Vuorille käy tie, Untersberg

Edellisessä postauksessa kyselin ajatuksia. Lupaan laitella enemmän kuvia tänne ja myös kertoilla jonkin verran itse Itävallasta ja sen ihmisistä, mikä ei tietenkään aina ole niin helppoa kun kontakti paikallisiin jää heikommaksi yliopistovaihdossa esim.- lukiovaihtoon verrattuna.


Mulla ei ole perjantaisin lainkaan koulua, joten viikonloppuisin on paljon aikaa, välillä jopa liikaakin. Salzburgin lähellä sijaitsee 1800m korkea Untersberg, joka on osittain Saksan puolelle. Vuorelle pääsee ihan kiipeämällä, mutta me vähemmän vaellusintoiset voimme kivuta ylös köysiratajunalla. Ihan oikeesti, millä nimellä sitä pitäis sanoo suomeks, iski tyhjää. Kuitenkin. Paikallisen opiskelijakortin omistavana sain lipun reilusti halvemmalla. Vuorelle oli selvästi menossa paljon porukkaa, mutta ei kauaa tarvinnut jonottaa ja hissin ala-asemalle pääsee Salzburgin keskustasta suoraan bussi 25. Bussiin pitää tosin ostaa erillinen lippu, jos omistaa vain ydinkaupungin lipun kuten minä. Vähän kuin olis Tampereen kausilippu, mutta matkustais Ylöjärvelle.

Nousu on välillä hyvinkin jyrkkä ja matka kestää kaikkiaan noin kymmenen minuuttia. Köysirata täytti pari vuotta sitten pyöret 50v ja ylhäällä oli muutama taulu, jossa kerrottiin rakennusprosessista ja suunnitelmista. Ylhäällä on kaksi pientä ravintolaa, joista sai ihan perushyvää ruokaa. Lisäksi alempana on hiihtoyhdistyksen tms. maja, jossa toimii talvisin rinnepäivystys. Varsinainen laskettelukeskus Untersberg ei ole, mutta noin 20min kävelymatkan päästä hissin yläasemalta lähtee noin 8km pitkä rinne alas laaksoon. Voisi käydä kokeilemassa talvella.

Kuten kuvasta näkyy, Untersberg on ylhäällä melko pitkä ja suht tasainen(mutta ei ny mikään pöytä sentään) vuori, sen huippua pitkin voi siis vaeltaa melko pitkänkin matkan halutessaan. Ylhäällä, kuten muuallakin vaellusreiteillä on selkeät kyltit, jotka kertovat onko reitti helppo, keskivaikea vai vaikea ja kauanko kestää kävellä paikkaan X. Oma vaellukseni oli tällä kertaa hieman lyhyempi, vain maisemia ihaillen ja jonkin matkaa eteenpäin. Itävallan ja Saksan raja menee jossakin vuoren keskellä ja muutamassa kalliossa näkyikin maalauksia ja lisäksi puhelimeni ilmoitti vaihtaneensa Saksan verkkoon.

Tuon ruskean rakennuksen takana on hissin yläasema. Kuvanottokohtaan kertyi matkaa ehkä noin 300m. Kuvassa vasemmalla näkyy myös Salzburgin lentokenttä. Osa poluista on melko helppokulkuisia, kuten ylläolevassa kuvassa. Jossain kohdin sai sitten kiivetä jyrkempää kohtaa ja mennä ylös pieniä kivenlohkareita pitkin. Aurinkoisella säällä maisemat ylhäältä ovat todella hienot. Huipulta näkee Salzburgin, pitkälle Sakan puolelle, etelässä siintävät Alpit sekä myös Kehlsteinhausin ja sen takana Königseen.

 Huipulla on helppo hymyillä.

Korkein huippu, jolla kävin oli tämä Salzburger Hochtron, joka on 1853m. Perjantaina oli hyvä sää, joten tuolla oli paljon ihmisiä vaeltamassa ja nauttimasa hyvästä säästä. Mikäs siinä kauniita maisemia ihaillessa. Paljon näkyi vanhempia ihmisiä, mikä oli todella hienoa. Toisaalta moni perhe tuli ihan pientenkin lasten kanssa tuonne ja pikkuisten käveleminen oli hauskaa seurattavaa. Toki tuolla saa monin paikoin olla varovainen, varsinkin alaspäin kävellessä. Lisäksi joissain kohdin on jyrkkä pudotus melko lähellä polun vieressä. Untersbergille ei sitten ihan hetkeen pääsekään, sillä hissi on huoltotöiden takia joulukuun alkuun asti kiinni, pitää siis keksiä muita paikkoja vuorimaisemien ihailuun lähiaikoina. Kaikenkaikkiaan musta on mukavaa, että tällaisia vaellus- ja retkeilypaikkoja löytyy niin läheltä kaupunkia, pääsee hieman rauhoittumaan ja jotenkin kokee sitä aidompaa Itävaltaa. :)

Huomionhakuisuutta

Niin, statistiikat kertoo, että blogia luetaan, mutta yhtään kommenttia ei keltään ole tähän mennessä tullut. :( Kovin ikävää. Pieni ihminen kaipaa huomiota, tiedän että te olette siellä jossakin! :D

Ja rehellisyyden nimissä tunnustan, että voisin itsekin ahkerammin kyllä kommentoida lukemiani blogeja.
Kysykää, kertokaa, kommentoikaa, mistä haluaisitte kuulla Itävaltaan/Salzburgiin tai muuhun liittyen?

