UddannelsesBazar eli AFS:n vapaehtoiskoulutus tanskalaiseen tapaan

Lokakuun viimeisenä päivänä kaikki muut Salzburgissa valmistautuivat Halloween-bileisiin. Minä pakkasin rinkkani ja otin junan Münchenin lentokentälle. Perjantaiaamun 1.11 ensimmäinen lento klo 6:40 oli selvästi halvempi kuin myöhemmät ja lisäksi halusin olla Kööpenhaminassa ajoissa. Koska Salzburgista ei niin aikaisin aamuyöstä pääse Müncheniin, menin junalla lentokentälle jo illalla. Sleepinginairports.net valitsi hiljattain Helsinki-Vantaan maailman viidenneksi parhaaksi nukkumakentäksi ja München oli heti kintereillä kuudentena. Olen aiemmin nukkunut Helsinki-Vantaalla, joten innolla odotin lunastaako MUC odotukseni. Ja lunastihan se.

 Löysin ebene 04:n("kakkoskerros") lähtöselvitystiskien sivusta ikkunan vierestä mukavan ja rauhallisen paikan. Istuin ensin aulapuolella, mutta ehdin olla siinä korkeintaan 10 minuuttia kun läheiselle penkille istui keski-ikäinen mies, kävi nukkumaan ja minuutti myöhemmin kuuluikin jo armotonta kuorsausta. Vaihdoin paikkaa hyvin äkkiä. Tuo löytämäni käytävä oli rauhallinen ja jossain vaiheessa aulan valot himmenivät, mikä helpotti nukkumista. Tuli turvallinen olo kun vartijat kiertelivät säännöllisesti aulaa ympäri. En liioin häiriintynyt siivoojistakaan.

 Heräsin yllättävän pirteänä joskus neljän pintaan. Turvatarkastuksessa otin iPadin ja nesteen pois laukusta kuten pitääkin. Yllätys ja huvitus tuli siitä kun turvatarkastaja pyysi läpivalaisun jälkeen ottamaan kamerani(Canon EOS 600D digijärkkä+tupla-akku) pois ja huomasi samalla laturini ja pyysi ottamaan nekin pois. :D Onhan se varmaan epäilyttävän näköistä kun on johtoja sikin sokin(iPhonen, iPadin, HTC:n ja kameran laturijohdot sekaisin laukussa). Mies kiitteli yhteistyökyvstäni ja jatkoin matkaa. Lufthansa tarjoaa niin Frankfurtissa kuin Münchenissäkin matkustajille ilmaista kahvia ja niitä automaatteja löytyikin lukuisia. Olen myös tykästynyt butterpretzeleihin, eli pretzeliin, joka halkaistaan ja sinne laitetaan voita väliin. Nam.

Münchenissä on tarjolla ilmainen WLAN 30min kun ilmoittaa sähköpostiosoitteensa. Hyödynsin tätä ja ilokseni bongasin Flightradar24:stä, että Qatar Airlinesin 787 oli laskeutumassa kentälle. Koska lentokonebongaus on hauskaa enkä ollut failDreamlineria aiemmin nähnyt, iloitsin siitä kovin. Kuva ei ole paras mahdollinen kun pimeällä kuvaa valaistusta terminaalista ulos, mutta tunnistaapa koneen kuitenkin. Vielä kun tuollakin pääsisi itse matkustamaan...

Lento meni nopeasti ja pian olinkin tutulla rakkaalla Kastrupin kentällä. Jostain syystä Köpiksen kenttä on aina kuulunut lemppareihini, vaikken siellä montaa kertaa ole käynytkään. Tuli kotoisa olo kun kentällä näkyi Finnairin ja Blue1:n koneita. Münchenin koneen tuloportin vieressä oli lähdössä lento Helsinkiin ja oli hauska kuulla niin paljon suomea, vaikka toki olen viettänyt Itävallassa aikaa muiden suomalaisten kanssa. En ehtinyt olla pitkään tuloaulassa kun rakkaat norjalaiskaverini Mira ja Solveig jo saapuivat. Menimme odottelemaan Burger Kingiin muita kavereitamme. Koska porukkaa saapui niin Brysselistä, Lontoosta kuin Reykjavikistakin, lentoajat eivät menneet ihan yhteen. Aika kului mukavassa seurassa tosi nopeasti ja oli ihana nähdä pitkästä aikaa tuttuja viime kesän VSS-koulutuksesta. (Josta voi lukea täältä: http://levotonhaaveilija.blogspot.co.at/2013/08/kuulumisia.html) Löysimme lisää rakkaita tovereita ja suuntasimme päärautatieasemalle. Itse koulutus järjestettiin Fynin saarella sijaitsevassa Ringen pikkukaupungissa, jonne junamme lähti klo 17:50. Aikaa oli siis enemmän kuin tarpeeksi.

 Islantilaiset innostuivat mukaan tapahtumaan peräti kymmenhenkisen seurueen voimin, mikä oli erittäin hauskaa. Rautatieasemalla odottelimme kahvin äärellä muita ihmisiä saapuvaksi ja lopulta päätimme lähteä kaupungille. Lipunmyynnissä selvisi, että tulee huomattavasti halvemmaksi ostaa ryhmälippu 21 hengelle kuin jokaisen ostaa lippu erikseen. Lippujen ostosta tulikin hauska rumba kun ostimme yhden yhteisen lipun, mutta jokainen kävi maksamassa oman osansa erikseen. Aiheutimme sekä hilpeyttä että närää kanssaihmisissä. Junan lähtöön oli vielä useampi tunti, joten islantilaistytöt halusivat H&M:ään shoppailemaan. Tuo Ruotsin lahja maailmalle kun ei vielä ole saarivaltioon rantautunut. Porukka hajaantui ja itse lähdin muutamien muiden seurassa paikalliseen lähipanimoon juhlistamaan J-daytä. Marraskuun ensimmäisenä päivänä jouluoluet tulevat myyntiin ja Vesterbro bryggerietissä soi joulumusiikki ja baarimikoilla oli tonttulakit päässä. Olut ei ollut halpaa(no hei Tanska!) mutta hyvää se oli. Yläkuvassa näkyy mistä olut tulee.

