostokseni oli annos aasialaista nuudelikana-wokkia.
Bussissa muistin kuinka toissa sunnuntaina Tikkurilan asemalta Helsinki-Vantaalle mennessä en mahtunut ekaan bussiin vaan piti odottaa seuraavaa ja mun edelläni oli ainakin 20 ihmistä vielä jonossa ja pysäkille jäi ainakin toiset 20. En oo ikinä nähny niin täysiä lentokenttäbusseja Suomessa. Venäjää kuului jonkin verran, mutta oli siellä suomalaisiakin. Oli melko hämmentävä kokemus. Ärsytti kun jotkut eivät tajunneet mennä taaksepäin vaan jäivät siihen melko eteen nyhjöttämään, kyllä siellä takana olis ollut tilaa vielä.
Elämä rullailee pikkuhiljaa eteenpäin. Alkaa jo olla vähän paineita noista lopputenteistä kun esim. rikossosiologiasta pitäis lukea tolkuton määrä saksankielistä, puuduttavaa tekstiä. Toisaalta ei se haittaa vaikkei kurssi menisikään läpi, kunhan muista kursseista saa ne opintopisteet.
Se, mitä tavallaan jo odotan ja toivon Suomeen paluusta, on oma koti. Vaikkakin ajatus rahavaikeuksista eli korkeasta vuokrasta opintotuen suhteen ärsyttää. Täällä vuokrani on 260e/kk ja Suomessa 535e/kk. Eli käteen opintotuesta jopa jääkin jotain täällä. Olis kiva kun Suomessakin olisi hieman halvempi kämppä niin rahaa jäisi säästöön enemmän ja sitten vois mm. matkustella enemmän. Ikävä ongelma vain on se, etten lämpene soluasumiselle huonojen kokemusten takia ja kaveripiiristäkään ei kämppisehdokkaita oikein löydy. Toisaalta viihdyn kohtalaisesti nykyisessä kämpässäni, vaikka se onkin hintaansa nähden suht pieni. Oon myös TOASin jonossa pariin läheiseen opiskelija-asuntolaan, joissa olis halvempia ja isompia yksiöitä. Toivottavasti tärppäis pian.
Täällä mulla ei hirveästi ole intoa viettää aikaa yhteiskeittiössä. Laitan ruuan ja syön ja häivyn. Varsinkin kun taas kerran saapasmaalaiset puhui mun kanssa samassa pöydässä pelkästään italiaa. Yks niistä sentään totes jossain vaiheessa et "sori". Keskustelu jatkui saksaksi noin minuutin, kunnes taas vaihtui omaan kieleen. Sitten toisena päivänä menin istumaan samaan pöytään ja muutkin tuli siihen, mutta sitten kun tuli yksi uusi tyyppi, hän menikin viereiseen pöytään ja kohta muut perässä ja mä en tietenkään siihen toiseen pöytään enää mahtunut. Että ole siinä sitten sosiaalinen ja vietä kivaa aikaa yhteiskeittiössä. Paskan marjat! Toisaalta ahdistaa mielettömän paljon olla tämmönen epäsosiaalinen torvelo, jolla ei juurikaan kavereita ole täällä. Harmittaa kun kaikilla muilla on kursseilla hengailuseuraa ja naapureinakin kivoja tyyppejä. Toisaalta taas tänään kun vaan menin samaan pöytään ja aloin small talkaileen miten päivä meni, niin kyllä mä vastauksia kuitenkin sain. :) Mutta ei sitä kuitenkaan joka päivä jaksa väenväkisin kysellä kuulumisia ja yrittää jutella jos selkeestikään toisia ei tunnu kiinnostavan.
Kyllä me kämppiksen kanssa jonkun verran jutellaan, mutta suurin osa luennoista on ihan eri aikaan eli ollaan kotonakin eri aikaan ja illalla taas kummallakin on opiskelujuttuja ja muuta tekemistä. Jotenkin tuntuu, että kotona olis pakko olla sosiaalinen ja jutella koko ajan jotain, mutta ei vaan jaksa. Eikä jaksa yrittää kun tuntuu, ettei ole mitään mahdollisuuksia päästä mukaan siihen porukkaan. Ollaan me muutamaan kertaan kämppiksen kanssa tosin juteltu tuntitolkulla kaikenlaisista asioista, mutta välillä taas on todella hiljaista. Ehkei kumpikaan vaan yritä tarpeeks? Jos on jotain, mikä mua on aina ärsyttänyt todella paljon, niin se on se, kuinka ihmiset vaihdossa ollessaan hengaa niin paljon omanmaalaistensa kanssa. Kyllähän mäkin olen muiden suomalaisten kanssa viettänyt aikaa, muttei me koko ajan hengailla suomea puhuen.
Viime viikon maanantaina olin tsekkiläisen Vladkan(oik.), hänen siskonsa Katjan ja kaverinsa Marien kanssa Bischofshofenissa katsomassa Keski-Euroopan mäkiviikkoa. Siitä lisää myöhemmin. Samoin nyt viikonloppuna kävin Vladkan kanssa Kulmissa lentomäen kisaa katsomassa ja eilen sunnuntaina kävin Alpendorfissa/Wagrainissa/Flachaussa lautalemassa. Meidän piti ensin mennä asuntolan porukan kanssa, mutta sit aamulla tuli viesti että reissu peruttu. Olin jo herännyt klo 7 ja ehtinyt pukea kun luin viestin, joten ajattelin että lähden sitten yksin rinteeseen. Kannatti kyllä. Vaikka oli aamupäivästä vähän sumuista ja Wagrainin puolella ei yhden rinteen puolivälissä nähnyt kahta metriä eteenpäin. Huipulla oli aurinkoista ja ihanaa ja pilvetkin häipyivät puolenpäivän jälkeen. Vietin enemmän aikaa Flachaun puolella, sillä en ole siellä aiemmin laskenut. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sinne pitää mennä jossain vaiheessa uudestaan.
