Ajatuksia kodista, ikävästä ja koti-ikävästä

Viime päivinä mieliala on ollut kaipuuseen taipuvainen, oikeastaan jo pari viikkoa. Hongkongissa on mukavaa, mutta silti pieni kaipaus iskee välillä. Vietin kolme vuotta sitten syyslukukauden Salzburgissa ja olen huomannut ikävöiväni vuoristomaisemia melko paljon. Tykkään kesästä ja siitä, ettei tarvitse pukea viittä vaatekerrosta, mutta samanaikaisesti katselen haikaillen kavereideni Facebook-kuvia syksyisestä Suomesta, villapaidoista ja lämpimistä lapasista. Myös lumi on asia, jota huomaan kaipaavani. Kävin viime viikonloppuna Pekingissä (siitä ja syyskuista Shanghain reissusta joskus lisää) ja huomasin nauttivani +9c viileästä ilmasta suunnattomasti.

Eniten Suomesta kaipaan pieniä asioita. Sitä, että on oma asunto, eli kenenkään muun aikataulut eivät vaikuta om heräämis- ja nukkumaanmenoaikoihini. Oma pieni keittiö, jossa saa laittaa ruokaa ja myös uuni, kun tekee mieli joskus leipoa tai paistaa kaupan valmis valkosipulivoipatonki. Ylipäätään ruoka on asia, jota kaipaan. Yliopiston kantiinien taso on hyvin vaihteleva, varsinkin kasvisruokaa on välillä hankala löytää. Onneksi on vegaaninen kantiini Vegether. Vaikka syön myös lihaa, eivät kaikki liharuuat täällä miellytä. Halvin ruoka-annos on riisiä yhdellä tai kahdella lisukkeella ja usein lisukkeet eivät mitään kovin laadukasta lihapataa ole.

Hongkongissa ei juurikaan alueen koon ja tiheän asutuksen vuoksi ole omaa ruokatuotantoa, joten suurin osa ruuista on tuontituotteita. Esimerkiksi yksi 125 gramman mozzarellajuustokimpale voi hyvin maksaa kaupassa lähes 7 euroa ja 250 gramman margariinipakettia ei saa alle 3 eurolla. Omassa keittiössä on sekin etu, että tavarat voi jättää sinne eikä niitä tarvitse säilyttää omassa huoneessa. Ostin jokin aika sitten viimein kattilan (11 euroa, Ikea) ja onkin ollut mukava kokata pastaa linssi-tomaattikastikkeessa. Onpahan jotakin vaihtelua ainaisille nuudeleille.

Myös oma vessa ja suihku on ikävöityjen asioiden listalla. On melko rasittavaa kuljettaa vessapaperia aina mukana vessaan. Sama juttu suihkusaippuan ja shampoon kanssa. Suihkusta ei voi kävellä pelkkä pyyhe päällä keittiöön keittämään kahvia ja sitten sohvalle löhöilemään. Tottumiskysymyksiä toki. Osaapahan ainakin arvostaa omaa kotia ja rauhaa sitten Suomessa.

Vaikka tämä ei olekaan ensimmäinen kerta, kun jaan huoneen, en ole siltikään tottunut asiaan. Kämppikseni opiskelee yömyöhään, mikä ei iltaihmisenä minua haittaa. Toisaalta joskus vaan haluaisi loikoilla sängyllä päiväunilla tai kun on vapaapäivä, katsoa läppäriltä videoita yms. ilman, että samassa huoneessa on joku. Viime viikolla kämppis oli jostain syystä vanhempiensa luona ja kävi sieltä käsin luennoilla, eli näimme pikaisesti maanantaina kun tulin Pekingistä ja sitten pikaisesti perjantaina kun hän haki jotain tavaroita ja seuraavan kerran vasta sunnuntaina. Ah, mikä ihana rauha olikaan. Kieltämättä yksin olemista vaan välillä kaipaa todella paljon.

Sateisella säällä jengi jättää sateenvarjonsa asuntolan käytävälle kuivumaan ja joskus on vaikea pujotella sateenvarjoviidakosta läpi.

Istun lentokentällä ja mietin

Zell am Seessä ja Saalbachissa oli kivaa. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sopivasti leveetä ja loivaa, mutta myös jyrkempää. Sääkin oli suosiollinen. Ainoa miinuspuoli on Zell am Seen sunnuntai, kun uudet turistit(lauantai on yleinen vaihtopäivä eli entiset kotiin, uudet tilalle) oli ekaa päivää rinteessä ja hisseihin oli jonoa ja rinteessä sai väistellä miten sattuu laskevia venäläisiä ja muita. Meinas mennä hermot, varsinki ku vasta huollettu lauta luisti aika upeesti, sitä ei hetkessä pysäytetä. Kaikkiaan voin kyllä suositella molempia paikkoja lomailuun, vaikka Saalbachin legendaarisen Hinterhagalmin terassilla kuulinkin suomalaisten ja ruotsalaisten puhuvan jääkiekosta, perkeleen turistit!

