Kesä 2011 Balkanilla, osa 2

Blogi on jäänyt rappiolle, yritän parantaa tapani. Tässä jatkoa viimeisimmälle Balkan-muistelolle.

Sofia oli mukava kaupunki, vaikka edellisessä postauksessa mainittu turistiripuli riivasikin erittäin ikävästi. Matka jatkui bussilla Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Eräs tuttavani on ollut Kosovossa rauhanturvaajana ja hän suositteli käymään joen rannalla sijaitsevassa Kuuba-baarissa, La Bodeguita del Mediossa. Mojito oli hyvää, kuten myös ruoka. Ravintolan wc-tilat sijaitsevat kellarissa ja portaikon seinät olivat täynnä erilaisia "X oli täällä"-kirjoituksia. Yllättäen joukosta löytyi paljon suomenkielisiäkin tekstejä, mm. toteamus siitä, että suomalaisen rauhanturvaajat ovat kovaa ja kokenutta sakkia. Mistähän johtuisi.

Tunnetuimmat Makedoniaan ja Skopjeen liitetyt henkilöt eivät varsinaisesti edes ole makedonialaisia. Maa on taistellut pitkään Kreikan kanssa nimestään, sillä Kreikalla on Makedonia-niminen maakunta, eikä se hyväksy Makedonia-valtion nimeä. Tästä syystä esimerkiksi Euroviisuissa esiintyy maa nimeltä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, englanniksi FYROM eli Former Yugoslavian Republic of Macedonia. Aleksanteri Suuri hallitsi 300-luvulla eaa. Makedonian kuningaskuntaa. Hänen synnyinpaikkansa oli nykyisen Kreikan alueella, mutta Skopjen keskustassa on silti hänelle omistettu ratsastajapatsas. Kreikka ei tietenkään ole mielissään Makedonian halusta omia sankari itselleen. Toinen tunnettu makedonialainen on Skopjessa, silloisessa Osmanien tasavallassa syntynyt makedonian albaani Agnes Gonxha Bojaxhiu, joka tunnetaan paremmin nimellä Äiti Teresa. Myös hänellä on Skopjessa oma patsas. Itse muistan omilta kouluajoiltani sen, että uutisissa hänestä puhuttiin albanialaistaustaisena.

  

 Skopjesta matka jatkui erääseen reissun odotetuimmista kohteista eli Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan. Noustessani pikkubussiin Skopjen bussiasemalta, takanani istunut mies kysyi englanniksi "Are you by any chance from Finland?". Säikähdin ja hämmennyin kysymyksestä. Minulla ei ollut suomenkielistä tekstipaitaa enkä lukenut mitään suomenkielistä lehteä tai kirjaa, kuinka mies arveli minun olevan suomalainen? Änkytin epämääräisen myöntävän vastauksen ja selvisi, että mies oli itsekin suomalainen. Hän oli huomannut ranteessani Tuska Metal Festival -rannekkeen ja siitä päätellyt minun vähintäänkin vierailleen Suomessa. Mies oli Kosovossa rauhanturvaajana ja palaamassa lomilta takaisin työn äärelle. Vuonna 2011 Kosovossa oli enää pieni joukko suomalaisrauhanturvaajia jäljellä. Matka sujuikin leppoisasti keskustellen rauhanturvaamisesta ja matkailusta.

 

Pristinassa sijaitsevaa kansalliskirjastoa ei hyvällä tahdollakaan voi luonnehtia kauniiksi. Pristinassa edulliset majoitusvaihtoehdot ovat kortilla, tai ainakin olivat vuonna 2011. Reppureissaajien suosiossa on parin kilometrin päässä ydinkeskustasta rauhallisella omakotialueella sijaitseva Guesthouse Velania eli Professor's Guesthouse. Lähiympäristö toi jollakin tapaa mieleeni Brasilian. Matka majapaikasta keskustaan kulki parin hiekkatien kautta, mikä lisäsi eksotiikkaa.

Varsinaisia nähtävyyksiä Pristinassa ei ole. Itse keskityin pääasiassa päämäärättömään vaelteluun ja ihmisten tarkkailuun. Kaupungissa sijaitsee myös Bill Clintonin patsas, joka sijaitsee erään kerrostalon edustalla. Jatkoin Pristinasta matkaani kohti Albanian pääkaupunkia Tiranaa. Busseja kulki ainakin tuolloin kolme päivässä ja itse valitsin klo 6 lähteneen bussin, koska matka kesti useita tunteja. Pristinan bussiasemalta pääsee liikkumaan keskustaan esimerkiksi takseilla. Hinnasta kannattaa neuvotella etukäteen ja muistaa myös se, että itse bussiaseman alueelle ajaminen on maksullista eli kuski voi periä vielä ylimääräisen euron tai kaksi, jotta saa pysäköintimaksun maksettua. Pysäköintialueen ulkopuolella on myös takseja päivystämässä.