("Aurinko paistaa aina Alpeilla[...] ja jossei paistaisikaan alhaalla kylissä, paistaa pilvien päällä vuorten sylissä!" kuten tiedätte-kyllä-kuka 80-luvulla lauloi)
Ensi viikonlopuksi keksin taas itselleni tekemistä, sillä oikeasti koko viikonloppu Salzburgissa ei innostanut. Ei ole tekemistä ja en halua istua kotona aikaa tuhlaten. easyJet lentää Salzburgista suoraan Berliiniin ja sain lennot 60 eurolla! Berliini on tuttu kaupunki jo, mutta tykkään siitä sen verran paljon, että mukava päästä sinne taas uudestaan. Edellisestä kerrasta onkin jo melkein 3,5 vuotta. Bonuksena vielä sekin, että easyJet lentää Itä-Berliinin puolelle Schönefeldin lentokentälle, jolla en olekaan aiemmin käynyt. Kyseinen lentokenttä suljetaan sitten kun uusi Berlin-Brandenburg valmistuu siihen kiitotien toiselle puolen. Jos ne nyt ikinä valmistuu kun se piti avata jo pari vuotta sitten, mutta sitten tulikin kaikenlaisia ongelmia ja viimeisimmän tiedon mukaan _ehkä_ 2016. Haha. :D Toisaalta harmittaa kun olisin voinut tutustua Itävaltaankin laajemmin ja paremmin, mutta haluan myös nähdä paljon muuta. Olishan tässä lähialueillakin kyllä kaikkea nähtävää. Jostain syystä olen viimeisen viikon aikana alkanut pitämään Salzburgista entistä enemmän, ehkä se johtuu siitä kun aika alkaa olemaan kohta jo vähissä.
Lokakuun viimeisenä päivänä kaikki muut Salzburgissa valmistautuivat Halloween-bileisiin. Minä pakkasin rinkkani ja otin junan Münchenin lentokentälle. Perjantaiaamun 1.11 ensimmäinen lento klo 6:40 oli selvästi halvempi kuin myöhemmät ja lisäksi halusin olla Kööpenhaminassa ajoissa. Koska Salzburgista ei niin aikaisin aamuyöstä pääse Müncheniin, menin junalla lentokentälle jo illalla. Sleepinginairports.net valitsi hiljattain Helsinki-Vantaan maailman viidenneksi parhaaksi nukkumakentäksi ja München oli heti kintereillä kuudentena. Olen aiemmin nukkunut Helsinki-Vantaalla, joten innolla odotin lunastaako MUC odotukseni. Ja lunastihan se.
Löysin ebene 04:n("kakkoskerros") lähtöselvitystiskien sivusta ikkunan vierestä mukavan ja rauhallisen paikan. Istuin ensin aulapuolella, mutta ehdin olla siinä korkeintaan 10 minuuttia kun läheiselle penkille istui keski-ikäinen mies, kävi nukkumaan ja minuutti myöhemmin kuuluikin jo armotonta kuorsausta. Vaihdoin paikkaa hyvin äkkiä. Tuo löytämäni käytävä oli rauhallinen ja jossain vaiheessa aulan valot himmenivät, mikä helpotti nukkumista. Tuli turvallinen olo kun vartijat kiertelivät säännöllisesti aulaa ympäri. En liioin häiriintynyt siivoojistakaan.
Heräsin yllättävän pirteänä joskus neljän pintaan. Turvatarkastuksessa otin iPadin ja nesteen pois laukusta kuten pitääkin. Yllätys ja huvitus tuli siitä kun turvatarkastaja pyysi läpivalaisun jälkeen ottamaan kamerani(Canon EOS 600D digijärkkä+tupla-akku) pois ja huomasi samalla laturini ja pyysi ottamaan nekin pois. :D Onhan se varmaan epäilyttävän näköistä kun on johtoja sikin sokin(iPhonen, iPadin, HTC:n ja kameran laturijohdot sekaisin laukussa). Mies kiitteli yhteistyökyvstäni ja jatkoin matkaa. Lufthansa tarjoaa niin Frankfurtissa kuin Münchenissäkin matkustajille ilmaista kahvia ja niitä automaatteja löytyikin lukuisia. Olen myös tykästynyt butterpretzeleihin, eli pretzeliin, joka halkaistaan ja sinne laitetaan voita väliin. Nam.
Münchenissä on tarjolla ilmainen WLAN 30min kun ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Hyödynsin tätä ja ilokseni bongasin Flightradar24:stä, että Qatar Airlinesin 787 oli laskeutumassa kentälle. Koska lentokonebongaus on hauskaa enkä ollut failDreamlineria aiemmin nähnyt, iloitsin siitä kovin. Kuva ei ole paras mahdollinen kun pimeällä kuvaa valaistusta terminaalista ulos, mutta tunnistaapa koneen kuitenkin. Vielä kun tuollakin pääsisi itse matkustamaan...
