Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste vanhemmat. Näytä kaikki tekstit

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Back in business, Portugali & Azorit

Edellisestä postauksesta on kulunut jo yli vuosi. Yliopistovaihto Itävallassa on taaksejäänyttä elämää, mutta blogin pitäminen kiinnostaisi edelleen. Siksi päätin kirjoittaa menneistä ja tulevista reissuistani. Tähän mennessä käytyjä maita on 45 ja ulkomaanmatkoja on viime vuosina kertynyt 4-8 vuodessa.

Opiskelun saralla kuuluu sen verran uusia tuulia, että sain kesäkuussa humanististen tieteiden kandidaatintutkinnon valmiiksi, pääaineenani saksan kääntäminen. Syksyllä aloitan journalistiikan maisteriopinnot, mutta tarkoitus olisi jatkaa myös käännöstieteen opiskelua. Toivoisin pääseväni vuoden päästä uudestaan vaihtoon jonnekin, hyviä suunnitelmia on jo olemassa. ;)

Lento lähti Helsingistä portilta 12 klo 6.10 ja klo 8.00 oltiin näin pitkällä.

Toukokuussa 2015 kävin vanhempieni kanssa Portugalissa. Olemme olleet yhdessä Madeiralla 2008 ja kunnon omatoimilomailijoina lentoreittimme kulki Brysselin ja Lissabonin kautta Funchaliin ja Lissabonin sekö Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin. Tuolloin meille jäi paluumatkalla useamman tunnin vaihtoaika Lissabonissa ja tarkoitus oli käydä pikaisesti kaupungilla, mutta huono sää esti suunnitelmat. Siitä lähtien ajatuksissa on ollut kaupunkiloma Lissabonissa. Viime talvena TAP Portugalilla oli edukkaita lentoja Lissaboniin, joten tartuimme toimeen. Samalla tuli ajatus vierailla Azoreilla.



Vaihtoehtoja tutkimalla havaitsimme, että Irlannin halpalentoihme Ryanair lentää Lissabonista São Miguelin saarelle Ponta Delgadaan. Saari oli aiemmilta matkoiltamme jo tuttu. Matkasuunnitelma muotoutui lopulta niin, että Lissabonille jäi aikaa kolme päivää ja São Miguelille toiset kolme päivää. Myös lentoaikataulut olivat sopivat. Lähtö Helsingistä aamukuudelta ja paluulento Lissabonista illalla klo 22, joten myös matkustuspäivinä jäi runsaasti aikaa kaupungilla kiertelyyn. Myös Lissabon - Ponta Delgada -lennot olivat aamumeno ja iltapaluu. Menomatka HEL-LIS ei mennyt aivan putkeen. Lento lähti noin 30 min myöhässä ja pääsimme peruuttamaan rullaustielle, kun kapteeni kuulutti, että teknisen vian vuoksi joudumme lentämään alemmalla lentopinnalla, minkä vuoksi koneeseen pitää tankata lisää polttoainetta. Rullasimme parkkiin terminaali 2:n edustalle. Loppujen lopuksi vian korjaamiseen ja muuhun säätöön meni aikaa noin kaksi tuntia, mutta kokenutta matkailijaa lähinnä hymyilytti. Onneksi ei ollut kiire.


Parin päivän Lissabonissa oleilun jälkeen oli aika suunnata Azoreille. Matkalla tuli iloittua sujuvasts portugalin taidostani, vaikka euroopanportugali brasilianportugalista eroaakin. Ensimmäisenä iltana Lissabonissa huomasin metroaseman näytöllä vain portugaliksi olleen tiedotteen seuraavan päivänä olevasta lakosta. Metroliikenne seisoi koko päivän työehtokiistojen takia. Ilman portugalin taitoa tieto olisi jäänyt saamatta.