Talvi tuli ja yllätti pienellä lumipyryllä, joka oli mielestäni varsin sympaattinen. Junamatka meni hauskoissa merkeissä ja on ihana huomata kuinka ihmisistä tulee hyviä kavereitä ja huumori kukkii vaikkei heitä kovin usein näkisikään. Jossain vaiheessa matkaa osa islantilaisista sai hämäriä kummitusviestejä puhelimiinsa ja porukka ihmetteli mitä oikein tapahtuu. Jekun takana oli Egill, joka ei ollut kertonut muille osallistuvansa UdBz:iin. Jälleennäkeminen oli varsin onnellinen. Lopulta illalla pääsimme perille. Koulutus järjestettiin paikallisessa alakoulussa ja majoitus oli retkipatjoilla lattialla luokkahuoneissa.

Yllättäen me kaikki ulkomaalaiset majoituimme samaan huoneeseen ja hieman ahdasta oli, mutta sopu sijaa antaa. Meille oli onneksi tarjolla kunnon ilmapatjat, joten nukkuminen ei ollut ihan niin epämukavaa. Oma patjani hajosi ekana yönä, joten jouduin hakemaan uuden. Lisäksi tuntui että kellun joten nukahtaminen vei aikansa. Istuimme iltaa liikuntasalissa, jossa oli pieni baaritiski. Olin jo aiemmin bongaillut Facebookista islantilaisten Bjarkin ja Aronin hehkuttavan norjalaiskaksikko Ylvistä ja illan ohjelmaan kuului joitakin heidän musiikkivideoitaan. Rakastuin välittömästi ja mitä olen viimeisen kahden viikon aikana tutustunut paremmin, olen tykästynyt vieläkin enemmän. Kyseessä on siis norjalainen veljeskaksikko, joka on aiemmin esittänyt omaa revyy-show'taan ja vuodesta 2011 TV Norgella omaa talk show'taan. He ovat tehneet lukuisia humoristisia kappaleita, joista tunnetuin on maailmanlaajuiseksi hitiksi tänä syksynä noussut "The Fox (What does the fox say?)"  Oma suosikkini on tämä Tanskan illassa luokkahuoneen screeniltä katsottu Jan Egeland, joka kertoo Norjan YK-sankarista Jan Egelandista. :DDD Lisäksi suosittelen tutustumaan YouTubessa islantilaiseen dead drunk but trying -sarjaan, jossa tyypit juovat viinaa ja yrittävät sitten mm. koota Ikean kaappia ja leipoa pizzaa. Kaikkea sitä kavereiden seurassa oppiikin.

Lauantaina oli varsinaisten koulutusten vuoro. Jokainen osallistuja sai valita lauantaille ja sunnuntaille yhden työpajan. Tarjolla oli muutamia englanninkielisiä pajoja sekä myös tanskankielisiä, olihan koulutus pääasiassa suunnattu tanskalaisille vapaaehtoisille. Itse osallistuin "Creative methods and ICL"-työpajaan, kuten suurin osa muistakin ulkkareista. Meillä oli mahtava ryhmähenki ja lisäksi keksimme hauskoja leikkejä ja pelejä, joita varmasti voi käyttää myöhemminkin AFS-tapahtumissa. Illaksi tanskalaiset olivat järjestäneet tivolin. Jokainen osallistuja sai kolme lippua, jotka sai käyttää pelaamiseen. Peleinä olivat mm. lautasten heitto seinään, kermavaahtolautasella tähtääminen Twilight-lakanasta kurkistavaa tanskalaista kohti ja tikanheitto. Istuimme iltaa jutellen ja hauskaa pitäen pitkälle yöhön. Joskus puoli neljän aikaan menin itse nukkumaan kun väsymys hieman kolkutteli ja tanskalaiset tulivat sanomaan että "joko meette nyt nukkumaan tai tuutte auttaan siivoomisessa!" Olin iloinen siitä, että DJ soitti ysäriklassikoita, tuli Bailandoa ja Roses are red yms. Se, mikä yllätti oli Freestyler!! Siis Bomfunk MC's:n hitti vuosituhannen vaihteesta. Sitä ei ikinä kuule Suomessa missään, mutta Tanskassa se soi myös viime kesän Summer Summitissa ja maanantai-iltana kun kävimme Kööpenhaminassa La tequila bar -nimisessä baarissa. Olin ylpeä kyllä.

Ihana mahtava AFS-jengi(miinus pari islantilaista, jotka oli sillä hetkellä muualla)

 Sunnuntaiaamu valkeni yllättävän sujuvasti. Suihkusta tuli lämmintä vettä(lauantaina jossain vaiheessa EI tullut). Aamupala jäi hieman vähiin kun ei uskaltanut syödä paljon. Sunnuntain työpajani oli "Memory politics in post-conflict societies", jossa käsiteltiin pääasiassa Etelä-AFrikkaa ja Chileä. Molemmilla mailla on vaikea lähihistoria apartheidin ja diktatuurin takia. Keskustelimme paljon siitä, miten maat ovat historiaansa käsitelleet. Oli erittäin mielenkiintoista, mutta kuten kouluttajamme Anne totesi, ei paras vaihtoehto sunnuntaiaamuna kun 7 tuntia aiemmin ollaan biletetty armottomasti. Junamatka takaisin Kööpenhaminaan meni väsyneissä merkeissä. Odensessa jouduimme odottelemaan vaihtoyhteyttä yli tunnin. Juttelin pitkään Suomesta islantilaisen Hafliðin kanssa. Hauskinta oli kuulla kommentti "Sä oot erilainen ku muut suomalaiset. Sä naurat, hymyilet ja puhut tosi paljon". Puhuttiin mm. Suomen ja Islannin samankaltaisuuksista ja historiasta. Erittäin mielenkiintoista. Kööpenhaminassa oli aika sanoa heipat suurimmalle osalle porukasta, sillä islantilaiset Aronia lukuunottamatta sekä Solveig ja Pieter lensivät takaisin kotiin jo samana iltana. Toivottavasti nähdään taas pian!

