Kuvia viimeisiltä päiviltä Alppimaassa

Jo kuusi päivää Suomessa. Tähän on mahtunut muutama työvuoro ja pari "vähän sinnepäin" mennyttä tenttiä. Ehkä tää tästä. On ollut ihan mukava palata esim. töihin ja nähdä työkavereita taas, mutta onhan se toisaalta ihana vaan olla ja käydä viikonloppuisin Alpeilla laskemassa. Oheen hieman kuvia Zell am Seestä ja Saalbachista, sieltä ihanilta Alpeilta.

Pientä stressiä opiskelujen jatkamiseen toki liittyy, sillä kaikki kurssit, mitä en nyt keväällä saa suoritettua, tulee väistämättä ens vuonna sitten eteen ja silloin olis se kandikin ja sitä taas en halua lykätä enää yhtään. Ehkä tää kuitenkin tästä. Mulla on tässä kuussa sen verran työvuoroja, että rahaa tulee oikein mukavasti just Sveitsin reissun aikana.

Mulla on toisaalta sellainen fiilis, että olis ihana asua uudestaankin jossain Alppien lähellä, mutta en toisaalta haluais lähteä uudestaan Itävaltaan vaihtoon, kun muitakin kiinnostavia maita löytyy. Mullahan on tosiaan se Erasmus-vaihto vielä käyttämättä ja taannoin jopa kuulin huhuja, että Erasmus-vaihtoon vois ehkä olla mahdollista lähtee kahdestikin, kunhan yhteensä vaihtokuukaudet ei ylitä 12kk rajaa. Mutta toisaalta ei mulla palkkatyön aiheuttamista takaisinmaksuista huolimatta ikuisesti opintotukikuukaudet riitä ja oikeesti joskus olis kiva sen kandin lisäksi saada se maisterinkin tutkinto kasaan - ennen kuin ikää on 35v tms.

 Zell am Seessä oli sopivasti vanhanaikaiset rekikilpailut, joissa osallistujat ajoivat vanhoja rekiä ja pukeutuivat vanhoihin asusteisiin. En ehtinyt seuraamaan kovin pitkään kun olin tietenkin rinteessä, mutta hauskalta se näytti.

Saalbachissa Sonnenalm-nimisessä pienessä rinneravintolassa. Gulassikeittoa, Almdudler-limsaa ja kaakao kermavaahdolla. Unohtamatta auringonpaistetta ja ihania lumihuippuisia Alppeja. <3 Reissun ainoa pieni huono puoli oli se, että sain kivan pienen rakon oikeaan kantapäähäni ja tottakai se aina laskiessa vihloi ikävästi ja välillä laskeminen oli sellasta perkeeleen huutamista, mutta onneks se siitä helpotti. Tottakai myös useampi laskupäivä putkeen alkaa hapottaa jaloissa. Etenkin kun fiksuna ihmisenä en venytellyt iltaisin tarpeeksi huolellisesti.

Schmittenhöheltä katsottuna Kitzsteinhorn oli aika jylhän näköinen aurinkoisena päivänä. Etenkin kun pilvet oli sopivan matalalla.

Salzburgissa oli viimeiset päivät ihanan keväistä ja aurinkoista sekä lämmintä. Hauskinta oli Mirabellin puutarhassa tuollainen "suljettu talviajaksi"-kyltti. Lunta ei näy missään ja tuo on jään ja liukkauden takia suljettu tuo alue. Ihan vähän vaan nauratti.

