Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.

Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.

Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.

Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

Kuvia viimeisiltä päiviltä Alppimaassa

Jo kuusi päivää Suomessa. Tähän on mahtunut muutama työvuoro ja pari "vähän sinnepäin" mennyttä tenttiä. Ehkä tää tästä. On ollut ihan mukava palata esim. töihin ja nähdä työkavereita taas, mutta onhan se toisaalta ihana vaan olla ja käydä viikonloppuisin Alpeilla laskemassa. Oheen hieman kuvia Zell am Seestä ja Saalbachista, sieltä ihanilta Alpeilta.

Pientä stressiä opiskelujen jatkamiseen toki liittyy, sillä kaikki kurssit, mitä en nyt keväällä saa suoritettua, tulee väistämättä ens vuonna sitten eteen ja silloin olis se kandikin ja sitä taas en halua lykätä enää yhtään. Ehkä tää kuitenkin tästä. Mulla on tässä kuussa sen verran työvuoroja, että rahaa tulee oikein mukavasti just Sveitsin reissun aikana.

Mulla on toisaalta sellainen fiilis, että olis ihana asua uudestaankin jossain Alppien lähellä, mutta en toisaalta haluais lähteä uudestaan Itävaltaan vaihtoon, kun muitakin kiinnostavia maita löytyy. Mullahan on tosiaan se Erasmus-vaihto vielä käyttämättä ja taannoin jopa kuulin huhuja, että Erasmus-vaihtoon vois ehkä olla mahdollista lähtee kahdestikin, kunhan yhteensä vaihtokuukaudet ei ylitä 12kk rajaa. Mutta toisaalta ei mulla palkkatyön aiheuttamista takaisinmaksuista huolimatta ikuisesti opintotukikuukaudet riitä ja oikeesti joskus olis kiva sen kandin lisäksi saada se maisterinkin tutkinto kasaan - ennen kuin ikää on 35v tms.

 Zell am Seessä oli sopivasti vanhanaikaiset rekikilpailut, joissa osallistujat ajoivat vanhoja rekiä ja pukeutuivat vanhoihin asusteisiin. En ehtinyt seuraamaan kovin pitkään kun olin tietenkin rinteessä, mutta hauskalta se näytti.

Saalbachissa Sonnenalm-nimisessä pienessä rinneravintolassa. Gulassikeittoa, Almdudler-limsaa ja kaakao kermavaahdolla. Unohtamatta auringonpaistetta ja ihania lumihuippuisia Alppeja. <3 Reissun ainoa pieni huono puoli oli se, että sain kivan pienen rakon oikeaan kantapäähäni ja tottakai se aina laskiessa vihloi ikävästi ja välillä laskeminen oli sellasta perkeeleen huutamista, mutta onneks se siitä helpotti. Tottakai myös useampi laskupäivä putkeen alkaa hapottaa jaloissa. Etenkin kun fiksuna ihmisenä en venytellyt iltaisin tarpeeksi huolellisesti.

Schmittenhöheltä katsottuna Kitzsteinhorn oli aika jylhän näköinen aurinkoisena päivänä. Etenkin kun pilvet oli sopivan matalalla.

Salzburgissa oli viimeiset päivät ihanan keväistä ja aurinkoista sekä lämmintä. Hauskinta oli Mirabellin puutarhassa tuollainen "suljettu talviajaksi"-kyltti. Lunta ei näy missään ja tuo on jään ja liukkauden takia suljettu tuo alue. Ihan vähän vaan nauratti.

Istun lentokentällä ja mietin

Zell am Seessä ja Saalbachissa oli kivaa. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sopivasti leveetä ja loivaa, mutta myös jyrkempää. Sääkin oli suosiollinen. Ainoa miinuspuoli on Zell am Seen sunnuntai, kun uudet turistit(lauantai on yleinen vaihtopäivä eli entiset kotiin, uudet tilalle) oli ekaa päivää rinteessä ja hisseihin oli jonoa ja rinteessä sai väistellä miten sattuu laskevia venäläisiä ja muita. Meinas mennä hermot, varsinki ku vasta huollettu lauta luisti aika upeesti, sitä ei hetkessä pysäytetä. Kaikkiaan voin kyllä suositella molempia paikkoja lomailuun, vaikka Saalbachin legendaarisen Hinterhagalmin terassilla kuulinkin suomalaisten ja ruotsalaisten puhuvan jääkiekosta, perkeleen turistit!