 Saatiin kuvassa näkyvät sateenvarjot lahjaksi Tanskan AFS:ltä. Miksei meillä Suomessa oo juomapulloja ja sateenvarjoja ja muuta oheiskamaa?! Tahtoo. Sateenvarjo tuli tarpeeseen Köpiksen syyssäässä. Tanskan vapaaehtoiset olivat onnistuneet järjestämään meille ulkkareille majapaikkoja Köpiksessä asuvien vapaaehtoisten luota, mikä oli hyvä koska se säästi rahaa. Lisäksi musta on aina mielenkiintoista nähdä miten ihmiset maailmalla asuu. Asuin opiskelija-asuntolassa Tean luona ei kovin kaukana keskustasta. Ihana vanhahko talo. Sunnuntaina lähdimme porukalla istumaan iltaa taas. Pienten kommunikaatiokatkosten takia odottelimme norjalaisten kanssa jonkun aikaa turhaan väärässä paikassa, mutta eipä se viestintä aina voi sujuvasti pelata kun yrittää saada 15 ihmistä jonnekin. Käytiin pizzalla ja juotiin Tuborgin jouluolutta(julebryg!) Generator-hostellilla. Hauska fakta on se, että norjalaiset puhuivat pääasiassa norjaa kun istuttiin siellä hostellilla ensin turhaan muita odottamassa. Jossain vaiheessa ne oli et "ei perhana sori, puhutaan enkkua" ja sit Line tajus että "Niin, sähän osaat ruotsia!" Kyllä mä suurinpiirtein pysyin kärryillä, mikä oli positiivinen yllätys. Itse en sitten kummoisia osannut vastailla svorskaksi(svenska+norska=svorska). Loppuillasta istuimme Andy'sissä, jossa istuimme myös viime kesänä Summer Summitin jälkeen. Tunnelmallinen paikka ja jatsi soi, mikä taas aiheutti ikävää koska tekis niin mieli soitella mutta saksofonini on Tampereella tällä hetkellä. Oli niin hyvä ilma, että kävelin kotiin. Ei mennyt kuin puoli tuntia. Köpiksessä yöbussit kulkee myös arkisin ja su-ma -öinä, mutta se mikä on musta kummallista on se, että aikataulussa kerrotaan bussin kulkevan klo 00 ja 05 välillä "30 min välein" ei siis esim. että bussi lähtee Nørreportilta 10 ja 40 min yli tasan. Jos siis menee bussipysäkille, ei voi tietää onko bussi just mennyt vai ei. Pieni iltalenkki teki kyllä ihan terää.

Maanantaina satoi vettä. Koska aika moni oli vielä Köpiksessä, päätimme lähteä porukalla lounaalle. Ensimmäinen paikka oli liian kallis, joten menimme Kompagnistrædella sijaitseen WannaB-ravintolaan. Listalta löytyy mm. hampurilaisia ja leipiä. Lisäksi olutvalikoimassa on tummia ja belgialaisia oluita. Menimme ravintolaan joskus kahden aikaan. Jossain vaiheessa osa porukkaa halusi käydä shoppailemassa ennen tiistaista kotiinpaluuta, itse jäin istumaan muutaman muun kanssa vielä ravintolaan. Muu porukka tuli takaisin joskus kuuden aikaan ja jatkoimme istumista. :D Kello oli lähes kahdeksan kun totesimme, että vois varmaan jonnekin muuallekin mennä! Hyvinhän se päivä kului noinkin. Itseäni ei lainkaan haitannut sillä olen Köpiksessä käynyt joten nähtävyyksiä ei tarvitse kierrellä ja muutenkin ihanan AFS-perheen(kuten Mira asian ilmaisi) kanssa vietetty aika on se tärkein. Menimme Kasperin(tanskalainen AFS-vapaaehtoinen) ehdottamaan La Tequila Bariin. Siellä on arkisin happy hour koko illan ja olut maksoi noin 3,5e mikä on todella halpaa Tanskassa. Lisäksi ikisuosikkini Long Island Ice Tea oli 13 euroa, mutta erona Suomeen alkoholia oli 10cl eikä 5cl, joten hinta oli samaa luokkaa kuin Rumassa(viimeks tais olla 6e tuossa Tampereen suosikkibaarissani). Tanssittiin jälleen niiden ysärihittien ja Freestylerin tahtiin ja jostain syystä tanssin jonkun randomin tanskalaisen kanssa jonkun aikaa myös. :DD

Tiistaina olin ajoissa lentokentällä ja selvisi, että voisin käyttää lähtöselvityksessä SASin EuroBonus-korttia boarding cardin sijaan. En tiennytkään aiemmin. Bongasin kentältä makeismyymälän, josta sai Fazerin marianneja, dumleja ja turkinpippureita - pakkohan niitä oli ostaa. Tuli jotenkin hauska olo kun Tanska on niin lähellä Suomea, mutta kuitenkin asun nyt Itävallassa. Toisaalta ei ole ikävä Suomeen, mutta kuitenkin. Jänniä ajatuksia.

Kuvia Gaisbergiltä

Salzburgin naapurissa on noin 1200 metriä korkea Gaisberg-vuori. Kesäaikaan vuoren huipulle asti pääsee bussilla, talvisin hieman alemmas Zistelalp-hotellille asti. Toki vuorelle voi myös patikoida halutessaan itse. Kävin vuorella ensimmäisen kerran vanhempieni kanssa lokakuun puolivälissä. Toisen kerran kävin lokakuun lopussa kun ylös asti vielä pääsi bussilla. (Talviaikataulu on voimassa samaan aikaan kuin kellossa talviaika eli maaliskuun loppuun asti.) Olen ehkä laiska ja mukavuudenhaluinen.

Molempina päivinä sää oli suosiollinen ja lämpimässä syysilmassa, joka suomalaisesta tuntui ennemmin loppukesältä, oli mukava istuskella ihailemassa maisemia. Untersberg, josta kerroin aiemmin jää juuri kuvasta ulos oikealla.

Gaisberg on myös suosittu paikka riippuliitäjien keskuudessa. Vuorelta pääsee liitelemään peräti kolmeen eri suuntaan, tai siis siellä on kolmeen eri suuntaan lähtörinne. Olispas hauskaa kokeilla itsekin.

