maanantai 13. tammikuuta 2014

Arkista menoa ja meininkiä

Välillä elämässä tapahtuu sellaisia pieniä asioita, joista olis hauska kirjoittaa blogiin, mutta ne tuppaa aina silti unohtumaan. Perjantaina kävin vapaapäivän kunniaksi ihmettelemässä lentokentän lähellä olevaa Design Outletcenteriä, jossa myydään paljon vaatteita ja kenkiä ja muuta normihintoja halvemmalla. Ainoa ostokseni oli annos aasialaista nuudelikana-wokkia.
Bussissa muistin kuinka toissa sunnuntaina Tikkurilan asemalta Helsinki-Vantaalle mennessä en mahtunut ekaan bussiin vaan piti odottaa seuraavaa ja mun edelläni oli ainakin 20 ihmistä vielä jonossa ja pysäkille jäi ainakin toiset 20. En oo ikinä nähny niin täysiä lentokenttäbusseja Suomessa. Venäjää kuului jonkin verran, mutta oli siellä suomalaisiakin. Oli melko hämmentävä kokemus. Ärsytti kun jotkut eivät tajunneet mennä taaksepäin vaan jäivät siihen melko eteen nyhjöttämään, kyllä siellä takana olis ollut tilaa vielä.
Elämä rullailee pikkuhiljaa eteenpäin. Alkaa jo olla vähän paineita noista lopputenteistä kun esim. rikossosiologiasta pitäis lukea tolkuton määrä saksankielistä, puuduttavaa tekstiä. Toisaalta ei se haittaa vaikkei kurssi menisikään läpi, kunhan muista kursseista saa ne opintopisteet.

Se, mitä tavallaan jo odotan ja toivon Suomeen paluusta, on oma koti. Vaikkakin ajatus rahavaikeuksista eli korkeasta vuokrasta opintotuen suhteen ärsyttää. Täällä vuokrani on 260e/kk ja Suomessa 535e/kk. Eli käteen opintotuesta jopa jääkin jotain täällä. Olis kiva kun Suomessakin olisi hieman halvempi kämppä niin rahaa jäisi säästöön enemmän ja sitten vois mm. matkustella enemmän. Ikävä ongelma vain on se, etten lämpene soluasumiselle huonojen kokemusten takia ja kaveripiiristäkään ei kämppisehdokkaita oikein löydy. Toisaalta viihdyn kohtalaisesti nykyisessä kämpässäni, vaikka se onkin hintaansa nähden suht pieni. Oon myös TOASin jonossa pariin läheiseen opiskelija-asuntolaan, joissa olis halvempia ja isompia yksiöitä. Toivottavasti tärppäis pian.
Täällä mulla ei hirveästi ole intoa viettää aikaa yhteiskeittiössä. Laitan ruuan ja syön ja häivyn. Varsinkin kun taas kerran saapasmaalaiset puhui mun kanssa samassa pöydässä pelkästään italiaa. Yks niistä sentään totes jossain vaiheessa et "sori". Keskustelu jatkui saksaksi noin minuutin, kunnes taas vaihtui omaan kieleen. Sitten toisena päivänä menin istumaan samaan pöytään ja muutkin tuli siihen, mutta sitten kun tuli yksi uusi tyyppi, hän menikin viereiseen pöytään ja kohta muut perässä ja mä en tietenkään siihen toiseen pöytään enää mahtunut. Että ole siinä sitten sosiaalinen ja vietä kivaa aikaa yhteiskeittiössä. Paskan marjat! Toisaalta ahdistaa mielettömän paljon olla tämmönen epäsosiaalinen torvelo, jolla ei juurikaan kavereita ole täällä. Harmittaa kun kaikilla muilla on kursseilla hengailuseuraa ja naapureinakin kivoja tyyppejä. Toisaalta taas tänään kun vaan menin samaan pöytään ja aloin small talkaileen miten päivä meni, niin kyllä mä vastauksia kuitenkin sain. :) Mutta ei sitä kuitenkaan joka päivä jaksa väenväkisin kysellä kuulumisia ja yrittää jutella jos selkeestikään toisia ei tunnu kiinnostavan.
Kyllä me kämppiksen kanssa jonkun verran jutellaan, mutta suurin osa luennoista on ihan eri aikaan eli ollaan kotonakin eri aikaan ja illalla taas kummallakin on opiskelujuttuja ja muuta tekemistä. Jotenkin tuntuu, että kotona olis pakko olla sosiaalinen ja jutella koko ajan jotain, mutta ei vaan jaksa. Eikä jaksa yrittää kun tuntuu, ettei ole mitään mahdollisuuksia päästä mukaan siihen porukkaan. Ollaan me muutamaan kertaan kämppiksen kanssa tosin juteltu tuntitolkulla kaikenlaisista asioista, mutta välillä taas on todella hiljaista. Ehkei kumpikaan vaan yritä tarpeeks? Jos on jotain, mikä mua on aina ärsyttänyt todella paljon, niin se on se, kuinka ihmiset vaihdossa ollessaan hengaa niin paljon omanmaalaistensa kanssa. Kyllähän mäkin olen muiden suomalaisten kanssa viettänyt aikaa, muttei me koko ajan hengailla suomea puhuen.
Viime viikon maanantaina olin tsekkiläisen Vladkan(oik.), hänen siskonsa Katjan ja kaverinsa Marien kanssa Bischofshofenissa katsomassa Keski-Euroopan mäkiviikkoa. Siitä lisää myöhemmin. Samoin nyt viikonloppuna kävin Vladkan kanssa Kulmissa lentomäen kisaa katsomassa ja eilen sunnuntaina kävin Alpendorfissa/Wagrainissa/Flachaussa lautalemassa. Meidän piti ensin mennä asuntolan porukan kanssa, mutta sit aamulla tuli viesti että reissu peruttu. Olin jo herännyt klo 7 ja ehtinyt pukea kun luin viestin, joten ajattelin että lähden sitten yksin rinteeseen. Kannatti kyllä. Vaikka oli aamupäivästä vähän sumuista ja Wagrainin puolella ei yhden rinteen puolivälissä nähnyt kahta metriä eteenpäin. Huipulla oli aurinkoista ja ihanaa ja pilvetkin häipyivät puolenpäivän jälkeen. Vietin enemmän aikaa Flachaun puolella, sillä en ole siellä aiemmin laskenut. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sinne pitää mennä jossain vaiheessa uudestaan.
("Aurinko paistaa aina Alpeilla[...] ja jossei paistaisikaan alhaalla kylissä, paistaa pilvien päällä vuorten sylissä!" kuten tiedätte-kyllä-kuka 80-luvulla lauloi)