Keskiviikkona kävin ilmoittamassa maistraattiin, että muutan pois Itävallasta ja torstaina suljin pankkitilini. Jotenkin niin pysyvää ja virallista. Koearvosanoja ja kurssituloksiakin on jo tullut PlusOnlinen rekisteriin. Täällä siis näkyy erikseen kokeesta saatu arvosana ja sitten kurssiarvosana, koska voihan olla, että kokeesta tuli vaikka 2, mutta kurssiarvosana nouseekin 1:een muiden suoritusten takia. Portugalin molemmista kuirsseista tuli siis 1, kroaatista 3 ja enkunkielisestä Itävalta-kurssista, josta odotin että läpi kyl menee, mutta rimaa hipoen ja jos menee superhyvin niin 3 tulee. Mitä vielä!! Siitä tuli ykkönen eli paras arvosana!! Aivan mahtavaa, myös siksi, että se kurssisuoritus sinetöi sen, että saan Salzburgista tarpeeksi opintopisteitä. Apurahan rajana kun on 15op/lukukausi ja ilman tuota kurssia mulla oli kasassa 14,5op. Hehe. Myös saksankielisestä Itävalta-kurssista tuli ykkönen, mitä vähän odotinkin kun keskiarvo oli lähempänä 1 kuin 2. Erittäin hyvin siis.

Suomeen on kiva päästä siksi, että saa asua taas omassa kämpässä, omassa rauhassa ja pääsee jatkamaan opintoja ja tienaamaan rahaa Apsille, koska rahaa on täällä kulunut aika paljon. Toisaalya olis ihana jäädä, koska Suomessa en voi asua tunnin matkan päässä Alpeilta enkä pääse joka viikonloppu laskemaan. Onhan siinä Sappee lähellä, mutta lähiaikoina on sen verran reippaasti työvuoroja, ettei oo mahiksia mennä laskemaan. Enkä oikeastaan tiedä haluanko, koska pienet eteläsuomalaiset rinteet voi vituttaa Alppien jälkeen.

Kuvia tähän postaukseen ei valitettavasti tule kun blogger ja läppäri eivät suostuneet yhteistyöhön. Yritän kuitenkin viikonloppuna vielä kirjoitella ja laitella kuvia viimeisten päivien meiningeistä.

Hei hei Salzburg ja Itävalta, toivottavasti nähdään pian taas! Ja moi Suomi, täältä mä tulen taas!

6 päivää... (oli kun aloitin tämän kirjoittamisen, huoh...)

Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.

Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.

Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.

Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.

Viimeistä viedään!

Tenteistä siis kyse. Viime viikolla oli jo kroatian, portugalin ja Itävalta-kurssin kokeet. Tällä viikolla sitten ne loput. Rikossosiologian kurssin kokeeseen olisi pitänyt lukea noin 300 sivua haastavaa asiatekstiä. Ottaen huomioon kuinka luennoilla opettaja piti pelkkää monologia, jonka seuraaminen oli vaikeaa, hylkäsin suosiolla haaveet läpipääsystä. Ei se mitään, mutta kun EU-kurssin koe tiistaina oli vaikea, enkä ollut lukenut tarpeeksi huolella niin olen vakuuttunut ettei sekään mennyt läpi. Haastetta toi se, että luennot olivat saksaksi ja sanmoin luentokalvot, mutta kokeessa sai vastata englanniksikin ja en osaa kirjoittaa akateemista saksaa. Toki tietenkin kokeeseen olisi pitänyt lukea enemmän ja luinkin englanniksi lisää EU-asiaa. Osin toisaalta kyse oli siitäkin, että saan Suomessa jo suoritettua hirveän määrän kursseja, joten en jaksanut panostaa täällä siihen, että saisin miljoona opintopistettä, jos kerran helpommallakin pääsee.

'Tiistaina oli myös Global Problems -kurssin koe. Koe oli vaikea, vaikka olin kuunnellut luennoilla ja luin oikeasti huolella luentokalvot ja omat muistiinpanoni läpi. Vitutti sekin, kun oltiin kahden muun suomalaisen kanssa AINOAT, jotka eivät a) googlettaneet kännykällä vastauksia, b) pitäneet luentomuistiinpanoja sylissä piilossa ja c) keskustelleet vierustovereiden kanssa tyyliin "mitä sä vastasit tohon 3b:ehen. Tuskin siitä hyvää arvosanaa tulee, mutta jos se ei mee läpi niin tasan laitan kiukkuista viestiä proffille, että mä sentään en luntannut tentissä, päästäkää mut läpi.

Tänään on vielä englanninkielisen Itävallan ja Keski-Euroopan kulttuuri&historia -kurssin koe. Oon kyllä lukenut, mutta osa luennoista ja luennoitsijoista oli sen verran käsittämättömiä, että tiedä sitten mitä tentistä tulee. Toivottavasti menis läpi kuitenkin. Läpipääsyä stressaan siksi, etten tajunnut ottaa enempää helppoja kursseja. Mulla on jo kasassa 14,5 ECTS portugalin, kroatian ja Österreich-kurssin ansiosta, mutta vielä pitäis saada vähän lisää pisteitä. Apurahan raja kun on 15 ECTS...

Niin ne muut kurssit. Kroatian kurssin koe meni hieman heikommin mitä odotin, toisaalta vikan luennon jälkeen drinkeillä opiskelukavereiden kanssa tultiin siihen tulokseen, että opettaja arvosteli kokeen tosi tiukasti. Pienistäkin aksenttivirheistä lähti helposti pisteitä, vaikka kyseessä oli alkeiskurssi. Noh, kolmonen on ihan havä kuitenkin. Täällä arvosana-asteikko menee just päinvastoin kuin Suomessa. Vitonen on hylätty ja ykkönen erinomainen/kiitettävä. Portugalin kurssin kokeesta ajattelin, ettei se kovin hyvin mennyt, varsinkin kun näin millaisia megaesseitä moni muu vikaan tehtävään väänsi, mutta opettaja kehui mua kuitenkin. Suullinen koe oli eilen ja puhuin sitten yli puoli tuntia Suomesta ja esittelin karttoja ja kuvia yms. Eloide ylisti kuinka puhun niin ihailtavan sujuvasti kieltä ja tein vain pari pientä sanavirhettä! Ottaen huomioon, että kyseessä on brasilialainen proffa ja mun Brasseissa asumisestani on kuitenkin melkein 7 vuotta, olin tyytyväinen. Varsinkin kun kuulin, että saan kurssiarvosanaksi ykkösen, kuten myös kuulemma siitä joulukuisesta elokuvakurssista! Hurraa! Ei vituta niin paljon, että sosiologian ja politiikan kurssit ei mee läpi. Österreich-kurssista odotan kans ykköstä, sillä lopputentistä tuli ykkönen ja 1/4 arvosanan verran vaikuttavista kotiaineista on keskiarvo about 1,25.

Super jee jee! Kuva lokakuisista Spar S-budget -bileistä. Suomessa ei varmaan ikinä onnistuis jotkut K-kaupan sponssaamat Pirkka-bileet, joissa olis joku Plussapallo jakamassa Pirkka-sipsejä yms. :DDD

Kaffee Alchemie on tosi ihana paikka, aika pieni, mutta kiva. :) Tuli vahvasti mieleen eräs Kuopion suosikkikahviloistani eli Anttilan vieressä torin laidalla sijaitseva Kahvila Kaneli.

Viime viikolla parina päivänä Uniparkin tietokoneluokassa oli nelijalkainen karvaturri opiskelemassa. Musta on hassua kuinka täällä saa ottaa koiran mukaan esim. ostoskeskukseen. Yliopiston ovessa tosin taitaa olla lappu, jossa kielletään koirien tuominen sisälle...

Tentin jälkeen on vielä viimeinen Stammtisch-ilta Augustinerbräun panimoravintolassa ja sieltä suuntaan junalla Zell am Seehen muutamaksi päiväksi Alppilomailemaan. Ensi viikon perjantaina klo 18:35 onkin sitten aika suunnata "lopullisesti" takaisin Suomeen. Aika on kyllä mennyt todella nopeasti, ei voi muuta sanoa.