Lento meni nopeasti ja pian olinkin tutulla rakkaalla Kastrupin kentällä. Jostain syystä Köpiksen kenttä on aina kuulunut lemppareihini, vaikken siellä montaa kertaa ole käynytkään. Tuli kotoisa olo kun kentällä näkyi Finnairin ja Blue1:n koneita. Münchenin koneen tuloportin vieressä oli lähdössä lento Helsinkiin ja oli hauska kuulla niin paljon suomea, vaikka toki olen viettänyt Itävallassa aikaa muiden suomalaisten kanssa. En ehtinyt olla pitkään tuloaulassa kun rakkaat norjalaiskaverini Mira ja Solveig jo saapuivat. Menimme odottelemaan Burger Kingiin muita kavereitamme. Koska porukkaa saapui niin Brysselistä, Lontoosta kuin Reykjavikistakin, lentoajat eivät menneet ihan yhteen. Aika kului mukavassa seurassa tosi nopeasti ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja viime kesän VSS-koulutuksesta. (Josta voi lukea täältä: http://levotonhaaveilija.blogspot.co.at/2013/08/kuulumisia.html) Löysimme lisää rakkaita tovereita ja suuntasimme päärautatieasemalle. Itse koulutus järjestettiin Fynin saarella sijaitsevassa Ringen pikkukaupungissa, jonne junamme lähti klo 17:50. Aikaa oli siis enemmän kuin tarpeeksi.
Islantilaiset innostuivat mukaan tapahtumaan peräti kymmenhenkisen seurueen voimin, mikä oli erittäin hauskaa. Rautatieasemalla odottelimme kahvin äärellä muita ihmisiä saapuvaksi ja lopulta päätimme lähteä kaupungille. Lipunmyynnissä selvisi, että tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa ryhmälippu 21 hengelle kuin jokaisen ostaa lippu erikseen. Lippujen ostosta tulikin hauska rumba kun ostimme yhden yhteisen lipun, mutta jokainen kävi maksamassa oman osansa erikseen. Aiheutimme sekä hilpeyttä että närää kanssaihmisissä. Junan lähtöön oli vielä useampi tunti, joten islantilaistytöt halusivat H&M:ään shoppailemaan. Tuo Ruotsin lahja maailmalle kun ei vielä ole saarivaltioon rantautunut. Porukka hajaantui ja itse lähdin muutamien muiden seurassa paikalliseen lähipanimoon juhlistamaan J-daytä. Marraskuun ensimmäisenä päivänä jouluoluet tulevat myyntiin ja Vesterbro bryggerietissä soi joulumusiikki ja baarimikoilla oli tonttulakit päässä. Olut ei ollut halpaa(no hei Tanska!) mutta hyvää se oli. Yläkuvassa näkyy mistä olut tulee.
Talvi tuli ja yllätti pienellä lumipyryllä, joka oli mielestäni varsin sympaattinen. Junamatka meni hauskoissa merkeissä ja on ihana huomata kuinka ihmisistä tulee hyviä kavereitä ja huumori kukkii vaikkei heitä kovin usein näkisikään. Jossain vaiheessa matkaa osa islantilaisista sai hämäriä kummitusviestejä puhelimiinsa ja porukka ihmetteli mitä oikein tapahtuu. Jekun takana oli Egill, joka ei ollut kertonut muille osallistuvansa UdBz:iin. Jälleennäkeminen oli varsin onnellinen. Lopulta illalla pääsimme perille. Koulutus järjestettiin paikallisessa alakoulussa ja majoitus oli retkipatjoilla lattialla luokkahuoneissa.
Yllättäen me kaikki ulkomaalaiset majoituimme samaan huoneeseen ja hieman ahdasta oli, mutta sopu sijaa antaa. Meille oli onneksi tarjolla kunnon ilmapatjat, joten nukkuminen ei ollut ihan niin epämukavaa. Oma patjani hajosi ekana yönä, joten jouduin hakemaan uuden. Lisäksi tuntui että kellun joten nukahtaminen vei aikansa. Istuimme iltaa liikuntasalissa, jossa oli pieni baaritiski. Olin jo aiemmin bongaillut Facebookista islantilaisten Bjarkin ja Aronin hehkuttavan norjalaiskaksikko Ylvistä ja illan ohjelmaan kuului joitakin heidän musiikkivideoitaan. Rakastuin välittömästi ja mitä olen viimeisen kahden viikon aikana tutustunut paremmin, olen tykästynyt vieläkin enemmän. Kyseessä on siis norjalainen veljeskaksikko, joka on aiemmin esittänyt omaa revyy-show'taan ja vuodesta 2011 TV Norgella omaa talk show'taan. He ovat tehneet lukuisia humoristisia kappaleita, joista tunnetuin on maailmanlaajuiseksi hitiksi tänä syksynä noussut "The Fox (What does the fox say?)" Oma suosikkini on tämä Tanskan illassa luokkahuoneen screeniltä katsottu Jan Egeland, joka kertoo Norjan YK-sankarista Jan Egelandista. :DDD Lisäksi suosittelen tutustumaan YouTubessa islantilaiseen dead drunk but trying -sarjaan, jossa tyypit juovat viinaa ja yrittävät sitten mm. koota Ikean kaappia ja leipoa pizzaa. Kaikkea sitä kavereiden seurassa oppiikin.
Lauantaina oli varsinaisten koulutusten vuoro. Jokainen osallistuja sai valita lauantaille ja sunnuntaille yhden työpajan. Tarjolla oli muutamia englanninkielisiä pajoja sekä myös tanskankielisiä, olihan koulutus pääasiassa suunnattu tanskalaisille vapaaehtoisille. Itse osallistuin "Creative methods and ICL"-työpajaan, kuten suurin osa muistakin ulkkareista. Meillä oli mahtava ryhmähenki ja lisäksi keksimme hauskoja leikkejä ja pelejä, joita varmasti voi käyttää myöhemminkin AFS-tapahtumissa. Illaksi tanskalaiset olivat järjestäneet tivolin. Jokainen osallistuja sai kolme lippua, jotka sai käyttää pelaamiseen. Peleinä olivat mm. lautasten heitto seinään, kermavaahtolautasella tähtääminen Twilight-lakanasta kurkistavaa tanskalaista kohti ja tikanheitto. Istuimme iltaa jutellen ja hauskaa pitäen pitkälle yöhön. Joskus puoli neljän aikaan menin itse nukkumaan kun väsymys hieman kolkutteli ja tanskalaiset tulivat sanomaan että "joko meette nyt nukkumaan tai tuutte auttaan siivoomisessa!" Olin iloinen siitä, että DJ soitti ysäriklassikoita, tuli Bailandoa ja Roses are red yms. Se, mikä yllätti oli Freestyler!! Siis Bomfunk MC's:n hitti vuosituhannen vaihteesta. Sitä ei ikinä kuule Suomessa missään, mutta Tanskassa se soi myös viime kesän Summer Summitissa ja maanantai-iltana kun kävimme Kööpenhaminassa La tequila bar -nimisessä baarissa. Olin ylpeä kyllä.