Bussi Tiranaan oli 16-paikkainen pikkubussi, jossa olin ainoa ei-kosovolainen ja ei-albanialainen matkustaja. Kesken matkaa pysähdyimme Prizrenin kaupungissa, jossa vaihdoimme toiseen pikkubussiin. Elävästi jäi mieleen, kuinka joku paikallinen kertoi minulle saksaksi ja ranskaksi, englantia hän kun ei osannut, että nyt pitää vaihtaa bussia, jos haluaa Tiranaan. Eräs toinen paikallinen halusi tarjota minulle paikallisessa pikkukahvilassa kahvin. Kaikkiaan tunnelma oli lämmin ja sympaattinen ja Kosovosta jäi hyvä mieli. Ehdottomasti haluan palata maahan vielä joskus uudestaan ja paremman ajan kanssa.

Myöskään maisemissa ei ollut valittamista Kosovon länsiosassa ja Albaniankin puolella maisemat ovat vuoristoisia ja kauniita. Tirana on siitä mielenkiintoinen kaupunki, ettei siellä ole lainkaan yhtä linja-autoasemaa vaan eri paikkojen bussit lähtevät eri puolilta kaupunkia. Hostellissa, johon majoituin, oli listattu ovessa bussien lähtöpaikat. Ajatus olisi jotakuinkin sama, kuin että Tampereella Porin ja Rauman bussit lähtisivät Hämeenpuistosta pääkirjaston edestä, Helsingin bussit Viinikan liikenneympyrän läheltä, lähiliikenteen bussit Ylöjärvelle ja Lempäälään rautatieasemalta ja Jyväskylän bussit Kalevan kirkolta.

Kesä Balkanilla 2011, osa 1

Kesällä 2011 nautin ensimmäistä kertaa elämässäni neljän viikon palkallisesta kesälomasta. Tuolloin Balkanin alue oli minulle tuntematon, joten päätin suunnata reiluksi kolmeksi viikoksi Kaakkois-Eurooppaa valloittamaan. Jo yksittäiseen maahan saisi kulutettua kolme viikkoa ja enemmänkin, mutta tuolloin ajattelin tehdä yleisen Balkan-kierroksen. Bonuksena tietenkin kymmenen uutta maata käytyjen maiden listalle. Lensin Helsingistä Romanian Bukarestiin ja Slovenian Ljubljanasta takaisin Suomeen. Matkareitti oli Bukarest - Belgrad - Sofia - Skopje - Pristina - Tirana - Bar - Budva - Dubrovnik - Mostar - Sarajevo - Zagreb - Bled - Ljubljana. Reissu oli samalla ensimmäinen pidempi yksin tehty ulkomaanreissu. Edellisenä vuonna olin Unkarissa EFIL Summer Summit -koulutuksessa AFS-vapaaehtoisille ja sen yhteydessä reissailin muutaman päivän, mutta kolme viikkoa oli selvästi tuota reissua enemmän.

Sain kuulla monilta ihmettelyä: "Miksi Balkanille?", "Miksi sä jonnekin Albaniaan haluat?!" yms. Juuri siksi, etten siellä ollut aiemmin käynyt. En ole koskaan innostunut pakettimatkoista rantalomakohteisiin ja "perinteisemmät" Euroopan kaupunkilomakohteet kuten Praha, Budapest ja Amsterdam oli jo nähty. Niihin tosin kaipaan aina yhä uudelleen, mutta ymmärtänette pointtini.

Valitettavasti varsinaisen reissupäiväkirjan pito jäi tuolloin, mutta mielessä on silti kirkkaasti monia hienoja yksityiskohtia matkan varrelta. Yöjuna Belgradista Sofiaan koostui vain kahdesta istumavaunusta, ei siis makuuvaunuja lainkaan. Belgradin keskustassa Bulevar Despota Stefanan erään hämärännäköisen oven takana, kellarikerroksessa on Federal Association of Globe-Trotters -niminen baari/kahvila. Paikka (kuva yllä) oli kuin kotoisa olohuone ja omistajan kissat tulivat uteliaina katsomaan vierasta ja vaatimaan rapsutuksia. Serbia on sisämaavaltio, mutta Belgradin keskustan lähellä sijaitsee järvi ja Ada Ciganlija -niminen saari, jossa pääsee nauttimaan uimisesta ja rantaelämästä. Saarella on mahdollista myös pelata tennistä ja vuokrata polkupyörä. Tein ohjeista huolimatta klassisen turistimokan ja nautin ruuaksi salaatin, jossa oli majoneesia. Seuraavat kaksi päivää Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa turistiripuli piti huolen siitä, että jatkossa muistan miettiä kahdesti mitä ruokaa tilaan.