Ensi viikonlopuksi keksin taas itselleni tekemistä, sillä oikeasti koko viikonloppu Salzburgissa ei innostanut. Ei ole tekemistä ja en halua istua kotona aikaa tuhlaten. easyJet lentää Salzburgista suoraan Berliiniin ja sain lennot 60 eurolla! Berliini on tuttu kaupunki jo, mutta tykkään siitä sen verran paljon, että mukava päästä sinne taas uudestaan. Edellisestä kerrasta onkin jo melkein 3,5 vuotta. Bonuksena vielä sekin, että easyJet lentää Itä-Berliinin puolelle Schönefeldin lentokentälle, jolla en olekaan aiemmin käynyt. Kyseinen lentokenttä suljetaan sitten kun uusi Berlin-Brandenburg valmistuu siihen kiitotien toiselle puolen. Jos ne nyt ikinä valmistuu kun se piti avata jo pari vuotta sitten, mutta sitten tulikin kaikenlaisia ongelmia ja viimeisimmän tiedon mukaan _ehkä_ 2016. Haha. :D Toisaalta harmittaa kun olisin voinut tutustua Itävaltaankin laajemmin ja paremmin, mutta haluan myös nähdä paljon muuta. Olishan tässä lähialueillakin kyllä kaikkea nähtävää. Jostain syystä olen viimeisen viikon aikana alkanut pitämään Salzburgista entistä enemmän, ehkä se johtuu siitä kun aika alkaa olemaan kohta jo vähissä.

torstai 9. tammikuuta 2014

Suomessa käymässä

Kun reilut kaksi viikkoa sitten palasin Suomeen, tuntui kuin en olisi ollut poissa ollutkaan. Mikään ei ollut muuttunut. Kun viime sunnuntai-iltana tulin takaisin Itävaltaan, sama tunne iski uudestaan. Utuinen tunne siitä, kuinka loma Suomessa olikin vain unta ja olin ehkä poissa Itävallasta vain päivän tai pari. Tuntui kotoisalta, mutta hämmentävältä olla takaisin Salzburgissa.
Valkeaa joulua...
Suurin osa Suomi-lomasta kului töissä. Se ei ehkä ollut maailman paras ratkaisu, mutta huomenna palkkapäivänä hymyilyttää. Lisäksi saan viettää 3pv pidemmän kesäloman ensi kesänä. Rehellisesti voin myöntää, että välillä vitutti ihan kunnolla ja kyseenalaistin Suomeen paluun ja työnteon ihan kunnolla. Senkin ajan olisi voinut ehkä järkevämmin viettää. Toisaalta oli ihana nähdä työkavereita ja välillä oli oikein hauska meininki ja mukaviakin asiakkaita.
Mieluisa näky junan ikkunasta matkalla Savoon.
Muutaman päivän olin kotopuolessa Savossa vanhempien riesana ilona. Perinteisesti meillä ei viime vuosina ole paljon lahjoja jaeltu, sillä yhteiset lomamatkat ovat toimineet lahjana. Itse annoin Salzburg-tuliaisia lahjaksi ja sain Jaakko Selinin matkassa -kirjan, jossa on hänen hauskoja kokemuksiaan matkailuista viimeisten 30 vuoden ajalta. Mukavaa luettavaa. Heittäydyin nostalgiseksi ja kuuntelin junamatkalla Juice Leskistä, hänhän oli myös tamperelaistunut pohjoissavolainen, sillä "Juankoski here I come!" sopi tunnelmaan hyvin "Niin usein olen matkoihini kävellyt ja melkein yhtä usein takaisin tullut, taas  sinnepäin matkalla olen nyt, tulkaa vastaan oi ystävät hullut". Pieksämäen asemalla odotellessa ei tosin soinut se kuuluisa blues.

Vaikkei lunta ollutkaan, oli mukava olla maalla. Oli omasta metsästä haettu joulukuusikin. Harmi vaan etten päässyt hakureissulle mukaan tänä vuonna. Lepäilyn ja oleilun lisäksi kävimme koko perheen ja parin tuttavan voimin Varkauden teatterissa katsomassa Kekkonen!-esityksen. Tykkäsin kovasti. Se oli hauska ja mielenkiintoinen, vaikka Kekkosen aika jäikin itseltä kokematta. Hienoa, että Suomessa on pieniä teattereita, jotka tekevät omia esityksiään. Muutaman ihmisen voimin oli saatu aikaan hieno esitys.
Muutaman päivän lomailun jälkeen oli aika palailla Tampereelle ja töiden äärelle. Kieltämättä huoneen ja keittiön jakamisen jälkeen oli mukava asustella omassa pikkuyksiössä ja omassa rauhassa. Kävinpä jopa ensimmäistä kertaa testaamassa taloyhtiömme saunan - enhän mä olekaan asunut taloss kuin vasta reilut kolme vuotta... Rehellisesti sanottuna ei haitannut ollenkaan olla töissä uudenvuodenaattoiltana kymmeneen ja mennä sitten uudenvuodenpäivänä taas aamulla takaisin. En olis jaksanut juhlia muutenkaan. Sitäpaitsi tällä sosiaalisella elämällä olisin saanu juhlia yksin muutenkin. Katselin TV:stä Ylvistä, vaikka oon ne jaksot nähnyt jo YouTubesta aikoja sitten, ilman mitään tekstejä tosin. Norjan osaamiseni on vielä hieman vajaavaista, joten ehkä parempi katsoa tekstitettynä kuitenkin.