Ihana mahtava AFS-jengi(miinus pari islantilaista, jotka oli sillä hetkellä muualla)
Sunnuntaiaamu valkeni yllättävän sujuvasti. Suihkusta tuli lämmintä vettä(lauantaina jossain vaiheessa EI tullut). Aamupala jäi hieman vähiin kun ei uskaltanut syödä paljon. Sunnuntain työpajani oli "Memory politics in post-conflict societies", jossa käsiteltiin pääasiassa Etelä-AFrikkaa ja Chileä. Molemmilla mailla on vaikea lähihistoria apartheidin ja diktatuurin takia. Keskustelimme paljon siitä, miten maat ovat historiaansa käsitelleet. Oli erittäin mielenkiintoista, mutta kuten kouluttajamme Anne totesi, ei paras vaihtoehto sunnuntaiaamuna kun 7 tuntia aiemmin ollaan biletetty armottomasti. Junamatka takaisin Kööpenhaminaan meni väsyneissä merkeissä. Odensessa jouduimme odottelemaan vaihtoyhteyttä yli tunnin. Juttelin pitkään Suomesta islantilaisen Hafliðin kanssa. Hauskinta oli kuulla kommentti "Sä oot erilainen ku muut suomalaiset. Sä naurat, hymyilet ja puhut tosi paljon". Puhuttiin mm. Suomen ja Islannin samankaltaisuuksista ja historiasta. Erittäin mielenkiintoista. Kööpenhaminassa oli aika sanoa heipat suurimmalle osalle porukasta, sillä islantilaiset Aronia lukuunottamatta sekä Solveig ja Pieter lensivät takaisin kotiin jo samana iltana. Toivottavasti nähdään taas pian!
Saatiin kuvassa näkyvät sateenvarjot lahjaksi Tanskan AFS:ltä. Miksei meillä Suomessa oo juomapulloja ja sateenvarjoja ja muuta oheiskamaa?! Tahtoo. Sateenvarjo tuli tarpeeseen Köpiksen syyssäässä. Tanskan vapaaehtoiset olivat onnistuneet järjestämään meille ulkkareille majapaikkoja Köpiksessä asuvien vapaaehtoisten luota, mikä oli hyvä koska se säästi rahaa. Lisäksi musta on aina mielenkiintoista nähdä miten ihmiset maailmalla asuu. Asuin opiskelija-asuntolassa Tean luona ei kovin kaukana keskustasta. Ihana vanhahko talo. Sunnuntaina lähdimme porukalla istumaan iltaa taas. Pienten kommunikaatiokatkosten takia odottelimme norjalaisten kanssa jonkun aikaa turhaan väärässä paikassa, mutta eipä se viestintä aina voi sujuvasti pelata kun yrittää saada 15 ihmistä jonnekin. Käytiin pizzalla ja juotiin Tuborgin jouluolutta(julebryg!) Generator-hostellilla. Hauska fakta on se, että norjalaiset puhuivat pääasiassa norjaa kun istuttiin siellä hostellilla ensin turhaan muita odottamassa. Jossain vaiheessa ne oli et "ei perhana sori, puhutaan enkkua" ja sit Line tajus että "Niin, sähän osaat ruotsia!" Kyllä mä suurinpiirtein pysyin kärryillä, mikä oli positiivinen yllätys. Itse en sitten kummoisia osannut vastailla svorskaksi(svenska+norska=svorska). Loppuillasta istuimme Andy'sissä, jossa istuimme myös viime kesänä Summer Summitin jälkeen. Tunnelmallinen paikka ja jatsi soi, mikä taas aiheutti ikävää koska tekis niin mieli soitella mutta saksofonini on Tampereella tällä hetkellä. Oli niin hyvä ilma, että kävelin kotiin. Ei mennyt kuin puoli tuntia. Köpiksessä yöbussit kulkee myös arkisin ja su-ma -öinä, mutta se mikä on musta kummallista on se, että aikataulussa kerrotaan bussin kulkevan klo 00 ja 05 välillä "30 min välein" ei siis esim. että bussi lähtee Nørreportilta 10 ja 40 min yli tasan. Jos siis menee bussipysäkille, ei voi tietää onko bussi just mennyt vai ei. Pieni iltalenkki teki kyllä ihan terää.