Edellisestä vierailustani Azoreilla ehtikin vierähtää kuusi vuotta. Eräs kohde, johon halusin tutustua lähemmin, oli Monte Palace -niminen hotelli. Pääsiäisen aikaan 2009 hotelli oli aidattu ja sitä vartioivat vihaiset koirat, joten lähempi tutustuminen ei ollut mahdollista. Pari vuotta sitten aidat ja koirat kuitenkin vietiin pois. Kyseessä on hylätty luksushotelli hienolla paikalla vuoren huipulla. Hotellista on hienot näkymät Sete Cidadesin kaksoisjärville.

 
Hotelli on rakennettu 1980-luvun lopussa, jolloin Azoreilla ei paljon matkailijoita käynyt. Jostakin käsittämättömästä syystä viiden tähden hotelli rakennettiin ylös vuorelle kauas asutuksesta ja bussireiteistä. Kuinka ollakaan, hotelli ei menestynyt ja sulki ovensa vain vuoden toimittuaan. Samainen firma rakensi samoihin aikoihin toisen hienon hotellin Agua d'Alton kylään meren rannalle, myös melko kauas muusta asutuksesta. Bahia Palace -hotelli on edelleen toiminnassa ja sen vierestä löytyy mainio hiekkaranta. Hylätyt rakennukset ovat erittäin kiehtovia, joten oli itsestään selvää, että Monte Palaceen pitää tutustua lähemmin. Huipulla usein vallitseva sumu vielä lisäsi hotellin kummitusmaisuutta. Azoreilla on usein sateista ja sumuista eikä kesälläkään ole paljon hellettä.

Edellinen reissu Azoreille oli pakettimatka, johon oli hankittu lisäksi erilaisia retkiä. São Miguelin saaren kauneimmaksi mainittu Lagoa do Fogo eli Tulijärvi jäi kovan sumun takia näkemättä. Maisema on saanut perheessämme lisänimen "Gibraltar", johtuen vanhempieni 90-luvun alussa tekemästä laivamatkasta ja valokuvasta, jossa isäni näyttää takanaan olevaa sumua "jossain tuolla on Gibraltar". Samanlaisia sumumaisemia on vuosien saatossa kertynyt myös mm. Rio de Janeiron Kristus-patsaalta. Kyllä siellä sumun takana ihan oikeasti jotakin on, uskokaan nyt pois...

Tällä reissulla vuokrasimme päiväksi auton, jotta saime omaan tahtiin kierrellä saarta. Saaren luoteisosassa pysähdyimme pieneen kahvilaan, joka oli paikallisten suosiossa, mutta turisteja sinne tuskin eksyy. Cappucino maksoi euron ja oli tehty Nescafén valmisjauheesta. Vanhempi omistajarouva vahti samalla tyttärentytärtään ja myös pari kylänmiestä kävi välillä sisällä istumassa.
Viime kerralla uin Caldeira Velhan lähteessä, tällä kertaa tyydyin kastelemaan varpaani. Paikka oli muuttunut viime kerrasta. Puistoon on rakennettu parempi kävelytie, kunnon wc-tilat sekä pieni näyttely. Sisäänpääsy maksoi pari euroa, kun vuonna 2009 vierailu oli muistaakseni ilmainen.


Azoreilla sää saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti. Matkalla Lagoa do Fogolle oli sumuista ja hieman sateista, mutta ylhäällä paistoi aurinko ja minäkin pääsin viimein näkemään itse järven. Kirkkaansininen järvi oli juuri niin kaunis, mitä kerrotaan. São Miguelin saarella riittää nähtävää ja Fogo-järven rannalle olisi ollu mahdollista vaeltaa polkuja pitkin, mutta tällä kertaa se jäi väliin. Saarelta löytyy myös golfkenttä. Matkaa Manner-Portugaliin kertyy noin 1450 km eli saman verran kuin Helsingistä Wieniin. Turisteja oli kyllä, muttei läheskään niin paljon kuin Madeiralla saati Kanariansaarilla. Azorit koostuvat yhdeksästä saaresta, joista São Miguel on väkimäärältään suurin ja Ponta Delgada on itsehallinnollisen alueen pääkaupunki. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta, mutta se tuntuu kokoaan isommalta.
Seuraavalla Azoreiden reissulla olisi mukava tutustua muihinkin saariin. Suomesta Azoreille tekee pakettimatkoja ainakin Lomamatkat. Omatoimisesti saarille pääsee lentämään parhaiten Lissabonin kautta. SATA ja TAP lentävät Ponta Delgadan lisäksi mm. Terceiran saarelle. SATA Air Açores lentää myös Azorien sisäisiä reittejä eri saarten välillä.