Ennen Itävaltaan paluuta ehdin tehdä pikakeikan Jyväskylään, sillä näillä talvipakkasilla(anteeks mikä oli?) on parempi kun auto seisoo vanhempien luona tallissa kuin Tampereella kylmässä isossa hallissa. Ehkä ne pakkaset vielä tulee. Tehtiin siis puolimatkassa treffit ja autonluovutus. Kieltämättä ihan hilpeää. Ennen vuodenvaihdetta kävin käyttämässä liikuntaseteitä pois, ne kun vanhenivat 31.12. Kävin keilaamassa, sillä laskettelu vesisateessa ei innostanut. Ekana päivänä meni ihan kohtalaisesti pienen tauon jälkeen ja tulokset oli 135-157 välillä. Uudenvuodenaattona ei sitten mennytkään alkuun niin hyvin ja jopa 100 pistettä oli tiukassa. Viimeiseen sarjaan sisuunnuin ja kappas vain: sarja päättyi kolmeen peräkkäiseen kaatoon ja lopputulokseni 175! Ei lainkaan huonosti siis! Jos en ole väärässä, ennätykseni on 195, joten seuraava tavoite olisi rikkoa 200 pisteen raja. Ehkä sitten helmikuussa?

Sunnuntaina pakkasin perinteiseen tyyliini viime tingassa. Itseasiassa purin viimeiset tavarat pois rinkasta juuri ennen pakkaamista, mutta mitäs sitä turhia kiirehtimään. Onneksi ei ollut paljon pakattavaa, ne tavarat kun kuitenkin pitää kuukauden päästä raahata takaisin taas. Lentokentällä olikin hilpeää kun rinkka oli höyhenenkevyt(no okei ehkä 9kg) ja käsimatkatavaralaukku varmaan vähän enemmän. Onneksi sitä ei punnittu. Muistin miksen ole käyttänyt sitä pientä, mutta reppua paljon tilavampaa, pyörillä olevaa ja vedettävää laukkua sitten Maltan reissun 2v sitten: pyörät ovat kuluneet, joten laukkua vedettäessä kuuluu koko ajan karmea räminä ja mölinä.

Lentokentällä olin hyvissä ajoin, sillä halusin bongata harvinaisen koneen. Finnair vuokrasi Puolan LOTilta 787 Dreamlinerin pariksi viikoksi kun omat koneet ovat huollossa. Pitihän tämä harvinaisuus käydä katsomassa. Samalla todettakoon, että lentokentän Hilton kyljessä oleva näköalatasanne on varsin hyvä paikka bongailla koneita, mikäli moisesta harrastuksesta tykkää. Tuntui kotoisalta odotella lentoa Helsinki-Vantaalla. Oon aina tykännyt ko. lentokentästä. Nyt oli ainutlaatuinen kotoa lähdön, mutta silti kotiinpaluun tunne.


tiistai 31. joulukuuta 2013

Vanhan vuoden muisteloita viime viikoilta

Nyt kun vuotta 2013 on jäljellä vajaa kymmenen minuuttia on hyvä muistella mitä kaikkea on tapahtunut. Ja kahden viikon Suomi-lomakin alkaa kohta olla jo lopuillaan.

Ensimmäistä kertaa sitten vaihtovuoteni kävin Brasiliassa ja tajusin kuinka paljon maasta kuitenkin tykkään, kaikista vaikeuksista huolimatta. Toki toinen merkittävä seikka on toki Itävalta. Kuitenkin noin kolme ja puoli kuukautta eli lähes kolmasosa vuodesta kului siellä. Samoin kuin lukiovaihdossakin, myös yliopistovaihdossa oma aktiivisuus vaikuttaa paljon kavereiden saantiin ja siihen miten kivaa vaihdossa tulee olemaan. Ikäväkseni täytyy todeta etten ole ollut niin aktiivinen kuin olisin ehkä halunnut. Toisaalta taustalla kummittelee aiempien huonojen kokemusten ja koulukiusaamisen jälkeen se tunne, kun ei koe kuuluvansa joukkoon(kun esim. ne saapasmaalaiset puhuu vaan koko ajan omaa kieltään) jolloin ei edes huvita yrittää viettää niiden muiden kanssa aikaa. Toisaalta taas en ole juurikaan käynyt vaihtaribileissä koska useimmat viikonloput olen ollut joko ulkomailla ulkomailla(eli siis muualla kuin Itävallassa, heh heh) tai sitten Alpeille, kuten seuraavissa kuvissa St. Johann - Alpendorfissa ja Wagrainissa 14-15.12. Myönnän olevani hieman yliherkkä tuolle joukkoonkuulumattomuudelle. Jos koen, etten oikein kuulu joukkoon ja muilla tuntuu olevan hauskaa keskenäänkin ja minä jhään ulkopuoliseksi, häivyn hyvin äkkiä paikalta ja mieluummin sitten teen jotakin yksin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa pääasiassa huoneessa tietokoneella istumista.


Vuonna 2013 hain vaihtoon Salzburgiin, edistyin opinnoissani hyvin oikeastaan ensimmäistä kertaa yliopistourallani oikein kunnolla. Toki joitain kursseja jäi kesken ja joudun siitä kärsimään nyt kun suunnittelen mitä kursseja onnistuisin tulevana keväänä käymään ettei kaikki jäisi lukuvuodelle 2014-2015, jolloin pitäisi myös kandia kirjoitella. Kesällä tein töissä pelkkää yövuoroa ja se oli mukavaa ja ehkä teen niin ens kesänä myös. Tosin haave lyhyistä muutaman päivän reissuista viiden yön työputkien välissä ei oikein toteutunut. Tanskan AFS-reissut eli VSS heinäkuussa ja UdBz marraskuussa jäivät myös mieleen. Olen onnekas kun mulla on elämässäni niin hienoja ihmisiä eri puolilta maailmaa ja Eurooppaa. Toivottavasti tavataan taas pian!
Tosiaan viimeinen viikonloppu Itävallassa ennen joululomaa Suomessa meni Alpendorfissa. Sinne on noin tunnin junamatka Salzburgista plus päälle noin 10 min matka skibussilla rinteille. Ostin lauantaina lipun 1,5 päiväksi eli lauantaina klo 12 eteenpäin ja sunnuntaina koko päivä. Sää oli melko suosiollinen, aurinkoista ja rinteet hyvässä kunnossa, mikäli poisluetaan noin +4c lämpötilan aiheuttama pieni sohjoutuminen aurinkoisimmissa kohdissa. Alpendorfin rinteet ovat useamman eri vuoren rinteillä, joten siksakia laskemalla pääsee myöskin viereiseen Wagrainin keskukseen, jonka rinteistä itseasiassa tykkäsin jopa enemmän. Jos jaksaa siksakata vielä pidemmälle ja käyttää laakson ylittävää gondolia, pääsee Flachauhun asti.






Ei voi olla mitään kivempaa kuin pilvetön taivas(ei noita paria pientä lasketa!) ja aurinko ja rinteet(ja se kylmä olut)! Elämä on kyllä välillä todella ihanaa. Tosin vastapainona sitä vitutusta ja pahaa mieltä on välillä ollut vaikka muille jakaa, valitettavasti. Tässä Suomessa ollessa on ollut aika paljon huonojakin hetkiä. Mutta...

Ajatuksia Suomi-loman jatkosta seuraavassa postauksessa. Hyvää uutta vuotta 2014!

sunnuntai 22. joulukuuta 2013

Ajatuksia Suomesta 24h myöhemmin

Kello on kaksitoista illalla, mikä tarkoittaa että olen ollut rakkaan kotimaan kamaralla jo vuorokauden. Lennot menivät melko mukavasti. Salzburgin kenttä on pieni ja näppärä. Frankfurtissa oltiin yli puoli tuntia myöhässä ja lentohenkilökunta pahoitteli sitä SZG-FRA lennon aikana ainakin kolmesti "Täällä puhuu kapteeni, lennämme nyt... ja lämpötila Frankfurtissa... pahoittelen että olemme myöhässä" :D Lentokentällä tapasin yhden niin ikään Salzburgissa opiskelevan ruotsalaisen, joka oli ollut samalla lennolla.  Frankfurtissa jaksoin ihmetellä ja hämmästellä aina kun kuulin jonkun puhuvan suomea. Mikä on sinänsä melko outoa, koska oon kuitenkin ollut Itävallassa vain kolme kuukautta(versus Brasilian 10kk) ja oon viettänyt jonkun verran aikaa muiden suomalaisvaihtareiden kanssa eli suomea ollaan puhuttu.

Vaikka Frankfurt on iso kenttä, se on aina ollut yksi suosikeistani. Jos käy huono tuuri, voi joutua kävelemään pitkiäkin matkoja konetta vaihtaessa, mutta olen itse onnistunut tältä välttymään. (Äiti tosin on varmasti eri mieltä esim. Maltan reissusta...) Lisäksi isolla kentällä voi bongailla kaikenlaisia erikoisempia lentoyhtiöitä ja koneita, joita Suomessa ei näe. Ne tosin aiheuttavat myös jonkinmoista kaukokaipuuta.

Lennolla Frankfurtista Helsinkiin kuuntelin tämänpäiväisen talvipäivänseisauksen kunniaksi CMX:n samannimistä kappaletta. Vaikka lunta ei ollut ei sitten yhtään, tuntuivat sanat koskettavilta. "Lunta joka suuntaan, eikä tietä missään, minä olen palaamassa sinne mistä lähdin." Kone laskeutui ja oli hämmentävä olla tutulla Helsinki-Vantaalla taas. Sazlburgissa myöskin asuva Tiina oli samalla lennolla, muttei saatu vierekkäisiä paikkoja kun kone oli täynnä. Kentällä ehdittiin kuitenkin aikamme kummastelemaan kun kaikki puhuvat suomea ja ei voikaan suomeks enää kommentoida kanssaihmisten juttuja. "Siis kato nyt totakin muijaa, miks hitossa se möykkää tuossa. Ei herranjestas noita vaatteitakin" jne. Laukkukin tuli suht nopeasti. Ainoa haittapuoli oli se, että jouduin odottelemaan yli tunnin ennen kuin Tampereen bussi lähti.

Ulkona oli harmaata, tihkusateista ja ankeaa. Ei lumesta tietoakaan. On tämäkin joulu. Suomeen paluu tuntui oikeastaan kurjalta. Olen edelleen sitä mieltä, että tulen myöhemminkin asustelemaan jonkin aikaa ulkomailla ja tämä kotimainen sateenharmaus ei ainakaan poistanut sitä halua. Kotona Tampereella oli aamuneljältä. Olin henkisesti varautunut näkemään känniääliöitä matkalla bussiasemalta kotiin, mutta yllättäen vältyin siltä. Oli ihana astua taas omaan pikku kämppääni ja nukahtaa omaan leveään ja pehmeään sänkyyn. Sitä olikin ikävä, sillä Salzburgissa sänkyni on kapea ja patja sekä tyynyt jo aikansa eläneitä.