Vaikka en varsinaisesti patikoinutkaan muuta kuin ihan vähän tuolla ylhäällä, tykkään silti vuorilla olemisesta. Maisemat on huikeita ja sääkin oli suosiollinen. Mikäs siinä on päivästä nautiskellessa. Varsinkin kun Salzburgissa ei varsinaisesti ole viikonloppuisin paljon muutakaan tekemistä.

Kauempana siinsivät myös ihana lumihuippuiset Alpit. Suunnittelin vähän, että menisin tällä viikolla uudestaan laskemaan. Harmi vaan kun Kitzsteinhorn on niin pirun kaukana ja on vähän rasittavaa mennä junalla ja bussilla sinne. Laskujalkaa kuitenkin polttelee aika kovasti.

Itävallasta ja sen ihmisistä

Aiemmin tuli toive, että kertoisin hieman Itävallasta ja itävaltalaisista. Itävalta on pinta-alaltaan melko pieni, mutta täällä asuu noin 8 miljoonaa ihmistä. Salzburg on melko pieni kaupunki, noin 150 000 asukasta, mutta silti tämä on Itävallan neljänneksi suurin kaupunki. Tämä postaus ei sisällä kuvia, sillä kirjoittelen tätä yliopistolla ja kuvat ovat omalla koneellani asuntolassa.

Yliopistovaihdon ikävä puoli verrattuna esim. lukiovaihtoon on se, että kontakti paikallisväestöön jää usein melko pinnalliseksi. Omalta osaltani voin sanoa tämän pitävän valitettavasti paikkansa. En käy pelkästään englanninkielisiä tai "saksaa ulkkareille" -kursseja, mutta käymilläni kursseilla paikalliset ovat usein oman parhaan kaverinsa seurassa, joten syvempi tutustuminen ei käy niin helposti. Lisäksi asuntolassa porukka on melko paljon omissa oloissaan eikä keittiön epäsiisteys ainakaan houkuttele minua viettämään siellä enempää aikaa kuin mitä on pakko.

Vaihto-opiskelijoille on jonkin verran omia tapahtumia, joten on turhankin helppo jumittaa siihen porukkaan. Olen viettänyt jonkin verran aikaa muiden suomalaisvaihtareiden kanssa, mutta onneksi myös muussa porukassa. Tuntuu suorastaan raivostuttavalta kun suuri osa espanjalaisista tuntuu hengaavan vain muiden espanjalaisten kanssa ja sitä molotusta ei voi olla kuulematta jo kauaa. Pidän espanjankielestä, mutta viime viikonlopun jälkeen en haluaisi sitä ihan hetkeen kuulla.

Ihmiset Itävallassa ovat pääasiassa melko ystävällisiä, tosin kaupan tai hampurilaispaikan kassalla harvemmin kummoisia hymyjä näkee. Joskus tuntuu jopa, että olen jollakin tapaa riesa kun nyt juuri teidän kauppaanne tulin ostoksille... Bussissa tai junassa saattaa ihan hyvin joku kommentoida jotakin. Kun hain lumilautaani paikallisesta Intersportista huollosta(marraskuun puoliväliin asti välinehuollot puoleen hintaan!), bussipysäkillä odotellut bussikuski heitti jotain tyyliin "eiks oo vähän turhan vähän lunta vielä?! :D" Kieltämättä ihan hauskaa, vaikken mikään small talkin ystävä olekaan.

Salzburgin alueella murre ei ole sieltä pahimmasta päästä, mutta silti monen ihmisen puhetta on haasteellisempi ymmärtää. Asuntolassani asuu monta opiskelijaa, jotka ovat kotoisin naapuriosavaltio Ylä-Itävallasta Linzin läheltä ja heidän puheestaan on joskus lähes mahdoton saada tolkkua. Tyypillistä on a:n muuttuminen o:ksi ja sanojen lyheneminen. Esim. Ich habe eine Frage kääntyy muotoon I hob 'ne Froge. Pikkuhiljaa olen alkanu saada tolkkua joistakin murresanoista. Itse en ole edes yrittänyt murresanoja käyttää, lukuunottamatta "yleissanoja" kuten Jänner(tammikuu) ja Erdäpfel(peruna) joita käytetään hochdeutschin Januarin ja Kartoffelin sijaan.

Salzburgissa avataan joulumarkkinat 21.11 ja tällä viikolla Domplatzille on kuljetettu myyntikoppeja ja toissapäivänä näin liikennevaloissa rekan lavalla vähintään kymmenmetrisen joulukuusen. Jotenkaan en tajua joulun tuloa, sillä täällä ei vieläkään ole lunta muualla kuin ylhäällä vuorten ja kukkuloiden rinteillä. Viime viikonloppuna tosin Hohe Tauernin retkellä lunta satoi hieman ihan maahan asti ja oli kylmä.

Lyhyehkö tilannepäivitys

Pahoittelut etten ole ehtinyt bloggaamaan hetkeen. Lähdin viime viikon torstaina kohti Tanskaa AFS:n vapaaehtoiskoulutukseen ja palasin Alppimaahan vasta tiistai-iltana melko myöhään. Univelka ja väsymys olivat sitä luokkaa, ettei bloggaaminen innostanut. Eilen ja keskiviikkona taas aika meni koulussa ja tapellessa kotona superhitaan nettiyhteyden kanssa. Kaiken kukkuraksi läppärini ei suostu yliopistolla yhdistämään nopeampaan ja parempaan verkkoon, vaan on pakko käyttää sitä huonompaa. En oo toistaiseksi keksinyt missä vika on, sillä iPadin ja iPhonen sain ihan sujuvasti konffattua yhdistämään siihen suojattuun eduroam-verkkoon. Kaikenkaikkiaan siis nettiinpääsy on ollut hieman kortilla.

Tanskan reissusta tulossa lisää juttua lähipäivinä, samoin tänä viikonloppuna koittavasta yliopiston vaellusexcusta Hohe Tauernille.

Vuorille käy tie, Untersberg

Edellisessä postauksessa kyselin ajatuksia. Lupaan laitella enemmän kuvia tänne ja myös kertoilla jonkin verran itse Itävallasta ja sen ihmisistä, mikä ei tietenkään aina ole niin helppoa kun kontakti paikallisiin jää heikommaksi yliopistovaihdossa esim.- lukiovaihtoon verrattuna.


