maanantai 9. syyskuuta 2013

Vähiin käy ennen ku loppuu

Tällä viikolla. Se on tällä viikolla se lähtöpäivä. Ajatukset sotkeutuvat päässä kuin sukka housut pesu koneessa ilman Coralia. (sic) Tämä oli lainaus Suomen Kuvalehden Jukka Ukkolan mainiosta Valio aineita 20145-kolumnista vuodelta 2000.

Viikonloppuna järjesteltiin ja siivottiin äitin kanssa kämppää oikein kunnolla. Nyt on sitten parempi mieli lähteä maailmalle. Vielä kun saisi pakattuakin, niin olis aika hyvä. Oon suurinpiirtein saanut mietittyä mitä kaikkea otan mukaan.

Lisäks lähden marraskuussa Tanskaan UddannelsesBazar-vapaaehtoiskoulutukseen. Sinne on tulossa jonkun verran muitakin vapaaehtoisia, joihin tutustuin Summer Summitissa. Odotan sitä innolla, varsinkin kun samaan aikaan Suomessa pidettävät Syyspäivät jäävät nyt väliin.

Toisaalta fiilikset vaihtelee aika lailla. Tuntuu hassulta, että lähteminen on niin lähellä. Toisaalta haluaisin nauttoa Suomen syksystä niin paljon kuin mahdollista, mutta toisaalta on kuitenkin sellainen tunne, että enhänm ä kauaa oo poissa kun jo jouluksi oon takas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti