Ajatuksia kodista, ikävästä ja koti-ikävästä

Viime päivinä mieliala on ollut kaipuuseen taipuvainen, oikeastaan jo pari viikkoa. Hongkongissa on mukavaa, mutta silti pieni kaipaus iskee välillä. Vietin kolme vuotta sitten syyslukukauden Salzburgissa ja olen huomannut ikävöiväni vuoristomaisemia melko paljon. Tykkään kesästä ja siitä, ettei tarvitse pukea viittä vaatekerrosta, mutta samanaikaisesti katselen haikaillen kavereideni Facebook-kuvia syksyisestä Suomesta, villapaidoista ja lämpimistä lapasista. Myös lumi on asia, jota huomaan kaipaavani. Kävin viime viikonloppuna Pekingissä (siitä ja syyskuista Shanghain reissusta joskus lisää) ja huomasin nauttivani +9c viileästä ilmasta suunnattomasti.

Eniten Suomesta kaipaan pieniä asioita. Sitä, että on oma asunto, eli kenenkään muun aikataulut eivät vaikuta om heräämis- ja nukkumaanmenoaikoihini. Oma pieni keittiö, jossa saa laittaa ruokaa ja myös uuni, kun tekee mieli joskus leipoa tai paistaa kaupan valmis valkosipulivoipatonki. Ylipäätään ruoka on asia, jota kaipaan. Yliopiston kantiinien taso on hyvin vaihteleva, varsinkin kasvisruokaa on välillä hankala löytää. Onneksi on vegaaninen kantiini Vegether. Vaikka syön myös lihaa, eivät kaikki liharuuat täällä miellytä. Halvin ruoka-annos on riisiä yhdellä tai kahdella lisukkeella ja usein lisukkeet eivät mitään kovin laadukasta lihapataa ole.

Hongkongissa ei juurikaan alueen koon ja tiheän asutuksen vuoksi ole omaa ruokatuotantoa, joten suurin osa ruuista on tuontituotteita. Esimerkiksi yksi 125 gramman mozzarellajuustokimpale voi hyvin maksaa kaupassa lähes 7 euroa ja 250 gramman margariinipakettia ei saa alle 3 eurolla. Omassa keittiössä on sekin etu, että tavarat voi jättää sinne eikä niitä tarvitse säilyttää omassa huoneessa. Ostin jokin aika sitten viimein kattilan (11 euroa, Ikea) ja onkin ollut mukava kokata pastaa linssi-tomaattikastikkeessa. Onpahan jotakin vaihtelua ainaisille nuudeleille.

Myös oma vessa ja suihku on ikävöityjen asioiden listalla. On melko rasittavaa kuljettaa vessapaperia aina mukana vessaan. Sama juttu suihkusaippuan ja shampoon kanssa. Suihkusta ei voi kävellä pelkkä pyyhe päällä keittiöön keittämään kahvia ja sitten sohvalle löhöilemään. Tottumiskysymyksiä toki. Osaapahan ainakin arvostaa omaa kotia ja rauhaa sitten Suomessa.

Vaikka tämä ei olekaan ensimmäinen kerta, kun jaan huoneen, en ole siltikään tottunut asiaan. Kämppikseni opiskelee yömyöhään, mikä ei iltaihmisenä minua haittaa. Toisaalta joskus vaan haluaisi loikoilla sängyllä päiväunilla tai kun on vapaapäivä, katsoa läppäriltä videoita yms. ilman, että samassa huoneessa on joku. Viime viikolla kämppis oli jostain syystä vanhempiensa luona ja kävi sieltä käsin luennoilla, eli näimme pikaisesti maanantaina kun tulin Pekingistä ja sitten pikaisesti perjantaina kun hän haki jotain tavaroita ja seuraavan kerran vasta sunnuntaina. Ah, mikä ihana rauha olikaan. Kieltämättä yksin olemista vaan välillä kaipaa todella paljon.

Sateisella säällä jengi jättää sateenvarjonsa asuntolan käytävälle kuivumaan ja joskus on vaikea pujotella sateenvarjoviidakosta läpi.

Ajatuksia Suomesta

Mun on monta kertaa pitänyt kasailla Suomeen liittyviö ajatuksiani blogiin, mutta se on aina jäänyt. Nyt kun parin viikon Suomi-lomaan on enää muutama tunti, on hyvä pysähtyä miettimään kotimaata hieman. (Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen joskus keskiviikkona ja saatoin sen loppuun äsken Frankfurtin lentokentällä.)