Mulla ei ole perjantaisin lainkaan koulua, joten viikonloppuisin on paljon aikaa, välillä jopa liikaakin. Salzburgin lähellä sijaitsee 1800m korkea Untersberg, joka on osittain Saksan puolelle. Vuorelle pääsee ihan kiipeämällä, mutta me vähemmän vaellusintoiset voimme kivuta ylös köysiratajunalla. Ihan oikeesti, millä nimellä sitä pitäis sanoo suomeks, iski tyhjää. Kuitenkin. Paikallisen opiskelijakortin omistavana sain lipun reilusti halvemmalla. Vuorelle oli selvästi menossa paljon porukkaa, mutta ei kauaa tarvinnut jonottaa ja hissin ala-asemalle pääsee Salzburgin keskustasta suoraan bussi 25. Bussiin pitää tosin ostaa erillinen lippu, jos omistaa vain ydinkaupungin lipun kuten minä. Vähän kuin olis Tampereen kausilippu, mutta matkustais Ylöjärvelle.

Nousu on välillä hyvinkin jyrkkä ja matka kestää kaikkiaan noin kymmenen minuuttia. Köysirata täytti pari vuotta sitten pyöret 50v ja ylhäällä oli muutama taulu, jossa kerrottiin rakennusprosessista ja suunnitelmista. Ylhäällä on kaksi pientä ravintolaa, joista sai ihan perushyvää ruokaa. Lisäksi alempana on hiihtoyhdistyksen tms. maja, jossa toimii talvisin rinnepäivystys. Varsinainen laskettelukeskus Untersberg ei ole, mutta noin 20min kävelymatkan päästä hissin yläasemalta lähtee noin 8km pitkä rinne alas laaksoon. Voisi käydä kokeilemassa talvella.

Kuten kuvasta näkyy, Untersberg on ylhäällä melko pitkä ja suht tasainen(mutta ei ny mikään pöytä sentään) vuori, sen huippua pitkin voi siis vaeltaa melko pitkänkin matkan halutessaan. Ylhäällä, kuten muuallakin vaellusreiteillä on selkeät kyltit, jotka kertovat onko reitti helppo, keskivaikea vai vaikea ja kauanko kestää kävellä paikkaan X. Oma vaellukseni oli tällä kertaa hieman lyhyempi, vain maisemia ihaillen ja jonkin matkaa eteenpäin. Itävallan ja Saksan raja menee jossakin vuoren keskellä ja muutamassa kalliossa näkyikin maalauksia ja lisäksi puhelimeni ilmoitti vaihtaneensa Saksan verkkoon.

Tuon ruskean rakennuksen takana on hissin yläasema. Kuvanottokohtaan kertyi matkaa ehkä noin 300m. Kuvassa vasemmalla näkyy myös Salzburgin lentokenttä. Osa poluista on melko helppokulkuisia, kuten ylläolevassa kuvassa. Jossain kohdin sai sitten kiivetä jyrkempää kohtaa ja mennä ylös pieniä kivenlohkareita pitkin. Aurinkoisella säällä maisemat ylhäältä ovat todella hienot. Huipulta näkee Salzburgin, pitkälle Sakan puolelle, etelässä siintävät Alpit sekä myös Kehlsteinhausin ja sen takana Königseen.

 Huipulla on helppo hymyillä.

Korkein huippu, jolla kävin oli tämä Salzburger Hochtron, joka on 1853m. Perjantaina oli hyvä sää, joten tuolla oli paljon ihmisiä vaeltamassa ja nauttimasa hyvästä säästä. Mikäs siinä kauniita maisemia ihaillessa. Paljon näkyi vanhempia ihmisiä, mikä oli todella hienoa. Toisaalta moni perhe tuli ihan pientenkin lasten kanssa tuonne ja pikkuisten käveleminen oli hauskaa seurattavaa. Toki tuolla saa monin paikoin olla varovainen, varsinkin alaspäin kävellessä. Lisäksi joissain kohdin on jyrkkä pudotus melko lähellä polun vieressä. Untersbergille ei sitten ihan hetkeen pääsekään, sillä hissi on huoltotöiden takia joulukuun alkuun asti kiinni, pitää siis keksiä muita paikkoja vuorimaisemien ihailuun lähiaikoina. Kaikenkaikkiaan musta on mukavaa, että tällaisia vaellus- ja retkeilypaikkoja löytyy niin läheltä kaupunkia, pääsee hieman rauhoittumaan ja jotenkin kokee sitä aidompaa Itävaltaa. :)

Huomionhakuisuutta

Niin, statistiikat kertoo, että blogia luetaan, mutta yhtään kommenttia ei keltään ole tähän mennessä tullut. :( Kovin ikävää. Pieni ihminen kaipaa huomiota, tiedän että te olette siellä jossakin! :D

Ja rehellisyyden nimissä tunnustan, että voisin itsekin ahkerammin kyllä kommentoida lukemiani blogeja.
Kysykää, kertokaa, kommentoikaa, mistä haluaisitte kuulla Itävaltaan/Salzburgiin tai muuhun liittyen?

Ajatusten virtausta

Eteenpäin sano mummo lumessa. Paitsi lunta täällä ei kyllä ole, tän viikon keskilämpötila on ollut +20c ja vähän päälle. Ei se huono ole, mutta rinteeseen on vähän paha lähteä.

Tän viikon maanantaina päätin suosiolla jättää kesken sen tekstianalyysin kurssin, oon liian huono ja mua vaan ahdistaa siellä kurssilla. Mieluummin käyn sitten Suomessa sen SAKA11-kurssin ens vuonna. Muuten yliopistolla on ollut melko leppoisaa, vaikka toisaalta se leppoisuus myös ahdistaa kun ei ole tekemistä. Ehkä mussa on vaan joku rakennevirhe tai jotain, mutta kavereiden hankkiminen on vaikeeta. En oo kovin monella samalla kurssilla muiden vaihtareiden kanssa ja niillä tuntuu tosi monella olevan jo niin paljon omia piirejään, ettei sinne pääse mukaan. Tulee ikävästi kaikuja menneisyydestä mieleen. Toisaalta saksankielisellä Itävalta-kurssilla juttelin pitkään Vladkan kanssa ja sain jopa Bischofhofenin lippuni. Hommattiin siis yhdessä liput Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailuun loppiaisena. Hieno juttu! Capoeiraan en jaksanut maanantaina mennä, mutta kävin ekaa kertaa salilla torstaina. En mä kovin pitkään jaksanut treenata, vajaan tunnin, mutta jostainhan se on aloitettava. Sanoisin, että laitteet oli samaa tasoa kuin Atalpassa, eli hyvät ja bonuksena päiväsaikaan kaukana ikkunasta siintävä Untersberg.