Yöjunassa kohti Sofiaa päädyin samaan kuuden hengen osastoon kahden espanjalaisen nuoren reilaajan, serbialais-israelilaisen miehen ja muutaman juopuneen serbinuoren kanssa. Espanjalaisten kaveri oli tulossa Tampereelle Erasmus-vaihtoon ja löysimme yhteistä puhuttavaa Hervannan legendaarisesta opiskelijatalo Mikontalosta. Keskustelut muiden kanssa osoittivat, että sodan jäljet Balkanilla näkyvät edelleen. Serbialais-israelilainen mies oli järkyttynyt ja tuohtunut, kun kerroin meneväni myös Kosovoon. "Miksi sä sinne haluat? Siellä on sota." Lisäksi minua ärsytti hänen tapansa puhua päälleni. Mainitsin meneväni Skopjeen joten sieltä olisi näppärä käydä myös Kosovon puolella, niin hän heti tarkensi ettei Skopje ole Kosovoa vaan Makedoniaa. Kyllähän minä sen tiedän, tollo! Serbialaisnuorista yksi osasi hieman englantia, kaksi eivät. "Do you have a boyfriend?", "What do you study?" -tyyppisten kysymysten lisäksi he kovasti kummastelivat miksi haluan mennä Kroatiaan. Eihän sinne nyt kukaan halua. Jugoslavian aikaan ei ollut väliä mistä naapurisi oli kotoisin, mutta hajoamissotien jälkeen etnisestä alkuperästä on tullut todella olennainen asia. Osin nuorten miesten hämmästely voi tosin olla Suomi vs. Ruotsi -tyyppistäkin, mutta uskallan väittää sodan olevan yksi suuri syy.

Vuonna 1999 NATO pommitti Belgradin hallintorakennuksia, sillä Serbia ei suostunut lopettamaan sotimista Kosovossa. Pommitettujen rakennusten rauniot ovat edelleen olemassa keskustassa ja luonto yrittää ottaa omansa takaisin yläkerroksissa kasvavien puiden muodossa. Pommitetut rakennukset olivat pysäyttävä näky.

Back in business, Portugali & Azorit

Edellisestä postauksesta on kulunut jo yli vuosi. Yliopistovaihto Itävallassa on taaksejäänyttä elämää, mutta blogin pitäminen kiinnostaisi edelleen. Siksi päätin kirjoittaa menneistä ja tulevista reissuistani. Tähän mennessä käytyjä maita on 45 ja ulkomaanmatkoja on viime vuosina kertynyt 4-8 vuodessa.

Opiskelun saralla kuuluu sen verran uusia tuulia, että sain kesäkuussa humanististen tieteiden kandidaatintutkinnon valmiiksi, pääaineenani saksan kääntäminen. Syksyllä aloitan journalistiikan maisteriopinnot, mutta tarkoitus olisi jatkaa myös käännöstieteen opiskelua. Toivoisin pääseväni vuoden päästä uudestaan vaihtoon jonnekin, hyviä suunnitelmia on jo olemassa. ;)

Lento lähti Helsingistä portilta 12 klo 6.10 ja klo 8.00 oltiin näin pitkällä.

Toukokuussa 2015 kävin vanhempieni kanssa Portugalissa. Olemme olleet yhdessä Madeiralla 2008 ja kunnon omatoimilomailijoina lentoreittimme kulki Brysselin ja Lissabonin kautta Funchaliin ja Lissabonin sekö Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin. Tuolloin meille jäi paluumatkalla useamman tunnin vaihtoaika Lissabonissa ja tarkoitus oli käydä pikaisesti kaupungilla, mutta huono sää esti suunnitelmat. Siitä lähtien ajatuksissa on ollut kaupunkiloma Lissabonissa. Viime talvena TAP Portugalilla oli edukkaita lentoja Lissaboniin, joten tartuimme toimeen. Samalla tuli ajatus vierailla Azoreilla.

Vaihtoehtoja tutkimalla havaitsimme, että Irlannin halpalentoihme Ryanair lentää Lissabonista São Miguelin saarelle Ponta Delgadaan. Saari oli aiemmilta matkoiltamme jo tuttu. Matkasuunnitelma muotoutui lopulta niin, että Lissabonille jäi aikaa kolme päivää ja São Miguelille toiset kolme päivää. Myös lentoaikataulut olivat sopivat. Lähtö Helsingistä aamukuudelta ja paluulento Lissabonista illalla klo 22, joten myös matkustuspäivinä jäi runsaasti aikaa kaupungilla kiertelyyn. Myös Lissabon - Ponta Delgada -lennot olivat aamumeno ja iltapaluu. Menomatka HEL-LIS ei mennyt aivan putkeen. Lento lähti noin 30 min myöhässä ja pääsimme peruuttamaan rullaustielle, kun kapteeni kuulutti, että teknisen vian vuoksi joudumme lentämään alemmalla lentopinnalla, minkä vuoksi koneeseen pitää tankata lisää polttoainetta. Rullasimme parkkiin terminaali 2:n edustalle. Loppujen lopuksi vian korjaamiseen ja muuhun säätöön meni aikaa noin kaksi tuntia, mutta kokenutta matkailijaa lähinnä hymyilytti. Onneksi ei ollut kiire.

