keskiviikko 2. heinäkuuta 2014

Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.
Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.
Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.
Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

torstai 13. helmikuuta 2014

Kuvia viimeisiltä päiviltä Alppimaassa

Jo kuusi päivää Suomessa. Tähän on mahtunut muutama työvuoro ja pari "vähän sinnepäin" mennyttä tenttiä. Ehkä tää tästä. On ollut ihan mukava palata esim. töihin ja nähdä työkavereita taas, mutta onhan se toisaalta ihana vaan olla ja käydä viikonloppuisin Alpeilla laskemassa. Oheen hieman kuvia Zell am Seestä ja Saalbachista, sieltä ihanilta Alpeilta.
Pientä stressiä opiskelujen jatkamiseen toki liittyy, sillä kaikki kurssit, mitä en nyt keväällä saa suoritettua, tulee väistämättä ens vuonna sitten eteen ja silloin olis se kandikin ja sitä taas en halua lykätä enää yhtään. Ehkä tää kuitenkin tästä. Mulla on tässä kuussa sen verran työvuoroja, että rahaa tulee oikein mukavasti just Sveitsin reissun aikana.
Mulla on toisaalta sellainen fiilis, että olis ihana asua uudestaankin jossain Alppien lähellä, mutta en toisaalta haluais lähteä uudestaan Itävaltaan vaihtoon, kun muitakin kiinnostavia maita löytyy. Mullahan on tosiaan se Erasmus-vaihto vielä käyttämättä ja taannoin jopa kuulin huhuja, että Erasmus-vaihtoon vois ehkä olla mahdollista lähtee kahdestikin, kunhan yhteensä vaihtokuukaudet ei ylitä 12kk rajaa. Mutta toisaalta ei mulla palkkatyön aiheuttamista takaisinmaksuista huolimatta ikuisesti opintotukikuukaudet riitä ja oikeesti joskus olis kiva sen kandin lisäksi saada se maisterinkin tutkinto kasaan - ennen kuin ikää on 35v tms.
 Zell am Seessä oli sopivasti vanhanaikaiset rekikilpailut, joissa osallistujat ajoivat vanhoja rekiä ja pukeutuivat vanhoihin asusteisiin. En ehtinyt seuraamaan kovin pitkään kun olin tietenkin rinteessä, mutta hauskalta se näytti.
Saalbachissa Sonnenalm-nimisessä pienessä rinneravintolassa. Gulassikeittoa, Almdudler-limsaa ja kaakao kermavaahdolla. Unohtamatta auringonpaistetta ja ihania lumihuippuisia Alppeja. <3 Reissun ainoa pieni huono puoli oli se, että sain kivan pienen rakon oikeaan kantapäähäni ja tottakai se aina laskiessa vihloi ikävästi ja välillä laskeminen oli sellasta perkeeleen huutamista, mutta onneks se siitä helpotti. Tottakai myös useampi laskupäivä putkeen alkaa hapottaa jaloissa. Etenkin kun fiksuna ihmisenä en venytellyt iltaisin tarpeeksi huolellisesti.
Schmittenhöheltä katsottuna Kitzsteinhorn oli aika jylhän näköinen aurinkoisena päivänä. Etenkin kun pilvet oli sopivan matalalla.


Salzburgissa oli viimeiset päivät ihanan keväistä ja aurinkoista sekä lämmintä. Hauskinta oli Mirabellin puutarhassa tuollainen "suljettu talviajaksi"-kyltti. Lunta ei näy missään ja tuo on jään ja liukkauden takia suljettu tuo alue. Ihan vähän vaan nauratti.

perjantai 7. helmikuuta 2014

Istun lentokentällä ja mietin

Zell am Seessä ja Saalbachissa oli kivaa. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sopivasti leveetä ja loivaa, mutta myös jyrkempää. Sääkin oli suosiollinen. Ainoa miinuspuoli on Zell am Seen sunnuntai, kun uudet turistit(lauantai on yleinen vaihtopäivä eli entiset kotiin, uudet tilalle) oli ekaa päivää rinteessä ja hisseihin oli jonoa ja rinteessä sai väistellä miten sattuu laskevia venäläisiä ja muita. Meinas mennä hermot, varsinki ku vasta huollettu lauta luisti aika upeesti, sitä ei hetkessä pysäytetä. Kaikkiaan voin kyllä suositella molempia paikkoja lomailuun, vaikka Saalbachin legendaarisen Hinterhagalmin terassilla kuulinkin suomalaisten ja ruotsalaisten puhuvan jääkiekosta, perkeleen turistit!