torstai 9. tammikuuta 2014

Suomessa käymässä

Kun reilut kaksi viikkoa sitten palasin Suomeen, tuntui kuin en olisi ollut poissa ollutkaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kun viime sunnuntai-iltana tulin takaisin Itävaltaan, sama tunne iski uudestaan. Utuinen tunne siitä, kuinka loma Suomessa olikin vain unta ja olin ehkä poissa Itävallasta vain päivän tai pari. Tuntui kotoisalta, mutta hämmentävältä olla takaisin Salzburgissa.
Valkeaa joulua...
Suurin osa Suomi-lomasta kului töissä. Se ei ehkä ollut maailman paras ratkaisu, mutta huomenna palkkapäivänä hymyilyttää. Lisäksi saan viettää 3pv pidemmän kesäloman ensi kesänä. Rehellisesti voin myöntää, että välillä vitutti ihan kunnolla ja kyseenalaistin Suomeen paluun ja työnteon ihan kunnolla. Senkin ajan olisi voinut ehkä järkevämmin viettää. Toisaalta oli ihana nähdä työkavereita ja välillä oli oikein hauska meininki ja mukaviakin asiakkaita.
Mieluisa näky junan ikkunasta matkalla Savoon.
Muutaman päivän olin kotopuolessa Savossa vanhempien riesana ilona. Perinteisesti meillä ei viime vuosina ole paljon lahjoja jaeltu, sillä yhteiset lomamatkat ovat toimineet lahjana. Itse annoin Salzburg-tuliaisia lahjaksi ja sain Jaakko Selinin matkassa -kirjan, jossa on hänen hauskoja kokemuksiaan matkailuista viimeisten 30 vuoden ajalta. Mukavaa luettavaa. Heittäydyin nostalgiseksi ja kuuntelin junamatkalla Juice Leskistä, hänhän oli myös tamperelaistunut pohjoissavolainen, sillä "Juankoski here I come!" sopi tunnelmaan hyvin "Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut, taas  sinnepäin matkalla olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut". Pieksämäen asemalla odotellessa ei tosin soinut se kuuluisa blues.

Vaikkei lunta ollutkaan, oli mukava olla maalla. Oli omasta metsästä haettu joulukuusikin. Harmi vaan etten päässyt hakureissulle mukaan tänä vuonna. Lepäilyn ja oleilun lisäksi kävimme koko perheen ja parin tuttavan voimin Varkauden teatterissa katsomassa Kekkonen!-esityksen. Tykkäsin kovasti. Se oli hauska ja mielenkiintoinen, vaikka Kekkosen aika jäikin itseltä kokematta. Hienoa, että Suomessa on pieniä teattereita, jotka tekevät omia esityksiään. Muutaman ihmisen voimin oli saatu aikaan hieno esitys.
Muutaman päivän lomailun jälkeen oli aika palailla Tampereelle ja töiden äärelle. Kieltämättä huoneen ja keittiön jakamisen jälkeen oli mukava asustella omassa pikkuyksiössä ja omassa rauhassa. Kävinpä jopa ensimmäistä kertaa testaamassa taloyhtiömme saunan - enhän mä olekaan asunut taloss kuin vasta reilut kolme vuotta... Rehellisesti sanottuna ei haitannut ollenkaan olla töissä uudenvuodenaattoiltana kymmeneen ja mennä sitten uudenvuodenpäivänä taas aamulla takaisin. En olis jaksanut juhlia muutenkaan. Sitäpaitsi tällä sosiaalisella elämällä olisin saanu juhlia yksin muutenkin. Katselin TV:stä Ylvistä, vaikka oon ne jaksot nähnyt jo YouTubesta aikoja sitten, ilman mitään tekstejä tosin. Norjan osaamiseni on vielä hieman vajaavaista, joten ehkä parempi katsoa tekstitettynä kuitenkin.