Parin päivän Lissabonissa oleilun jälkeen oli aika suunnata Azoreille. Matkalla tuli iloittua sujuvasts portugalin taidostani, vaikka euroopanportugali brasilianportugalista eroaakin. Ensimmäisenä iltana Lissabonissa huomasin metroaseman näytöllä vain portugaliksi olleen tiedotteen seuraavan päivänä olevasta lakosta. Metroliikenne seisoi koko päivän työehtokiistojen takia. Ilman portugalin taitoa tieto olisi jäänyt saamatta.

Edellisestä vierailustani Azoreilla ehtikin vierähtää kuusi vuotta. Eräs kohde, johon halusin tutustua lähemmin, oli Monte Palace -niminen hotelli. Pääsiäisen aikaan 2009 hotelli oli aidattu ja sitä vartioivat vihaiset koirat, joten lähempi tutustuminen ei ollut mahdollista. Pari vuotta sitten aidat ja koirat kuitenkin vietiin pois. Kyseessä on hylätty luksushotelli hienolla paikalla vuoren huipulla. Hotellista on hienot näkymät Sete Cidadesin kaksoisjärville.

 
Hotelli on rakennettu 1980-luvun lopussa, jolloin Azoreilla ei paljon matkailijoita käynyt. Jostakin käsittämättömästä syystä viiden tähden hotelli rakennettiin ylös vuorelle kauas asutuksesta ja bussireiteistä. Kuinka ollakaan, hotelli ei menestynyt ja sulki ovensa vain vuoden toimittuaan. Samainen firma rakensi samoihin aikoihin toisen hienon hotellin Agua d'Alton kylään meren rannalle, myös melko kauas muusta asutuksesta. Bahia Palace -hotelli on edelleen toiminnassa ja sen vierestä löytyy mainio hiekkaranta. Hylätyt rakennukset ovat erittäin kiehtovia, joten oli itsestään selvää, että Monte Palaceen pitää tutustua lähemmin. Huipulla usein vallitseva sumu vielä lisäsi hotellin kummitusmaisuutta. Azoreilla on usein sateista ja sumuista eikä kesälläkään ole paljon hellettä.

Edellinen reissu Azoreille oli pakettimatka, johon oli hankittu lisäksi erilaisia retkiä. São Miguelin saaren kauneimmaksi mainittu Lagoa do Fogo eli Tulijärvi jäi kovan sumun takia näkemättä. Maisema on saanut perheessämme lisänimen "Gibraltar", johtuen vanhempieni 90-luvun alussa tekemästä laivamatkasta ja valokuvasta, jossa isäni näyttää takanaan olevaa sumua "jossain tuolla on Gibraltar". Samanlaisia sumumaisemia on vuosien saatossa kertynyt myös mm. Rio de Janeiron Kristus-patsaalta. Kyllä siellä sumun takana ihan oikeasti jotakin on, uskokaan nyt pois...

Tällä reissulla vuokrasimme päiväksi auton, jotta saime omaan tahtiin kierrellä saarta. Saaren luoteisosassa pysähdyimme pieneen kahvilaan, joka oli paikallisten suosiossa, mutta turisteja sinne tuskin eksyy. Cappucino maksoi euron ja oli tehty Nescafén valmisjauheesta. Vanhempi omistajarouva vahti samalla tyttärentytärtään ja myös pari kylänmiestä kävi välillä sisällä istumassa.
Viime kerralla uin Caldeira Velhan lähteessä, tällä kertaa tyydyin kastelemaan varpaani. Paikka oli muuttunut viime kerrasta. Puistoon on rakennettu parempi kävelytie, kunnon wc-tilat sekä pieni näyttely. Sisäänpääsy maksoi pari euroa, kun vuonna 2009 vierailu oli muistaakseni ilmainen.

Azoreilla sää saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti. Matkalla Lagoa do Fogolle oli sumuista ja hieman sateista, mutta ylhäällä paistoi aurinko ja minäkin pääsin viimein näkemään itse järven. Kirkkaansininen järvi oli juuri niin kaunis, mitä kerrotaan. São Miguelin saarella riittää nähtävää ja Fogo-järven rannalle olisi ollu mahdollista vaeltaa polkuja pitkin, mutta tällä kertaa se jäi väliin. Saarelta löytyy myös golfkenttä. Matkaa Manner-Portugaliin kertyy noin 1450 km eli saman verran kuin Helsingistä Wieniin. Turisteja oli kyllä, muttei läheskään niin paljon kuin Madeiralla saati Kanariansaarilla. Azorit koostuvat yhdeksästä saaresta, joista São Miguel on väkimäärältään suurin ja Ponta Delgada on itsehallinnollisen alueen pääkaupunki. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta, mutta se tuntuu kokoaan isommalta.
Seuraavalla Azoreiden reissulla olisi mukava tutustua muihinkin saariin. Suomesta Azoreille tekee pakettimatkoja ainakin Lomamatkat. Omatoimisesti saarille pääsee lentämään parhaiten Lissabonin kautta. SATA ja TAP lentävät Ponta Delgadan lisäksi mm. Terceiran saarelle. SATA Air Açores lentää myös Azorien sisäisiä reittejä eri saarten välillä.