Keskiviikkona kävin ilmoittamassa maistraattiin, että muutan pois Itävallasta ja torstaina suljin pankkitilini. Jotenkin niin pysyvää ja virallista. Koearvosanoja ja kurssituloksiakin on jo tullut PlusOnlinen rekisteriin. Täällä siis näkyy erikseen kokeesta saatu arvosana ja sitten kurssiarvosana, koska voihan olla, että kokeesta tuli vaikka 2, mutta kurssiarvosana nouseekin 1:een muiden suoritusten takia. Portugalin molemmista kuirsseista tuli siis 1, kroaatista 3 ja enkunkielisestä Itävalta-kurssista, josta odotin että läpi kyl menee, mutta rimaa hipoen ja jos menee superhyvin niin 3 tulee. Mitä vielä!! Siitä tuli ykkönen eli paras arvosana!! Aivan mahtavaa, myös siksi, että se kurssisuoritus sinetöi sen, että saan Salzburgista tarpeeksi opintopisteitä. Apurahan rajana kun on 15op/lukukausi ja ilman tuota kurssia mulla oli kasassa 14,5op. Hehe. Myös saksankielisestä Itävalta-kurssista tuli ykkönen, mitä vähän odotinkin kun keskiarvo oli lähempänä 1 kuin 2. Erittäin hyvin siis.

Suomeen on kiva päästä siksi, että saa asua taas omassa kämpässä, omassa rauhassa ja pääsee jatkamaan opintoja ja tienaamaan rahaa Apsille, koska rahaa on täällä kulunut aika paljon. Toisaalya olis ihana jäädä, koska Suomessa en voi asua tunnin matkan päässä Alpeilta enkä pääse joka viikonloppu laskemaan. Onhan siinä Sappee lähellä, mutta lähiaikoina on sen verran reippaasti työvuoroja, ettei oo mahiksia mennä laskemaan. Enkä oikeastaan tiedä haluanko, koska pienet eteläsuomalaiset rinteet voi vituttaa Alppien jälkeen.

Kuvia tähän postaukseen ei valitettavasti tule kun blogger ja läppäri eivät suostuneet yhteistyöhön. Yritän kuitenkin viikonloppuna vielä kirjoitella ja laitella kuvia viimeisten päivien meiningeistä.

Hei hei Salzburg ja Itävalta, toivottavasti nähdään pian taas! Ja moi Suomi, täältä mä tulen taas!

6 päivää... (oli kun aloitin tämän kirjoittamisen, huoh...)

Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.

Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.
Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.
Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.

torstai 30. tammikuuta 2014

Ruokaa ja rinne-elämää viikonlopun ratoksi

Yksi käymistäni kursseista on saksankielinen, vaihtareille suunnattu Österreichische Kultur und Sprache I -kurssi, josta saa 4 ECTS. Kurssin opettaja järjesti vapaaehtoisen lisätunnin viime perjantaille. Jos oli paikalla, sai läsnäolomerkinnän, mutta poissaoloa ei laskettu poissaoloksi, koska kyseessä oli kuitenkin normaaliajan ulkopuolella järjestetty tunti. Kävimme Salzburgin keskustassa Getreidegassella sijaitsevassa Wilder Mann -ravintolassa syömässä itävaltalaisia herkkuja. Itävallassa syödään tunnetusti todella paljon erilaisia liharuokia ja makeita jälkiruokia, mikä sitten näkyy monen vyötäröllä myös. :D Ajatuksena ruokatapaamisella oli päästä kokeilemaan erilaisia kenties vieraampiakin itävaltalaisruokia. Meitä oli 15 ja tilasimme kymmenen annosta noin kuutta erilaista pääruokaa ja sitten muutaman jälkiruuan siihen päälle. Näin jokainen sai kokeilla vähän kaikkea, muttei kuitenkaan tullut kovin paha ähky, kuten yksittäisestä annoksesta helposti tulisi.
 