Olin seitsemän vuotta sitten(!!!) vuoden Brasiliassa, joten en ole ensimmäistä kertaa pidempään poissa Suomesta. Itävalta on toki huomattavasti lähempänä, vanhempani kävivät täällä lokakuussa ja ikääkin on tullut lisää. Varsinaista koti-ikävää ei siis oikeastaan ole tullut. Enemmän kyseessä on kaipuu pieniä asioita kohtaan. Asuntolamme yhteiskeittiössä on mukava viettää silloin tällöin aikaa muiden asukkaiden kanssa, mutta siellä on usein hyvin täyttä ja kkeittiökaappia omistamattomana on rasittavaa raahata aina kaikki tarvikkeet kattiloista lautasiin ja öljyyn omasta huoneestani. Kaipaan siis omaa ahdasta ja säilytystilatonta keittiönurkkaustani Tampereen asunnossani. Jos tulee nälkä, voi kävellä noi kymmenen askelta "olohuoneesta" keittiöön ja laittaa ruokaa. Lisäksi jos iskee nälkä klo 2:30, voi ihan hyvin laitella jotakin pikkusyötävää.

Kuten sanoin, yhteiskeittiössä on mukavaa välillä ja torstaina sain vihdoin ja viimein myös oman lokeron keittiöstä joten ei tarvitse joka kerta kantaa tiskiainetta, kattilaa ja ruokia omasta huoneestaan keittiöön. Ikää puoli on se, että erimaalaiset ihmiset jumiutuvat helposti omiensa seuraan enkä jaksa olla keittiössä kovin kauaa jos ja kun kämppikseni ja hänen saapasmaalaiset kaverinsa puhuvat keskenään vain omaa kieltään.

Olen seuraillut satunnaisen säännöllisesti Suomen uutisia täällä ollessani. Monella tapaa olo on erilainen kuin Brasiliassa ollessani. Koska en asu perheessä, on vapaata melko paljon ja ei haittaa vaikka viettäisi laiskottelupäivän kotona. Yliopistolla on melko rentoa, mikä on toisaalta kiva vaihtelu Suomen pitkiin päiviin ja suuriin kurssimääriin, toisaalta mitäs olen ottanut niin paljon kursseja.

En varsinaisesti ikävoi Suomeen, vaan ajatus mahdollisesta tulevastakin oleskelusta ulkomailla tuntuu entistä mieluisammalta. En silti väitä myöskään Itävallan olevan mikään autuas onnela, mua on vain vituttanut paljon vähemmän Itävallassa kuin Suomessa.

Tähän asti pääsin eilen perjantaina 20.12 Frankfurtissa, mutta teksti jäi julkaisematta kun nettiyhteys pätki ja hidasteli. Päivitys ekasta vuorokaudesta Suomessa seuraa kohta.

Itävallasta ja sen ihmisistä

Aiemmin tuli toive, että kertoisin hieman Itävallasta ja itävaltalaisista. Itävalta on pinta-alaltaan melko pieni, mutta täällä asuu noin 8 miljoonaa ihmistä. Salzburg on melko pieni kaupunki, noin 150 000 asukasta, mutta silti tämä on Itävallan neljänneksi suurin kaupunki. Tämä postaus ei sisällä kuvia, sillä kirjoittelen tätä yliopistolla ja kuvat ovat omalla koneellani asuntolassa.

Yliopistovaihdon ikävä puoli verrattuna esim. lukiovaihtoon on se, että kontakti paikallisväestöön jää usein melko pinnalliseksi. Omalta osaltani voin sanoa tämän pitävän valitettavasti paikkansa. En käy pelkästään englanninkielisiä tai "saksaa ulkkareille" -kursseja, mutta käymilläni kursseilla paikalliset ovat usein oman parhaan kaverinsa seurassa, joten syvempi tutustuminen ei käy niin helposti. Lisäksi asuntolassa porukka on melko paljon omissa oloissaan eikä keittiön epäsiisteys ainakaan houkuttele minua viettämään siellä enempää aikaa kuin mitä on pakko.

Vaihto-opiskelijoille on jonkin verran omia tapahtumia, joten on turhankin helppo jumittaa siihen porukkaan. Olen viettänyt jonkin verran aikaa muiden suomalaisvaihtareiden kanssa, mutta onneksi myös muussa porukassa. Tuntuu suorastaan raivostuttavalta kun suuri osa espanjalaisista tuntuu hengaavan vain muiden espanjalaisten kanssa ja sitä molotusta ei voi olla kuulematta jo kauaa. Pidän espanjankielestä, mutta viime viikonlopun jälkeen en haluaisi sitä ihan hetkeen kuulla.