Ennen Itävaltaan paluuta ehdin tehdä pikakeikan Jyväskylään, sillä näillä talvipakkasilla(anteeks mikä oli?) on parempi kun auto seisoo vanhempien luona tallissa kuin Tampereella kylmässä isossa hallissa. Ehkä ne pakkaset vielä tulee. Tehtiin siis puolimatkassa treffit ja autonluovutus. Kieltämättä ihan hilpeää. Ennen vuodenvaihdetta kävin käyttämässä liikuntaseteitä pois, ne kun vanhenivat 31.12. Kävin keilaamassa, sillä laskettelu vesisateessa ei innostanut. Ekana päivänä meni ihan kohtalaisesti pienen tauon jälkeen ja tulokset oli 135-157 välillä. Uudenvuodenaattona ei sitten mennytkään alkuun niin hyvin ja jopa 100 pistettä oli tiukassa. Viimeiseen sarjaan sisuunnuin ja kappas vain: sarja päättyi kolmeen peräkkäiseen kaatoon ja lopputulokseni 175! Ei lainkaan huonosti siis! Jos en ole väärässä, ennätykseni on 195, joten seuraava tavoite olisi rikkoa 200 pisteen raja. Ehkä sitten helmikuussa?

Sunnuntaina pakkasin perinteiseen tyyliini viime tingassa. Itseasiassa purin viimeiset tavarat pois rinkasta juuri ennen pakkaamista, mutta mitäs sitä turhia kiirehtimään. Onneksi ei ollut paljon pakattavaa, ne tavarat kun kuitenkin pitää kuukauden päästä raahata takaisin taas. Lentokentällä olikin hilpeää kun rinkka oli höyhenenkevyt(no okei ehkä 9kg) ja käsimatkatavaralaukku varmaan vähän enemmän. Onneksi sitä ei punnittu. Muistin miksen ole käyttänyt sitä pientä, mutta reppua paljon tilavampaa, pyörillä olevaa ja vedettävää laukkua sitten Maltan reissun 2v sitten: pyörät ovat kuluneet, joten laukkua vedettäessä kuuluu koko ajan karmea räminä ja mölinä.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, sillä halusin bongata harvinaisen koneen. Finnair vuokrasi Puolan LOTilta 787 Dreamlinerin pariksi viikoksi kun omat koneet ovat huollossa. Pitihän tämä harvinaisuus käydä katsomassa. Samalla todettakoon, että lentokentän Hilton kyljessä oleva näköalatasanne on varsin hyvä paikka bongailla koneita, mikäli moisesta harrastuksesta tykkää. Tuntui kotoisalta odotella lentoa Helsinki-Vantaalla. Oon aina tykännyt ko. lentokentästä. Nyt oli ainutlaatuinen kotoa lähdön, mutta silti kotiinpaluun tunne.