Oma annokseni Bauernschmaus koostui knöödelistä, hapankaalista, kastikkeesta sekä porsaanpihvistä ja isosta kinkkupalasta. Rasvaista ja tuhtia tavaraa. Maistoin möys Backhendliä eli kanaa, Käsespätzleä eli juusto"pastaa" ja Salzburger Beuscherlia, joka tehdään vasikan sydämestä yms. sisälmyksistä. Jälkiruokina maistelimme Mohr im Hemdiä(kuvassa). Nimi on kuulemma hieman kyseenalainen, kuten Suomessa vanhat neekerinsuukot, sillä Mohr on vanha saksankielinen sana mustaihoiselle ja Hemd puolestaan tarkoittaa (valkoista) paitaa. Vapaasti suomennettuna kyseessä on siis "neekeri valkopaidassa". Nimen muuttamisesta suklaakakuksi tms. on käyty paljon keskusteluja. Muita maistelemiamme herkkuja olivat Topfenstrudel eli rahkapiirakka, Eispalatschinken eli vaniljajäätelöllä täytetty lettu sekä Kaiserschmarrn eli "sekasotkupannukakku".
Viikonloppuna oli hieman flunssainen, kuulemani mukaan moni muukin meidän asuntolassamme oli hieman kipeä, joten liekö se sieltä tarttunut. Tosin Berliinin reissun lapasettomuus saattaa myös olla taudin alkulähteenä. Lauantaina kävin kuitenkin Flachaussa laskemassa, sillä sinne pääsee Mirabellplatzilta ilmaisella bussilla. Ainoa huono puoli matkassa oli jatkuvasti puhunut turistiopas, joka auttoi lippujen ostamisessa ja kertoili rinteistä yms. Ihan mukava juttu heille, jotka eivät ole aiemmin rinteessä olleet tai muuten vaan turisteille, mutta itseäni se hieman ärsytti. Mukava tyyppi kuitenkin.
Sää oli huonoin tähän mennessä. Lunta tuli ja koska lämpötila oli hieman pakkasen puolella, suolsivat lumitykit joka rinteessä uutta lunta armottomalla tahdilla. Se ei ainakaan parantanut näkyvyyttä. Lisäksi lumisade ja tykitys tekivät rinteistä pahimmillaan sellaista epätasaista kumpareikkoa, että sitä luuli eksyneensä olympialaisten freestylerinteeseen. Ei kiva, varsinkin kun laudalla kumpareet tuntuvat vaikeammilta hallita kuin suksilla.
Puolenpäivän jälkeen sää alkoi kuitenkin kirkastumaan ja aurinko ja sininen taivaskin pilkahtelivat vähän esiin. Rinteiden kumpaireikoille sekään ei mitään mahtanut. Viimeksi kun kävin Flachaussa pari viikkoa sitten, oli Hermann Maierin maailmancup-rinne osin suljettu, sillä naisten pujottelucupin kisaan oli vain pari päivää aikaa. Nyt voin sanoa laskeneeni kyseisen pujottelurinteen, tosin ilman niitä keppejä. Aika hauskaa.
Edelleen täytyy sanoa, että musta on ihanaa kun täällä on rinteet niin lähellä. Tai no, tunnin matkan päässä, mutta kuitenkin. Alpit vieläpä. Kyllähän Tampereeltakin tunnissa ajaa Sappeelle ja ihan lähellä on Mustavuori ja Hervannan rinteet, mutta valitettavasti Suomessa ei ole Alppeja tai muita korkeita vuoria. Tätä tulee kovasti ikävä Suomessa, sen voin jo sanoa nyt. Tokihan sitä voi aina lähteä vaikkapa Leville tai Rukalle, mutta matkaa kuitenkin on satoja kilometrejä eli ihan päiväreissu ei onnistu.
Rinteiden ala-aseman Intersportissa oli myynnissä Icepeakin laskuhousuja. Pitäisi ostaa uudet ehkä lähiaikoina. Bongasin myös nuo ylläolevat sieltä. Valkoiset housut sinisellä raidalla ja infolapussa kuva Leijonista ja Ahosen Jannesta. Harmi vaan ku oli vain liian isoja kokoja ja noissa ei oo ilmastointitaskuja, mitkä on ehdottomat mun mielestäni laskuhousuissa. Pihalla myös "tapasin" Hermann Maierin, joka on siis yksi Itävallan kaikkien aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä.