Keskiviikkona kävin ilmoittamassa maistraattiin, että muutan pois Itävallasta ja torstaina suljin pankkitilini. Jotenkin niin pysyvää ja virallista. Koearvosanoja ja kurssituloksiakin on jo tullut PlusOnlinen rekisteriin. Täällä siis näkyy erikseen kokeesta saatu arvosana ja sitten kurssiarvosana, koska voihan olla, että kokeesta tuli vaikka 2, mutta kurssiarvosana nouseekin 1:een muiden suoritusten takia. Portugalin molemmista kuirsseista tuli siis 1, kroaatista 3 ja enkunkielisestä Itävalta-kurssista, josta odotin että läpi kyl menee, mutta rimaa hipoen ja jos menee superhyvin niin 3 tulee. Mitä vielä!! Siitä tuli ykkönen eli paras arvosana!! Aivan mahtavaa, myös siksi, että se kurssisuoritus sinetöi sen, että saan Salzburgista tarpeeksi opintopisteitä. Apurahan rajana kun on 15op/lukukausi ja ilman tuota kurssia mulla oli kasassa 14,5op. Hehe. Myös saksankielisestä Itävalta-kurssista tuli ykkönen, mitä vähän odotinkin kun keskiarvo oli lähempänä 1 kuin 2. Erittäin hyvin siis.

Suomeen on kiva päästä siksi, että saa asua taas omassa kämpässä, omassa rauhassa ja pääsee jatkamaan opintoja ja tienaamaan rahaa Apsille, koska rahaa on täällä kulunut aika paljon. Toisaalya olis ihana jäädä, koska Suomessa en voi asua tunnin matkan päässä Alpeilta enkä pääse joka viikonloppu laskemaan. Onhan siinä Sappee lähellä, mutta lähiaikoina on sen verran reippaasti työvuoroja, ettei oo mahiksia mennä laskemaan. Enkä oikeastaan tiedä haluanko, koska pienet eteläsuomalaiset rinteet voi vituttaa Alppien jälkeen.

Kuvia tähän postaukseen ei valitettavasti tule kun blogger ja läppäri eivät suostuneet yhteistyöhön. Yritän kuitenkin viikonloppuna vielä kirjoitella ja laitella kuvia viimeisten päivien meiningeistä.

Hei hei Salzburg ja Itävalta, toivottavasti nähdään pian taas! Ja moi Suomi, täältä mä tulen taas!

6 päivää... (oli kun aloitin tämän kirjoittamisen, huoh...)

Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.

Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.

Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.

Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.

Hauskoja sattumuksia ja Berliini

Sarjassamme, hauskoja sattumuksia, joista ei ajoissa muista blogissaan kirjoittaa.  Tapahtui kun olin joululomalla Suomessa ja menin junalla vanhempieni luokse Savoon. Tampereelta/lle matkustaessa useimmiten pitää vaihtaa junaa Pieksämäellä, tosin jokunen junavuoro menee myös suoraan. Pieksämäeltä pohjoisen junaan nousi paljon muitakin matkustajia, myös samasta ovesta kanssani. Ehdin juuri istua käytäväpaikalleni, kun viereeni tuli seisomaan mies, ehkä noin 35-vuotias, sellainen ihan tavallisennäköinen. Hän katsoi lippuaan, minua ja penkin reunassa olevaa paikkanumeroa. Sitten, mitään sanomatta hän vain hyppäsi laukkuni ylitse istumaan viereiselle ikkunapaikalle. Olisin voinut nousta ylös, jos olisin saanut sen noin 2 sekuntia aikaa, mutta ei. :D Oli jotenkin huvittavaa ja ehkä hieman kliseinenkin "suomalaiset ei puhu"-hetki, joka muistui mieleeni berliiniläisessä lähijunassa viikonloppuna.

Niin, Berliini. Eräs suosikkikaupungeistani Euroopassa. Halvat easyJetin lennot suoraan Salzburgista ja virkistä viikonloppuloma. Tykkään kyllä Salzburgista ja eilen oli mukava ja kotoisa palata tänne, mutta silti jotenkin ahdistaa. Kämppis on ihan ok, mutta silti se samassa huoneessa koko ajan oleminen ärsyttää. En pysty keskittymään kotona ollessani ja yhteiskeittiössä ei todellakaan huvita olla kun ihmiset puhuu vain omaa kieltään. Enkä jaksa yrittää väkisin small talkailla kun ei multakaan kukaan koskaan mitään kysele.