sunnuntai 20. lokakuuta 2013

Vanhemmat käymässä

Nää on vissiin niitä kuuluisia alppilehmiä, joiden alppimaidosta tehdään suklaata!
Kuten jo aiemmin mainitsin, vanhempani tulivat käymään Itävallassa. Tämä on sitten pitkä postaus ja sisältää paljon kuvia. Teitä on varoitettu.
Sieltä ne tulee!
Perjantaina 11.10 menin hermostuneena heitä lentokentälle vastaan. Tunnelma oli jännittynyt lähinnä siksi, etten ole koskaan aiemmin ollut missään lentokentällä vastassa ketään. Vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa yli kuukauteen sen sijaan ei jännittänyt niin paljon, sillä olen kuitenkin ollut 10kk Brasiliassa ja Tampereeltakaan ei tule kotopuolessa käytyä joka kuukausi. Kone laskeutui ja kyttäsin lentokentän kattoterassilta milloin iskä ja äiskä tulisivat ulos koneesta. Pian olikin onnellisen jälleenäkemisen aika tuloaulassa. Mukana saapui myös rakas lumilautani, mikä olikin varsin loistavasti ajoitettu. Perjantai oli nimittäin syksyn ensimmäinen päivä, jolloin satoi edes vähän lunta, ei aivan keskustassa tosin, mutta kauempana kukkuloilla.

Loma-asunnon parvekkeelta
Lauantaina haimme autovuokraamosta auton ja ajoimme Radstadtiin, pieneen kaupunkiin noin tunnin matkan päähän Salzburgista. Loma-asunto oli melko pieni, mutta mukava ja näköalat myöskin hienot. Salzburgissa ei juurikaan vuoria näe, paria Uniparkin pihalta näkyvää vuorta lukuunottamatta. Ei tarvitse ajaa kovin pitkälle etelään kun pääsee jo kunnolla Alpeille ja huikeita vuorimaisemia on tien molemmin puolin. Lisäksi vasta satanut lumi värjäsi huiput kauniin valkoisiksi. Asunto sijaitsi pienessä lomaklubissa, jonka huoneistot olivat kahdessa vierekkäisessä parikerroksisessa talossa rinteessä. Keskuksen omistaja kehui ja ihmetteli kuinka puhun niin hyvää ja aksentitonta saksaa. En ruvennut selittämään asuvani nyt Salzburgissa, vaan totesin vain opiskelleeni kieltä kymmenen vuotta koulussa/yliopistossa. Myöhemmin teimme myöskin kierroksen lähellä sijaitsevaan Bischofshofeniin ja tarkemmin sanottuna kylän kuuluisaan mäkihyppyareenaan. Paikka on tunnettu Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailustaan, joka järjestetään loppiaisena. Tsekkiläinen kaverini Vladka hankki tällä viikolla meille kahdelle liput tulevaan kisaan. Myös näin lokakuussa tarjoutui mahdollisuus mäkihypyn katseluun aitiopaikalta, sillä Bissenin pienemmässä mäessä järjestettiin 10-15-vuotiaiden hyppykisat, Austria Cup. Eipä tarvitse Itävallan paljoa murehtia mäkihypyn tulevaisuudesta, niin paljon lupaavia nuoria hyppääjiä näimme.
Bischofshofenin alastulorinne
Vanhempien kanssa lomailu sai minut miettimään asioita hiukan syvällisemmin. Oli hieman kummallista olla heitä vastassa lentokentällä, vieraassa maassa, mutta kuitenkin kotikaupungissani. Toisaalta oli kummallista olla Alpeilla perhelomalla ja palata välillä pariksi päiväksi Salzburgiin luennoille. Vanhempien kanssa matkustaminen ylipäätään on mukavaa, vaikka tälläkin kertaa sukset menivät muutamaan kertaan ristiin eikä riidoilta vältytty. Ikävä kyllä.
Laaksossa ruska, vuorilla lunta