Kun arki on alkanut asettumaan aloilleen, on ollut aikaa mietiskellä. Haluan ehdottomasti käyttää sen Erasmus-vaihtoni ja Tampereen yliopistolle on myös nyt tullut uutena mahdollisuuten north2north-vaihto, joka suuntautuu arktisen alueen maihin ja vaihdon opintojen tulee jotenkin liittyä pohjoisuuteen, Kanada ja Islanti siintävät siis myös silmissäni. Toisaalta en halua suunnitella asioita liian pitkälle, toisaalta taas tietty ajatus tulevaisuudesta myös vakauttaa ja antaa toivoa. Näin pitkään masennusta sairastaneena se, ett tulevaisuudessa on jotain mitä odottaa, on monesta osoittautunut äärimmäisen tärkeäksi. Olen kuitenkin vahvasti sitä mieltä, että kandin teen ensin. Olisi kiva saada edes se välitutkinto yliopistosta niin olisi jotakin konkreettista saavutettu. Eikä siihen ole edes kuin vajaa puolitoista vuotta.

Salzburg on melko pieni kaupunki ja ehkä jopa hieman tylsähkö, joten tänne en usko palaavani. Tottakai olisi kiva viettää pari kuukautta Alpeilla laskemassa, mutta Salzburgissa en uskoisi viihtyväni kovin pitkään. Jollakin tapaa on alkanut myös konkreettisemmin valaistua ihmisten merkitys, ehkä en ole sitä aiemmin ajatellut kun Suomessa on ollut aina niin paljon tekemistä, vaikkei aina niitä kavereita ehkä. Ei se arki täällä ole niin kovin hohdokasta ja itseasiassa voisin jopa sanoa, että tylsempää kuin Suomessa, poislukien yliopiston hienon kattoterassin, vanhan kaupungin ja Alppimaisemat. Siis kun luentoja on vähän ja oikeastaan vain portugalista ja Österreich-kurssilta tulee kotitehtäviä ja aamuisin ei tartte herätä 7:30 niin mielellään sitä nukkuu vaikka kymmeneen. Vanha kaupunki on nätti, muttei sielläkään loputtomasti jaksa kierrellä.

Ehkä jollain tapaa siinä on sekin, että myös asunto vaikuttaa. Oon jutellu kämppiksen kanssa tosi paljon viime päivinä ja se on tosi hyvä juttu, mutta tottakai se vaikuttaa, ettei ole omaa rauhaa. Ehdottoman masentava asia on yhteiskeittiö. joka on aina likainen ja tänään ei tullut ollenkaan keittiössä vettä eli teeveden vein keittiöön tyhjässä kokispullossa. Lisäks pyykkipäivä jäi haaveeksi kun talon ainoa pesukone ei toiminut. Kuitenkin esim. Radstadtissa vanhempien kanssa siellä pienessä lomamökissä vuorimaisemia ihaillessa tuli sellainen fiilis, että voishan tämmösessä paikassa pidempäänkin asustella.

Täytyy myöntää, että poden eräänlaista tekemättömyys-stressiä. Ilmeisesti tämä on vaihtareiden keskuudessa jos nyt ei yleistä niin kohtalaisen yleistä ainakin. Olen Itävallassa vain yhden lukukauden, eli toisin sanoen jo kahden kuukauden päästä olen joululomalla kotona(ainiin pitäis varata paluu ja kotiinpaluu -lennot tammikuulle) ja sen jälkeen onkin enää kuukausi täällä jäjellä. Hirveästi olisi nähtävää ja koettavaa, mutta riittääkö aika?! Ensi viikonloppuna olen Tanskassa, Tanskan AFS:n UddannelsesBazar-vapaaehtoiskoulutuksessa, jota kovasti hehkutettiin viimekesäisessä Summer Summitissa. Seuraavana viikonloppuna on yliopiston kv-toimiston "kulttuuriretki" Hohe Tauernin kansallispuistoon, luvassa vaellusta ja muuta hauskaa. Sitten 15.-17.11 viikonlopuksi varasin spontaanisti reissun Sveitsiin. Olisin halunnut Geneveen, mutta aikataulut ja halvat liput eivät onnistuneet, menen siis Zürichiin. Voinpahan ainakin sanoa käyneeni ihan kunnolla Sveitsissä enkä vain Ischglistä käsin noin neljän rinteen verran rajan toisella puolen vuoden 2012 TTHP Alppireissulla. :D Lisäksi olisi kiva käydä Linzissä ihan ajan kanssa, ihmettelemässä onko Innsbruck muuttunut sitten kesän 2009, käydä Wienissä, Budapestissä ja Prahassa. Ikisuosikkini Amsterdam ja Berliini houkuttelisivat myös, kun täältä nyt helpommin pääsisi. Kämppikseni suositteli kovasti Venetsiaa, mutta pitää nyt katsoa ja miettiä. Toki pitää ottaa huomioon sekin, että haluan laskemaan niin paljon kuin mahdollista.

Aiemmin kerroinkin hieman laskettelusta. Noin puolen tunnin matkan päässä on Werfenweng ja Gaissau-Hintersee, jotka ovat hieman pienempiä keskuksia. Lisäksi kauempana ovat mm. Flachau tunnin päässä ja sitten kauempana vielä mm. Kitzsteinhorn-Kaprun ja Schladming, Saalbach Hinterglemm yms. Niitähän riittää. Ongelma on se, että moneen paikkaan on ilmainen bussikyyti Salzburgista, mutta kyydit alkavat vasta 21.12 jolloin olen jo Suomessa. Ja tietenkin useimmissa keskuksissa laskukausi alkaa joulukuun puolessavälissä tai ehkä 7.12 tienoilla.

Vanhemmat käymässä

Nää on vissiin niitä kuuluisia alppilehmiä, joiden alppimaidosta tehdään suklaata!

Kuten jo aiemmin mainitsin, vanhempani tulivat käymään Itävallassa. Tämä on sitten pitkä postaus ja sisältää paljon kuvia. Teitä on varoitettu.

Sieltä ne tulee!

Perjantaina 11.10 menin hermostuneena heitä lentokentälle vastaan. Tunnelma oli jännittynyt lähinnä siksi, etten ole koskaan aiemmin ollut missään lentokentällä vastassa ketään. Vanhempien tapaaminen ensimmäistä kertaa yli kuukauteen sen sijaan ei jännittänyt niin paljon, sillä olen kuitenkin ollut 10kk Brasiliassa ja Tampereeltakaan ei tule kotopuolessa käytyä joka kuukausi. Kone laskeutui ja kyttäsin lentokentän kattoterassilta milloin iskä ja äiskä tulisivat ulos koneesta. Pian olikin onnellisen jälleenäkemisen aika tuloaulassa. Mukana saapui myös rakas lumilautani, mikä olikin varsin loistavasti ajoitettu. Perjantai oli nimittäin syksyn ensimmäinen päivä, jolloin satoi edes vähän lunta, ei aivan keskustassa tosin, mutta kauempana kukkuloilla.

Loma-asunnon parvekkeelta

Lauantaina haimme autovuokraamosta auton ja ajoimme Radstadtiin, pieneen kaupunkiin noin tunnin matkan päähän Salzburgista. Loma-asunto oli melko pieni, mutta mukava ja näköalat myöskin hienot. Salzburgissa ei juurikaan vuoria näe, paria Uniparkin pihalta näkyvää vuorta lukuunottamatta. Ei tarvitse ajaa kovin pitkälle etelään kun pääsee jo kunnolla Alpeille ja huikeita vuorimaisemia on tien molemmin puolin. Lisäksi vasta satanut lumi värjäsi huiput kauniin valkoisiksi. Asunto sijaitsi pienessä lomaklubissa, jonka huoneistot olivat kahdessa vierekkäisessä parikerroksisessa talossa rinteessä. Keskuksen omistaja kehui ja ihmetteli kuinka puhun niin hyvää ja aksentitonta saksaa. En ruvennut selittämään asuvani nyt Salzburgissa, vaan totesin vain opiskelleeni kieltä kymmenen vuotta koulussa/yliopistossa. Myöhemmin teimme myöskin kierroksen lähellä sijaitsevaan Bischofshofeniin ja tarkemmin sanottuna kylän kuuluisaan mäkihyppyareenaan. Paikka on tunnettu Keski-Euroopan mäkiviikon päätösosakilpailustaan, joka järjestetään loppiaisena. Tsekkiläinen kaverini Vladka hankki tällä viikolla meille kahdelle liput tulevaan kisaan. Myös näin lokakuussa tarjoutui mahdollisuus mäkihypyn katseluun aitiopaikalta, sillä Bissenin pienemmässä mäessä järjestettiin 10-15-vuotiaiden hyppykisat, Austria Cup. Eipä tarvitse Itävallan paljoa murehtia mäkihypyn tulevaisuudesta, niin paljon lupaavia nuoria hyppääjiä näimme.

Bischofshofenin alastulorinne

Vanhempien kanssa lomailu sai minut miettimään asioita hiukan syvällisemmin. Oli hieman kummallista olla heitä vastassa lentokentällä, vieraassa maassa, mutta kuitenkin kotikaupungissani. Toisaalta oli kummallista olla Alpeilla perhelomalla ja palata välillä pariksi päiväksi Salzburgiin luennoille. Vanhempien kanssa matkustaminen ylipäätään on mukavaa, vaikka tälläkin kertaa sukset menivät muutamaan kertaan ristiin eikä riidoilta vältytty. Ikävä kyllä.

Laaksossa ruska, vuorilla lunta

Meidän perheemme on ehkä siitä kummallinen, että ulkomaanmatkoja olemme tehneet yhdesse enemmän vasta täytettyäni 18 vuotta. Ala- ja yläasteikäisenä suurin osa perhelomista suuntautui Vuokatin Katinkultaan tai sitten Kuusamoon tai Lappiin. Ruotsinlaivalla kävimme lapsuudessani hyvin usein. Muistan erään kerran jonkun todenneen kuinka hienoa on, että täysi-ikäiset lapset haluavat reissata vanhempiensa kanssa. Toki reissu tulee halvemmaksi kun ei välttämättä tarvitse itse maksaa lentoja ja syöminen ravintolassakin menee useammin vanhempien piikkiin. Mielestäni on hienoa, että vanhempani tykkäävät kaupunkilomailusta kuten minäkin, joten moni Euroopan suurkaupunki on tullut heidän kanssaan nähtyä. Ehkä vanhempien kanssa lomailuun liittyy jotenkin pelko aikuiseksi kasvamisesta, tarve olla päästämättä vielä irti. Olla vielä se vanhempien pikkumussukka. En tiedä. Joka tapauksessa on mukava olla reissussa vanhempien kanssa. Toki itsenäisesti matkaaminen on kivaa myös. Ehkä vanhempien kanssa matkustamiseen liittyy nykyään sekin, että töiden ja muun takia ei tule käytyä kotona niin usein ja yleensä vain pari päivää kerrallaan. Kesällä kun tein yövuoroa ja oli pitkät vapaat, olin useamman päivän kerrallaan vanhempien luona Savossa. Ulkomaanmatka taas kestää useimmiten kuitenkin noin viikon, jolloin koko perheen yhteistä aikaa on enemmän.

Voisi ehkä sanoa, että sunnuntai oli viikon kohokohta. Lähdimme jo aamulla ajamaan kohti Kaprunia ja Kitzsteinhornia. Kyseessä on 3200m korkea vuori, Salzburgin osavaltion korkein. Lisäksi ylhällä jäätiköllä sijaitsee laskettelukeskus, joka on lähes koko vuoden auki. Ylös pääsee myös ilman laskuvarusteita, sillä reilun 3000m korkeudessa sijaitsee ravintola ja näköalatasanne. Itse kuitenkin halusin päästä kokeilemaan lumilautailua. 13.10 on uusi ennätykseni, mitä tulee laskukauden avauksen ajankohtaan. Pari vuotta sitten Rukalla olin rinteessä 18.10. On kuitenkin aivan eri asia laskea Rukalla pienessä vesisateessa yhtä lyhyehköä rinnettä kun maassa ei muuten ole lunta lainkaan, kuin Alppien jäätiköllä lähes 3000m korkeudessa viittä eri rinnettä, joista lyhinkin taisi olla 800m pitkä, auringon paistaessa parin asteen pakkasessa pilvettömältä taivaalta. Lienee tarpeetonta sanoa, että Alpit ja lumilautailu on hieno yhdistelmä. Loppujenlopuksi en ollut montaa tuntia rinteessä sillä puolen vuoden tauon takia jalat kramppailivat ja lisäksi huipulla oli tuulista. Rinteeseen on kuitenkin palattava niin pian kuin vain mahdollista. Toistaiseksi on ollut niin lämmintä, että vain ylhäällä jäätiköillä sijaitsevat laskettelukeskukset ovat auki, muut avannevat rinteitä marraskuun loppupuolella, kelistä riippuen. Salzburgia lähellä on pari pienempää keskusta ja isompaan Flachauhun pääsee mm. ilmaisella bussilla joulukuusta alkaen. Hurraa!

Vanhempieni kanssa kävimme myös Zell am Seessä, joka sijaitsee Kaprunin naapurissa. Hyvin kaunis pieni paikka. Ja vihreät niityt loivat hauskan kontrastin lumihuippuisiin vuoriin. Palasin tosiaan pariksi päiväksi Salzburgiin opiskelemaan ja sitten keskiviikkoiltana takaisin Radstadtiin. Torstaina ohjelmassa oli retki läheiselle Rossbrand-vuorelle, jonka huipulla noin 1800 metrin korkeudessa sijaitsee tunnelmallinen Radstädter Hütte -ravintola. Huipulta näkee moneen suuntaan ja kauas. Kuulemma yli sata eri huippua on nähtävissä. Aluksi oli hieman sumuista, mutta onneksi sumu hälveni. Söimme ulkona ja auringonpaisteesta ja talon räystäältä tippuvista vesipisaroista olisi helposti voinut kuvitella, että nyt on maaliskuu ja keväthanget. Uskomatonta! Vielä maanantaina Salzburgissa tuuli ja satoi niin, että lehdet tippuivat ja oli kunnon syksy. Tällä viikolla on muutenkin ollut yli 15c lämmintä ja jopa t-paidassa on pärjännyt päiväsaikaan. Suomalaiseen ilmastoon tottunut mieleni on tästä kovin hämillään. Yksi vuodenaika kerrallaan kiitos ja mielellään pidempään kuin kolme päivää! Torstaina juuri muuta ei ohjelmaan mahtunutkaan, vaikka matka Hüttelle ei ollut pitkä. Autolla pääsee lähes ylös asti, vain viimeiset noin 700m pitää kävellä, mutta maisemat ovat huikeita, joten se ei haittaa.

Radstädter Hütten parkkipaikan pikkumökki

Perjantaina teimme päiväretken Saksan puolelle ja vierailimme Kehlsteinhausissa eli Kotkanpesässä. Paikka oli valtion lahja 50 vuotta täyttäneelle führer Hitlerille. Hän itse ei paikassa montaa kertaa käynyt ja kyseessä ei siis ole mikään loma-asunto tms. vaan paikka, jossa hän tapasi diplomaatteja. Talo sijaitsee korkealla vuoren kielekkeellä. Aivan loppumatka kuljetaan tunnelissa ja sieltä sitten 100 m hissillä ylös taloon. Parkkipaikalle voi joko patikoida alhaalta laaksosta noin 3 tuntia tai tulla bussilla, joka maksaa edestakas noin 16e. Koska paikka sijaitsee niin korkealla ja jo nyt siellä oli paljon lunta, on talo avoinna noin toukokuusta lokakuuhun. Mielenkiintoisen paikasta tekee maisemien lisäksi se, että Hitler oli tunnetusti korkeanpaikankammoinen. Järkevä ajatus siis rakennuttaa hänelle talo ylös vuorelle.

Ehdottoman sopiva paikka korkeanpaikankammoiselle!

Lauantaina kävimme vielä Oberndorfissa, joka sijaitsee hieman Salzburgista pohjoiseen. Kyseessä on pieni kylä aivan Saksan rajalla. Rajajoen yli menee kaunis silta, jota pitkin rajan voi ylittää. Näin Schengen-aikakaudella ainoat merkit maan vaihtumisesta ovat sillan päässä oleva EU:n sinikeltainen kyltti "Bundesrepublik Deutschland", joka kertoo Saksaan saapumisesta ja keskellä siltaa oleva pieni "Ö - D"-kyltti. Oberndorf on kaunis pieni kaupunki, joka on tunnettu erään joululaulun synnyinpaikkana. Vuonna 1818 paikallisessa kirkossa esitettiin ensimmäistä kertaa kappale "Jouluyö, Juhlayö". Kyseinen kirkko ei ole enää olemassa, mutta sen paikalle on rakennettu pieni muistokappeli. Kaunis paikka.

Iltapäivästä suuntasimme Salzburgin lähellä sijaitsevalle Gaisbergille. Vuorelta on komeat näkymät kaupunkiin ja se on suosittu vapaa-ajanviettokohde. Sinne pääsee kesäkaudella(noin vappu-lokakuun loppu) bussilla, mutt myös vaeltaen tai pyörällä, mikä näkyi sinne johtavalla tiellä. Huipulla on pari ravintolaa ja paljon nurmialuetta, jossa voi oleskella. Ja maisemat ovat hienot! Vielä tänään sunnuntaina kävimme Hohensalzburgin linnoituksessa ja Mirabellin puutarhassa ennen kuin oli aika sanoa heippa, jouluna nähdään sitten taas.