Lisää lumista alamäkiurheilua

Lauantaina 11.1 oli luvassa todella aikainen herätys ja lähtö kohti Kulmia. Koska junamatka kestää noin kolme tuntia ja halusimme olla hyvissä ajoin paikalla, lähdimme Vladkan kanssa Salzburgista klo 07:12 junalla. Konnarikin kommentoi junalipun "Salzburg - Bad Mitterndorf" nähtyään, että "Hee, mäkihyppyä!". Oli kieltämättä hauskaa. Tunnelmaa hieman latisti Vladkan suosikin Thomas Morgensternin edellisen päivän vakava kaatuminen. Huolestuttavaa kun sattuu jotakin vakavaa mäessä ja kurjaa kun juuri siellä, minne olimme menossa.

Junassa kiertävä (alkoholi)myyntikärry itävaltalaiseen tapaan!

Junamatka sujui leppoisasti ja Salzkammergutin maisemat olivat kauniita. Näin kuuluisan Hallstattinkin järven toiselta puolen, mutta ei taida valitettavasti aika riittää siellä käyntiin enää. Asemalta oli ilmainen bussikuljetus lentomäkipaikalle. Tunnelma oli itävaltalaiseen tapaan katossa jo hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Nappasin mukaani Stiegl-lipun ja Volksbankin sinisen lipun, jonka toisella puolella oli Itävallan lippu ja painetut mäkihyppääjien nimmarit.

Perinteinen naapurikateus iski siinä vaiheessa, kun näin jollain ison Ruotsin lipun. Se oli perkele isompi ku mun Suomen lippuni! Hehe. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, toisessa poskessa on Suomen lippu, toisessa Itävallan. Pari vanhaa setää kyseli multa kaikkea ihan innoissaan ja tarjoilivat taskumatista viinaryyppyjäkin lämmikkeeksi.

Taitolentoesitys kilpailua odotellessa.

Toivoin salaa, että kuka tahansa muu kuin itävaltalainen voittais ja toiveisiini vastattiin. Olin älyttömän iloinen Noriaki Kasain voitosta. Voitto oli samalla historiallinen, sillä Kasailla on ikää 41v ja 7kk eli hän on vanhin maailmancup-osakilpailun voittaja ja voitto oli myöskin hänen ensimmäisensä sitten helmikuun 2004 eli melkein 10 vuoteen. Maikkarin Katsomosta löytyy hauska pätkä hypystä, näkyy tosin vain Suomessa. Pätkässä muiden maiden valmentajat tuulettavat voittoa ja lisäksi mm. Schlieri ja liuta muita nuorempia hyppääjiä ottaa hatun/kypärän päästään jakumartaa Kasaille. Slovenian Peter Prevc on syntynyt syyskuussa 1992 ja Gregor Schlierenzauer 7.1.1990. Noriaki Kasai taas osallistui ensimmäistä kertaa Bischofshofenin mäkikisaan 6.1.1990 ja voitti ensimmäisen maailmancuposakilpailunsa maaliskuussa 1992 Tsekin Harrachovissa. Toisin sanoen Kasai kilpaili jo silloin kun Kulmin lauantaikisassa toiseksi ja kolmanneksi tulleet eivät olleet edes vielä syntyneet! Aika huikeeta sanoisin.

Joillakin katsojilla oli hiukan erikoisempia kisa-asusteita yllään, mutta mikäs siinä, ihan mukava piristyshän ne on.