Ruokaa ja rinne-elämää viikonlopun ratoksi

Yksi käymistäni kursseista on saksankielinen, vaihtareille suunnattu Österreichische Kultur und Sprache I -kurssi, josta saa 4 ECTS. Kurssin opettaja järjesti vapaaehtoisen lisätunnin viime perjantaille. Jos oli paikalla, sai läsnäolomerkinnän, mutta poissaoloa ei laskettu poissaoloksi, koska kyseessä oli kuitenkin normaaliajan ulkopuolella järjestetty tunti. Kävimme Salzburgin keskustassa Getreidegassella sijaitsevassa Wilder Mann -ravintolassa syömässä itävaltalaisia herkkuja. Itävallassa syödään tunnetusti todella paljon erilaisia liharuokia ja makeita jälkiruokia, mikä sitten näkyy monen vyötäröllä myös. :D Ajatuksena ruokatapaamisella oli päästä kokeilemaan erilaisia kenties vieraampiakin itävaltalaisruokia. Meitä oli 15 ja tilasimme kymmenen annosta noin kuutta erilaista pääruokaa ja sitten muutaman jälkiruuan siihen päälle. Näin jokainen sai kokeilla vähän kaikkea, muttei kuitenkaan tullut kovin paha ähky, kuten yksittäisestä annoksesta helposti tulisi.

 

Oma annokseni Bauernschmaus koostui knöödelistä, hapankaalista, kastikkeesta sekä porsaanpihvistä ja isosta kinkkupalasta. Rasvaista ja tuhtia tavaraa. Maistoin möys Backhendliä eli kanaa, Käsespätzleä eli juusto"pastaa" ja Salzburger Beuscherlia, joka tehdään vasikan sydämestä yms. sisälmyksistä. Jälkiruokina maistelimme Mohr im Hemdiä(kuvassa). Nimi on kuulemma hieman kyseenalainen, kuten Suomessa vanhat neekerinsuukot, sillä Mohr on vanha saksankielinen sana mustaihoiselle ja Hemd puolestaan tarkoittaa (valkoista) paitaa. Vapaasti suomennettuna kyseessä on siis "neekeri valkopaidassa". Nimen muuttamisesta suklaakakuksi tms. on käyty paljon keskusteluja. Muita maistelemiamme herkkuja olivat Topfenstrudel eli rahkapiirakka, Eispalatschinken eli vaniljajäätelöllä täytetty lettu sekä Kaiserschmarrn eli "sekasotkupannukakku".

Viikonloppuna oli hieman flunssainen, kuulemani mukaan moni muukin meidän asuntolassamme oli hieman kipeä, joten liekö se sieltä tarttunut. Tosin Berliinin reissun lapasettomuus saattaa myös olla taudin alkulähteenä. Lauantaina kävin kuitenkin Flachaussa laskemassa, sillä sinne pääsee Mirabellplatzilta ilmaisella bussilla. Ainoa huono puoli matkassa oli jatkuvasti puhunut turistiopas, joka auttoi lippujen ostamisessa ja kertoili rinteistä yms. Ihan mukava juttu heille, jotka eivät ole aiemmin rinteessä olleet tai muuten vaan turisteille, mutta itseäni se hieman ärsytti. Mukava tyyppi kuitenkin.

Sää oli huonoin tähän mennessä. Lunta tuli ja koska lämpötila oli hieman pakkasen puolella, suolsivat lumitykit joka rinteessä uutta lunta armottomalla tahdilla. Se ei ainakaan parantanut näkyvyyttä. Lisäksi lumisade ja tykitys tekivät rinteistä pahimmillaan sellaista epätasaista kumpareikkoa, että sitä luuli eksyneensä olympialaisten freestylerinteeseen. Ei kiva, varsinkin kun laudalla kumpareet tuntuvat vaikeammilta hallita kuin suksilla.

Puolenpäivän jälkeen sää alkoi kuitenkin kirkastumaan ja aurinko ja sininen taivaskin pilkahtelivat vähän esiin. Rinteiden kumpaireikoille sekään ei mitään mahtanut. Viimeksi kun kävin Flachaussa pari viikkoa sitten, oli Hermann Maierin maailmancup-rinne osin suljettu, sillä naisten pujottelucupin kisaan oli vain pari päivää aikaa. Nyt voin sanoa laskeneeni kyseisen pujottelurinteen, tosin ilman niitä keppejä. Aika hauskaa.