Ajatusten virtausta

Eteenpäin sano mummo lumessa. Paitsi lunta täällä ei kyllä ole, tän viikon keskilämpötila on ollut +20c ja vähän päälle. Ei se huono ole, mutta rinteeseen on vähän paha lähteä.

Tän viikon maanantaina päätin suosiolla jättää kesken sen tekstianalyysin kurssin, oon liian huono ja mua vaan ahdistaa siellä kurssilla. Mieluummin käyn sitten Suomessa sen SAKA11-kurssin ens vuonna. Muuten yliopistolla on ollut melko leppoisaa, vaikka toisaalta se leppoisuus myös ahdistaa kun ei ole tekemistä. Ehkä mussa on vaan joku rakennevirhe tai jotain, mutta kavereiden hankkiminen on vaikeeta. En oo kovin monella samalla kurssilla muiden vaihtareiden kanssa ja niillä tuntuu tosi monella olevan jo niin paljon omia piirejään, ettei sinne pääse mukaan. Tulee ikävästi kaikuja menneisyydestä mieleen. Toisaalta saksankielisellä Itävalta-kurssilla juttelin pitkään Vladkan kanssa ja sain jopa Bischofhofenin lippuni. Hommattiin siis yhdessä liput Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailuun loppiaisena. Hieno juttu! Capoeiraan en jaksanut maanantaina mennä, mutta kävin ekaa kertaa salilla torstaina. En mä kovin pitkään jaksanut treenata, vajaan tunnin, mutta jostainhan se on aloitettava. Sanoisin, että laitteet oli samaa tasoa kuin Atalpassa, eli hyvät ja bonuksena päiväsaikaan kaukana ikkunasta siintävä Untersberg.

Kun arki on alkanut asettumaan aloilleen, on ollut aikaa mietiskellä. Haluan ehdottomasti käyttää sen Erasmus-vaihtoni ja Tampereen yliopistolle on myös nyt tullut uutena mahdollisuuten north2north-vaihto, joka suuntautuu arktisen alueen maihin ja vaihdon opintojen tulee jotenkin liittyä pohjoisuuteen, Kanada ja Islanti siintävät siis myös silmissäni. Toisaalta en halua suunnitella asioita liian pitkälle, toisaalta taas tietty ajatus tulevaisuudesta myös vakauttaa ja antaa toivoa. Näin pitkään masennusta sairastaneena se, ett tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa, on monesta osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kandin teen ensin. Olisi kiva saada edes se välitutkinto yliopistosta niin olisi jotakin konkreettista saavutettu. Eikä siihen ole edes kuin vajaa puolitoista vuotta.

Salzburg on melko pieni kaupunki ja ehkä jopa hieman tylsähkö, joten tänne en usko palaavani. Tottakai olisi kiva viettää pari kuukautta Alpeilla laskemassa, mutta Salzburgissa en uskoisi viihtyväni kovin pitkään. Jollakin tapaa on alkanut myös konkreettisemmin valaistua ihmisten merkitys, ehkä en ole sitä aiemmin ajatellut kun Suomessa on ollut aina niin paljon tekemistä, vaikkei aina niitä kavereita ehkä. Ei se arki täällä ole niin kovin hohdokasta ja itseasiassa voisin jopa sanoa, että tylsempää kuin Suomessa, poislukien yliopiston hienon kattoterassin, vanhan kaupungin ja Alppimaisemat. Siis kun luentoja on vähän ja oikeastaan vain portugalista ja Österreich-kurssilta tulee kotitehtäviä ja aamuisin ei tartte herätä 7:30 niin mielellään sitä nukkuu vaikka kymmeneen. Vanha kaupunki on nätti, muttei sielläkään loputtomasti jaksa kierrellä.

Ehkä jollain tapaa siinä on sekin, että myös asunto vaikuttaa. Oon jutellu kämppiksen kanssa tosi paljon viime päivinä ja se on tosi hyvä juttu, mutta tottakai se vaikuttaa, ettei ole omaa rauhaa. Ehdottoman masentava asia on yhteiskeittiö. joka on aina likainen ja tänään ei tullut ollenkaan keittiössä vettä eli teeveden vein keittiöön tyhjässä kokispullossa. Lisäks pyykkipäivä jäi haaveeksi kun talon ainoa pesukone ei toiminut. Kuitenkin esim. Radstadtissa vanhempien kanssa siellä pienessä lomamökissä vuorimaisemia ihaillessa tuli sellainen fiilis, että voishan tämmösessä paikassa pidempäänkin asustella.