Paluumatka ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin menomatka. Yli kaks tuntia kestävä junamatka Attnang-Puchheimiin tuntui ikuisuudelta kun samassa vaunussa olevat känniääliöt möykkäsivät ja töristivät torviaan. Ei siinä kuitenkaan kaikki, samaiset sankarit panivat muutamaan kertaan tupakaksi vaunun sisällä ja ajattelivat että ikkunan avaaminen(noissa lähijunissa on sellaiset ylhäältä puoleenväliin avattavissa olevat) auttaisi jotenkin. No ei auttanut ja me istuimme Vladkan kanssa vielä mukavasti sen verran lähellä, että ikkunasta SATOI VETTÄ SISÄÄN VAUNUUN! Siinä vaiheessa teki mieli mennä tinttaamaan idiootteja turpaan, mutta onneksi väsytti ja oli kuulokkeet mukana niin sai kuunneltua musiikkia. Matka InterCityllä Attnangista Salzburgiin sujuikin paljon mukavammin ja ennen kaikkea hiljaisemmin. Vladka suunnitteli jo tulevansa Suomeen ensi keväänä katsomaan mäkihyppyä Lahteen. Olispa kyllä tosi hauskaa, jos suunnitelma saadaan toteutettua. :)

Hypätään mäkeen!

Kuten jo aiemmin kerroin, olin loppiaisena Bischofshofenissa, tuttavallisemmin Bissenissä, katsomassa Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailua. Tunnelma oli katossa, etenkin kun Suomen Anssi Koivuranta meni voittamaan edellisen kilpailun Innsbruckissa. Hankin Suomesta sinivalkoiset kasvomaalit ja tein kannatuslakanankin.

Kuka ei kuulu joukkoon... :D

Bissellä Bissenissä, heh heh...

Jo Salzburgin juna-asemalla huomasi, että moni muukin suuntasi mäkihyppyä katsomaan. Matkustimme Einfach-Raus-lipulla, joka maksaa 35e ja on voimassa yhden päivän. Sillä voi matkustaa 2-5 henkilöä, joten säästöä tuli normilippuihin verrattuna jonkin verran. Ainoa rajoitus on se, että lippu käy vain lähijunissa eli S-bahneissa ja R- ja REX-junissa, mutta se ei haitannut. Kuulin Vladkalta, Katjalta ja Marielta hieman kuittailua sinivalkoisista poskimaalauksistani, he kun kaikki kannattivat Itävaltaa ja poskissa oli punavalkoisen koristukset. Ei se haitannut. Bissenin keskusta on meko pieni ja tuntui kuin kaupungin asukasmäärä olisi vähintäänkin triplaantunut kisojen ajaksi. Keskustan pääkadulla oli kaikenlaista myyntikojua ja lavalla soi keskieurooppalainen humppa.

Jamaika - tuo mäkihypyn suurvalta

Itse hyppyrimäki ei ole kovin kaukana, joten sinne pääsee melko helposti kävellen, ylämäkeä tosin. Kävin katsomassa paikkaa jo lokakuussa, kun vanhempani olivat täällä käymässä. Olimme hankkineet liput parhaaseen seisomakatsomoon eli A-sektorille hintaan 30e/kpl. Ajatus oli, että kun kerrankin ollaan katsomassa niin ollaan sitten hyvillä paikoilla. Saimme melko hyävt paikat hieman ylempää, joten näimme kisan mainiosti. Jossakin vaiheessa porukkaa kertyi enemmän. Rinteessä sijaisevan a-sektori on rajattu puisilla aidoilla ja tottakai ihmisiä tuli seisomaan siihen rinteeseen juuri meidän eteemme, joten kannustuslakanani jäi peittoon. Perkeleen perkele. Jupisin ja murisin kyllä hieman.

Stadionilla oli erilaista ohjelmaa ennen kilpailun alkua. Juontaja kävi haastettelemassa joitakin ihmisiä, kaiuttimista soi musiikki ja muuta. Paras hetki oli pieni kilpailu, jossa kaksi valittua naista yritti tunnistaa eri maiden kansallishymnejä. Itselleni tuli yllätyksenä, että myös Kreikka on joskus osallistunut mäkihyppykisoihin. Toinen kansallishymni oli USAn, mutta kolmas olikin sitten kovin tuttu ja rakas Paciuksen sävellys. Huidoin innoissani Suomen lipun kanssa ja möykkäsin sanoja mukana. Mikähän siinä on, että urheilukisoissa noi kansallislaulut menee aina sellaiselta sävelkorkeudelta, että laulaminen on joko mörisemistä tai kimitystä? No, kyseessä oli kuulemma Viron kansallislaulu, mutta kilpailijat eivät sitä tunnistaneet. Itse kiirehdin selittämään vierustovereilleni melodian olevan sama kuin Suomen Maamme-laulussa. Kappaletta ei ehditty kuulla niin pitkälle, että olisi voinut sanoa kumpi se todellisuudessa oli. Eronahan on se, jos joku ei siis tiedä, että virolaiset eivät kertaa kertosäettä lainkaan. Suomen lippuja onnistuin bongaamaan ainakin viisi, joten en onneksi ollut ainoa suomalainen katsomossa! Paikallaan seisoskelu, vaikkakin lämpimästi pukeutuneena, aiheutti inhaa tunnottomuutta varpaissa ja paleluakin. Onneksi se hellitti heti kun pääsi kävelemään asemaa kohti. Pitkä päivä ulkona ja kotona uni maittoi.