Maanantaina satoi vettä. Koska aika moni oli vielä Köpiksessä, päätimme lähteä porukalla lounaalle. Ensimmäinen paikka oli liian kallis, joten menimme Kompagnistrædella sijaitseen WannaB-ravintolaan. Listalta löytyy mm. hampurilaisia ja leipiä. Lisäksi olutvalikoimassa on tummia ja belgialaisia oluita. Menimme ravintolaan joskus kahden aikaan. Jossain vaiheessa osa porukkaa halusi käydä shoppailemassa ennen tiistaista kotiinpaluuta, itse jäin istumaan muutaman muun kanssa vielä ravintolaan. Muu porukka tuli takaisin joskus kuuden aikaan ja jatkoimme istumista. :D Kello oli lähes kahdeksan kun totesimme, että vois varmaan jonnekin muuallekin mennä! Hyvinhän se päivä kului noinkin. Itseäni ei lainkaan haitannut sillä olen Köpiksessä käynyt joten nähtävyyksiä ei tarvitse kierrellä ja muutenkin ihanan AFS-perheen(kuten Mira asian ilmaisi) kanssa vietetty aika on se tärkein. Menimme Kasperin(tanskalainen AFS-vapaaehtoinen) ehdottamaan La Tequila Bariin. Siellä on arkisin happy hour koko illan ja olut maksoi noin 3,5e mikä on todella halpaa Tanskassa. Lisäksi ikisuosikkini Long Island Ice Tea oli 13 euroa, mutta erona Suomeen alkoholia oli 10cl eikä 5cl, joten hinta oli samaa luokkaa kuin Rumassa(viimeks tais olla 6e tuossa Tampereen suosikkibaarissani). Tanssittiin jälleen niiden ysärihittien ja Freestylerin tahtiin ja jostain syystä tanssin jonkun randomin tanskalaisen kanssa jonkun aikaa myös. :DD Tiistaina olin ajoissa lentokentällä ja selvisi, että voisin käyttää lähtöselvityksessä SASin EuroBonus-korttia boarding cardin sijaan. En tiennytkään aiemmin. Bongasin kentältä makeismyymälän, josta sai Fazerin marianneja, dumleja ja turkinpippureita - pakkohan niitä oli ostaa. Tuli jotenkin hauska olo kun Tanska on niin lähellä Suomea, mutta kuitenkin asun nyt Itävallassa. Toisaalta ei ole ikävä Suomeen, mutta kuitenkin. Jänniä ajatuksia.
Eteenpäin sano mummo lumessa. Paitsi lunta täällä ei kyllä ole, tän viikon keskilämpötila on ollut +20c ja vähän päälle. Ei se huono ole, mutta rinteeseen on vähän paha lähteä.
Tän viikon maanantaina päätin suosiolla jättää kesken sen tekstianalyysin kurssin, oon liian huono ja mua vaan ahdistaa siellä kurssilla. Mieluummin käyn sitten Suomessa sen SAKA11-kurssin ens vuonna. Muuten yliopistolla on ollut melko leppoisaa, vaikka toisaalta se leppoisuus myös ahdistaa kun ei ole tekemistä. Ehkä mussa on vaan joku rakennevirhe tai jotain, mutta kavereiden hankkiminen on vaikeeta. En oo kovin monella samalla kurssilla muiden vaihtareiden kanssa ja niillä tuntuu tosi monella olevan jo niin paljon omia piirejään, ettei sinne pääse mukaan. Tulee ikävästi kaikuja menneisyydestä mieleen. Toisaalta saksankielisellä Itävalta-kurssilla juttelin pitkään Vladkan kanssa ja sain jopa Bischofhofenin lippuni. Hommattiin siis yhdessä liput Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailuun loppiaisena. Hieno juttu! Capoeiraan en jaksanut maanantaina mennä, mutta kävin ekaa kertaa salilla torstaina. En mä kovin pitkään jaksanut treenata, vajaan tunnin, mutta jostainhan se on aloitettava. Sanoisin, että laitteet oli samaa tasoa kuin Atalpassa, eli hyvät ja bonuksena päiväsaikaan kaukana ikkunasta siintävä Untersberg.
Kun arki on alkanut asettumaan aloilleen, on ollut aikaa mietiskellä. Haluan ehdottomasti käyttää sen Erasmus-vaihtoni ja Tampereen yliopistolle on myös nyt tullut uutena mahdollisuuten north2north-vaihto, joka suuntautuu arktisen alueen maihin ja vaihdon opintojen tulee jotenkin liittyä pohjoisuuteen, Kanada ja Islanti siintävät siis myös silmissäni. Toisaalta en halua suunnitella asioita liian pitkälle, toisaalta taas tietty ajatus tulevaisuudesta myös vakauttaa ja antaa toivoa. Näin pitkään masennusta sairastaneena se, ett tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa, on monesta osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kandin teen ensin. Olisi kiva saada edes se välitutkinto yliopistosta niin olisi jotakin konkreettista saavutettu. Eikä siihen ole edes kuin vajaa puolitoista vuotta.
Salzburg on melko pieni kaupunki ja ehkä jopa hieman tylsähkö, joten tänne en usko palaavani. Tottakai olisi kiva viettää pari kuukautta Alpeilla laskemassa, mutta Salzburgissa en uskoisi viihtyväni kovin pitkään. Jollakin tapaa on alkanut myös konkreettisemmin valaistua ihmisten merkitys, ehkä en ole sitä aiemmin ajatellut kun Suomessa on ollut aina niin paljon tekemistä, vaikkei aina niitä kavereita ehkä. Ei se arki täällä ole niin kovin hohdokasta ja itseasiassa voisin jopa sanoa, että tylsempää kuin Suomessa, poislukien yliopiston hienon kattoterassin, vanhan kaupungin ja Alppimaisemat. Siis kun luentoja on vähän ja oikeastaan vain portugalista ja Österreich-kurssilta tulee kotitehtäviä ja aamuisin ei tartte herätä 7:30 niin mielellään sitä nukkuu vaikka kymmeneen. Vanha kaupunki on nätti, muttei sielläkään loputtomasti jaksa kierrellä.