Täytyy myöntää, että poden eräänlaista tekemättömyys-stressiä. Ilmeisesti tämä on vaihtareiden keskuudessa jos nyt ei yleistä niin kohtalaisen yleistä ainakin. Olen Itävallassa vain yhden lukukauden, eli toisin sanoen jo kahden kuukauden päästä olen joululomalla kotona(ainiin pitäis varata paluu ja kotiinpaluu -lennot tammikuulle) ja sen jälkeen onkin enää kuukausi täällä jäjellä. Hirveästi olisi nähtävää ja koettavaa, mutta riittääkö aika?! Ensi viikonloppuna olen Tanskassa, Tanskan AFS:n UddannelsesBazar-vapaaehtoiskoulutuksessa, jota kovasti hehkutettiin viimekesäisessä Summer Summitissa. Seuraavana viikonloppuna on yliopiston kv-toimiston "kulttuuriretki" Hohe Tauernin kansallispuistoon, luvassa vaellusta ja muuta hauskaa. Sitten 15.-17.11 viikonlopuksi varasin spontaanisti reissun Sveitsiin. Olisin halunnut Geneveen, mutta aikataulut ja halvat liput eivät onnistuneet, menen siis Zürichiin. Voinpahan ainakin sanoa käyneeni ihan kunnolla Sveitsissä enkä vain Ischglistä käsin noin neljän rinteen verran rajan toisella puolen vuoden 2012 TTHP Alppireissulla. :D Lisäksi olisi kiva käydä Linzissä ihan ajan kanssa, ihmettelemässä onko Innsbruck muuttunut sitten kesän 2009, käydä Wienissä, Budapestissä ja Prahassa. Ikisuosikkini Amsterdam ja Berliini houkuttelisivat myös, kun täältä nyt helpommin pääsisi. Kämppikseni suositteli kovasti Venetsiaa, mutta pitää nyt katsoa ja miettiä. Toki pitää ottaa huomioon sekin, että haluan laskemaan niin paljon kuin mahdollista.

Aiemmin kerroinkin hieman laskettelusta. Noin puolen tunnin matkan päässä on Werfenweng ja Gaissau-Hintersee, jotka ovat hieman pienempiä keskuksia. Lisäksi kauempana ovat mm. Flachau tunnin päässä ja sitten kauempana vielä mm. Kitzsteinhorn-Kaprun ja Schladming, Saalbach Hinterglemm yms. Niitähän riittää. Ongelma on se, että moneen paikkaan on ilmainen bussikyyti Salzburgista, mutta kyydit alkavat vasta 21.12 jolloin olen jo Suomessa. Ja tietenkin useimmissa keskuksissa laskukausi alkaa joulukuun puolessavälissä tai ehkä 7.12 tienoilla.

Vanhemmat käymässä

Nää on vissiin niitä kuuluisia alppilehmiä, joiden alppimaidosta tehdään suklaata!

Kuten jo aiemmin mainitsin, vanhempani tulivat käymään Itävallassa. Tämä on sitten pitkä postaus ja sisältää paljon kuvia. Teitä on varoitettu.

Sieltä ne tulee!

Perjantaina 11.10 menin hermostuneena heitä lentokentälle vastaan. Tunnelma oli jännittynyt lähinnä siksi, etten ole koskaan aiemmin ollut missään lentokentällä vastassa ketään. Vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa yli kuukauteen sen sijaan ei jännittänyt niin paljon, sillä olen kuitenkin ollut 10kk Brasiliassa ja Tampereeltakaan ei tule kotopuolessa käytyä joka kuukausi. Kone laskeutui ja kyttäsin lentokentän kattoterassilta milloin iskä ja äiskä tulisivat ulos koneesta. Pian olikin onnellisen jälleenäkemisen aika tuloaulassa. Mukana saapui myös rakas lumilautani, mikä olikin varsin loistavasti ajoitettu. Perjantai oli nimittäin syksyn ensimmäinen päivä, jolloin satoi edes vähän lunta, ei aivan keskustassa tosin, mutta kauempana kukkuloilla.

Loma-asunnon parvekkeelta

Lauantaina haimme autovuokraamosta auton ja ajoimme Radstadtiin, pieneen kaupunkiin noin tunnin matkan päähän Salzburgista. Loma-asunto oli melko pieni, mutta mukava ja näköalat myöskin hienot. Salzburgissa ei juurikaan vuoria näe, paria Uniparkin pihalta näkyvää vuorta lukuunottamatta. Ei tarvitse ajaa kovin pitkälle etelään kun pääsee jo kunnolla Alpeille ja huikeita vuorimaisemia on tien molemmin puolin. Lisäksi vasta satanut lumi värjäsi huiput kauniin valkoisiksi. Asunto sijaitsi pienessä lomaklubissa, jonka huoneistot olivat kahdessa vierekkäisessä parikerroksisessa talossa rinteessä. Keskuksen omistaja kehui ja ihmetteli kuinka puhun niin hyvää ja aksentitonta saksaa. En ruvennut selittämään asuvani nyt Salzburgissa, vaan totesin vain opiskelleeni kieltä kymmenen vuotta koulussa/yliopistossa. Myöhemmin teimme myöskin kierroksen lähellä sijaitsevaan Bischofshofeniin ja tarkemmin sanottuna kylän kuuluisaan mäkihyppyareenaan. Paikka on tunnettu Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailustaan, joka järjestetään loppiaisena. Tsekkiläinen kaverini Vladka hankki tällä viikolla meille kahdelle liput tulevaan kisaan. Myös näin lokakuussa tarjoutui mahdollisuus mäkihypyn katseluun aitiopaikalta, sillä Bissenin pienemmässä mäessä järjestettiin 10-15-vuotiaiden hyppykisat, Austria Cup. Eipä tarvitse Itävallan paljoa murehtia mäkihypyn tulevaisuudesta, niin paljon lupaavia nuoria hyppääjiä näimme.