Olen viimeksi ollut paikan päällä mäkihyppyä katsomassa Puijolla ehkä vuonna 2008? Kyseessä oli karsinta ja harjoitukset, joita äidin kanssa ohimennen seurasimme vähän aikaa. Varsinaista kisaa olen käynyt katsomassa keväällä 1998 eli onhan siitä jo aikaa. Huono puoli kisan seuraamisessa paikan päällä on näkyvyys. Etuoikealta ja miljoonan liehuvan Itävallan lipun takaa ei oikein näe kuinka pitkälle hyppääjä lentää. Lisäksi täytyy myöntää, että hirveä meteli pisti ärsyttämään välillä, varsinkin kun kontrasti Itävallan ja muunmaalaisten hyppääjien välillä oli niin suuri. Aina kun vuorossa oli itävaltalainen, stadion mylvi ja kun joku muu, oli melkein hipihiljaista. Ei siinä paljon innostanut Suomen lippua heilutella. Lisäksi en ole itse koskaan erityisemmin Itävallan hyppääjissä pitänyt, poislukien Puijon harjoituksissa bongattu iloisesti hymyilevä Andi Kofler, joten ei kauheasti innostanut kannustaa punavalkoisia. Toisin kuin matkaseuralaiseni. Suomalaisten menestys ei kummoista ollut, mutta kannustin heitä siitä huolimatta. Iloitsin myös Japanin Noriaki Kasain hyvistä suorituksista. Salaa toivoin, että kisan voittaisi ihan kuka tahansa muu kuin itävaltalainen, ihan vaan siksi, että mua suorastaan ärsyttää niiden ylivoimaisuus. Toisaalta olin kuitenkin iloinen, että voittaja oli ns. pystymetsästä tullut Thomas Diethart eikä esim. Schlierenzauer tai Morgenstern. Oli kuitenkin hienoa olla paikalla katsomassa kisaa ja kuinka yleisö eli mukana. Samoin lopuksi nähty ilotulitus oli hieno, etenkin ottaen huomioon etten uutenavuotena juurikaan raketteja nähnyt.

Rautatieasemalla bongasin muutaman ihmisen, joilla oli iso Suomen lippu ja vaihdoimme siinä muutaman sanan kun eräs vanhempi mies tuli ja totesi innoissaan "Hei! Suomalaisia!". Hän oli ollut Suomen päävalmentajan vieraana ja nimellisesti osa Suomen huoltojoukkuetta. Ehdimme jutella pitkän tovin kaikenlaista ja hän toivotteli hyvää jatkoa opintojen parissa. Olipas mukava oikeasti nähdä suomalaisiakin tuolla. Junamatkalla ei pystynyt nukkumaan kun liian monta kaljaa nauttineet itävaltalaiset töristivät torviaan. Stadionilla siis jaettiin ilmaiseksi ihmisille kovaäänisiä torvia, joilla sai hyppääjiä kannustaa. Torvien törinä raikui junassa koko tunnin matkan Salzburgiin. Hauska hetki tosin hitaassa, joka asemalla pysähtyneessä junassa koitti kun kuljetta kuulutti "Seuraavaksi Salzburg Hbf, pääteasema" ja torvet alkoivat soida kuin voittajaa juhlistaen. Vihdoinkin takaisin kotona!