 

Hostellin edustalta Prenzlauer Bergissä, tuli rakas synnyinkaupunkini Kouvostoliitto mieleen. :D

Perjantaina hurautin junalla keskustaan ja kävin Potsdamer Platzin Vapianossa syömässä. Oon aina tykänny Vapianosta, mut valitettavasti Helsingissä se vaan on hiton kallis. Pasta carbonara maistui pitkästä aikaa todella hyvältä, etenkin kun sitä sai ensin jonottaa tosi pitkään kun miljoona muutakin ihmistä keksi mennä samaan aikaan syömään. Kävelin siitä Brandenburger Torille, jossa mulle tulee aina hyvä mieli. Muistan edelleen elävästi mun ekan Berliinin reissuni, iskän kanssa juhannuksena 2008. Olin haaveillut Berliinistä jo pitkään ja kun nousin silloisen Unter den Lindenin S-bahnaseman portaat ylös ja näin Brandenburgin portin edessäni, meinas oikeesti tulla tippa linssiin. Olin vihdoinkin täällä!

Lauantaina ohjelmassa oli kiertelyä kaupungilla. Olen aina ollut kiinnostunut Itä-Euroopan kommunismihistoriasta ja siksi jaettu Berliini onkin ollut aina kovin kiehtova. Nordbahnhofin juna-asemalla on ilmainen näyttely "kummitusasemista". Kun Berliinin muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, osa kaupungin metrolinjoista katkesi. Osa linjoista kulki osin sekä Itä- että Länsi-Berliinin läpi ja DDR halusi estää kansalaistensa paon länteen. Idän puolelle jääneitä asemia ja tunneleita suljettiin. Esimerkiksi yhdellä metrolinjalla Länsi-Berliinin eteläosista idän läpi pohjoiseen Länsi-Berliiniin oli useita asemia Itä-Berliinin puolella, joilla junat eivät pysähtyneet ja DDR:n vartijat vahtivat ohikulkevia junia. Idässä kaikki merkit näiden metroasemien olemassaolosta luonnollisesti kätkettiin ja sisäänkäynnit muurattiin umpeen. Lähes 30 vuoden käyttämättömyys autioitti asemat ja teki niistä aavemaisia. Saksojen yhdistyttyä asemat on korjattu ja otettu uudestaan käyttöön.

Berliinissä oli aikanaan kolme lentokenttää, yksi idässä(Schönefeld, jolle tällä kertaa lensin, nykyisin "halpiskenttä") ja Tegel & Tempelhof Länsi-Berliinissä. Tegel on nykyisin Berliinin pääkenttä. Tempelhof taas on tunnettu siitä, että terminaalirakennus, joka valmistui 1930-luvulla, oli aikanaan maailman suurin rakennus ja on aika jyhkeännäköinen edelleen. Itse lentokenttä suljettiin vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin lentokentän kiitotiealueelle avattiin puisto. Kiitoteillä voi pyöräillä, rullaluistella ja lenkkeillä ja lisäksi näin paljon leijanlennättäjiä nurmikentällä. Mukavaa ja fiksua uusiokäyttöä alueelle. Käsittääkseni suunnitelmissa on kuitenkin rakentaa alueelle myös asutusta, sillä se sijaitsee hyvin lähellä Berliinin keskustaa.

Museuminselin lähellä sijaitsee pieni, mutta mielenkiintoinen DDR-museo. Se kertoo pääasiassa tavallisesta arkielämästä Derkkulassa. Museoon on kerätty mm. erilaisten tuotteiden pakkauksia, vanhoja hittilevyjä, koulutarvikkeita ja vaatteita. Museosta löytyy myös vanha legendaarinen Trabant eli Trabi, jolla pääsee simulaattorissa ajamaan derkkulähiön läpi. Hauskaa! Lisäksi sieltä löytyi lapsuuteni sankari, Nukkumatti! Moni ei välttämättä tiedäkään, että Nukkumatti on kotoisin Itä-Saksasta.

 Eräs reissun pysäyttävimmistä kohteista löytyy Grunewaldin lähijuna-asemalta, hieman Westkreuzilta länteen. Hieman syrjässä aseman vieressä seisoo raide 17, hylätty ja metsittynyt raide, jota reunustavat rautaiset muistolaatat. Tältä asemalta kuljetettiin toisen maailmansodan aikana tuhansia juutalaisia keskitysleireille. Laattoihin on kirjattu junien päivämäärät, montako ihmistä oli kyydissä ja minne juna matkasi. Varsinkin iltapäivästä hämärässä tunnelma on todella aavemainen eikä sitä poistanut edes viereisillä vähemmän metsittyneillä raiteilla hengailleet kaksi teinityttöä, jotka räpsivät toisistaan kliseisiä "poseeraan junaraiteella"-kuvia.