Bischofshofenin alastulorinne

Vanhempien kanssa lomailu sai minut miettimään asioita hiukan syvällisemmin. Oli hieman kummallista olla heitä vastassa lentokentällä, vieraassa maassa, mutta kuitenkin kotikaupungissani. Toisaalta oli kummallista olla Alpeilla perhelomalla ja palata välillä pariksi päiväksi Salzburgiin luennoille. Vanhempien kanssa matkustaminen ylipäätään on mukavaa, vaikka tälläkin kertaa sukset menivät muutamaan kertaan ristiin eikä riidoilta vältytty. Ikävä kyllä.

Laaksossa ruska, vuorilla lunta

Meidän perheemme on ehkä siitä kummallinen, että ulkomaanmatkoja olemme tehneet yhdesse enemmän vasta täytettyäni 18 vuotta. Ala- ja yläasteikäisenä suurin osa perhelomista suuntautui Vuokatin Katinkultaan tai sitten Kuusamoon tai Lappiin. Ruotsinlaivalla kävimme lapsuudessani hyvin usein. Muistan erään kerran jonkun todenneen kuinka hienoa on, että täysi-ikäiset lapset haluavat reissata vanhempiensa kanssa. Toki reissu tulee halvemmaksi kun ei välttämättä tarvitse itse maksaa lentoja ja syöminen ravintolassakin menee useammin vanhempien piikkiin. Mielestäni on hienoa, että vanhempani tykkäävät kaupunkilomailusta kuten minäkin, joten moni Euroopan suurkaupunki on tullut heidän kanssaan nähtyä. Ehkä vanhempien kanssa lomailuun liittyy jotenkin pelko aikuiseksi kasvamisesta, tarve olla päästämättä vielä irti. Olla vielä se vanhempien pikkumussukka. En tiedä. Joka tapauksessa on mukava olla reissussa vanhempien kanssa. Toki itsenäisesti matkaaminen on kivaa myös. Ehkä vanhempien kanssa matkustamiseen liittyy nykyään sekin, että töiden ja muun takia ei tule käytyä kotona niin usein ja yleensä vain pari päivää kerrallaan. Kesällä kun tein yövuoroa ja oli pitkät vapaat, olin useamman päivän kerrallaan vanhempien luona Savossa. Ulkomaanmatka taas kestää useimmiten kuitenkin noin viikon, jolloin koko perheen yhteistä aikaa on enemmän.

Voisi ehkä sanoa, että sunnuntai oli viikon kohokohta. Lähdimme jo aamulla ajamaan kohti Kaprunia ja Kitzsteinhornia. Kyseessä on 3200m korkea vuori, Salzburgin osavaltion korkein. Lisäksi ylhällä jäätiköllä sijaitsee laskettelukeskus, joka on lähes koko vuoden auki. Ylös pääsee myös ilman laskuvarusteita, sillä reilun 3000m korkeudessa sijaitsee ravintola ja näköalatasanne. Itse kuitenkin halusin päästä kokeilemaan lumilautailua. 13.10 on uusi ennätykseni, mitä tulee laskukauden avauksen ajankohtaan. Pari vuotta sitten Rukalla olin rinteessä 18.10. On kuitenkin aivan eri asia laskea Rukalla pienessä vesisateessa yhtä lyhyehköä rinnettä kun maassa ei muuten ole lunta lainkaan, kuin Alppien jäätiköllä lähes 3000m korkeudessa viittä eri rinnettä, joista lyhinkin taisi olla 800m pitkä, auringon paistaessa parin asteen pakkasessa pilvettömältä taivaalta. Lienee tarpeetonta sanoa, että Alpit ja lumilautailu on hieno yhdistelmä. Loppujenlopuksi en ollut montaa tuntia rinteessä sillä puolen vuoden tauon takia jalat kramppailivat ja lisäksi huipulla oli tuulista. Rinteeseen on kuitenkin palattava niin pian kuin vain mahdollista. Toistaiseksi on ollut niin lämmintä, että vain ylhäällä jäätiköillä sijaitsevat laskettelukeskukset ovat auki, muut avannevat rinteitä marraskuun loppupuolella, kelistä riippuen. Salzburgia lähellä on pari pienempää keskusta ja isompaan Flachauhun pääsee mm. ilmaisella bussilla joulukuusta alkaen. Hurraa!