Tänään olen käynyt asioilla. Hain kirjastosta yhden tenttikirjan, vaihdoin Stockan Forexissa Puolan zlotyja ja Tanskan kruunuja euroiksi ja kävin työpaikalla pikaisesti moikkaamassa ihmisiä ja hakemassa työpaikan perinteisen joululahjakortin. Aiempina vuosina lahjakortilla on joko voinut ostaa jouluruokaa kaupasta TAI käydä syömässä ravintolassa, tänä vuonna sen sai käyttää vain jouluruokaostoksiin ja vika voimassaolopäivä on huomenna. Suuntasin siis ruuhkaiseen ostoshelvettiin, joka myös Prismana tunnetaan. Innostuin 30 euron lahjakortista niin, että lappasin ruokaa kärryyn oikein urakalla. Porkkanalaatikkoa, lanttulaatikkoa, graavilohta, naudan pihvi, hunajabroileria, kananmunia, piparkakkutaikinaa, joulutorttutaikinaa, ruisleipää ja mitä vielä! Ehkä yksinasuva sinkku noilla pärjää joululoman ajan. Toki ostoksiin meni reilusti yli 30 euroa(itseasiassa noin 80 euroa) mutta eipähän tartte käydä kaupassa loman aikana uudestaan.

Ajatukset on vähän sekavat. En voi sanoa, että Salzburgissa olisi tähän mennessä ollut mitenkään supermahtavaa koko aikaa, mutta vähemmän siellä oli masentunut fiilis kuin Suomessa. Toivon niin että täällä olis lunta ja olis enemmän talvifiilis. Ehkä se tästä. Toisaalta en kuitenkaan haluais asua Salzburgissa noin niiku pysyvästi.
 

lauantai 21. joulukuuta 2013

Ajatuksia Suomesta

Mun on monta kertaa pitänyt kasailla Suomeen liittyviö ajatuksiani blogiin, mutta se on aina jäänyt. Nyt kun parin viikon Suomi-lomaan on enää muutama tunti, on hyvä pysähtyä miettimään kotimaata hieman. (Aloitin tämän tekstin kirjoittamisen joskus keskiviikkona ja saatoin sen loppuun äsken Frankfurtin lentokentällä.)

Olin seitsemän vuotta sitten(!!!) vuoden Brasiliassa, joten en ole ensimmäistä kertaa pidempään poissa Suomesta. Itävalta on toki huomattavasti lähempänä, vanhempani kävivät täällä lokakuussa ja ikääkin on tullut lisää. Varsinaista koti-ikävää ei siis oikeastaan ole tullut. Enemmän kyseessä on kaipuu pieniä asioita kohtaan. Asuntolamme yhteiskeittiössä on mukava viettää silloin tällöin aikaa muiden asukkaiden kanssa, mutta siellä on usein hyvin täyttä ja kkeittiökaappia omistamattomana on rasittavaa raahata aina kaikki tarvikkeet kattiloista lautasiin ja öljyyn omasta huoneestani. Kaipaan siis omaa ahdasta ja säilytystilatonta keittiönurkkaustani Tampereen asunnossani. Jos tulee nälkä, voi kävellä noi kymmenen askelta "olohuoneesta" keittiöön ja laittaa ruokaa. Lisäksi jos iskee nälkä klo 2:30, voi ihan hyvin laitella jotakin pikkusyötävää.

Kuten sanoin, yhteiskeittiössä on mukavaa välillä ja torstaina sain vihdoin ja viimein myös oman lokeron keittiöstä joten ei tarvitse joka kerta kantaa tiskiainetta, kattilaa ja ruokia omasta huoneestaan keittiöön. Ikää puoli on se, että erimaalaiset ihmiset jumiutuvat helposti omiensa seuraan enkä jaksa olla keittiössä kovin kauaa jos ja kun kämppikseni ja hänen saapasmaalaiset kaverinsa puhuvat keskenään vain omaa kieltään.

Olen seuraillut satunnaisen säännöllisesti Suomen uutisia täällä ollessani. Monella tapaa olo on erilainen kuin Brasiliassa ollessani. Koska en asu perheessä, on vapaata melko paljon ja ei haittaa vaikka viettäisi laiskottelupäivän kotona. Yliopistolla on melko rentoa, mikä on toisaalta kiva vaihtelu Suomen pitkiin päiviin ja suuriin kurssimääriin, toisaalta mitäs olen ottanut niin paljon kursseja.

En varsinaisesti ikävoi Suomeen, vaan ajatus mahdollisesta tulevastakin oleskelusta ulkomailla tuntuu entistä mieluisammalta. En silti väitä myöskään Itävallan olevan mikään autuas onnela, mua on vain vituttanut paljon vähemmän Itävallassa kuin Suomessa.

Tähän asti pääsin eilen perjantaina 20.12 Frankfurtissa, mutta teksti jäi julkaisematta kun nettiyhteys pätki ja hidasteli. Päivitys ekasta vuorokaudesta Suomessa seuraa kohta.

maanantai 16. joulukuuta 2013

Kitzsteinhornilla lumilautailemassa

Aika lentää melko vauhdikkaasti vaikka samalla tuntuu että mitään en oo saanu aikaan. Kuun vaihteessa yliopistolla oli portugalin kurssi, joka liittyi tulevaan filmifestariin. Tehtiin pieni lyhytelokuva. Mut voi bongata taustalta pelaamasta futista, olen se punapaitainen.
http://youtu.be/bcKXcFAphPU

Kurssin aikana saimme nauttia hauskoista brasilialaisista vieraista, mukana oli mm. Rafael, joka tunnetaan myös nimellä Rafucko. Hän on tehnyt kriittisiä videoita Brasilian viime kevään tapahtumista. Kaikkiaan meitä oli noin 20 hengen porukka ja vajaa kaksiviikkoinen oli todella hauskaa aikaa. Lopuksi oli siis brasilialaiset filmifestarit Salzburgissa. En ehtinyt itse katsomaan kaikkia näytettyjä elokuvia, mutta pidin niistä jotka näin. Amazônia eterna kertoo Amazonasin alueesta ja kuinka yritykset voivat ympäristöystävällisesti toimia siellä ja olla hyvissä väleissä paikallisväestön kanssa. O som ao redor on Brasilian tämän vuoden Oscar-ehdokas. Elokuva oli hieman erikoinen, mutta tykkäsin kyllä. Ehdoton suosikkini oli Xingu, joka kertoo Villas Bôasin veljeksistä ja heidän työstään Brasilian alkuperäisväestön kanssa. Suosittelen lämpimästi katsomaan ko. elokuvan.

Marraskuun vaihtuessa joulukuuksi ja lyhytelokuvan kuvausten edistyttyä niin mallikkaasti, että sunnuntai olikin vapaapäivä, suuntasin Kitzsteinhornille. Meinasin ensin mennä johonkin lähempään keskukseen sillä 30.11 oli monessa paikkaa kauden avaus, mutta totesin mieluummin laskevani 15 rinnettä jäätiköllä, kuin kolmea jossain muualla. Ja jaksan edelleen hehkuttaa ja ihailla noita maisemia ja kaikkea. Miten mä tuun selviin kun meen takas Suomeen ja rinteet on paljon pienempiä ku täällä?!

 Rinteet olivat hyvässä kunnossa ja ylhäällä jäätiköllä yli 2400 metrin korkeudessa oli pakkasta sopivasti. Ainoa haittapuoli tuolla laskemisessa on pitkähkö matka Salzburgiin. Junalla Zell am Seehen vajaa 2h ja sitten noin 25min bussilla Kapruniin.
Iltapäivästä aurinko laski vuorten taakse(ja teletapit menivät nukkumaan, heh heh) ja lumi näytti ihanan siniseltä. Lumilautailu ja Alpit on vaan niin parasta, ei voi sanoa muuta. <3 Loppuun vielä bonuksena hauska kuva. Laskin tuonne alimmalle väliasemalle ja pyysin yhtä isommassa porukassa ollutta jätkää ottamaan musta kuvan. No, sen muutama kaveri kysyi saako he tulla mun kanssa kuvaan. Mikä jottei! Mulla ei siis ole hajuakaan ketä noi tyypit on, mistä ne on, mitkä niiden nimet on tai miks toi yks pussaa mun kypärää, mutta tulipahan hauska kuva! :D

Blogihaaste

Laiska ja saamaton bloggari tässä hei! Heini haastoi minut marraskuussa tähän 11 faktaa -juttuun. Vihdoinkin sain vastailtua.

Säännöt:
1. Jokaisen haastetun tulee kertoa 11 faktaa itsestään.
2. Hänen tulee myös vastata haastajan 11 kysymykseen.
3. Haastetun täytyy keksiä 11 uutta kysymystä uusille haastetuille.
4. Pitää haastaa 11 bloggaajaa, joilla on alle 300 lukijaa.
5. Haasteessa tulee lukea kenet on haastanut ja kertoa se haastetuille.
6. Itseään haastanutta ei saa haastaa uudelleen.

11 faktaa:
1. Olen perheeni ainut lapsi. Nuorempana se harmitti kun olis kaivannut leikkikaveria ja toisaalta hiukan vanhempana taas siksi kun on nähnyt kuinka läheisiä ihmiset sisarustensa kanssa ovat. Toisaalta meidän perheemme ei varmaan olis matkustellut niin paljon jos lapsia olis enemmän.
2. Olin lukioaikanani vuoden AFS-vaihto-oppilaana Brasiliassa ja olen siitä lähtien ollut aktiivisesti mukana AFS:n vapaaehtoistoiminnassa.
3. Tykkään tosi paljon lentokentistä ja lentokoneista, musta on oikeasti kivaa kun pääsee matkustamaan esim. lentokonetyypillä, jolla en oo aiemmin matkustanut. (A380 ja B787 odotellessa…)

4. Tähän mennessä olen käynyt 44 eri maassa.
5. Vaikka paljon on maailmaa jo nähty, en ole koskaan käynyt Ilomantsia idempänä. :D
6. Ala-asteella soitin kaksi vuotta viulua, mutta lopetin kun kyllästyin.
7. Kolmevuotiaana olin vakaasti sitä mieltä, että ruotsinlaivalle kannattaa muuttaa asumaan kun siellä on niin kivaa…

8. Nuorempana olin pahasti allerginen kissoille ja koivuille, mutta nykyään oireita ei näy eikä kuulu lainkaan.
9. Aion lähteä yliopistoaikanani vielä uudestaankin vaihtoon, mieluiten Islantiin tai Belgiaan.
10. Olen ollut opiskelujeni ohessa viikonlopputöissä yli 3,5 vuotta ja menen taas jouluksi töihin.
11. Viime keväänä olin mukana tekemässä Tampereen teekkareiden Rakkauden Wappuradiota ja se vahvisti ennestään haluani työskennellä radiohommissa.


Heinin kysymykset minulle:
1. Miten olet viihtynyt vieraassa maassa?
- Melko lailla hyvin. Välillä on ärsyttänyt byrokratiaongelmat, mutta toisaalta alppimaisemat ja matkustelun helppous piristävät.

2. Kuinka kauan olet ollut reissussa ja kuinka kauan tulet vielä olemaan?
- Lähdin syyskuun puolivälissä ja Suomeen palaan helmikuun 7. Tosin olen joulun aikaan käymässä Suomessa noin 2 viikkoa.