Takaisin Suomessa (jo monta kuukautta!)

Itävalta jäi taakse noin 5 kk sitten. Ehkä nyt on aika jollain tapaa summata kokemuksia, päivittää kuulumisia ja muuta. Tätä kirjoitusta on aloiteltu jo huhtikuussa, mutta viimeistely ja julkaisu aina vaan on jäänyt.

Tässä välissä olen ehtinyt käydä Oslossa katsomassa Ylvistä ja Tampereen teekkareiden kanssa Sveitsin St. Moritzissa lautailemassa. Ajatukset Itävaltaan liittyen ovat olleet melko ristiriitaisia. Olen iloinen, että saan opiskeluni täällä Suomessa taas etenemään, joskin yksi tärkeä tentti ei mennyt läpi keväällä ja siirtyy jo ennestään stressaavalle ensi lukuvuodelle. Plus pientä paniikkia tuo sekin, että periaatteessa se kurssi pitäis olla suoritettu ennen kandiseminaaria. Toisaalta ikävöin sitä, että voin matkustella eri paikkoihin joka viikonloppu ja voin käydä Alpeilla laskettelemassa aina kun haluan. Salzburgin keskustassa kävelemistä on myös ikävä. Samalla kuitenkin Itävallan ajatteleminen tavallaan ahdistaa, sillä en onnistunut hankkimaan sellaisia ihku-bestis-sydänystäviä, joita niin monella muulla tuntuu olleen. Ehkä olin liian ujo ja varautunut, ehkä kävin väärillä kursseilla(olis pitäny ottaa joku saksan kielikurssi!), ehkä en vain yrittänyt tarpeeksi? Ehkä mun olis siitä ruuhkasta ja sotkuisuudesta huolimatta pitänyt vaan alusta asti istua hengailemassa enemmän siellä yhteiskeittiössä? Siitäkin huolimatta, että italialaiset puhui lähes aina vaan italiaa jne.

Alkukeväästä kuulin Tampereen yliopistolta iloisia uutisia. Euroopan unioni uudisti Erasmus-ohjelman tälle seuraavalle rahoituskaudelle eli 2014-2020. Siihen yhdistettiin joitakin muita kansainvälistymisjuttuja, kuten aikuiskoulutusvaihtoa yms. ja nimi on nyt Erasmus+. Itselleni merkittävin asia on se, että Erasmus-vaihtoon on nyt mahdollista lähteä useamminkin kuin vain kerran! Eli sen sijaan, että joutuisin valitsemaan Belgiasta, Tsekistä ja Unkarista vain yhden, voinkin valita kaksi! Kaksi sen takia, että kandivaiheessa en enää vaihtoon ehdi, sillä en halua venyttää valmistumista enää pidemmälle ja tohtorintutkintoa tuskin tulen tekemään. Erasmuksessa saa siis nykyään lähteä vaihtoon ja harjoitteluun yhteensä 12kk per tutkintotaso. Hienoa! Olen edelleen vahvasti sitä mieltä, että seuraava vaihto olisi luvassa kandintutkinnon jälkeen eli siis lukuvuonna 2015-2016. Mikään ei tosin ole vielä varmaa, sillä ensi vuodelle on paljon kursseja ja pari sellaistakin, joiden kanssa voi joutua sumplimaan kun tiettyjä pohjakursseja puuttuu. Toivotaan parasta. Luulisi toisaalta proffienkin joustavan, jotta opiskelija valmistuisi eikä keskeyttäisi jonkun yhden kurssin puuttumisen takia. Jollain tapaa omien opiskelujen hitaus on myös ahdistanut. Moni ikätoveri on jo valmistunut maisteriksi ja minä en edes vielä kandiksi. Toki täytyy muistaa, että lukioaikainen vaihto-oppilasvuosi Brasiliassa venytti lukiosta valmistumista vuodella ja sen jälkeen olen ollut yhden vuoden TTY:llä ja yhden Voionmaan opistossa, joten koko tämä viisi vuotta ei ole kulunut saksan kandin puurtamiseen. Silti on vaikea välttyä vertaamasta itseään muihin.