Ihmiset Itävallassa ovat pääasiassa melko ystävällisiä, tosin kaupan tai hampurilaispaikan kassalla harvemmin kummoisia hymyjä näkee. Joskus tuntuu jopa, että olen jollakin tapaa riesa kun nyt juuri teidän kauppaanne tulin ostoksille... Bussissa tai junassa saattaa ihan hyvin joku kommentoida jotakin. Kun hain lumilautaani paikallisesta Intersportista huollosta(marraskuun puoliväliin asti välinehuollot puoleen hintaan!), bussipysäkillä odotellut bussikuski heitti jotain tyyliin "eiks oo vähän turhan vähän lunta vielä?! :D" Kieltämättä ihan hauskaa, vaikken mikään small talkin ystävä olekaan.

Salzburgin alueella murre ei ole sieltä pahimmasta päästä, mutta silti monen ihmisen puhetta on haasteellisempi ymmärtää. Asuntolassani asuu monta opiskelijaa, jotka ovat kotoisin naapuriosavaltio Ylä-Itävallasta Linzin läheltä ja heidän puheestaan on joskus lähes mahdoton saada tolkkua. Tyypillistä on a:n muuttuminen o:ksi ja sanojen lyheneminen. Esim. Ich habe eine Frage kääntyy muotoon I hob 'ne Froge. Pikkuhiljaa olen alkanu saada tolkkua joistakin murresanoista. Itse en ole edes yrittänyt murresanoja käyttää, lukuunottamatta "yleissanoja" kuten Jänner(tammikuu) ja Erdäpfel(peruna) joita käytetään hochdeutschin Januarin ja Kartoffelin sijaan.

Salzburgissa avataan joulumarkkinat 21.11 ja tällä viikolla Domplatzille on kuljetettu myyntikoppeja ja toissapäivänä näin liikennevaloissa rekan lavalla vähintään kymmenmetrisen joulukuusen. Jotenkaan en tajua joulun tuloa, sillä täällä ei vieläkään ole lunta muualla kuin ylhäällä vuorten ja kukkuloiden rinteillä. Viime viikonloppuna tosin Hohe Tauernin retkellä lunta satoi hieman ihan maahan asti ja oli kylmä.

Arki rullaa eteenpäin

Pikku hiljaa yliopiston kurssit on päässeet vauhtiin. Jonkun verran muuttelin kurssivalintojani, sillä muutama kiinnostava kurssi oli jo täynnä. Hieman mietitytti se, etten ottanut varsinaisia saksan kielikursseja, tosin en innostunut ajatuksesta, että sitä kurssia olisi kolme kertaa viikossa koko lukukauden. Uskon parantavani kielitaitoani muutenkin. Tällä hetkellä käyn rikossosiologian (4op), saksan tekstianalyysi (3op), Itävallan kielen ja kulttuurin (4op), portugalin kielikurssin (4,5op), Eu-politiikan johdantokurssin (3op), globaalien ongelmien (2op), kroatian alkeiden (3op) ja Itävallan&Keski-Euroopan politiikan ja historian(3op=) kursseilla. Lisäks myöhemmin syksyllä on vielä portugalin käytänöön kurssi elokuviin liittyen ja siitä tulee 3op. Tuossa on onneksi varaa tiputtaa jokin kurssi poiskin, jos tuntuu liian rankalta. Aikataulullisesti noi menee niin, että maanantaina ja tiistaina on eniten koulua ja keskiviikkoisin ja torstaisin vaan yks kurssi, eli siis pehmeä laskeutuminen viikonloppuun. Se mahdollistaa myös reissailut viikonloppuisin.

Arki on pikkuhiljaa alkanut sujumaan kun kurssit ovat kunnolla päässeet vauhtiin. Täällä kurssi-ilmoittautumisen voi perua noin kahden viikon ajan kurssin alettua, jos tuntuu siltä ettei kurssi kiinnostakaan. Jos sen jälkeen jättäytyy pois, niin ilmeisesti opintorekisteriin tulee "hylätty"-merkintä tai jotain, ei ole ihan varma. Toki myöhemminkin voi jäädä pois jos ei vaan huvita, ei kukaan väkisin sinne kurssille ole raahaamassa. Saksan kanssa menee koko ajan paremmin, kun sitä tietenkin päivittäin käyttää. Se, mitä Itävallassa suoranaisesti inhoan, on tietty byrokratia ja sen mukanaan tuomat pulmat. Sain viikko sitten vihdoinkin opiskelijakorttini. Sen avulla voin siis osoittaa olevani opiskelija ja sille voi ladata rahaa, jotta voi esim. tulostaa ja kopioida yliopistolla dokumentteja. No, rahan siirtäminen kortille onnistuu joko itävaltalaiselta pankkikortilta automaatilla tai sitten yliopiston taloustoimistossa, jonne ei kuulemma kannata mennä, koska se mies siellä on "todella kiireinen" eikä hänellä ole oikein tämmöisille asioille aikaa.