Vanhempieni kanssa kävimme myös Zell am Seessä, joka sijaitsee Kaprunin naapurissa. Hyvin kaunis pieni paikka. Ja vihreät niityt loivat hauskan kontrastin lumihuippuisiin vuoriin. Palasin tosiaan pariksi päiväksi Salzburgiin opiskelemaan ja sitten keskiviikkoiltana takaisin Radstadtiin. Torstaina ohjelmassa oli retki läheiselle Rossbrand-vuorelle, jonka huipulla noin 1800 metrin korkeudessa sijaitsee tunnelmallinen Radstädter Hütte -ravintola. Huipulta näkee moneen suuntaan ja kauas. Kuulemma yli sata eri huippua on nähtävissä. Aluksi oli hieman sumuista, mutta onneksi sumu hälveni. Söimme ulkona ja auringonpaisteesta ja talon räystäältä tippuvista vesipisaroista olisi helposti voinut kuvitella, että nyt on maaliskuu ja keväthanget. Uskomatonta! Vielä maanantaina Salzburgissa tuuli ja satoi niin, että lehdet tippuivat ja oli kunnon syksy. Tällä viikolla on muutenkin ollut yli 15c lämmintä ja jopa t-paidassa on pärjännyt päiväsaikaan. Suomalaiseen ilmastoon tottunut mieleni on tästä kovin hämillään. Yksi vuodenaika kerrallaan kiitos ja mielellään pidempään kuin kolme päivää! Torstaina juuri muuta ei ohjelmaan mahtunutkaan, vaikka matka Hüttelle ei ollut pitkä. Autolla pääsee lähes ylös asti, vain viimeiset noin 700m pitää kävellä, mutta maisemat ovat huikeita, joten se ei haittaa.

Radstädter Hütten parkkipaikan pikkumökki

Perjantaina teimme päiväretken Saksan puolelle ja vierailimme Kehlsteinhausissa eli Kotkanpesässä. Paikka oli valtion lahja 50 vuotta täyttäneelle führer Hitlerille. Hän itse ei paikassa montaa kertaa käynyt ja kyseessä ei siis ole mikään loma-asunto tms. vaan paikka, jossa hän tapasi diplomaatteja. Talo sijaitsee korkealla vuoren kielekkeellä. Aivan loppumatka kuljetaan tunnelissa ja sieltä sitten 100 m hissillä ylös taloon. Parkkipaikalle voi joko patikoida alhaalta laaksosta noin 3 tuntia tai tulla bussilla, joka maksaa edestakas noin 16e. Koska paikka sijaitsee niin korkealla ja jo nyt siellä oli paljon lunta, on talo avoinna noin toukokuusta lokakuuhun. Mielenkiintoisen paikasta tekee maisemien lisäksi se, että Hitler oli tunnetusti korkeanpaikankammoinen. Järkevä ajatus siis rakennuttaa hänelle talo ylös vuorelle.

Ehdottoman sopiva paikka korkeanpaikankammoiselle!

Lauantaina kävimme vielä Oberndorfissa, joka sijaitsee hieman Salzburgista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kylä aivan Saksan rajalla. Rajajoen yli menee kaunis silta, jota pitkin rajan voi ylittää. Näin Schengen-aikakaudella ainoat merkit maan vaihtumisesta ovat sillan päässä oleva EU:n sinikeltainen kyltti "Bundesrepublik Deutschland", joka kertoo Saksaan saapumisesta ja keskellä siltaa oleva pieni "Ö - D"-kyltti. Oberndorf on kaunis pieni kaupunki, joka on tunnettu erään joululaulun synnyinpaikkana. Vuonna 1818 paikallisessa kirkossa esitettiin ensimmäistä kertaa kappale "Jouluyö, Juhlayö". Kyseinen kirkko ei ole enää olemassa, mutta sen paikalle on rakennettu pieni muistokappeli. Kaunis paikka.

Iltapäivästä suuntasimme Salzburgin lähellä sijaitsevalle Gaisbergille. Vuorelta on komeat näkymät kaupunkiin ja se on suosittu vapaa-ajanviettokohde. Sinne pääsee kesäkaudella(noin vappu-lokakuun loppu) bussilla, mutt myös vaeltaen tai pyörällä, mikä näkyi sinne johtavalla tiellä. Huipulla on pari ravintolaa ja paljon nurmialuetta, jossa voi oleskella. Ja maisemat ovat hienot! Vielä tänään sunnuntaina kävimme Hohensalzburgin linnoituksessa ja Mirabellin puutarhassa ennen kuin oli aika sanoa heippa, jouluna nähdään sitten taas.

Arki rullaa eteenpäin

Pikku hiljaa yliopiston kurssit on päässeet vauhtiin. Jonkun verran muuttelin kurssivalintojani, sillä muutama kiinnostava kurssi oli jo täynnä. Hieman mietitytti se, etten ottanut varsinaisia saksan kielikursseja, tosin en innostunut ajatuksesta, että sitä kurssia olisi kolme kertaa viikossa koko lukukauden. Uskon parantavani kielitaitoani muutenkin. Tällä hetkellä käyn rikossosiologian (4op), saksan tekstianalyysi (3op), Itävallan kielen ja kulttuurin (4op), portugalin kielikurssin (4,5op), Eu-politiikan johdantokurssin (3op), globaalien ongelmien (2op), kroatian alkeiden (3op) ja Itävallan&Keski-Euroopan politiikan ja historian(3op=) kursseilla. Lisäks myöhemmin syksyllä on vielä portugalin käytänöön kurssi elokuviin liittyen ja siitä tulee 3op. Tuossa on onneksi varaa tiputtaa jokin kurssi poiskin, jos tuntuu liian rankalta. Aikataulullisesti noi menee niin, että maanantaina ja tiistaina on eniten koulua ja keskiviikkoisin ja torstaisin vaan yks kurssi, eli siis pehmeä laskeutuminen viikonloppuun. Se mahdollistaa myös reissailut viikonloppuisin.