En voi sanoa, että olisin ollut erityisen über-onnellinen Itävallassa, mutta yleisesti eläminen ketutti hieman vähemmän kuin Suomessa. Täällä teen paljon töitä viikonloppuisin ja sosiaalinen elämä on aika heikkoa, Itävallassa sitä sentään oli väkisinkin kun jakoi huoneen ja keittiön muiden kanssa. Mielenkiintoista sinänsä, että olen taas viihtynyt TTY:llä todella hyvin. Ihmiset, joiden kanssa opiskelin 3-4 vuotta sitten ja joiden kanssa en juurikaan ole tekemisissä, ovat edelleen mukavaa seuraa, kun taas nykyisiä opiskelukavereitani en juuri ole yliopistolla nähnyt. Toisaalta jollain tapaa pelkään ottaa yhteyttä puolituttuihin yliopistoihmisiin. Olisi jotenkin hassua vaan soittaa, että "hei mennäänkö leffaan?!" Wappuna tietenkin tuli ietettyä enemmän aikaa teekkariporukassa, myöskin Rakkauden Wappuradion (www.wappuradio.fi) takia ja hauskaa oli kyllä. Ehdin myös käydä Pietarsaaressa pitämässä AFS-leiriä kotiin palaaville vaihto-oppilaille ja lomailemaan vanhempien kanssa muutaman päivän Dublinissä.

Juhannuksena satoi vettä, mutta olin Hervannassa TTY-tyyppien kanssa saunomassa ja grillailemassa. City-juhannus on oikeastaan aika jees. Kesäkuussa pyöräilin töihin melko usein ja myös juhannuksena Hervantaan. Hienointa oli juhannusyönä puoli neljältä pyöräillä se reilu 8km Hervannasta kotiin keskustaan kun aurinko oli hiljalleen nousemassa punaisena taivaanrannassa ja kuulokkeissa soi Kingston Wallin Shine on Me. Pieniä hetkiä, jolloin elämä vaan tuntuu hyvältä. Laskin, että kaikkiaan kesäkuussa pyöräilin noin 100km. Ei siis lainkaan huonommin! Toivottavasti heinä- ja elokuussakin tulee pyöräiltyä paljon.

Hinku takaisin ulkomaille on kova, eikä vähintään siksi, että tosi moni tuttu on tässä viime aikoina ollut myös vaihdossa tai harjoittelussa ja osa lähdössä nyt syksyllä vaihtoon. Myös pelkkä reissukaipuu on aika kova. Onneksi parin viikon päästä on luvassa helpotusta. Ensin suuntaan Dubrovnikin kautta Bosniaan AFS:n ja EFIL:n koulutukseen, joka oli viime vuonna siis Tanskassa. Odotan jo innolla kaikkien ihanien kavereiden tapaamista. Sieltä tulen sitten Slovenian ja Itävallan kautta takaisin Suomeen. Pääsen siis kurkistamaan, miltä kesäinen Salzburg ja ihanat Alpit näyttävät. Tuskin maltan odottaa reissuun lähtöä. Ehkä se tästä syksyyn mennessä vielä mieli kohenee.

Tämä blogi varmaan pysyy suht hiljaisena tästedes, kenties päivittelen kuitenkin joitakin opiskelu- ja reissukuulumisia lähitulevaisuudessa. Ehkäpä alan kirjoitella uudestaan, jos pääsen vaihtoon syksyllä 2015. Eihän sitä koskaan tiedä. Bis später!

Kuvia viimeisiltä päiviltä Alppimaassa

Jo kuusi päivää Suomessa. Tähän on mahtunut muutama työvuoro ja pari "vähän sinnepäin" mennyttä tenttiä. Ehkä tää tästä. On ollut ihan mukava palata esim. töihin ja nähdä työkavereita taas, mutta onhan se toisaalta ihana vaan olla ja käydä viikonloppuisin Alpeilla laskemassa. Oheen hieman kuvia Zell am Seestä ja Saalbachista, sieltä ihanilta Alpeilta.

Pientä stressiä opiskelujen jatkamiseen toki liittyy, sillä kaikki kurssit, mitä en nyt keväällä saa suoritettua, tulee väistämättä ens vuonna sitten eteen ja silloin olis se kandikin ja sitä taas en halua lykätä enää yhtään. Ehkä tää kuitenkin tästä. Mulla on tässä kuussa sen verran työvuoroja, että rahaa tulee oikein mukavasti just Sveitsin reissun aikana.

Mulla on toisaalta sellainen fiilis, että olis ihana asua uudestaankin jossain Alppien lähellä, mutta en toisaalta haluais lähteä uudestaan Itävaltaan vaihtoon, kun muitakin kiinnostavia maita löytyy. Mullahan on tosiaan se Erasmus-vaihto vielä käyttämättä ja taannoin jopa kuulin huhuja, että Erasmus-vaihtoon vois ehkä olla mahdollista lähtee kahdestikin, kunhan yhteensä vaihtokuukaudet ei ylitä 12kk rajaa. Mutta toisaalta ei mulla palkkatyön aiheuttamista takaisinmaksuista huolimatta ikuisesti opintotukikuukaudet riitä ja oikeesti joskus olis kiva sen kandin lisäksi saada se maisterinkin tutkinto kasaan - ennen kuin ikää on 35v tms.