Tykkään tosi paljon Flachausta ja samoin viereisestä Wagrainista ja myös Alpendorfin "takarinteistä". Tänne olis mukava tulla uudestaan esim. ens talvena vähäks aikaa laskemaan. Suunnitelinkin jo vähän jotain sellaista, mutta pitää nyt kattoa jahka pääsee Suomeen ja rahaa tienaamaan sinne Apsille.



Viimeistä viedään!

Tenteistä siis kyse. Viime viikolla oli jo kroatian, portugalin ja Itävalta-kurssin kokeet. Tällä viikolla sitten ne loput. Rikossosiologian kurssin kokeeseen olisi pitänyt lukea noin 300 sivua haastavaa asiatekstiä. Ottaen huomioon kuinka luennoilla opettaja piti pelkkää monologia, jonka seuraaminen oli vaikeaa, hylkäsin suosiolla haaveet läpipääsystä. Ei se mitään, mutta kun EU-kurssin koe tiistaina oli vaikea, enkä ollut lukenut tarpeeksi huolella niin olen vakuuttunut ettei sekään mennyt läpi. Haastetta toi se, että luennot olivat saksaksi ja sanmoin luentokalvot, mutta kokeessa sai vastata englanniksikin ja en osaa kirjoittaa akateemista saksaa. Toki tietenkin kokeeseen olisi pitänyt lukea enemmän ja luinkin englanniksi lisää EU-asiaa. Osin toisaalta kyse oli siitäkin, että saan Suomessa jo suoritettua hirveän määrän kursseja, joten en jaksanut panostaa täällä siihen, että saisin miljoona opintopistettä, jos kerran helpommallakin pääsee.
'Tiistaina oli myös Global Problems -kurssin koe. Koe oli vaikea, vaikka olin kuunnellut luennoilla ja luin oikeasti huolella luentokalvot ja omat muistiinpanoni läpi. Vitutti sekin, kun oltiin kahden muun suomalaisen kanssa AINOAT, jotka eivät a) googlettaneet kännykällä vastauksia, b) pitäneet luentomuistiinpanoja sylissä piilossa ja c) keskustelleet vierustovereiden kanssa tyyliin "mitä sä vastasit tohon 3b:ehen. Tuskin siitä hyvää arvosanaa tulee, mutta jos se ei mee läpi niin tasan laitan kiukkuista viestiä proffille, että mä sentään en luntannut tentissä, päästäkää mut läpi.
Tänään on vielä englanninkielisen Itävallan ja Keski-Euroopan kulttuuri&historia -kurssin koe. Oon kyllä lukenut, mutta osa luennoista ja luennoitsijoista oli sen verran käsittämättömiä, että tiedä sitten mitä tentistä tulee. Toivottavasti menis läpi kuitenkin. Läpipääsyä stressaan siksi, etten tajunnut ottaa enempää helppoja kursseja. Mulla on jo kasassa 14,5 ECTS portugalin, kroatian ja Österreich-kurssin ansiosta, mutta vielä pitäis saada vähän lisää pisteitä. Apurahan raja kun on 15 ECTS...
Niin ne muut kurssit. Kroatian kurssin koe meni hieman heikommin mitä odotin, toisaalta vikan luennon jälkeen drinkeillä opiskelukavereiden kanssa tultiin siihen tulokseen, että opettaja arvosteli kokeen tosi tiukasti. Pienistäkin aksenttivirheistä lähti helposti pisteitä, vaikka kyseessä oli alkeiskurssi. Noh, kolmonen on ihan havä kuitenkin. Täällä arvosana-asteikko menee just päinvastoin kuin Suomessa. Vitonen on hylätty ja ykkönen erinomainen/kiitettävä. Portugalin kurssin kokeesta ajattelin, ettei se kovin hyvin mennyt, varsinkin kun näin millaisia megaesseitä moni muu vikaan tehtävään väänsi, mutta opettaja kehui mua kuitenkin. Suullinen koe oli eilen ja puhuin sitten yli puoli tuntia Suomesta ja esittelin karttoja ja kuvia yms. Eloide ylisti kuinka puhun niin ihailtavan sujuvasti kieltä ja tein vain pari pientä sanavirhettä! Ottaen huomioon, että kyseessä on brasilialainen proffa ja mun Brasseissa asumisestani on kuitenkin melkein 7 vuotta, olin tyytyväinen. Varsinkin kun kuulin, että saan kurssiarvosanaksi ykkösen, kuten myös kuulemma siitä joulukuisesta elokuvakurssista! Hurraa! Ei vituta niin paljon, että sosiologian ja politiikan kurssit ei mee läpi. Österreich-kurssista odotan kans ykköstä, sillä lopputentistä tuli ykkönen ja 1/4 arvosanan verran vaikuttavista kotiaineista on keskiarvo about 1,25.
Super jee jee! Kuva lokakuisista Spar S-budget -bileistä. Suomessa ei varmaan ikinä onnistuis jotkut K-kaupan sponssaamat Pirkka-bileet, joissa olis joku Plussapallo jakamassa Pirkka-sipsejä yms. :DDD
Kaffee Alchemie on tosi ihana paikka, aika pieni, mutta kiva. :) Tuli vahvasti mieleen eräs Kuopion suosikkikahviloistani eli Anttilan vieressä torin laidalla sijaitseva Kahvila Kaneli.
Viime viikolla parina päivänä Uniparkin tietokoneluokassa oli nelijalkainen karvaturri opiskelemassa. Musta on hassua kuinka täällä saa ottaa koiran mukaan esim. ostoskeskukseen. Yliopiston ovessa tosin taitaa olla lappu, jossa kielletään koirien tuominen sisälle...