Sunnuntaina kävin Mondon hienossa matkaoppaassa mainitussa An einem Sonntag in August -ravintolassa. "Eräänä elokuisena sunnuntaina" on kieltämättä aika mielenkiintoinen nimi. Aamupalabuffet maksoi 5,95€ ja valikoimassa oli sämpylöitä, kylmää Milchreisiä eli riisipuuroa, leikkeleitä, peruna-omenasalaattia, juustoja, paprika-sipulipaistosta ja kesäkurpitsaa. Nam! Istuin pehmeille nahkatuoleille viiden hengen pöytään ja samaan pöytään tuli myöhemmin myös italialaispariskunta. Ravintola alkoi klo 10:30 jälkeen täyttyi aamiaisbrunssille tulevista ihmisistä eikä tilaa nyt ihan erityisen paljon ole. Olin jo melkein lähdössä, kun kaksi keski-ikäistä naista tuli kysymään englanniksi italialaispariskunnalta, onko pöydässämme tilaa, he vastasivat myöntävästi. Naiset olivat istumassa pöytään kun totesin olevani juuri lähdössä, joten toisellakin puolella olisi kyllä tilaa. Pukiessani takkia päälleni, kuulin kuinka toinen heistä totesi, suomeksi: "ai että kun on upottava nojatuoli!" xD He hymyilivät ja sanoivat "bye bye" johon vastasin iloisesti hymyillen "Hyvää päivänjatkoa!" Hämmentyneen iloisina he vastasivat "hyvää päivänjatkoa sinullekin!". Kerrankin oli hauska törmätä suomalaisiin maailmalla. Bonuksena vielä muutama minuutti myöhemmin metroasemalla oli vanhempi pariskunta, joka mietti millä metroasemalla olisi paras jäädä pois yms. Suomalaisia hekin. Kieltämättä hauska kuulla kieltä noin "kaupunkiolosuhteissa".

Aamiaiselta kiiryhdin reissuni viimeiseen vierailukohteeseen. Sattumalta Wikipediasta selvisi, että itäpuolella, lähellä Weberwiesen metroasemaa, sijaitsee Tietokonepelimuseo. Museo oli melko pieni, mutta sinne oli hienosti ja kattavasti koottu tietokonepelien historiaa ja erilaisia vanhoja laitteita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin jäänyt vielä hiukan pelailemaan eri pelejä. Karl-Marx-Allee, jolla museo sijaitsee, on myöskin melko hulppea, pitkä ja leveä puistokatu, jonka varrella voi nähdä vanhoja sosialismin ajan rakennuksia.

Schönefeldin lentokentästä en voi sanoa tykkääväni. Se on sekava, sokkeloinen ja hieman rupuinen, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa kun sitä on kai pari kertaa laajennettu halpayhtiöiden tultua ja lisäksi se on kohta menossa kiinni niin ei paljon kannata remppailla. Niin, kohta ja kohta. Kiitotien eteläpuolella sijaitsevan uuden Berliini-Brandenburg -lentokentän piti avautua vuonna 2011, mutta sitten se siirtyi kesään 2012 ja sitten taas uudestaan ja uudestaan eteenpäin erinäisten vikojen takia. Tällä hetkellä tarkoitus kai olisi saada kenttä auki vuonna 2016. Silloin Tegel ja vanha Schönefeld suljetaan ja liikenne siirtyy uudelle kentälle ja samalla avataan toinen kiitotie. Schönefeldiltä näkee nuo uudet rakennukset melko hyvin. On kieltämättä huvittava katsoa uudenkarheita hienoja rakennuksia, jotka lojuvat tyhjillään rakennusvirheiden ja muun takia.

Takaisin Salzburgissa olin illalla ja jäin vielä kentälle ihmettelemään koneita ja taustalla siintäviä ihania Alppeja. ps. Kyllä muakin hymyilyttäis, jos olisin Islantiin menossa, kuten tää WOW Airin A320 tässä.

Suomessa käymässä

Kun reilut kaksi viikkoa sitten palasin Suomeen, tuntui kuin en olisi ollut poissa ollutkaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kun viime sunnuntai-iltana tulin takaisin Itävaltaan, sama tunne iski uudestaan. Utuinen tunne siitä, kuinka loma Suomessa olikin vain unta ja olin ehkä poissa Itävallasta vain päivän tai pari. Tuntui kotoisalta, mutta hämmentävältä olla takaisin Salzburgissa.

Valkeaa joulua...

Suurin osa Suomi-lomasta kului töissä. Se ei ehkä ollut maailman paras ratkaisu, mutta huomenna palkkapäivänä hymyilyttää. Lisäksi saan viettää 3pv pidemmän kesäloman ensi kesänä. Rehellisesti voin myöntää, että välillä vitutti ihan kunnolla ja kyseenalaistin Suomeen paluun ja työnteon ihan kunnolla. Senkin ajan olisi voinut ehkä järkevämmin viettää. Toisaalta oli ihana nähdä työkavereita ja välillä oli oikein hauska meininki ja mukaviakin asiakkaita.

Mieluisa näky junan ikkunasta matkalla Savoon.

Muutaman päivän olin kotopuolessa Savossa vanhempien riesana ilona. Perinteisesti meillä ei viime vuosina ole paljon lahjoja jaeltu, sillä yhteiset lomamatkat ovat toimineet lahjana. Itse annoin Salzburg-tuliaisia lahjaksi ja sain Jaakko Selinin matkassa -kirjan, jossa on hänen hauskoja kokemuksiaan matkailuista viimeisten 30 vuoden ajalta. Mukavaa luettavaa. Heittäydyin nostalgiseksi ja kuuntelin junamatkalla Juice Leskistä, hänhän oli myös tamperelaistunut pohjoissavolainen, sillä "Juankoski here I come!" sopi tunnelmaan hyvin "Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut, taas  sinnepäin matkalla olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut". Pieksämäen asemalla odotellessa ei tosin soinut se kuuluisa blues.

Vaikkei lunta ollutkaan, oli mukava olla maalla. Oli omasta metsästä haettu joulukuusikin. Harmi vaan etten päässyt hakureissulle mukaan tänä vuonna. Lepäilyn ja oleilun lisäksi kävimme koko perheen ja parin tuttavan voimin Varkauden teatterissa katsomassa Kekkonen!-esityksen. Tykkäsin kovasti. Se oli hauska ja mielenkiintoinen, vaikka Kekkosen aika jäikin itseltä kokematta. Hienoa, että Suomessa on pieniä teattereita, jotka tekevät omia esityksiään. Muutaman ihmisen voimin oli saatu aikaan hieno esitys.

Muutaman päivän lomailun jälkeen oli aika palailla Tampereelle ja töiden äärelle. Kieltämättä huoneen ja keittiön jakamisen jälkeen oli mukava asustella omassa pikkuyksiössä ja omassa rauhassa. Kävinpä jopa ensimmäistä kertaa testaamassa taloyhtiömme saunan - enhän mä olekaan asunut taloss kuin vasta reilut kolme vuotta... Rehellisesti sanottuna ei haitannut ollenkaan olla töissä uudenvuodenaattoiltana kymmeneen ja mennä sitten uudenvuodenpäivänä taas aamulla takaisin. En olis jaksanut juhlia muutenkaan. Sitäpaitsi tällä sosiaalisella elämällä olisin saanu juhlia yksin muutenkin. Katselin TV:stä Ylvistä, vaikka oon ne jaksot nähnyt jo YouTubesta aikoja sitten, ilman mitään tekstejä tosin. Norjan osaamiseni on vielä hieman vajaavaista, joten ehkä parempi katsoa tekstitettynä kuitenkin.

Ennen Itävaltaan paluuta ehdin tehdä pikakeikan Jyväskylään, sillä näillä talvipakkasilla(anteeks mikä oli?) on parempi kun auto seisoo vanhempien luona tallissa kuin Tampereella kylmässä isossa hallissa. Ehkä ne pakkaset vielä tulee. Tehtiin siis puolimatkassa treffit ja autonluovutus. Kieltämättä ihan hilpeää. Ennen vuodenvaihdetta kävin käyttämässä liikuntaseteitä pois, ne kun vanhenivat 31.12. Kävin keilaamassa, sillä laskettelu vesisateessa ei innostanut. Ekana päivänä meni ihan kohtalaisesti pienen tauon jälkeen ja tulokset oli 135-157 välillä. Uudenvuodenaattona ei sitten mennytkään alkuun niin hyvin ja jopa 100 pistettä oli tiukassa. Viimeiseen sarjaan sisuunnuin ja kappas vain: sarja päättyi kolmeen peräkkäiseen kaatoon ja lopputulokseni 175! Ei lainkaan huonosti siis! Jos en ole väärässä, ennätykseni on 195, joten seuraava tavoite olisi rikkoa 200 pisteen raja. Ehkä sitten helmikuussa?