 Zell am Seessä oli sopivasti vanhanaikaiset rekikilpailut, joissa osallistujat ajoivat vanhoja rekiä ja pukeutuivat vanhoihin asusteisiin. En ehtinyt seuraamaan kovin pitkään kun olin tietenkin rinteessä, mutta hauskalta se näytti.

Saalbachissa Sonnenalm-nimisessä pienessä rinneravintolassa. Gulassikeittoa, Almdudler-limsaa ja kaakao kermavaahdolla. Unohtamatta auringonpaistetta ja ihania lumihuippuisia Alppeja. <3 Reissun ainoa pieni huono puoli oli se, että sain kivan pienen rakon oikeaan kantapäähäni ja tottakai se aina laskiessa vihloi ikävästi ja välillä laskeminen oli sellasta perkeeleen huutamista, mutta onneks se siitä helpotti. Tottakai myös useampi laskupäivä putkeen alkaa hapottaa jaloissa. Etenkin kun fiksuna ihmisenä en venytellyt iltaisin tarpeeksi huolellisesti.

Schmittenhöheltä katsottuna Kitzsteinhorn oli aika jylhän näköinen aurinkoisena päivänä. Etenkin kun pilvet oli sopivan matalalla.

Salzburgissa oli viimeiset päivät ihanan keväistä ja aurinkoista sekä lämmintä. Hauskinta oli Mirabellin puutarhassa tuollainen "suljettu talviajaksi"-kyltti. Lunta ei näy missään ja tuo on jään ja liukkauden takia suljettu tuo alue. Ihan vähän vaan nauratti.

Istun lentokentällä ja mietin

Zell am Seessä ja Saalbachissa oli kivaa. Tykkäsin rinteistä tosi paljon, sopivasti leveetä ja loivaa, mutta myös jyrkempää. Sääkin oli suosiollinen. Ainoa miinuspuoli on Zell am Seen sunnuntai, kun uudet turistit(lauantai on yleinen vaihtopäivä eli entiset kotiin, uudet tilalle) oli ekaa päivää rinteessä ja hisseihin oli jonoa ja rinteessä sai väistellä miten sattuu laskevia venäläisiä ja muita. Meinas mennä hermot, varsinki ku vasta huollettu lauta luisti aika upeesti, sitä ei hetkessä pysäytetä. Kaikkiaan voin kyllä suositella molempia paikkoja lomailuun, vaikka Saalbachin legendaarisen Hinterhagalmin terassilla kuulinkin suomalaisten ja ruotsalaisten puhuvan jääkiekosta, perkeleen turistit!

Keskiviikkona kävin ilmoittamassa maistraattiin, että muutan pois Itävallasta ja torstaina suljin pankkitilini. Jotenkin niin pysyvää ja virallista. Koearvosanoja ja kurssituloksiakin on jo tullut PlusOnlinen rekisteriin. Täällä siis näkyy erikseen kokeesta saatu arvosana ja sitten kurssiarvosana, koska voihan olla, että kokeesta tuli vaikka 2, mutta kurssiarvosana nouseekin 1:een muiden suoritusten takia. Portugalin molemmista kuirsseista tuli siis 1, kroaatista 3 ja enkunkielisestä Itävalta-kurssista, josta odotin että läpi kyl menee, mutta rimaa hipoen ja jos menee superhyvin niin 3 tulee. Mitä vielä!! Siitä tuli ykkönen eli paras arvosana!! Aivan mahtavaa, myös siksi, että se kurssisuoritus sinetöi sen, että saan Salzburgista tarpeeksi opintopisteitä. Apurahan rajana kun on 15op/lukukausi ja ilman tuota kurssia mulla oli kasassa 14,5op. Hehe. Myös saksankielisestä Itävalta-kurssista tuli ykkönen, mitä vähän odotinkin kun keskiarvo oli lähempänä 1 kuin 2. Erittäin hyvin siis.

Suomeen on kiva päästä siksi, että saa asua taas omassa kämpässä, omassa rauhassa ja pääsee jatkamaan opintoja ja tienaamaan rahaa Apsille, koska rahaa on täällä kulunut aika paljon. Toisaalya olis ihana jäädä, koska Suomessa en voi asua tunnin matkan päässä Alpeilta enkä pääse joka viikonloppu laskemaan. Onhan siinä Sappee lähellä, mutta lähiaikoina on sen verran reippaasti työvuoroja, ettei oo mahiksia mennä laskemaan. Enkä oikeastaan tiedä haluanko, koska pienet eteläsuomalaiset rinteet voi vituttaa Alppien jälkeen.

Kuvia tähän postaukseen ei valitettavasti tule kun blogger ja läppäri eivät suostuneet yhteistyöhön. Yritän kuitenkin viikonloppuna vielä kirjoitella ja laitella kuvia viimeisten päivien meiningeistä.

Hei hei Salzburg ja Itävalta, toivottavasti nähdään pian taas! Ja moi Suomi, täältä mä tulen taas!