3. Mitä kaipaat Suomesta eniten?
- Oma rauha ja yliopiston maukkaat ja edulliset ruuat! Oma rauha siksi kun asuntolassa on yhteiskeittiö ja asun kahden hlön huoneessa. Kämppis on tosi kiva ja yhteiskeittiössä on hauskaa, mutta harvoin on sellaista omaa rauhaa olla yksin. Yliopistolla ruoka-annoksiin ei kuulu salaattia ja ne maksaa halvimmillaan 3,9€ kun Suomessa ne on 2,6€.

4. Mikä on suurin kulttuuriero Suomen ja oleskelumaasi välillä?
- Suuriin eroihin en ole törmännyt, mutta arjessa eniten näkyvät ihmisten teitittely(pankissa minäkin olen Frau Sukunimi) ja se, ettei joka paikassa voi maksaa kortilla.

5. Ärsyttääkö jokin asia tai tapa oleskelumaassasi?
- Tupakointi sisällä. Baareissa saa polttaa ja niissä monesti on joku savutonkin alue, mutta myös meidän talon aulassa saa tupakoida ja siellä moni polttaakin kun on asukaskokous tai muuta. Vituttaa se savupilvi siellä ja kaikki vaatteet haisee kamalalta sen jälkeen.

6. Millainen on hintatasoero Suomen ja oleskelumaasi välillä? Voit antaa muutaman esimerkin.
- Melko sama muissa asioissa paitsi alkoholissa. 400-500g jauhelihaa maksaa noin 3,5€~4€ ja litra maitoa vähän yli euron. Kelvollista punaviiniä saa pullon noin 3 eurolla.

7. Syötkö samoja ruokia kuin Suomessa söit, vai onko ruokavaliosi muuttunut jotenkin?
- Koska talossa on yhteiskeittiö, jääkaapissa ja pakastimessa ei uskalla juurikaan ruokia säilyttää ettei joku niitä pölli ja ikkunan väliin mahtuu rajallisesti kylmätuotteita, täytyy myöntää, että kokkaan vähemmän kuin Suomessa ollessani. Teen usein aika yksinkertaista ruokaa ja myös salaatin syöminen on jonkin verran vähentynyt.

8. Oletko saanut paljon uusia kavereita, joiden kanssa tulee pidettyä yhteyttä myöhemminkin?
- Paljon on hyvänpäivän tuttuja ja luentokavereita, mutta mitään syviä ystävyyssuhteita ei ole syntynyt. Ehkä osin oma vika kun en jaksa kaikissa kissanristiäisissä ravata, mutta toisaalta muutenkin tuntuu, etten aina ihan kuulu joukkoon, liekö se sitä ettei tunne kaikkia ihmisiä niin hyvin. En tiedä. Varmasti monen ihmisen kanssa tulee oltua myöhemminkin yhteydessä. Toisaalta tosi moni asuu eri asuntoloissa ja joka asuntolassa on vähän se niiden oma jengi.

9. Pidätkö kohteesi ilmastosta vai onko ikävä Suomen syksyä ja talvea?
- Tykkään ja en. Loka-marraskuussa lämpötilat sahasivat kummasti edestakas. Lokakuun puolivälissä oli kylmä ja tuli vähän räntää ja sitten 2vk myöhemmin hain lumilaudan huollosta t-paitasillani. Suomessa kun tulee talvi niin se kunnolla tulee sitten, toisaalta täällä on enemmän lunta tuolla kaupungin ulkopuolella ja vuorilla, jäätiköillä pääsee laskettelemaan jo syys-lokakuussa. Toisaalta ei tartte mennä kuin puoli tuntia täältä etelään niin jo on kunnolla lunta ja talvi.

10. Voisitko kuvitella jääväsi asumaan maahan pysyvästi?
- En ehkä Salzburgiin, mutta alppikohteet kieltämättä houkuttelisivat. Toisaalta viihtyisin varmasti Salzburgissakin paremmin jos tuo yhteiskeittiö ja jaettu huone eivät ärsyttäisi niin paljon.

11. Lopuksi anna kohdekaupungistasi yksi  nähtävyysvinkki, joka matkailijan tulisi nähdä.
- Suosittelen käymään Untersberg-vuorella. Sieltä on komeat maisemat ja siellä voi myös patikoida Saksan puolelle. Ylös vuorelle voi kiivetä jalkaisin, mutta sinne pääsee myös kabiinihissillä. Talvisin sieltä voi tulla alas suksilla/lumilaudalla yhtä rinnettä pitkin.

Olen laiska ja kaikki on kuitenkin tehneet tän jo niin en jaksa haastaa ketään. Anteeks!

perjantai 6. joulukuuta 2013

Zürichissä käymässä

Hyvää itsenäisyyspäivää Suomi, tasan kahden viikon päästä olen (toivottavasti) paraikaa laskeutumassa Helsinki-Vantaalle. Ihmeen nopeasti on syksy mennyt. Toki mulla on kaksiviikkoisen Suomen joululoman jälkeen vielä hieman yli kuukausi aikaa Itävallassa, mutta kyllä tämä silti on lopun alkua.