Meidän perheemme on ehkä siitä kummallinen, että ulkomaanmatkoja olemme tehneet yhdesse enemmän vasta täytettyäni 18 vuotta. Ala- ja yläasteikäisenä suurin osa perhelomista suuntautui Vuokatin Katinkultaan tai sitten Kuusamoon tai Lappiin. Ruotsinlaivalla kävimme lapsuudessani hyvin usein. Muistan erään kerran jonkun todenneen kuinka hienoa on, että täysi-ikäiset lapset haluavat reissata vanhempiensa kanssa. Toki reissu tulee halvemmaksi kun ei välttämättä tarvitse itse maksaa lentoja ja syöminen ravintolassakin menee useammin vanhempien piikkiin. Mielestäni on hienoa, että vanhempani tykkäävät kaupunkilomailusta kuten minäkin, joten moni Euroopan suurkaupunki on tullut heidän kanssaan nähtyä. Ehkä vanhempien kanssa lomailuun liittyy jotenkin pelko aikuiseksi kasvamisesta, tarve olla päästämättä vielä irti. Olla vielä se vanhempien pikkumussukka. En tiedä. Joka tapauksessa on mukava olla reissussa vanhempien kanssa. Toki itsenäisesti matkaaminen on kivaa myös. Ehkä vanhempien kanssa matkustamiseen liittyy nykyään sekin, että töiden ja muun takia ei tule käytyä kotona niin usein ja yleensä vain pari päivää kerrallaan. Kesällä kun tein yövuoroa ja oli pitkät vapaat, olin useamman päivän kerrallaan vanhempien luona Savossa. Ulkomaanmatka taas kestää useimmiten kuitenkin noin viikon, jolloin koko perheen yhteistä aikaa on enemmän.



Voisi ehkä sanoa, että sunnuntai oli viikon kohokohta. Lähdimme jo aamulla ajamaan kohti Kaprunia ja Kitzsteinhornia. Kyseessä on 3200m korkea vuori, Salzburgin osavaltion korkein. Lisäksi ylhällä jäätiköllä sijaitsee laskettelukeskus, joka on lähes koko vuoden auki. Ylös pääsee myös ilman laskuvarusteita, sillä reilun 3000m korkeudessa sijaitsee ravintola ja näköalatasanne. Itse kuitenkin halusin päästä kokeilemaan lumilautailua. 13.10 on uusi ennätykseni, mitä tulee laskukauden avauksen ajankohtaan. Pari vuotta sitten Rukalla olin rinteessä 18.10. On kuitenkin aivan eri asia laskea Rukalla pienessä vesisateessa yhtä lyhyehköä rinnettä kun maassa ei muuten ole lunta lainkaan, kuin Alppien jäätiköllä lähes 3000m korkeudessa viittä eri rinnettä, joista lyhinkin taisi olla 800m pitkä, auringon paistaessa parin asteen pakkasessa pilvettömältä taivaalta. Lienee tarpeetonta sanoa, että Alpit ja lumilautailu on hieno yhdistelmä. Loppujenlopuksi en ollut montaa tuntia rinteessä sillä puolen vuoden tauon takia jalat kramppailivat ja lisäksi huipulla oli tuulista. Rinteeseen on kuitenkin palattava niin pian kuin vain mahdollista. Toistaiseksi on ollut niin lämmintä, että vain ylhäällä jäätiköillä sijaitsevat laskettelukeskukset ovat auki, muut avannevat rinteitä marraskuun loppupuolella, kelistä riippuen. Salzburgia lähellä on pari pienempää keskusta ja isompaan Flachauhun pääsee mm. ilmaisella bussilla joulukuusta alkaen. Hurraa!