Tentin jälkeen on vielä viimeinen Stammtisch-ilta Augustinerbräun panimoravintolassa ja sieltä suuntaan junalla Zell am Seehen muutamaksi päiväksi Alppilomailemaan. Ensi viikon perjantaina klo 18:35 onkin sitten aika suunnata "lopullisesti" takaisin Suomeen. Aika on kyllä mennyt todella nopeasti, ei voi muuta sanoa.

torstai 23. tammikuuta 2014

Hauskoja sattumuksia ja Berliini

Sarjassamme, hauskoja sattumuksia, joista ei ajoissa muista blogissaan kirjoittaa.  Tapahtui kun olin joululomalla Suomessa ja menin junalla vanhempieni luokse Savoon. Tampereelta/lle matkustaessa useimmiten pitää vaihtaa junaa Pieksämäellä, tosin jokunen junavuoro menee myös suoraan. Pieksämäeltä pohjoisen junaan nousi paljon muitakin matkustajia, myös samasta ovesta kanssani. Ehdin juuri istua käytäväpaikalleni, kun viereeni tuli seisomaan mies, ehkä noin 35-vuotias, sellainen ihan tavallisennäköinen. Hän katsoi lippuaan, minua ja penkin reunassa olevaa paikkanumeroa. Sitten, mitään sanomatta hän vain hyppäsi laukkuni ylitse istumaan viereiselle ikkunapaikalle. Olisin voinut nousta ylös, jos olisin saanut sen noin 2 sekuntia aikaa, mutta ei. :D Oli jotenkin huvittavaa ja ehkä hieman kliseinenkin "suomalaiset ei puhu"-hetki, joka muistui mieleeni berliiniläisessä lähijunassa viikonloppuna.
Niin, Berliini. Eräs suosikkikaupungeistani Euroopassa. Halvat easyJetin lennot suoraan Salzburgista ja virkistä viikonloppuloma. Tykkään kyllä Salzburgista ja eilen oli mukava ja kotoisa palata tänne, mutta silti jotenkin ahdistaa. Kämppis on ihan ok, mutta silti se samassa huoneessa koko ajan oleminen ärsyttää. En pysty keskittymään kotona ollessani ja yhteiskeittiössä ei todellakaan huvita olla kun ihmiset puhuu vain omaa kieltään. Enkä jaksa yrittää väkisin small talkailla kun ei multakaan kukaan koskaan mitään kysele.