Edelleen täytyy sanoa, että musta on ihanaa kun täällä on rinteet niin lähellä. Tai no, tunnin matkan päässä, mutta kuitenkin. Alpit vieläpä. Kyllähän Tampereeltakin tunnissa ajaa Sappeelle ja ihan lähellä on Mustavuori ja Hervannan rinteet, mutta valitettavasti Suomessa ei ole Alppeja tai muita korkeita vuoria. Tätä tulee kovasti ikävä Suomessa, sen voin jo sanoa nyt. Tokihan sitä voi aina lähteä vaikkapa Leville tai Rukalle, mutta matkaa kuitenkin on satoja kilometrejä eli ihan päiväreissu ei onnistu.

Rinteiden ala-aseman Intersportissa oli myynnissä Icepeakin laskuhousuja. Pitäisi ostaa uudet ehkä lähiaikoina. Bongasin myös nuo ylläolevat sieltä. Valkoiset housut sinisellä raidalla ja infolapussa kuva Leijonista ja Ahosen Jannesta. Harmi vaan ku oli vain liian isoja kokoja ja noissa ei oo ilmastointitaskuja, mitkä on ehdottomat mun mielestäni laskuhousuissa. Pihalla myös "tapasin" Hermann Maierin, joka on siis yksi Itävallan kaikkien aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä.

Tykkään tosi paljon Flachausta ja samoin viereisestä Wagrainista ja myös Alpendorfin "takarinteistä". Tänne olis mukava tulla uudestaan esim. ens talvena vähäks aikaa laskemaan. Suunnitelinkin jo vähän jotain sellaista, mutta pitää nyt kattoa jahka pääsee Suomeen ja rahaa tienaamaan sinne Apsille.

Lisää lumista alamäkiurheilua

Lauantaina 11.1 oli luvassa todella aikainen herätys ja lähtö kohti Kulmia. Koska junamatka kestää noin kolme tuntia ja halusimme olla hyvissä ajoin paikalla, lähdimme Vladkan kanssa Salzburgista klo 07:12 junalla. Konnarikin kommentoi junalipun "Salzburg - Bad Mitterndorf" nähtyään, että "Hee, mäkihyppyä!". Oli kieltämättä hauskaa. Tunnelmaa hieman latisti Vladkan suosikin Thomas Morgensternin edellisen päivän vakava kaatuminen. Huolestuttavaa kun sattuu jotakin vakavaa mäessä ja kurjaa kun juuri siellä, minne olimme menossa.

Junassa kiertävä (alkoholi)myyntikärry itävaltalaiseen tapaan!

Junamatka sujui leppoisasti ja Salzkammergutin maisemat olivat kauniita. Näin kuuluisan Hallstattinkin järven toiselta puolen, mutta ei taida valitettavasti aika riittää siellä käyntiin enää. Asemalta oli ilmainen bussikuljetus lentomäkipaikalle. Tunnelma oli itävaltalaiseen tapaan katossa jo hyvissä ajoin ennen kisan alkua. Nappasin mukaani Stiegl-lipun ja Volksbankin sinisen lipun, jonka toisella puolella oli Itävallan lippu ja painetut mäkihyppääjien nimmarit.

Perinteinen naapurikateus iski siinä vaiheessa, kun näin jollain ison Ruotsin lipun. Se oli perkele isompi ku mun Suomen lippuni! Hehe. Kuten ylläolevasta kuvasta näkyy, toisessa poskessa on Suomen lippu, toisessa Itävallan. Pari vanhaa setää kyseli multa kaikkea ihan innoissaan ja tarjoilivat taskumatista viinaryyppyjäkin lämmikkeeksi.

Taitolentoesitys kilpailua odotellessa.

