tiistai 23. elokuuta 2016

Paluu maailmalle

On taas aika herätellä blogia vaihtoonlähdön merkeissä. Kuten Itävallasta palatessani, tai ehkä jo siellä ollessani kirjoitin, halusin ja haluan ehdottomasti lähteä yliopistovaihtoon myös maisterivaiheen opintojen aikana. Aloitin syksyllä 2015 journalistiikan maisteriopinnot ja halusin suorittaa ensimmäisen vuoden opinnot rauhassa.

Wu Yee Sun college / Kuva: Panoramio.com
Pitkäaikaisena ajatuksenani oli lähteä syksyksi 2016 Nordplus-ohjelman kautta Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin ja sitten kevääksi 2017 Erasmus-vaihtoon joko Belgian Gentiin, Prahaan tai Budapestiin. Kuitenkin tammikuussa 2016 hieman ennen syksyn 2016 vaihtohaun umpeutumista keskustelin vaihtoon lähtemisestä joidenkin opiskelukavereideni kanssa ja aiemminkin pinnan alla kummitellut Aasia nousi jälleen esiin. Olin hylännyt joitakin Aasian vaihtokohteita siksi, että syyslukukausi jatkuisi liian pitkälle kevääseen 2017 ja osassa opetus alkaisi turhan aikaisin kesällä 2016. En halunnut lähteä vaihtoon heinäkuussa. Kuitenkin Hongkongista löytyi mielenkiintoinen yliopisto, jonka kurssitarjontakin vaikutti hyvältä, The Chinese University of Hong Kong eli CUHK. Koska opiskelen erillisessä maisteriohjelmassa, tarvitsin pääaineen professorilta puollon. Käytännössä tämä tarkoitti vain proffan kv-toimistoon lähettämää "vaihtoonlähtö ok"-sähköpostia pitkän suosituskirjeen sijaan. Huhtikuussa sain myös kuulla toisen ilouutisen: Tampereen yliopisto haluaa minusta eroon myös kevääksi 2017 eli Praha ja Erasmus ovat tosiasia, mikäli vain Kaarlen yliopisto minut sinne haluaa ottaa. Asia varmistuu joskus marras-joulukuussa.
Maisema collegen pihalta / Kuva: Panoramio.com
Viime helmikuussa sain tietää tulleeni valituksi Tampereen yliopiston puolesta. Hongkongin oma hakuaika oli maaliskuun lopussa. Hyväksymistieto sieltä tuli kesäkuun alussa ja sitten pitikin kiireellä täyttää heidän omat hakupaperinsa ja toimittaa ne tulostettuna TaY:n kv-toimistoon, josta ne lähetettiin postitse Hongkongiin. Viisumitarran sain tällä viikolla kuriiripostina kotiin. Lähtö on ensi maanantaina eli 29.8. kello 23.50 Finnairin suoralla lennolla. Perillä Hongkongissa olen tiistaina klo 14.30 paikallista aikaa. Pääsen myös testaamaan Finskin uuden A350-lentokoneen, mikä tietenkin ilahduttaa lentokonebongarin mieltä kovasti.
Finskin eka A350 saapumassa Helsinkiin lokakuussa 2015. Kuva by me
Vaikka olenkin Suomessa maisterivaiheen opiskelija, hain vaihtoon kandina, koska CUHK takaa kaikille kandivaihtareille asuntolapaikan ja maisteritason opiskelijoille paikan saanti on epävarmaa ja asuntola myös kalliimpi. CUHK on ainoani Hongkongin yliopistona jaettu collegeihin. Jokainen opiskelija kuuluu johonkin collegeen ja opiskelijat asuvat oman collegensa asuntolassa. Myös vaihto-opiskelijat saavat oman "koticollegen". Oma collegeni on Wu Yee Sun, joka on nimetty samannimisen hongkongilaispankkiirin mukaan. Asuntolassani on noin 600 paikkaa ja tulen asumaan kahden hengen huoneessa, todennäköisesti paikallisen opiskelijan kanssa. Kieltämättä hieman jännittää, vaikka asuinhan Itävallassakin jaetussa huoneessa. Lähtöön on aikaa vain muutama päivä, pakkaamista pitäisi ehkä jo alkaa miettiä?
Näkymä Wu Yee Sun collegen kahden siiven välissä olevalta terassilta (Kuva: CUHK)