Hostellin edustalta Prenzlauer Bergissä, tuli rakas synnyinkaupunkini Kouvostoliitto mieleen. :D

Perjantaina hurautin junalla keskustaan ja kävin Potsdamer Platzin Vapianossa syömässä. Oon aina tykänny Vapianosta, mut valitettavasti Helsingissä se vaan on hiton kallis. Pasta carbonara maistui pitkästä aikaa todella hyvältä, etenkin kun sitä sai ensin jonottaa tosi pitkään kun miljoona muutakin ihmistä keksi mennä samaan aikaan syömään. Kävelin siitä Brandenburger Torille, jossa mulle tulee aina hyvä mieli. Muistan edelleen elävästi mun ekan Berliinin reissuni, iskän kanssa juhannuksena 2008. Olin haaveillut Berliinistä jo pitkään ja kun nousin silloisen Unter den Lindenin S-bahnaseman portaat ylös ja näin Brandenburgin portin edessäni, meinas oikeesti tulla tippa linssiin. Olin vihdoinkin täällä!
Lauantaina ohjelmassa oli kiertelyä kaupungilla. Olen aina ollut kiinnostunut Itä-Euroopan kommunismihistoriasta ja siksi jaettu Berliini onkin ollut aina kovin kiehtova. Nordbahnhofin juna-asemalla on ilmainen näyttely "kummitusasemista". Kun Berliinin muuria alettiin rakentaa vuonna 1961, osa kaupungin metrolinjoista katkesi. Osa linjoista kulki osin sekä Itä- että Länsi-Berliinin läpi ja DDR halusi estää kansalaistensa paon länteen. Idän puolelle jääneitä asemia ja tunneleita suljettiin. Esimerkiksi yhdellä metrolinjalla Länsi-Berliinin eteläosista idän läpi pohjoiseen Länsi-Berliiniin oli useita asemia Itä-Berliinin puolella, joilla junat eivät pysähtyneet ja DDR:n vartijat vahtivat ohikulkevia junia. Idässä kaikki merkit näiden metroasemien olemassaolosta luonnollisesti kätkettiin ja sisäänkäynnit muurattiin umpeen. Lähes 30 vuoden käyttämättömyys autioitti asemat ja teki niistä aavemaisia. Saksojen yhdistyttyä asemat on korjattu ja otettu uudestaan käyttöön.
Berliinissä oli aikanaan kolme lentokenttää, yksi idässä(Schönefeld, jolle tällä kertaa lensin, nykyisin "halpiskenttä") ja Tegel & Tempelhof Länsi-Berliinissä. Tegel on nykyisin Berliinin pääkenttä. Tempelhof taas on tunnettu siitä, että terminaalirakennus, joka valmistui 1930-luvulla, oli aikanaan maailman suurin rakennus ja on aika jyhkeännäköinen edelleen. Itse lentokenttä suljettiin vuonna 2008. Kaksi vuotta myöhemmin lentokentän kiitotiealueelle avattiin puisto. Kiitoteillä voi pyöräillä, rullaluistella ja lenkkeillä ja lisäksi näin paljon leijanlennättäjiä nurmikentällä. Mukavaa ja fiksua uusiokäyttöä alueelle. Käsittääkseni suunnitelmissa on kuitenkin rakentaa alueelle myös asutusta, sillä se sijaitsee hyvin lähellä Berliinin keskustaa.

Museuminselin lähellä sijaitsee pieni, mutta mielenkiintoinen DDR-museo. Se kertoo pääasiassa tavallisesta arkielämästä Derkkulassa. Museoon on kerätty mm. erilaisten tuotteiden pakkauksia, vanhoja hittilevyjä, koulutarvikkeita ja vaatteita. Museosta löytyy myös vanha legendaarinen Trabant eli Trabi, jolla pääsee simulaattorissa ajamaan derkkulähiön läpi. Hauskaa! Lisäksi sieltä löytyi lapsuuteni sankari, Nukkumatti! Moni ei välttämättä tiedäkään, että Nukkumatti on kotoisin Itä-Saksasta.
 Eräs reissun pysäyttävimmistä kohteista löytyy Grunewaldin lähijuna-asemalta, hieman Westkreuzilta länteen. Hieman syrjässä aseman vieressä seisoo raide 17, hylätty ja metsittynyt raide, jota reunustavat rautaiset muistolaatat. Tältä asemalta kuljetettiin toisen maailmansodan aikana tuhansia juutalaisia keskitysleireille. Laattoihin on kirjattu junien päivämäärät, montako ihmistä oli kyydissä ja minne juna matkasi. Varsinkin iltapäivästä hämärässä tunnelma on todella aavemainen eikä sitä poistanut edes viereisillä vähemmän metsittyneillä raiteilla hengailleet kaksi teinityttöä, jotka räpsivät toisistaan kliseisiä "poseeraan junaraiteella"-kuvia.