Toivoin salaa, että kuka tahansa muu kuin itävaltalainen voittais ja toiveisiini vastattiin. Olin älyttömän iloinen Noriaki Kasain voitosta. Voitto oli samalla historiallinen, sillä Kasailla on ikää 41v ja 7kk eli hän on vanhin maailmancup-osakilpailun voittaja ja voitto oli myöskin hänen ensimmäisensä sitten helmikuun 2004 eli melkein 10 vuoteen. Maikkarin Katsomosta löytyy hauska pätkä hypystä, näkyy tosin vain Suomessa. Pätkässä muiden maiden valmentajat tuulettavat voittoa ja lisäksi mm. Schlieri ja liuta muita nuorempia hyppääjiä ottaa hatun/kypärän päästään jakumartaa Kasaille. Slovenian Peter Prevc on syntynyt syyskuussa 1992 ja Gregor Schlierenzauer 7.1.1990. Noriaki Kasai taas osallistui ensimmäistä kertaa Bischofshofenin mäkikisaan 6.1.1990 ja voitti ensimmäisen maailmancuposakilpailunsa maaliskuussa 1992 Tsekin Harrachovissa. Toisin sanoen Kasai kilpaili jo silloin kun Kulmin lauantaikisassa toiseksi ja kolmanneksi tulleet eivät olleet edes vielä syntyneet! Aika huikeeta sanoisin.

Joillakin katsojilla oli hiukan erikoisempia kisa-asusteita yllään, mutta mikäs siinä, ihan mukava piristyshän ne on.

Paluumatka ei mennyt ihan niin sujuvasti kuin menomatka. Yli kaks tuntia kestävä junamatka Attnang-Puchheimiin tuntui ikuisuudelta kun samassa vaunussa olevat känniääliöt möykkäsivät ja töristivät torviaan. Ei siinä kuitenkaan kaikki, samaiset sankarit panivat muutamaan kertaan tupakaksi vaunun sisällä ja ajattelivat että ikkunan avaaminen(noissa lähijunissa on sellaiset ylhäältä puoleenväliin avattavissa olevat) auttaisi jotenkin. No ei auttanut ja me istuimme Vladkan kanssa vielä mukavasti sen verran lähellä, että ikkunasta SATOI VETTÄ SISÄÄN VAUNUUN! Siinä vaiheessa teki mieli mennä tinttaamaan idiootteja turpaan, mutta onneksi väsytti ja oli kuulokkeet mukana niin sai kuunneltua musiikkia. Matka InterCityllä Attnangista Salzburgiin sujuikin paljon mukavammin ja ennen kaikkea hiljaisemmin. Vladka suunnitteli jo tulevansa Suomeen ensi keväänä katsomaan mäkihyppyä Lahteen. Olispa kyllä tosi hauskaa, jos suunnitelma saadaan toteutettua. :)

Kitzsteinhornilla lumilautailemassa

Aika lentää melko vauhdikkaasti vaikka samalla tuntuu että mitään en oo saanu aikaan. Kuun vaihteessa yliopistolla oli portugalin kurssi, joka liittyi tulevaan filmifestariin. Tehtiin pieni lyhytelokuva. Mut voi bongata taustalta pelaamasta futista, olen se punapaitainen.
http://youtu.be/bcKXcFAphPU

Kurssin aikana saimme nauttia hauskoista brasilialaisista vieraista, mukana oli mm. Rafael, joka tunnetaan myös nimellä Rafucko. Hän on tehnyt kriittisiä videoita Brasilian viime kevään tapahtumista. Kaikkiaan meitä oli noin 20 hengen porukka ja vajaa kaksiviikkoinen oli todella hauskaa aikaa. Lopuksi oli siis brasilialaiset filmifestarit Salzburgissa. En ehtinyt itse katsomaan kaikkia näytettyjä elokuvia, mutta pidin niistä jotka näin. Amazônia eterna kertoo Amazonasin alueesta ja kuinka yritykset voivat ympäristöystävällisesti toimia siellä ja olla hyvissä väleissä paikallisväestön kanssa. O som ao redor on Brasilian tämän vuoden Oscar-ehdokas. Elokuva oli hieman erikoinen, mutta tykkäsin kyllä. Ehdoton suosikkini oli Xingu, joka kertoo Villas Bôasin veljeksistä ja heidän työstään Brasilian alkuperäisväestön kanssa. Suosittelen lämpimästi katsomaan ko. elokuvan.

Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi ja lyhytelokuvan kuvausten edistyttyä niin mallikkaasti, että sunnuntai olikin vapaapäivä, suuntasin Kitzsteinhornille. Meinasin ensin mennä johonkin lähempään keskukseen sillä 30.11 oli monessa paikkaa kauden avaus, mutta totesin mieluummin laskevani 15 rinnettä jäätiköllä, kuin kolmea jossain muualla. Ja jaksan edelleen hehkuttaa ja ihailla noita maisemia ja kaikkea. Miten mä tuun selviin kun meen takas Suomeen ja rinteet on paljon pienempiä ku täällä?!

 Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja ylhäällä jäätiköllä yli 2400 metrin korkeudessa oli pakkasta sopivasti. Ainoa haittapuoli tuolla laskemisessa on pitkähkö matka Salzburgiin. Junalla Zell am Seehen vajaa 2h ja sitten noin 25min bussilla Kapruniin.

Iltapäivästä aurinko laski vuorten taakse(ja teletapit menivät nukkumaan, heh heh) ja lumi näytti ihanan siniseltä. Lumilautailu ja Alpit on vaan niin parasta, ei voi sanoa muuta. <3 Loppuun vielä bonuksena hauska kuva. Laskin tuonne alimmalle väliasemalle ja pyysin yhtä isommassa porukassa ollutta jätkää ottamaan musta kuvan. No, sen muutama kaveri kysyi saako he tulla mun kanssa kuvaan. Mikä jottei! Mulla ei siis ole hajuakaan ketä noi tyypit on, mistä ne on, mitkä niiden nimet on tai miks toi yks pussaa mun kypärää, mutta tulipahan hauska kuva! :D

Vaeltamassa Hohe Tauernilla

Pahoittelut pienestä tauosta. Olen reissaillut ja lisäksi ollut vaan yksinkertaisesti hieman laiska.

Isänpäiväviikonloppuna oli paljon kaikenlaista. Perjantai-iltana vietimme Suomi-iltaa muiden täällä olevien suomalaisten kanssa.Kokkailtiin suomalaista ruokaa eli siis pottumuusia, lihapullia ja mustikkapiirakkaa. Ai että oli hyvää. Suuren suosion saavuttivat myös Köpiksen lentokentältä ostamani dumlet ja mariannet.

Lauantaiaamuna oli melko aikainen herätys ja klo 9 olin jo bussissa matkalla kohti Hohe Tauernin kansallispuistoa, joka sijaitsee aivan Salzburgin osavaltion länsirajalla, melkein Tirolissa. Tutuistuimme ensin kansallispuiston infokeskukseen ja näyttelyihin. Näyttelyssä esiteltiin alueen eläimistöä ja luontoa.

Vuorilta löytyy myös kristallia ja erilaisia mielenkiintoisia kivilajeja, joita oli myös esillä. Kävimme samalla katsomassa pienen lyhytelokuvan alueen luonnosta. Kyllä alppimaisemat on sitten kauniita!

Sain myös uuden kaverin. Muu muu. Sitten hurautimme bussilla Krimmliin, jossa sijaitsevat kuuluisat vesiputoukset. Sää ei suosinut sillä räntää satoi koko ajan, mutta ei se paljon haitannut kun oli hyvä vaatteet ja kengät. Toisin kuin joillakin "etelän sankareilla". Putoukset on jaettu kolmeen eri osaan(ala, keski ja yläputoukset) ja niiden lähelle pääsee reitin varrella useassa eri kohdassa sijaisevilla näköalapaikoilla. Oon nähnyt elämäni aikana sen verran monet vesiputoukset, ettei noi niin kovin ihmeelliset olleet, mutta komeat kuitenkin. Toki Iguaçu ja Niagara, miksei Gullfosskin, on vähän eri kokoluokkaa ettei niihin kannata edes vertailla, mutta ehkä vesiputouksiinkin voi tavallaan kyllästyä?