Arki on pikkuhiljaa alkanut sujumaan kun kurssit ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Täällä kurssi-ilmoittautumisen voi perua noin kahden viikon ajan kurssin alettua, jos tuntuu siltä ettei kurssi kiinnostakaan. Jos sen jälkeen jättäytyy pois, niin ilmeisesti opintorekisteriin tulee "hylätty"-merkintä tai jotain, ei ole ihan varma. Toki myöhemminkin voi jäädä pois jos ei vaan huvita, ei kukaan väkisin sinne kurssille ole raahaamassa. Saksan kanssa menee koko ajan paremmin, kun sitä tietenkin päivittäin käyttää. Se, mitä Itävallassa suoranaisesti inhoan, on tietty byrokratia ja sen mukanaan tuomat pulmat. Sain viikko sitten vihdoinkin opiskelijakorttini. Sen avulla voin siis osoittaa olevani opiskelija ja sille voi ladata rahaa, jotta voi esim. tulostaa ja kopioida yliopistolla dokumentteja. No, rahan siirtäminen kortille onnistuu joko itävaltalaiselta pankkikortilta automaatilla tai sitten yliopiston taloustoimistossa, jonne ei kuulemma kannata mennä, koska se mies siellä on "todella kiireinen" eikä hänellä ole oikein tämmöisille asioille aikaa.

No, perjantaina sain pankiltani Sparkasselta puhelun, että korttini olisi noudettavissa. Olihan se. Muuten hyvä, mutta onnistuin nostamaan käteistä kortilta, mutta kaupassa maksaminen tai tälle quick chip-sirulle(jollainen pankkikortissani ja opiskelijakortissani on) rahan siirtäminen ei onnistunut, koska "tilillä ei ole rahaa/raja ylitetty". No, perjantaina en asiaa ehtinyt uudestaan pankkiin selvittämään. Oli suunnattava lentokentälle äitiä ja isiä vastaan. Lomailusta vanhempien kanssa lisää seuraavassa postauksessa. Maanantaina sitten menin uudestaan pankkiin, että "hei mun kortti ei toimi". No, syy miksei se toiminut oli se, että tiliä avatessani allekirjoitin vinon pinon sopimuspapereita, mukaan lukien yhden jossa erikseen sallin kortin käyttöehtojen lähettämisen mulle sähköpostilla ja toisen, jossa sallin kuvaani käytettävän kortissa. Pankkikortissani on myös ilmaiseksi kansainvälinen opiskelijakortti ISIC, jonka vuoksi naamakuva pitää siis kortista löytyä. No, quick chip ei siis toiminut, koska en ollut allekirjoittanut paperia, jossa ERIKSEEN SALLIN sen ominaisuuden käytön, sillä pankki ei moista paperia allekirjoitettavakseni antanut. Heti kun nimi oli paperissa, alkoi kortti toimia ja mystisesti myös kaupassa maksaminen onnistui, vaikka raha meneekin tililtä eikä sieltä sirulta. Hieman kyllä ärsytti koko homma.


Luennoillakin on ollut melko mukavaa. Kroatian(tai serbokroaatti, nehän on samaa kieltä Balkanilla käytännössä) opiskelu on siitä hauskaa, että se on suht samankaltaista tsekin ja venäjän kanssa, joten apua löytyy vanhasta osaamisesta. Jos siis kevään tsekin tunneilta on mitään enää muistissa. Viime kerralle piti opetella omistuspronomineja, siis minun, sinun jne. jotka taipuvat myös sanan suvun mukaan. Sitten piti tehdä lauseita perheenjäsenistä tyyliin "Minun isäni nimi on Tapio." jne. No, kun kerroin omat lauseeni tädistä ja tädin lapsista ja äidistä jne. suomalaisine nimineen, opettaja kysyi "Oletko suomalainen?!" hän oli joskus käynyt Oulussa. En siis ole missään vaiheessa aiemmin maininnut, etten ole itävaltalainen kun ei vaan ole tullut puheeksi. NYt kun opeteltiin kaupunkeja ja maita "olen kotoisin Zagrebista" "Olen kotoisin Itävallasta" asia oli ajankohtainen. Vieressä istunut miesopiskelija sitten intoutui kyselemään eräästä suomalaisohjaajasta, "Haki Haurimaki" tai jotain eli siis Kaurismäki ja keskusteltiin sitten tovi veljesten elokuvista ja siitä, mitä Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa tapahtuu. Oli hauskaa. Piristi kummasti.

Kuten aiemmin olen varmaankin kertonut, yliopisto koostuu lukuisista eri toimipisteistä. Unipark on yksi suurimmista, samoin siitä parin kilometrin päässä sijaitseva luonnontieteiden tiedekunta. Sitten on lukuisia pienempiä ja isompia pisteitä ympäri kaupunkia. Vanhan kaupunkin yläpuolella, jonkun verran mäen päällä on eräs rakennus, jossa on Eurooppa-keskus. Siellä on lisäksi kaksi luentosalia, joissa mm. pidetään käymäni EU-politiikan kurssi. Lisäksi talossa on jotain hallintotoimistoja. Sitten on erikseen kirjasto, kv. toimisto ja rehtoraatti(?) ja oikeustieteiden rakennukset, joita on ainakin pari kolme. Tiistai on siitä kurja päivä, että yhdet luennot on siellä Eurooppa-talossa, sitten pitää mennä bussilla luonnontieteiden tiedekuntaan globaalien ongelmien ja perspektiivien kurssille ja sieltä sitten Uniparkiin kroatian kurssille. Onneks muina päivinä ei tartte ravata edestakaisin kun maanantaisinkin on 3 tuntia aikaa päästä joen rannan Rudofskailta vajaan kilometrin päähän Uniparkiin. Toisaalta kaipaan Tampereen yliopiston yhtenäistä kampusta ja sitä, että myös liikuntatilat ovat siinä vieressä. Täällä kun Fitness Zentrum, jossa käyn capoeira-kurssilla ja jonne ostin myös kuntosalioikeuden, sijaitsee eteläkaupungilla noin 15min bussimatkan päässä.