No, perjantaina sain pankiltani Sparkasselta puhelun, että korttini olisi noudettavissa. Olihan se. Muuten hyvä, mutta onnistuin nostamaan käteistä kortilta, mutta kaupassa maksaminen tai tälle quick chip-sirulle(jollainen pankkikortissani ja opiskelijakortissani on) rahan siirtäminen ei onnistunut, koska "tilillä ei ole rahaa/raja ylitetty". No, perjantaina en asiaa ehtinyt uudestaan pankkiin selvittämään. Oli suunnattava lentokentälle äitiä ja isiä vastaan. Lomailusta vanhempien kanssa lisää seuraavassa postauksessa. Maanantaina sitten menin uudestaan pankkiin, että "hei mun kortti ei toimi". No, syy miksei se toiminut oli se, että tiliä avatessani allekirjoitin vinon pinon sopimuspapereita, mukaan lukien yhden jossa erikseen sallin kortin käyttöehtojen lähettämisen mulle sähköpostilla ja toisen, jossa sallin kuvaani käytettävän kortissa. Pankkikortissani on myös ilmaiseksi kansainvälinen opiskelijakortti ISIC, jonka vuoksi naamakuva pitää siis kortista löytyä. No, quick chip ei siis toiminut, koska en ollut allekirjoittanut paperia, jossa ERIKSEEN SALLIN sen ominaisuuden käytön, sillä pankki ei moista paperia allekirjoitettavakseni antanut. Heti kun nimi oli paperissa, alkoi kortti toimia ja mystisesti myös kaupassa maksaminen onnistui, vaikka raha meneekin tililtä eikä sieltä sirulta. Hieman kyllä ärsytti koko homma.


Luennoillakin on ollut melko mukavaa. Kroatian(tai serbokroaatti, nehän on samaa kieltä Balkanilla käytännössä) opiskelu on siitä hauskaa, että se on suht samankaltaista tsekin ja venäjän kanssa, joten apua löytyy vanhasta osaamisesta. Jos siis kevään tsekin tunneilta on mitään enää muistissa. Viime kerralle piti opetella omistuspronomineja, siis minun, sinun jne. jotka taipuvat myös sanan suvun mukaan. Sitten piti tehdä lauseita perheenjäsenistä tyyliin "Minun isäni nimi on Tapio." jne. No, kun kerroin omat lauseeni tädistä ja tädin lapsista ja äidistä jne. suomalaisine nimineen, opettaja kysyi "Oletko suomalainen?!" hän oli joskus käynyt Oulussa. En siis ole missään vaiheessa aiemmin maininnut, etten ole itävaltalainen kun ei vaan ole tullut puheeksi. NYt kun opeteltiin kaupunkeja ja maita "olen kotoisin Zagrebista" "Olen kotoisin Itävallasta" asia oli ajankohtainen. Vieressä istunut miesopiskelija sitten intoutui kyselemään eräästä suomalaisohjaajasta, "Haki Haurimaki" tai jotain eli siis Kaurismäki ja keskusteltiin sitten tovi veljesten elokuvista ja siitä, mitä Mies vailla menneisyyttä -elokuvassa tapahtuu. Oli hauskaa. Piristi kummasti.

Kuten aiemmin olen varmaankin kertonut, yliopisto koostuu lukuisista eri toimipisteistä. Unipark on yksi suurimmista, samoin siitä parin kilometrin päässä sijaitseva luonnontieteiden tiedekunta. Sitten on lukuisia pienempiä ja isompia pisteitä ympäri kaupunkia. Vanhan kaupunkin yläpuolella, jonkun verran mäen päällä on eräs rakennus, jossa on Eurooppa-keskus. Siellä on lisäksi kaksi luentosalia, joissa mm. pidetään käymäni EU-politiikan kurssi. Lisäksi talossa on jotain hallintotoimistoja. Sitten on erikseen kirjasto, kv. toimisto ja rehtoraatti(?) ja oikeustieteiden rakennukset, joita on ainakin pari kolme. Tiistai on siitä kurja päivä, että yhdet luennot on siellä Eurooppa-talossa, sitten pitää mennä bussilla luonnontieteiden tiedekuntaan globaalien ongelmien ja perspektiivien kurssille ja sieltä sitten Uniparkiin kroatian kurssille. Onneks muina päivinä ei tartte ravata edestakaisin kun maanantaisinkin on 3 tuntia aikaa päästä joen rannan Rudofskailta vajaan kilometrin päähän Uniparkiin. Toisaalta kaipaan Tampereen yliopiston yhtenäistä kampusta ja sitä, että myös liikuntatilat ovat siinä vieressä. Täällä kun Fitness Zentrum, jossa käyn capoeira-kurssilla ja jonne ostin myös kuntosalioikeuden, sijaitsee eteläkaupungilla noin 15min bussimatkan päässä.