 Kyseinen viikonloppu oli siitäkin hieno, että tuolla etelämpänä vuorten keskellä tosiaan oli lunta ja sitä satoi lisää, lähinnä räntänä tosin. Lämpimistä maista tulevat vaihtarit olivat ihan innoissaan lumesta, mutta pakko myöntää että kyllä näin suomalaisenakin tuntui ihanalta nähdä taas lunta. Ja mä tykkään siitä kylmyydestä ja ilman raikkaudesta. Metsäihmisenä oli myös mukava päästä tuonne luonnon keskelle käymään.

Tuolla vaeltaessamme meidän oli jaettu kahteen englanninkieliseen ryhmään, jotka olivat suurinpiirtein samankokoiset. Näyttelykierros sen sijaan oli jaettu saksan- ja englanninkieliseen ryhmään. Itse suosin saksaa, vaikka kaverit menivätkin toiseen ryhmään. Kuulun kuitenkin siihen harvempilukuiseen joukkoon, joka osaa saksaa melko sujuvasti ja lisäksi ryhmä oli muutenkin pienempi ja siihen piti melkein kalastella ihmisiä englanti-ryhmästä, jottei kokoero olisi ollut niin suuri. Toisaalta ehkä hieman ärsyttikin, mutta eihän sille mitään voi etteivät kaikki osaa vielä kovin paljon saksaa.

Illalla ajoimme majapaikkaamme Notburgahofiin, joka on eräänlainen nuorisohotelli. Ruoka oli maittavaa ja huoneet tilavia, joten retki oli hintansa(35€) väärti aivan ehdottomasti. Samaan hintaan ei mitenkään olisi päässyt omatoimisesti näkemään noin paljoa.

 Sunnuntaina matkustimme bussilla Dorfgasteiniin, jossa teimme pienen vaelluksen. Jälleen kerran meidät jaettiin kahteen ryhmään. Se, mikä itseäni vitutti ihan kunnolla, oli se, että saksankielinen vaellus oli lyhyempi kuin englanninkielinen. Saksa-ryhmä vaelsi, tai siis käveli kukkuloiden rinteitä pitkin vierailukohteeseemme Klammsteinin pieneen linnaan, kun taas englanninkielinen ryhmä teki pidemmän vaelluksen palaten lähtöpisteeseen ja sitten bussilla sinne linnaan. Kuten arvata saattaa, englantiryhmä oli paljon suurempi. Olisin itsekin halunnut tehdä pidemmän vaelluksen, mutta kielen takia valitsin mieluummin saksan. Ärsytti sekin, että meidän ryhmässämme oli pari ihmistä, jotka eivät osaa saksaa mutta valitsivat ryhmän koska vaellus oli lyhyempi ja pälättivät sitten omiaan kun opas selitti jotain taustatietoa. Mielestäni saksankielisen vaelluksen olisi pitänyt olla pidempi. En voi sille mitään, mutta mua jollakin tapaa ärsyttää se kun osa ihmisistä ei edes halua oppia saksaa ja nysvää vaan omanmaalaistensa kanssa.

Itse linna on hyvin pieni, siinä oli viisikerroksinen torni ja pieni ravintola, ei muuta, mutta hieno se oli ja tuli historiallinen tunnelma siellä sisällä ollessa. Matkalla näimme lauman lampaita kävelemässä tietä pitkin ja linnan pihalla oli söpö kissa joka tuli kehräämään ja kiehnäämään meidän luoksemme.