Ehkä jollain tapaa siinä on sekin, että myös asunto vaikuttaa. Oon jutellu kämppiksen kanssa tosi paljon viime päivinä ja se on tosi hyvä juttu, mutta tottakai se vaikuttaa, ettei ole omaa rauhaa. Ehdottoman masentava asia on yhteiskeittiö. joka on aina likainen ja tänään ei tullut ollenkaan keittiössä vettä eli teeveden vein keittiöön tyhjässä kokispullossa. Lisäks pyykkipäivä jäi haaveeksi kun talon ainoa pesukone ei toiminut. Kuitenkin esim. Radstadtissa vanhempien kanssa siellä pienessä lomamökissä vuorimaisemia ihaillessa tuli sellainen fiilis, että voishan tämmösessä paikassa pidempäänkin asustella.
Täytyy myöntää, että poden eräänlaista tekemättömyys-stressiä. Ilmeisesti tämä on vaihtareiden keskuudessa jos nyt ei yleistä niin kohtalaisen yleistä ainakin. Olen Itävallassa vain yhden lukukauden, eli toisin sanoen jo kahden kuukauden päästä olen joululomalla kotona(ainiin pitäis varata paluu ja kotiinpaluu -lennot tammikuulle) ja sen jälkeen onkin enää kuukausi täällä jäjellä. Hirveästi olisi nähtävää ja koettavaa, mutta riittääkö aika?! Ensi viikonloppuna olen Tanskassa, Tanskan AFS:n UddannelsesBazar-vapaaehtoiskoulutuksessa, jota kovasti hehkutettiin viimekesäisessä Summer Summitissa. Seuraavana viikonloppuna on yliopiston kv-toimiston "kulttuuriretki" Hohe Tauernin kansallispuistoon, luvassa vaellusta ja muuta hauskaa. Sitten 15.-17.11 viikonlopuksi varasin spontaanisti reissun Sveitsiin. Olisin halunnut Geneveen, mutta aikataulut ja halvat liput eivät onnistuneet, menen siis Zürichiin. Voinpahan ainakin sanoa käyneeni ihan kunnolla Sveitsissä enkä vain Ischglistä käsin noin neljän rinteen verran rajan toisella puolen vuoden 2012 TTHP Alppireissulla. :D Lisäksi olisi kiva käydä Linzissä ihan ajan kanssa, ihmettelemässä onko Innsbruck muuttunut sitten kesän 2009, käydä Wienissä, Budapestissä ja Prahassa. Ikisuosikkini Amsterdam ja Berliini houkuttelisivat myös, kun täältä nyt helpommin pääsisi. Kämppikseni suositteli kovasti Venetsiaa, mutta pitää nyt katsoa ja miettiä. Toki pitää ottaa huomioon sekin, että haluan laskemaan niin paljon kuin mahdollista.
Aiemmin kerroinkin hieman laskettelusta. Noin puolen tunnin matkan päässä on Werfenweng ja Gaissau-Hintersee, jotka ovat hieman pienempiä keskuksia. Lisäksi kauempana ovat mm. Flachau tunnin päässä ja sitten kauempana vielä mm. Kitzsteinhorn-Kaprun ja Schladming, Saalbach Hinterglemm yms. Niitähän riittää. Ongelma on se, että moneen paikkaan on ilmainen bussikyyti Salzburgista, mutta kyydit alkavat vasta 21.12 jolloin olen jo Suomessa. Ja tietenkin useimmissa keskuksissa laskukausi alkaa joulukuun puolessavälissä tai ehkä 7.12 tienoilla.
Pikku hiljaa yliopiston kurssit on päässeet vauhtiin. Jonkun verran muuttelin kurssivalintojani, sillä muutama kiinnostava kurssi oli jo täynnä. Hieman mietitytti se, etten ottanut varsinaisia saksan kielikursseja, tosin en innostunut ajatuksesta, että sitä kurssia olisi kolme kertaa viikossa koko lukukauden. Uskon parantavani kielitaitoani muutenkin. Tällä hetkellä käyn rikossosiologian (4op), saksan tekstianalyysi (3op), Itävallan kielen ja kulttuurin (4op), portugalin kielikurssin (4,5op), Eu-politiikan johdantokurssin (3op), globaalien ongelmien (2op), kroatian alkeiden (3op) ja Itävallan&Keski-Euroopan politiikan ja historian(3op=) kursseilla. Lisäks myöhemmin syksyllä on vielä portugalin käytänöön kurssi elokuviin liittyen ja siitä tulee 3op. Tuossa on onneksi varaa tiputtaa jokin kurssi poiskin, jos tuntuu liian rankalta. Aikataulullisesti noi menee niin, että maanantaina ja tiistaina on eniten koulua ja keskiviikkoisin ja torstaisin vaan yks kurssi, eli siis pehmeä laskeutuminen viikonloppuun. Se mahdollistaa myös reissailut viikonloppuisin.
Arki on pikkuhiljaa alkanut sujumaan kun kurssit ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Täällä kurssi-ilmoittautumisen voi perua noin kahden viikon ajan kurssin alettua, jos tuntuu siltä ettei kurssi kiinnostakaan. Jos sen jälkeen jättäytyy pois, niin ilmeisesti opintorekisteriin tulee "hylätty"-merkintä tai jotain, ei ole ihan varma. Toki myöhemminkin voi jäädä pois jos ei vaan huvita, ei kukaan väkisin sinne kurssille ole raahaamassa. Saksan kanssa menee koko ajan paremmin, kun sitä tietenkin päivittäin käyttää. Se, mitä Itävallassa suoranaisesti inhoan, on tietty byrokratia ja sen mukanaan tuomat pulmat. Sain viikko sitten vihdoinkin opiskelijakorttini. Sen avulla voin siis osoittaa olevani opiskelija ja sille voi ladata rahaa, jotta voi esim. tulostaa ja kopioida yliopistolla dokumentteja. No, rahan siirtäminen kortille onnistuu joko itävaltalaiselta pankkikortilta automaatilla tai sitten yliopiston taloustoimistossa, jonne ei kuulemma kannata mennä, koska se mies siellä on "todella kiireinen" eikä hänellä ole oikein tämmöisille asioille aikaa.