Sunnuntaina pakkasin perinteiseen tyyliini viime tingassa. Itseasiassa purin viimeiset tavarat pois rinkasta juuri ennen pakkaamista, mutta mitäs sitä turhia kiirehtimään. Onneksi ei ollut paljon pakattavaa, ne tavarat kun kuitenkin pitää kuukauden päästä raahata takaisin taas. Lentokentällä olikin hilpeää kun rinkka oli höyhenenkevyt(no okei ehkä 9kg) ja käsimatkatavaralaukku varmaan vähän enemmän. Onneksi sitä ei punnittu. Muistin miksen ole käyttänyt sitä pientä, mutta reppua paljon tilavampaa, pyörillä olevaa ja vedettävää laukkua sitten Maltan reissun 2v sitten: pyörät ovat kuluneet, joten laukkua vedettäessä kuuluu koko ajan karmea räminä ja mölinä.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, sillä halusin bongata harvinaisen koneen. Finnair vuokrasi Puolan LOTilta 787 Dreamlinerin pariksi viikoksi kun omat koneet ovat huollossa. Pitihän tämä harvinaisuus käydä katsomassa. Samalla todettakoon, että lentokentän Hilton kyljessä oleva näköalatasanne on varsin hyvä paikka bongailla koneita, mikäli moisesta harrastuksesta tykkää. Tuntui kotoisalta odotella lentoa Helsinki-Vantaalla. Oon aina tykännyt ko. lentokentästä. Nyt oli ainutlaatuinen kotoa lähdön, mutta silti kotiinpaluun tunne.

Vanhan vuoden muisteloita viime viikoilta

Nyt kun vuotta 2013 on jäljellä vajaa kymmenen minuuttia on hyvä muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Ja kahden viikon Suomi-lomakin alkaa kohta olla jo lopuillaan.

Ensimmäistä kertaa sitten vaihtovuoteni kävin Brasiliassa ja tajusin kuinka paljon maasta kuitenkin tykkään, kaikista vaikeuksista huolimatta. Toki toinen merkittävä seikka on toki Itävalta. Kuitenkin noin kolme ja puoli kuukautta eli lähes kolmasosa vuodesta kului siellä. Samoin kuin lukiovaihdossakin, myös yliopistovaihdossa oma aktiivisuus vaikuttaa paljon kavereiden saantiin ja siihen miten kivaa vaihdossa tulee olemaan. Ikäväkseni täytyy todeta etten ole ollut niin aktiivinen kuin olisin ehkä halunnut. Toisaalta taustalla kummittelee aiempien huonojen kokemusten ja koulukiusaamisen jälkeen se tunne, kun ei koe kuuluvansa joukkoon(kun esim. ne saapasmaalaiset puhuu vaan koko ajan omaa kieltään) jolloin ei edes huvita yrittää viettää niiden muiden kanssa aikaa. Toisaalta taas en ole juurikaan käynyt vaihtaribileissä koska useimmat viikonloput olen ollut joko ulkomailla ulkomailla(eli siis muualla kuin Itävallassa, heh heh) tai sitten Alpeille, kuten seuraavissa kuvissa St. Johann - Alpendorfissa ja Wagrainissa 14-15.12. Myönnän olevani hieman yliherkkä tuolle joukkoonkuulumattomuudelle. Jos koen, etten oikein kuulu joukkoon ja muilla tuntuu olevan hauskaa keskenäänkin ja minä jhään ulkopuoliseksi, häivyn hyvin äkkiä paikalta ja mieluummin sitten teen jotakin yksin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa pääasiassa huoneessa tietokoneella istumista.

Vuonna 2013 hain vaihtoon Salzburgiin, edistyin opinnoissani hyvin oikeastaan ensimmäistä kertaa yliopistourallani oikein kunnolla. Toki joitain kursseja jäi kesken ja joudun siitä kärsimään nyt kun suunnittelen mitä kursseja onnistuisin tulevana keväänä käymään ettei kaikki jäisi lukuvuodelle 2014-2015, jolloin pitäisi myös kandia kirjoitella. Kesällä tein töissä pelkkää yövuoroa ja se oli mukavaa ja ehkä teen niin ens kesänä myös. Tosin haave lyhyistä muutaman päivän reissuista viiden yön työputkien välissä ei oikein toteutunut. Tanskan AFS-reissut eli VSS heinäkuussa ja UdBz marraskuussa jäivät myös mieleen. Olen onnekas kun mulla on elämässäni niin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja Eurooppaa. Toivottavasti tavataan taas pian!

Tosiaan viimeinen viikonloppu Itävallassa ennen joululomaa Suomessa meni Alpendorfissa. Sinne on noin tunnin junamatka Salzburgista plus päälle noin 10 min matka skibussilla rinteille. Ostin lauantaina lipun 1,5 päiväksi eli lauantaina klo 12 eteenpäin ja sunnuntaina koko päivä. Sää oli melko suosiollinen, aurinkoista ja rinteet hyvässä kunnossa, mikäli poisluetaan noin +4c lämpötilan aiheuttama pieni sohjoutuminen aurinkoisimmissa kohdissa. Alpendorfin rinteet ovat useamman eri vuoren rinteillä, joten siksakia laskemalla pääsee myöskin viereiseen Wagrainin keskukseen, jonka rinteistä itseasiassa tykkäsin jopa enemmän. Jos jaksaa siksakata vielä pidemmälle ja käyttää laakson ylittävää gondolia, pääsee Flachauhun asti.

Ei voi olla mitään kivempaa kuin pilvetön taivas(ei noita paria pientä lasketa!) ja aurinko ja rinteet(ja se kylmä olut)! Elämä on kyllä välillä todella ihanaa. Tosin vastapainona sitä vitutusta ja pahaa mieltä on välillä ollut vaikka muille jakaa, valitettavasti. Tässä Suomessa ollessa on ollut aika paljon huonojakin hetkiä. Mutta...

Ajatuksia Suomi-loman jatkosta seuraavassa postauksessa. Hyvää uutta vuotta 2014!

Ajatuksia Suomesta 24h myöhemmin

Kello on kaksitoista illalla, mikä tarkoittaa että olen ollut rakkaan kotimaan kamaralla jo vuorokauden. Lennot menivät melko mukavasti. Salzburgin kenttä on pieni ja näppärä. Frankfurtissa oltiin yli puoli tuntia myöhässä ja lentohenkilökunta pahoitteli sitä SZG-FRA lennon aikana ainakin kolmesti "Täällä puhuu kapteeni, lennämme nyt... ja lämpötila Frankfurtissa... pahoittelen että olemme myöhässä" :D Lentokentällä tapasin yhden niin ikään Salzburgissa opiskelevan ruotsalaisen, joka oli ollut samalla lennolla.  Frankfurtissa jaksoin ihmetellä ja hämmästellä aina kun kuulin jonkun puhuvan suomea. Mikä on sinänsä melko outoa, koska oon kuitenkin ollut Itävallassa vain kolme kuukautta(versus Brasilian 10kk) ja oon viettänyt jonkun verran aikaa muiden suomalaisvaihtareiden kanssa eli suomea ollaan puhuttu.

Vaikka Frankfurt on iso kenttä, se on aina ollut yksi suosikeistani. Jos käy huono tuuri, voi joutua kävelemään pitkiäkin matkoja konetta vaihtaessa, mutta olen itse onnistunut tältä välttymään. (Äiti tosin on varmasti eri mieltä esim. Maltan reissusta...) Lisäksi isolla kentällä voi bongailla kaikenlaisia erikoisempia lentoyhtiöitä ja koneita, joita Suomessa ei näe. Ne tosin aiheuttavat myös jonkinmoista kaukokaipuuta.

Lennolla Frankfurtista Helsinkiin kuuntelin tämänpäiväisen talvipäivänseisauksen kunniaksi CMX:n samannimistä kappaletta. Vaikka lunta ei ollut ei sitten yhtään, tuntuivat sanat koskettavilta. "Lunta joka suuntaan, eikä tietä missään, minä olen palaamassa sinne mistä lähdin." Kone laskeutui ja oli hämmentävä olla tutulla Helsinki-Vantaalla taas. Sazlburgissa myöskin asuva Tiina oli samalla lennolla, muttei saatu vierekkäisiä paikkoja kun kone oli täynnä. Kentällä ehdittiin kuitenkin aikamme kummastelemaan kun kaikki puhuvat suomea ja ei voikaan suomeks enää kommentoida kanssaihmisten juttuja. "Siis kato nyt totakin muijaa, miks hitossa se möykkää tuossa. Ei herranjestas noita vaatteitakin" jne. Laukkukin tuli suht nopeasti. Ainoa haittapuoli oli se, että jouduin odottelemaan yli tunnin ennen kuin Tampereen bussi lähti.

Ulkona oli harmaata, tihkusateista ja ankeaa. Ei lumesta tietoakaan. On tämäkin joulu. Suomeen paluu tuntui oikeastaan kurjalta. Olen edelleen sitä mieltä, että tulen myöhemminkin asustelemaan jonkin aikaa ulkomailla ja tämä kotimainen sateenharmaus ei ainakaan poistanut sitä halua. Kotona Tampereella oli aamuneljältä. Olin henkisesti varautunut näkemään känniääliöitä matkalla bussiasemalta kotiin, mutta yllättäen vältyin siltä. Oli ihana astua taas omaan pikku kämppääni ja nukahtaa omaan leveään ja pehmeään sänkyyn. Sitä olikin ikävä, sillä Salzburgissa sänkyni on kapea ja patja sekä tyynyt jo aikansa eläneitä.