Lauantaina olikin vuoro suunnistaa naapuriosavaltion Steiermarkin rajalle Bad Mitterndorf/Tauplitziin katsomaan Kulmin lentomäkikisaa.

Arkista menoa ja meininkiä

Välillä elämässä tapahtuu sellaisia pieniä asioita, joista olis hauska kirjoittaa blogiin, mutta ne tuppaa aina silti unohtumaan. Perjantaina kävin vapaapäivän kunniaksi ihmettelemässä lentokentän lähellä olevaa Design Outletcenteriä, jossa myydään paljon vaatteita ja kenkiä ja muuta normihintoja halvemmalla. Ainoa ostokseni oli annos aasialaista nuudelikana-wokkia.

Bussissa muistin kuinka toissa sunnuntaina Tikkurilan asemalta Helsinki-Vantaalle mennessä en mahtunut ekaan bussiin vaan piti odottaa seuraavaa ja mun edelläni oli ainakin 20 ihmistä vielä jonossa ja pysäkille jäi ainakin toiset 20. En oo ikinä nähny niin täysiä lentokenttäbusseja Suomessa. Venäjää kuului jonkin verran, mutta oli siellä suomalaisiakin. Oli melko hämmentävä kokemus. Ärsytti kun jotkut eivät tajunneet mennä taaksepäin vaan jäivät siihen melko eteen nyhjöttämään, kyllä siellä takana olis ollut tilaa vielä.

Elämä rullailee pikkuhiljaa eteenpäin. Alkaa jo olla vähän paineita noista lopputenteistä kun esim. rikossosiologiasta pitäis lukea tolkuton määrä saksankielistä, puuduttavaa tekstiä. Toisaalta ei se haittaa vaikkei kurssi menisikään läpi, kunhan muista kursseista saa ne opintopisteet.

Se, mitä tavallaan jo odotan ja toivon Suomeen paluusta, on oma koti. Vaikkakin ajatus rahavaikeuksista eli korkeasta vuokrasta opintotuen suhteen ärsyttää. Täällä vuokrani on 260e/kk ja Suomessa 535e/kk. Eli käteen opintotuesta jopa jääkin jotain täällä. Olis kiva kun Suomessakin olisi hieman halvempi kämppä niin rahaa jäisi säästöön enemmän ja sitten vois mm. matkustella enemmän. Ikävä ongelma vain on se, etten lämpene soluasumiselle huonojen kokemusten takia ja kaveripiiristäkään ei kämppisehdokkaita oikein löydy. Toisaalta viihdyn kohtalaisesti nykyisessä kämpässäni, vaikka se onkin hintaansa nähden suht pieni. Oon myös TOASin jonossa pariin läheiseen opiskelija-asuntolaan, joissa olis halvempia ja isompia yksiöitä. Toivottavasti tärppäis pian.

Täällä mulla ei hirveästi ole intoa viettää aikaa yhteiskeittiössä. Laitan ruuan ja syön ja häivyn. Varsinkin kun taas kerran saapasmaalaiset puhui mun kanssa samassa pöydässä pelkästään italiaa. Yks niistä sentään totes jossain vaiheessa et "sori". Keskustelu jatkui saksaksi noin minuutin, kunnes taas vaihtui omaan kieleen. Sitten toisena päivänä menin istumaan samaan pöytään ja muutkin tuli siihen, mutta sitten kun tuli yksi uusi tyyppi, hän menikin viereiseen pöytään ja kohta muut perässä ja mä en tietenkään siihen toiseen pöytään enää mahtunut. Että ole siinä sitten sosiaalinen ja vietä kivaa aikaa yhteiskeittiössä. Paskan marjat! Toisaalta ahdistaa mielettömän paljon olla tämmönen epäsosiaalinen torvelo, jolla ei juurikaan kavereita ole täällä. Harmittaa kun kaikilla muilla on kursseilla hengailuseuraa ja naapureinakin kivoja tyyppejä. Toisaalta taas tänään kun vaan menin samaan pöytään ja aloin small talkaileen miten päivä meni, niin kyllä mä vastauksia kuitenkin sain. :) Mutta ei sitä kuitenkaan joka päivä jaksa väenväkisin kysellä kuulumisia ja yrittää jutella jos selkeestikään toisia ei tunnu kiinnostavan.