No, perjantaina sain pankiltani Sparkasselta puhelun, että korttini olisi noudettavissa. Olihan se. Muuten hyvä, mutta onnistuin nostamaan käteistä kortilta, mutta kaupassa maksaminen tai tälle quick chip-sirulle(jollainen pankkikortissani ja opiskelijakortissani on) rahan siirtäminen ei onnistunut, koska "tilillä ei ole rahaa/raja ylitetty". No, perjantaina en asiaa ehtinyt uudestaan pankkiin selvittämään. Oli suunnattava lentokentälle äitiä ja isiä vastaan. Lomailusta vanhempien kanssa lisää seuraavassa postauksessa. Maanantaina sitten menin uudestaan pankkiin, että "hei mun kortti ei toimi". No, syy miksei se toiminut oli se, että tiliä avatessani allekirjoitin vinon pinon sopimuspapereita, mukaan lukien yhden jossa erikseen sallin kortin käyttöehtojen lähettämisen mulle sähköpostilla ja toisen, jossa sallin kuvaani käytettävän kortissa. Pankkikortissani on myös ilmaiseksi kansainvälinen opiskelijakortti ISIC, jonka vuoksi naamakuva pitää siis kortista löytyä. No, quick chip ei siis toiminut, koska en ollut allekirjoittanut paperia, jossa ERIKSEEN SALLIN sen ominaisuuden käytön, sillä pankki ei moista paperia allekirjoitettavakseni antanut. Heti kun nimi oli paperissa, alkoi kortti toimia ja mystisesti myös kaupassa maksaminen onnistui, vaikka raha meneekin tililtä eikä sieltä sirulta. Hieman kyllä ärsytti koko homma.
Luennoillakin on ollut melko mukavaa. Kroatian(tai serbokroaatti, nehän on samaa kieltä Balkanilla käytännössä) opiskelu on siitä hauskaa, että se on suht samankaltaista tsekin ja venäjän kanssa, joten apua löytyy vanhasta osaamisesta. Jos siis kevään tsekin tunneilta on mitään enää muistissa. Viime kerralle piti opetella omistuspronomineja, siis minun, sinun jne. jotka taipuvat myös sanan suvun mukaan. Sitten piti tehdä lauseita perheenjäsenistä tyyliin "Minun isäni nimi on Tapio." jne. No, kun kerroin omat lauseeni tädistä ja tädin lapsista ja äidistä jne. suomalaisine nimineen, opettaja kysyi "Oletko suomalainen?!" hän oli joskus käynyt Oulussa. En siis ole missään vaiheessa aiemmin maininnut, etten ole itävaltalainen kun ei vaan ole tullut puheeksi. NYt kun opeteltiin kaupunkeja ja maita "olen kotoisin Zagrebista" "Olen kotoisin Itävallasta" asia oli ajankohtainen. Vieressä istunut miesopiskelija sitten intoutui kyselemään eräästä suomalaisohjaajasta, "Haki Haurimaki" tai jotain eli siis Kaurismäki ja keskusteltiin sitten tovi veljesten elokuvista ja siitä, mitä Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa tapahtuu. Oli hauskaa. Piristi kummasti.
Kuten aiemmin olen varmaankin kertonut, yliopisto koostuu lukuisista eri toimipisteistä. Unipark on yksi suurimmista, samoin siitä parin kilometrin päässä sijaitseva luonnontieteiden tiedekunta. Sitten on lukuisia pienempiä ja isompia pisteitä ympäri kaupunkia. Vanhan kaupunkin yläpuolella, jonkun verran mäen päällä on eräs rakennus, jossa on Eurooppa-keskus. Siellä on lisäksi kaksi luentosalia, joissa mm. pidetään käymäni EU-politiikan kurssi. Lisäksi talossa on jotain hallintotoimistoja. Sitten on erikseen kirjasto, kv. toimisto ja rehtoraatti(?) ja oikeustieteiden rakennukset, joita on ainakin pari kolme. Tiistai on siitä kurja päivä, että yhdet luennot on siellä Eurooppa-talossa, sitten pitää mennä bussilla luonnontieteiden tiedekuntaan globaalien ongelmien ja perspektiivien kurssille ja sieltä sitten Uniparkiin kroatian kurssille. Onneks muina päivinä ei tartte ravata edestakaisin kun maanantaisinkin on 3 tuntia aikaa päästä joen rannan Rudofskailta vajaan kilometrin päähän Uniparkiin. Toisaalta kaipaan Tampereen yliopiston yhtenäistä kampusta ja sitä, että myös liikuntatilat ovat siinä vieressä. Täällä kun Fitness Zentrum, jossa käyn capoeira-kurssilla ja jonne ostin myös kuntosalioikeuden, sijaitsee eteläkaupungilla noin 15min bussimatkan päässä.
Vihdoinkin aika kertoa Oktoberfestistä, tuosta suuresta Münchenissä vietettävästä olutjuhlasta. Itse kävin tapahtumassa peräti kahdesti, sillä muutama kaverini oli vahingossa ostanut ylimääräisen lipun. Saksassa voi matkustaa junassa ns. osavaltiolipuilla. Esim. Baijerin osavaltion Bayern-Ticket maksaa 22e yhdeltä henkilöltä ja 38e viideltä ja sen voin siis ostraa 1-5 henkilölle. Sillä saa matkustaa Baijerin osavaltion lähijunissa(regionalbahn) yhden päivän aikana ns. niin paljon kuin sielu sietää. Koska Salzburg sijaitsee aivan Saksan rajalla, myös Salzburgiin asti saa Bayern-Ticketillä matkustaa. Oktobefest-reissulle lippu oli erittäin kätevä eikä hintaakaan tullut kuin noin 8-9e/hlö.