Oktoberfest

Vihdoinkin aika kertoa Oktoberfestistä, tuosta suuresta Münchenissä vietettävästä olutjuhlasta. Itse kävin tapahtumassa peräti kahdesti, sillä muutama kaverini oli vahingossa ostanut ylimääräisen lipun. Saksassa voi matkustaa junassa ns. osavaltiolipuilla. Esim. Baijerin osavaltion Bayern-Ticket maksaa 22e yhdeltä henkilöltä ja 38e viideltä ja sen voin siis ostraa 1-5 henkilölle. Sillä saa matkustaa Baijerin osavaltion lähijunissa(regionalbahn) yhden päivän aikana ns. niin paljon kuin sielu sietää. Koska Salzburg sijaitsee aivan Saksan rajalla, myös Salzburgiin asti saa Bayern-Ticketillä matkustaa. Oktobefest-reissulle lippu oli erittäin kätevä eikä hintaakaan tullut kuin noin 8-9e/hlö.

Ensimmäinen reissu tehtiin lauantaina 28.9 ja silloin tuolla oli todella paljon porukkaa. Eri olutmerkeillä on tuolla tollaset teltat, jotka oli kyllä enemmänkin taloja kuin telttoja ja sitten niiden ympärillä on Biergartenit eli olutpihat. Jonoteltiin yhteen biergarteniin varmaan puolitoista tuntia ja koska meitä oli niin paljon(9 henkeä) jakauduttiin ihan suosiolla kahteen eri pöytään. Japanilaistytöt Naho ja Ayaka, italialainen Cindy, Siiri ja minä istuttiin samassa pöydässä joidenkin saksalaisten kanssa ja oli aika leppoisa meininki. Oktoberfesteillä oluen tarjoilusta on olemassa tarkat asetukset, laki "oluen puhtaudesta" on peräisin 1500-luvulta. Oktoberfesteillä tarjottavan oluen kantavierteisyyden tulee olla vähintään 13,5(eli noin 6% alkoholia) ja sitä tarjoillaan vain litran tuopeissa. Lisäksi tarjottavan oluen tulee olla pantu Münchenin kaupungin rajojen sisäpuolella.

Suurin osa iltapäivää kului biergartenissa istuskellessa ja jossakin vaiheessa törmättiin joihinkin keski-ikäisiin suomalaisiin olutseuran miehiin, jotka istuivat samassa pöydässä muutaman meidän kaverin kanssa. Heidän ansiostaan päästiin sisään tuonne telttaan, jonne päästäkseen siis tarvii rannekkeen ja varauksen. Istuskeltiin siellä jonkin aikaa ja musiikki soi ja oli hauskaa. Jossain vaiheessa porukka sitten hieman hajosi ja lähdin seikkailemaan ympäri aluetta, jolta löytyi mm. huvipuisto. Myöhemmin illalla tapasin sitten matkaseuralaiset taas juna-asemalla, jonne olimme sopineet tapaamispaikan, matkalippu kun oli siis yhteinen.

 

Toinen Oktoberfest-reissu tapahtui sunnuntaina 6.10. Olin perjantain avajaisbileissä Salzburgissa kuullut Kristinan ja Reelikan(Viro) ostaneen vahingossa liput yhdeksälle, vaikka heitä oli lähdössä vain kahdeksan, joten liityin sitten mukaan porukkaan. Myös Henna, Reelikan poikaystävä Andis(?), Mariana ja Emma(Slovakia) olivat mukana. Olin henkisesti varautunut samanlaisiin ruuhkiin, mutta koska olimme jo puoliltapäivin paikalla, pääsimme jopa kävelemään suoraan telttaan eikä mitään rannekkeita tarvittu. Mukana olleet kyproslaiset tytöt eivät tosin päässeet, koska jostain syystä reppujen kanssa ei pääse telttaan sisään? Teltassa soi iloinen humppamusiikki ja useasti soi myös kappale "Ein Prosit", jonka aikana kaikki nousivat seisomaan, kilistelivät tuoppeja ja lopuksi joivat kunnon kulauksen olutta. Huippua! Olutteltoissa on tarjolla myös syötävää pretzeleistä kunnon pihveihin. Münchenissä kun ollaan, niin oluen kaveriksi sopii tietenkin vasikanlihasta ja pekonista tehty Münchner Weißwürst, joka nautitaan makean sinapin kera. Nam.