Kyllä me kämppiksen kanssa jonkun verran jutellaan, mutta suurin osa luennoista on ihan eri aikaan eli ollaan kotonakin eri aikaan ja illalla taas kummallakin on opiskelujuttuja ja muuta tekemistä. Jotenkin tuntuu, että kotona olis pakko olla sosiaalinen ja jutella koko ajan jotain, mutta ei vaan jaksa. Eikä jaksa yrittää kun tuntuu, ettei ole mitään mahdollisuuksia päästä mukaan siihen porukkaan. Ollaan me muutamaan kertaan kämppiksen kanssa tosin juteltu tuntitolkulla kaikenlaisista asioista, mutta välillä taas on todella hiljaista. Ehkei kumpikaan vaan yritä tarpeeks? Jos on jotain, mikä mua on aina ärsyttänyt todella paljon, niin se on se, kuinka ihmiset vaihdossa ollessaan hengaa niin paljon omanmaalaistensa kanssa. Kyllähän mäkin olen muiden suomalaisten kanssa viettänyt aikaa, muttei me koko ajan hengailla suomea puhuen.

Viime viikon maanantaina olin tsekkiläisen Vladkan(oik.), hänen siskonsa Katjan ja kaverinsa Marien kanssa Bischofshofenissa katsomassa Keski-Euroopan mäkiviikkoa. Siitä lisää myöhemmin. Samoin nyt viikonloppuna kävin Vladkan kanssa Kulmissa lentomäen kisaa katsomassa ja eilen sunnuntaina kävin Alpendorfissa/Wagrainissa/Flachaussa lautalemassa. Meidän piti ensin mennä asuntolan porukan kanssa, mutta sit aamulla tuli viesti että reissu peruttu. Olin jo herännyt klo 7 ja ehtinyt pukea kun luin viestin, joten ajattelin että lähden sitten yksin rinteeseen. Kannatti kyllä. Vaikka oli aamupäivästä vähän sumuista ja Wagrainin puolella ei yhden rinteen puolivälissä nähnyt kahta metriä eteenpäin. Huipulla oli aurinkoista ja ihanaa ja pilvetkin häipyivät puolenpäivän jälkeen. Vietin enemmän aikaa Flachaun puolella, sillä en ole siellä aiemmin laskenut. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sinne pitää mennä jossain vaiheessa uudestaan.

("Aurinko paistaa aina Alpeilla[...] ja jossei paistaisikaan alhaalla kylissä, paistaa pilvien päällä vuorten sylissä!" kuten tiedätte-kyllä-kuka 80-luvulla lauloi)

Ensi viikonlopuksi keksin taas itselleni tekemistä, sillä oikeasti koko viikonloppu Salzburgissa ei innostanut. Ei ole tekemistä ja en halua istua kotona aikaa tuhlaten. easyJet lentää Salzburgista suoraan Berliiniin ja sain lennot 60 eurolla! Berliini on tuttu kaupunki jo, mutta tykkään siitä sen verran paljon, että mukava päästä sinne taas uudestaan. Edellisestä kerrasta onkin jo melkein 3,5 vuotta. Bonuksena vielä sekin, että easyJet lentää Itä-Berliinin puolelle Schönefeldin lentokentälle, jolla en olekaan aiemmin käynyt. Kyseinen lentokenttä suljetaan sitten kun uusi Berlin-Brandenburg valmistuu siihen kiitotien toiselle puolen. Jos ne nyt ikinä valmistuu kun se piti avata jo pari vuotta sitten, mutta sitten tulikin kaikenlaisia ongelmia ja viimeisimmän tiedon mukaan _ehkä_ 2016. Haha. :D Toisaalta harmittaa kun olisin voinut tutustua Itävaltaankin laajemmin ja paremmin, mutta haluan myös nähdä paljon muuta. Olishan tässä lähialueillakin kyllä kaikkea nähtävää. Jostain syystä olen viimeisen viikon aikana alkanut pitämään Salzburgista entistä enemmän, ehkä se johtuu siitä kun aika alkaa olemaan kohta jo vähissä.