Muutama viikko sitten kävin Zürichissä. Junaliput maksoivat noin reilun 100e, mutta mitäs pienistä. En ole Zürichissä aiemmin käynyt ja toki Keski-Euroopan suomat matkailumahdollisuudet täytyy hyödyntää. Matka aiheutti lisäjännitystä heti alkuunsa. Saksan puolella tehtiin useampana viikonloppuna ratatöitä, mikä vaikutti myös SAlzburgin junaliikenteeseen. Joitakin junavuoroja oli peruttu ja osa yöjunistä ei kiertänyt päärautatieasemalle vaan ajoi suoraan eteläiselle pikkuseisakkeelle. Lippuja ostaessani huomasin suoran junayhteyden kulkevan vain eteläisen aseman kautta ja verkkopalvelun ehdottavan yhteydeksi HBF:ltä(päärautatieasema) lähijunaa noin tuntia aiemmin. Koska tunnin odottelu seisakkeella ei innostanut, ostin lipun seuraavaan junaan. Ensin Balkanin yöjunalla Schwarzach St. Veitiin ja sieltä sitten toisella yöjunalla Zürichiin. Hbf:llä saapuessani taulu iloisesti ilmoitti, että sieltä olisikin ollut bussikuljetus eteläseisakkeelle sitä suoraa junaa varten. Arvatkaa ketuttiko? Olisi sen tiedon varmaan jostain ÖBB:n "liikennetiedotteet"-osiosta löytänyt, mutta olis kiva kun se olis ollut aikatauluhaussakin. Kyllähän Suomessakin parjatun VR:n lipunmyyntisivu kertoo aina, että junayhteys välillä Suonenjoki-Pieksämäki on korvattu bussilla. Balkanin juna oli lähdössä ensin 5min, sitten 15min ja lopulta noin 30min aikataulustaan jäljessä, ratatöistä johtuen. Kysyin jo asemalla konnarilta jatkoyhteydestä, sillä vaihtoaikaa oli noin 25min. Konnari sanoi jatkoyhteyden kyllä odottavan.
Sveitsi eli Helvetia. Noilla on muuten oma lentoyhtiökin: "Tervetuloa Helvetic airwaysin lennolle Helsinkiin" xD
Lähestyessämme Schwarzachia kysyin junassa lippuja tarkastaneelta konnarilta asiasta uudestaan, jolloin mies vain tylysti totesi että "hei me ollaan 30min myöhässä, ei se juna odota. Pitää mennä seuraavalla" Seuraava juna Schwarzachista Zürichiin olisi tarkoittanut paluuta takaisin Salzburgiin ja sitten Münchenin kautta eteenpäin. Vitutti niin ettei sanat riittäneet. Asemalla poistuin junasta kiroillen ja huomasin toisen junan olevan viereisellä raiteella. Tarkempi tarkastelu osoitti kyseessä olevan Graz-Zürich -yöjuna, eli juurikin se, jolla mun piti alunperin jatkaa matkaani. Se siis kaikesta huolimatta odotti myöhästynyttä toista junaa. Hyppäsin tyytyväisenä kyytiin ja makuuvaunuun, samalla tosin harkitsin mottaavani edellisen junan konnaria kunnolla, aiheuttihan hän ihan turhaan mulle vitutusta ja kiukkua. Yöjuna oli siitäkin hauska, että aamiannen kuului lepovaunupaikan hintaan. Konnari kysyi junaan noustessani "kahvia vai teetä" ja aamulla hyttiin tuotiin jokaiselle pieni tarjotin, jossa oli kupillinen valittua kuumaa juomaa, sämpylä ja leipäpala sekä hiukan voita ja marmeladia. Ei lainkaan paha, kun ei heti tarvinnut lähteä etsimään aamiaispaikkaa tunnetusti edullisesta Zürichistä.

Jätin tavarat lokeroon asemalle ja suuntasin eläintarhaan. Zürichissä julkinen liikenne toimii erittäin mainioisti jaa ratikka&rollikkalinjoja on lukuisia. Eläintarhassa yksi alue oli omistettu Pantanalille, tuolle Brasilian länsiosassa sijaitsevalla suoaluelle. Itse en oikeassa Pantanalissa ole päässyt käymään, joten tämä "köyhän" miehen versio sai kelvata. Tuli kieltämättä ikävä Brasiliaa.
 Eläintarha on tunnettu yhteistyöstään erilaisten eläinten ja luonnon suojeluun liittyvien järjestöjen kanssa. Tuonne Pantanalille oli rakennettu metsänvartijan mökki, jossa kerrottiin suojelutyöstä Pantanalilla. Norsutalossa oli kuvia ja kertomuksia villieläinten julmasta kohtelusta maailmalla. Eläimiä metsästetään niiden sarvien tai lihan takia tai pidetään vankeina pienissä häkeissä ja nyhdetään turisteilta rahaa "minä ja oranki"kuvilla.
Osa eläimistä oli siis lämpimissä taloissa, joissa kerrottiin mm. muoviteollisuuden ja ihmisten tuhlailun vaikutuksesta eläinten elinolosuhteisiin. Myös vanha herra oli kovin mietteliäs maailman nykytilanteen suhteen.

Nuoremmilla sentään oli intoa leikkiä. Zürichin eläintarha on onnistunut suojelutyöllään mm. kasvattamaan harvinaisten sammakoiden ja hyönteisten kantoja. Ehkä luonto sittenkin pelastuu. Eräs eläintarhan suosikeista on alle 10 asteen lämpötiloissa toteutettava pingiivikävely. Nuo söpöliinit siis päästetään hoitajan johdolla kävelemään eläintarhaan ja ihmiset saavat kulkea niiden perässä(ei ihan lähellä kuitenkaan). Varsin hellyyttäviä.
Harrastin Zürichissä myös erästä lempilajiani eli päätöntä julkisilla matkustelua. Ihailin maisemia ja huristelin ratikalla edestakas. Paikallinen Starbucks tuntui kodikkaalta kahvisäkkeineen ja jazz-musiikkeineen.

Hostellini sijaitsi hieman kauempana keskustasta, mutta sinne pääsi kuitenkin näppärästi julkisilla. Hauska sattuma oli sekin, että hostellissa oli erään toisen vaihto-oppilasjärjestön lähtöorientaatio samaan aikaan. Muutaman kerran havaitsin nuoret aulassa puhumassa mm. Thaimaasta, USAsta ja Lattarimaista. Tuli jotenkin nostalginen olo, omasta vuodesta kun alkaa olla jo pitkä aika. Ikävöin välillä paljonkin Brasiliaa. Viime toukokuinen reissu ei ainakaan helpottanut asiaa.