Tänään olen käynyt asioilla. Hain kirjastosta yhden tenttikirjan, vaihdoin Stockan Forexissa Puolan zlotyja ja Tanskan kruunuja euroiksi ja kävin työpaikalla pikaisesti moikkaamassa ihmisiä ja hakemassa työpaikan perinteisen joululahjakortin. Aiempina vuosina lahjakortilla on joko voinut ostaa jouluruokaa kaupasta TAI käydä syömässä ravintolassa, tänä vuonna sen sai käyttää vain jouluruokaostoksiin ja vika voimassaolopäivä on huomenna. Suuntasin siis ruuhkaiseen ostoshelvettiin, joka myös Prismana tunnetaan. Innostuin 30 euron lahjakortista niin, että lappasin ruokaa kärryyn oikein urakalla. Porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, graavilohta, naudan pihvi, hunajabroileria, kananmunia, piparkakkutaikinaa, joulutorttutaikinaa, ruisleipää ja mitä vielä! Ehkä yksinasuva sinkku noilla pärjää joululoman ajan. Toki ostoksiin meni reilusti yli 30 euroa(itseasiassa noin 80 euroa) mutta eipähän tartte käydä kaupassa loman aikana uudestaan.

Ajatukset on vähän sekavat. En voi sanoa, että Salzburgissa olisi tähän mennessä ollut mitenkään supermahtavaa koko aikaa, mutta vähemmän siellä oli masentunut fiilis kuin Suomessa. Toivon niin että täällä olis lunta ja olis enemmän talvifiilis. Ehkä se tästä. Toisaalta en kuitenkaan haluais asua Salzburgissa noin niiku pysyvästi.

 

Ajatuksia Suomesta

Mun on monta kertaa pitänyt kasailla Suomeen liittyviö ajatuksiani blogiin, mutta se on aina jäänyt. Nyt kun parin viikon Suomi-lomaan on enää muutama tunti, on hyvä pysähtyä miettimään kotimaata hieman. (Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen joskus keskiviikkona ja saatoin sen loppuun äsken Frankfurtin lentokentällä.)

Olin seitsemän vuotta sitten(!!!) vuoden Brasiliassa, joten en ole ensimmäistä kertaa pidempään poissa Suomesta. Itävalta on toki huomattavasti lähempänä, vanhempani kävivät täällä lokakuussa ja ikääkin on tullut lisää. Varsinaista koti-ikävää ei siis oikeastaan ole tullut. Enemmän kyseessä on kaipuu pieniä asioita kohtaan. Asuntolamme yhteiskeittiössä on mukava viettää silloin tällöin aikaa muiden asukkaiden kanssa, mutta siellä on usein hyvin täyttä ja kkeittiökaappia omistamattomana on rasittavaa raahata aina kaikki tarvikkeet kattiloista lautasiin ja öljyyn omasta huoneestani. Kaipaan siis omaa ahdasta ja säilytystilatonta keittiönurkkaustani Tampereen asunnossani. Jos tulee nälkä, voi kävellä noi kymmenen askelta "olohuoneesta" keittiöön ja laittaa ruokaa. Lisäksi jos iskee nälkä klo 2:30, voi ihan hyvin laitella jotakin pikkusyötävää.

Kuten sanoin, yhteiskeittiössä on mukavaa välillä ja torstaina sain vihdoin ja viimein myös oman lokeron keittiöstä joten ei tarvitse joka kerta kantaa tiskiainetta, kattilaa ja ruokia omasta huoneestaan keittiöön. Ikää puoli on se, että erimaalaiset ihmiset jumiutuvat helposti omiensa seuraan enkä jaksa olla keittiössä kovin kauaa jos ja kun kämppikseni ja hänen saapasmaalaiset kaverinsa puhuvat keskenään vain omaa kieltään.

Olen seuraillut satunnaisen säännöllisesti Suomen uutisia täällä ollessani. Monella tapaa olo on erilainen kuin Brasiliassa ollessani. Koska en asu perheessä, on vapaata melko paljon ja ei haittaa vaikka viettäisi laiskottelupäivän kotona. Yliopistolla on melko rentoa, mikä on toisaalta kiva vaihtelu Suomen pitkiin päiviin ja suuriin kurssimääriin, toisaalta mitäs olen ottanut niin paljon kursseja.

En varsinaisesti ikävoi Suomeen, vaan ajatus mahdollisesta tulevastakin oleskelusta ulkomailla tuntuu entistä mieluisammalta. En silti väitä myöskään Itävallan olevan mikään autuas onnela, mua on vain vituttanut paljon vähemmän Itävallassa kuin Suomessa.

Tähän asti pääsin eilen perjantaina 20.12 Frankfurtissa, mutta teksti jäi julkaisematta kun nettiyhteys pätki ja hidasteli. Päivitys ekasta vuorokaudesta Suomessa seuraa kohta.