Ensimmäinen reissu tehtiin lauantaina 28.9 ja silloin tuolla oli todella paljon porukkaa. Eri olutmerkeillä on tuolla tollaset teltat, jotka oli kyllä enemmänkin taloja kuin telttoja ja sitten niiden ympärillä on Biergartenit eli olutpihat. Jonoteltiin yhteen biergarteniin varmaan puolitoista tuntia ja koska meitä oli niin paljon(9 henkeä) jakauduttiin ihan suosiolla kahteen eri pöytään. Japanilaistytöt Naho ja Ayaka, italialainen Cindy, Siiri ja minä istuttiin samassa pöydässä joidenkin saksalaisten kanssa ja oli aika leppoisa meininki. Oktoberfesteillä oluen tarjoilusta on olemassa tarkat asetukset, laki "oluen puhtaudesta" on peräisin 1500-luvulta. Oktoberfesteillä tarjottavan oluen kantavierteisyyden tulee olla vähintään 13,5(eli noin 6% alkoholia) ja sitä tarjoillaan vain litran tuopeissa. Lisäksi tarjottavan oluen tulee olla pantu Münchenin kaupungin rajojen sisäpuolella.
Suurin osa iltapäivää kului biergartenissa istuskellessa ja jossakin vaiheessa törmättiin joihinkin keski-ikäisiin suomalaisiin olutseuran miehiin, jotka istuivat samassa pöydässä muutaman meidän kaverin kanssa. Heidän ansiostaan päästiin sisään tuonne telttaan, jonne päästäkseen siis tarvii rannekkeen ja varauksen. Istuskeltiin siellä jonkin aikaa ja musiikki soi ja oli hauskaa. Jossain vaiheessa porukka sitten hieman hajosi ja lähdin seikkailemaan ympäri aluetta, jolta löytyi mm. huvipuisto. Myöhemmin illalla tapasin sitten matkaseuralaiset taas juna-asemalla, jonne olimme sopineet tapaamispaikan, matkalippu kun oli siis yhteinen.
Toinen Oktoberfest-reissu tapahtui sunnuntaina 6.10. Olin perjantain avajaisbileissä Salzburgissa kuullut Kristinan ja Reelikan(Viro) ostaneen vahingossa liput yhdeksälle, vaikka heitä oli lähdössä vain kahdeksan, joten liityin sitten mukaan porukkaan. Myös Henna, Reelikan poikaystävä Andis(?), Mariana ja Emma(Slovakia) olivat mukana. Olin henkisesti varautunut samanlaisiin ruuhkiin, mutta koska olimme jo puoliltapäivin paikalla, pääsimme jopa kävelemään suoraan telttaan eikä mitään rannekkeita tarvittu. Mukana olleet kyproslaiset tytöt eivät tosin päässeet, koska jostain syystä reppujen kanssa ei pääse telttaan sisään? Teltassa soi iloinen humppamusiikki ja useasti soi myös kappale "Ein Prosit", jonka aikana kaikki nousivat seisomaan, kilistelivät tuoppeja ja lopuksi joivat kunnon kulauksen olutta. Huippua! Olutteltoissa on tarjolla myös syötävää pretzeleistä kunnon pihveihin. Münchenissä kun ollaan, niin oluen kaveriksi sopii tietenkin vasikanlihasta ja pekonista tehty Münchner Weißwürst, joka nautitaan makean sinapin kera. Nam.
Tällä kertaa koko iltapäivä ei kulunut olutta juoden, vaan lähdimme kiertelemään aluetta ympäri ja päädyimme ihailemaan maisemia maailmanpyörästä käsin. Kyseinen Riesenrad on itseasiasa yksi maailman suurimmista. Lopuksi kierreltiin vielä pikaisesti vanhan kaupungin suuntaan, mutta alkoi olla jo sen verran väsymystä, että lähdimme aika pian takaisin kohti Salzburgia. Münchenin vanhaan kaupunkiin haluaisin kyllä tutustua ajan kanssa joskus uudestaan.
Toissaviikonloppuna täällä vietettiin Rupertikirtag-markkinoita. Rupert on Salzburgin suojeluspyhimys, jolta tapahtuma on saanut nimensä. Siellä oli huvipuistolaitteita, erilaisia myyntikojuja, joissa myytiin niin pikkusyötävää kuin vaatteitakinn sekä tietenkin olutteltta. Kierreltiin muiden vaihtareiden kanssa aluetta ja maisteltiin erilaisia herkkuja. Markkinoilta sai mm. suklaakuorrutteisia pretzeleitä sekä Tallinnastakin tuttuja paahdettuja manteleita. Nam. Lisäks olutteltta antoi pientä esimakua seuraavasta viikonlopusta, eli Oktoberfesteistä. Itse en huvipuistolaitteisiin jaksanut mennä, mutta kaverit kokeilivat paria hurjempaa vempelettä.
Lauantain ja sunnuntain vietinkin sitten Salzburgin ja Oberösterreichin(viereinen osavaltio) yhteisellä AFS-returneeleirillä. Oli kieltämättä haasteellista olla mukana kun suurin osa porukkaa puhui saksaa tosi nopeesti, mutta oli tosi mukavaa. Jengi oli suht hämmentynyt siitä, että osaan saksaa, kuin myös siitä, miten paljon oon Suomessa ehtiny tekeen AFS-juttuja. Lisäks leirin harjoituksista pari oli sellaisia, joita me voitais tosi hyvin käyttää Suomessakin returneeleirillä. Pitää muistaa ottaa asia esiin. Muut vapaaehtoiset ja myös leiriläiset oli hauskoja ja leiripaikkana toiminut nuorisomajakin ihan jees.