Vanhempieni kanssa kävimme myös Zell am Seessä, joka sijaitsee Kaprunin naapurissa. Hyvin kaunis pieni paikka. Ja vihreät niityt loivat hauskan kontrastin lumihuippuisiin vuoriin. Palasin tosiaan pariksi päiväksi Salzburgiin opiskelemaan ja sitten keskiviikkoiltana takaisin Radstadtiin. Torstaina ohjelmassa oli retki läheiselle Rossbrand-vuorelle, jonka huipulla noin 1800 metrin korkeudessa sijaitsee tunnelmallinen Radstädter Hütte -ravintola. Huipulta näkee moneen suuntaan ja kauas. Kuulemma yli sata eri huippua on nähtävissä. Aluksi oli hieman sumuista, mutta onneksi sumu hälveni. Söimme ulkona ja auringonpaisteesta ja talon räystäältä tippuvista vesipisaroista olisi helposti voinut kuvitella, että nyt on maaliskuu ja keväthanget. Uskomatonta! Vielä maanantaina Salzburgissa tuuli ja satoi niin, että lehdet tippuivat ja oli kunnon syksy. Tällä viikolla on muutenkin ollut yli 15c lämmintä ja jopa t-paidassa on pärjännyt päiväsaikaan. Suomalaiseen ilmastoon tottunut mieleni on tästä kovin hämillään. Yksi vuodenaika kerrallaan kiitos ja mielellään pidempään kuin kolme päivää! Torstaina juuri muuta ei ohjelmaan mahtunutkaan, vaikka matka Hüttelle ei ollut pitkä. Autolla pääsee lähes ylös asti, vain viimeiset noin 700m pitää kävellä, mutta maisemat ovat huikeita, joten se ei haittaa.

Radstädter Hütten parkkipaikan pikkumökki


Perjantaina teimme päiväretken Saksan puolelle ja vierailimme Kehlsteinhausissa eli Kotkanpesässä. Paikka oli valtion lahja 50 vuotta täyttäneelle führer Hitlerille. Hän itse ei paikassa montaa kertaa käynyt ja kyseessä ei siis ole mikään loma-asunto tms. vaan paikka, jossa hän tapasi diplomaatteja. Talo sijaitsee korkealla vuoren kielekkeellä. Aivan loppumatka kuljetaan tunnelissa ja sieltä sitten 100 m hissillä ylös taloon. Parkkipaikalle voi joko patikoida alhaalta laaksosta noin 3 tuntia tai tulla bussilla, joka maksaa edestakas noin 16e. Koska paikka sijaitsee niin korkealla ja jo nyt siellä oli paljon lunta, on talo avoinna noin toukokuusta lokakuuhun. Mielenkiintoisen paikasta tekee maisemien lisäksi se, että Hitler oli tunnetusti korkeanpaikankammoinen. Järkevä ajatus siis rakennuttaa hänelle talo ylös vuorelle.

Ehdottoman sopiva paikka korkeanpaikankammoiselle!
Lauantaina kävimme vielä Oberndorfissa, joka sijaitsee hieman Salzburgista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kylä aivan Saksan rajalla. Rajajoen yli menee kaunis silta, jota pitkin rajan voi ylittää. Näin Schengen-aikakaudella ainoat merkit maan vaihtumisesta ovat sillan päässä oleva EU:n sinikeltainen kyltti "Bundesrepublik Deutschland", joka kertoo Saksaan saapumisesta ja keskellä siltaa oleva pieni "Ö - D"-kyltti. Oberndorf on kaunis pieni kaupunki, joka on tunnettu erään joululaulun synnyinpaikkana. Vuonna 1818 paikallisessa kirkossa esitettiin ensimmäistä kertaa kappale "Jouluyö, Juhlayö". Kyseinen kirkko ei ole enää olemassa, mutta sen paikalle on rakennettu pieni muistokappeli. Kaunis paikka.


Iltapäivästä suuntasimme Salzburgin lähellä sijaitsevalle Gaisbergille. Vuorelta on komeat näkymät kaupunkiin ja se on suosittu vapaa-ajanviettokohde. Sinne pääsee kesäkaudella(noin vappu-lokakuun loppu) bussilla, mutt myös vaeltaen tai pyörällä, mikä näkyi sinne johtavalla tiellä. Huipulla on pari ravintolaa ja paljon nurmialuetta, jossa voi oleskella. Ja maisemat ovat hienot! Vielä tänään sunnuntaina kävimme Hohensalzburgin linnoituksessa ja Mirabellin puutarhassa ennen kuin oli aika sanoa heippa, jouluna nähdään sitten taas.