Sunnuntaina kävin Mondon hienossa matkaoppaassa mainitussa An einem Sonntag in August -ravintolassa. "Eräänä elokuisena sunnuntaina" on kieltämättä aika mielenkiintoinen nimi. Aamupalabuffet maksoi 5,95€ ja valikoimassa oli sämpylöitä, kylmää Milchreisiä eli riisipuuroa, leikkeleitä, peruna-omenasalaattia, juustoja, paprika-sipulipaistosta ja kesäkurpitsaa. Nam! Istuin pehmeille nahkatuoleille viiden hengen pöytään ja samaan pöytään tuli myöhemmin myös italialaispariskunta. Ravintola alkoi klo 10:30 jälkeen täyttyi aamiaisbrunssille tulevista ihmisistä eikä tilaa nyt ihan erityisen paljon ole. Olin jo melkein lähdössä, kun kaksi keski-ikäistä naista tuli kysymään englanniksi italialaispariskunnalta, onko pöydässämme tilaa, he vastasivat myöntävästi. Naiset olivat istumassa pöytään kun totesin olevani juuri lähdössä, joten toisellakin puolella olisi kyllä tilaa. Pukiessani takkia päälleni, kuulin kuinka toinen heistä totesi, suomeksi: "ai että kun on upottava nojatuoli!" xD He hymyilivät ja sanoivat "bye bye" johon vastasin iloisesti hymyillen "Hyvää päivänjatkoa!" Hämmentyneen iloisina he vastasivat "hyvää päivänjatkoa sinullekin!". Kerrankin oli hauska törmätä suomalaisiin maailmalla. Bonuksena vielä muutama minuutti myöhemmin metroasemalla oli vanhempi pariskunta, joka mietti millä metroasemalla olisi paras jäädä pois yms. Suomalaisia hekin. Kieltämättä hauska kuulla kieltä noin "kaupunkiolosuhteissa".

Aamiaiselta kiiryhdin reissuni viimeiseen vierailukohteeseen. Sattumalta Wikipediasta selvisi, että itäpuolella, lähellä Weberwiesen metroasemaa, sijaitsee Tietokonepelimuseo. Museo oli melko pieni, mutta sinne oli hienosti ja kattavasti koottu tietokonepelien historiaa ja erilaisia vanhoja laitteita. Jos aikaa olisi ollut enemmän, olisin jäänyt vielä hiukan pelailemaan eri pelejä. Karl-Marx-Allee, jolla museo sijaitsee, on myöskin melko hulppea, pitkä ja leveä puistokatu, jonka varrella voi nähdä vanhoja sosialismin ajan rakennuksia.
Schönefeldin lentokentästä en voi sanoa tykkääväni. Se on sekava, sokkeloinen ja hieman rupuinen, mutta toisaalta mitä muuta voi odottaa kun sitä on kai pari kertaa laajennettu halpayhtiöiden tultua ja lisäksi se on kohta menossa kiinni niin ei paljon kannata remppailla. Niin, kohta ja kohta. Kiitotien eteläpuolella sijaitsevan uuden Berliini-Brandenburg -lentokentän piti avautua vuonna 2011, mutta sitten se siirtyi kesään 2012 ja sitten taas uudestaan ja uudestaan eteenpäin erinäisten vikojen takia. Tällä hetkellä tarkoitus kai olisi saada kenttä auki vuonna 2016. Silloin Tegel ja vanha Schönefeld suljetaan ja liikenne siirtyy uudelle kentälle ja samalla avataan toinen kiitotie. Schönefeldiltä näkee nuo uudet rakennukset melko hyvin. On kieltämättä huvittava katsoa uudenkarheita hienoja rakennuksia, jotka lojuvat tyhjillään rakennusvirheiden ja muun takia.
Takaisin Salzburgissa olin illalla ja jäin vielä kentälle ihmettelemään koneita ja taustalla siintäviä ihania Alppeja. ps. Kyllä muakin hymyilyttäis, jos olisin Islantiin menossa, kuten tää WOW Airin A320 tässä.