Tällä kertaa koko iltapäivä ei kulunut olutta juoden, vaan lähdimme kiertelemään aluetta ympäri ja päädyimme ihailemaan maisemia maailmanpyörästä käsin. Kyseinen Riesenrad on itseasiasa yksi maailman suurimmista. Lopuksi kierreltiin vielä pikaisesti vanhan kaupungin suuntaan, mutta alkoi olla jo sen verran väsymystä, että lähdimme aika pian takaisin kohti Salzburgia. Münchenin vanhaan kaupunkiin haluaisin kyllä tutustua ajan kanssa joskus uudestaan.

Krakova

Maanantaina lähdin sitten muutaman päivän varoitusajalla Krakovaan, sillä tarttin todellakin pienen tauon samasta Salzburgin hostellista. Junamatkat maksoi yhteensä noin 140€, sillä paluujunassa ei ollutkaan lepovaunuja vaan piti ostaa lippu ihan kunnon makuuvaunuun. Menomatka lepovaunussa meni näppärästi, vaikka meitä oli kuuden osastossa kuusi ja jouduin mm. nukkumaan rinkka jalkopäässäni.

Mielenkiintoinen sivuseikka oli sekin, että juna oli sama, jolla edellisenkin kerran Krakovaan saavuin elokuussa 2010. Juna nimittäin pysähtyi kahdesti Tsekissä vaunujakoon, jolloin osa vaunuista liitettiin Berliiniin menevään junaan ja osa Varsovaan. Lisäksi mukaan tuli Budapestistä joitakin vaunuja ja Budapestistä Krakovaan matkustin edelliskerralla. Hauska juttu. Hostellille mennessä kävelin ihanan kirpakassa syysilmassa vanhaa kaupunkia ympäröivän puistokaistaleen läpi ja nautin olostani. Yllättävän virkistävää saada pienikin tauko Salzburgista, sillä todellakin samassa hostellissa "asuminen" alkoi jo ärsyttämään-. Krakovan hostelli oli melko vaatimaton ja meluisa sekä jouduin odottamaan pari tuntia huonettani, mutta ei tuo haitannut kun hintaa oli 4,5€/yö.

Itse kaupungissa tyydyin lähinnä kiertelemään vanhaa kaupunkia sekä käymään Wavelin linnan pihalla. Mietin pitkään Auswitch-reissua, mutta totesin ettei aika ihan riitä. Ensi kerralla sitten. Krakovan vanha kaupunki on todella kaunis ja oli myös mukavaa olla kaupungissa, jossa hintataso on hieman halvempi kuin Salzburgissa. Hostellihuoneeni oli hyvin pieni 9 hengen dormi, jossa oli kolmikerrossängyt. Oma sänkyni oli se alin, mutta tilanpuute hieman hirvitti kyllä. Lisäksi pari ärsyttvää huonetoveriani jätti jatkuvasti huoneen oven auki ja kun seinät olivat muutenkin paperia, kaikki oleskeluhuoneen melu kantautui liiankin selvästi. Raivostuttavaa.

Pulujen aamukylpy

Missäköhän se mun paikkani sitten olisi?

 Paluumatka sujui hieman huonommin kuin menomatka, sillä jostain syystä meidän hytin lämmitys oli täysillä ja ylimmässä pedissä nukkuessa se tuntui. Jouduttiin avaamaan ikkunaa vähän väliä ja seisoskeleem vaunun käytävällä kun nukkuminen ei vaan onnistunut. Toisaalta juttelin mukavan puolalaisnaisen kanssa ja vaunuemännältä sai käydä hakemassa teetä ja kahvia, mikä toi mieleen Venäjän ja nosti hinkua lähteä junailemaan Siperian halki.

Rupertikirtag ja AFS-leiri

Toissaviikonloppuna täällä vietettiin Rupertikirtag-markkinoita. Rupert on Salzburgin suojeluspyhimys, jolta tapahtuma on saanut nimensä. Siellä oli huvipuistolaitteita, erilaisia myyntikojuja, joissa myytiin niin pikkusyötävää kuin vaatteitakinn sekä tietenkin olutteltta. Kierreltiin muiden vaihtareiden kanssa aluetta ja maisteltiin erilaisia herkkuja. Markkinoilta sai mm. suklaakuorrutteisia pretzeleitä sekä Tallinnastakin tuttuja paahdettuja manteleita. Nam. Lisäks olutteltta antoi pientä esimakua seuraavasta viikonlopusta, eli Oktoberfesteistä. Itse en huvipuistolaitteisiin jaksanut mennä, mutta kaverit kokeilivat paria hurjempaa vempelettä.

Lauantain ja sunnuntain vietinkin sitten Salzburgin ja Oberösterreichin(viereinen osavaltio) yhteisellä AFS-returneeleirillä. Oli kieltämättä haasteellista olla mukana kun suurin osa porukkaa puhui saksaa tosi nopeesti, mutta oli tosi mukavaa. Jengi oli suht hämmentynyt siitä, että osaan saksaa, kuin myös siitä, miten paljon oon Suomessa ehtiny tekeen AFS-juttuja. Lisäks leirin harjoituksista pari oli sellaisia, joita me voitais tosi hyvin käyttää Suomessakin returneeleirillä. Pitää muistaa ottaa asia esiin. Muut vapaaehtoiset ja myös leiriläiset oli hauskoja ja leiripaikkana toiminut nuorisomajakin ihan jees.