6 päivää... (oli kun aloitin tämän kirjoittamisen, huoh...)

Pääsin näin pitkälle viime viikonloppuna. Nyt istun lentokentällä odottamassa kotiinpaluuta ja tunnetila on hämmentävä. Asunto luovutettu, muutama kilo tavaraa pistetty postissa isille, koska oma matkalaukkuvaaka(paras keksintö ikinä!) näytti että painoa olis 27-28kg kun raja on 23kg. Ja lumilautakassi oli varmasti 23-24kg, vaikka lähtöselvitysvirkailija merkkaskin et 15kg vaik sanoin et about "20kg", mut kerran kukaan ei valittanu mitään ees bulky baggage -selvityksessä ni mikäs siinä- Käsimatkatavarathan on sitten sen 16kg vaikka maksimi on 8kg, mut eiköhän toi mene. Ihan sama meininki ku aikanaan Brasiliasta tullessa.

Tässä siis ajatuksia viime viikonlopulta:
Ensi viikon lauantaina klo 00:10 mun koneeni laskeutuu Helsinki-Vantaalle. Tuntuu uskomattomalta miten nopeesti aika on mennyt. Ajatukset Suomeen paluuseen liittyen on aika ristiriitaisia. Keskusteltiin tästä mm. keskiviikkona kun käytiin muiden suomalaisten kanssa Weinstube Andreas Hoferissa suloisella Steingassella. Mua harmittaa kun en tajunnut/halunnut ottaa saksan kielikurssia, kun siellä olis tutustunu muihin vaihtareihin niin paljon paremmin. Toisaalta kielioppia on jankattu ja tahkottu niin paljon että pää olis varmasti hajonnut kolmesti viikossa pidettäviin saksan tunteihin.

Torstainen Politics, Culture&History in Austria&Central Europe -tentti meni paremmin mitä odotin ja oon melko varma, että se menee läpi. Muutamaan kysymykseen vähän selittelin omiani, mut osa oli tosi helppoja, esim. milloin Itävalta liittyi EU:hun(samalla ku Suomi eli 1995) ja montako virallista kieltä EU:ssa on(24). Kysymykseen Joseph Haydnista vastasin musiikkiopistovuosien tiedoilla ja sekin meni yllättävän hyvin, luulisin niin. Tentistä menin suoraan Stammtischiin, joka pidettiin taas ihanassa Augustiner Bräun panimossa. Oli mukavaa, vaikka ajoittain tulikin vähän ulkopuolinen tunne kun niin moni tunsi muita ihmisiä ja keskustelut hyppi aika paljon, eli hetki juteltiin jonkun kanssa ja sitten taas tulikin joku uus tyyppi jutteleen jollekin samassa pöydässä olleelle.

Lähdin Stammtischistä jo ysiltä, jotta ehdin illan vikaan junaan Zell am Seehen. Olin perillä puoliltaöin. Junassa oli hauska kun konnari kävi asemien välillä istumassa ja jutteli ilmeisesti jonkun tuttunsa kanssa niitä näitä ja sitten asemalle tultaiessa ryntäsi ovelle avaamaan ja sulkemaan sen ja eikun takas jutteleen kaverille. :D Ja regional express -junahan pysähtyy tuolla välillä noin 10 kertaa... Juna oli perillä vähän ennen puioltayötä ja onneks mun hotelli on ihan aseman lähellä, matka kesti noin 5min. Koska hotellin respa oli jo kiinni, mun avain odotti pienessä lokerossa oven vieressä. Huone on suht pieni, mutta eipä se haittaa kun ei tänne oo nukkumaan tultu. Oikein kiva kuitenkin pitkästä aikaa nukkua leveässä sängyssä ja katsella telkkariakin. Onhan meillä asuntolan alakerrassa tv, mutta oon tosi harvoin ollut siellä kun se yhteishuone on usein käytössä.

Ruokaa ja rinne-elämää viikonlopun ratoksi

Yksi käymistäni kursseista on saksankielinen, vaihtareille suunnattu Österreichische Kultur und Sprache I -kurssi, josta saa 4 ECTS. Kurssin opettaja järjesti vapaaehtoisen lisätunnin viime perjantaille. Jos oli paikalla, sai läsnäolomerkinnän, mutta poissaoloa ei laskettu poissaoloksi, koska kyseessä oli kuitenkin normaaliajan ulkopuolella järjestetty tunti. Kävimme Salzburgin keskustassa Getreidegassella sijaitsevassa Wilder Mann -ravintolassa syömässä itävaltalaisia herkkuja. Itävallassa syödään tunnetusti todella paljon erilaisia liharuokia ja makeita jälkiruokia, mikä sitten näkyy monen vyötäröllä myös. :D Ajatuksena ruokatapaamisella oli päästä kokeilemaan erilaisia kenties vieraampiakin itävaltalaisruokia. Meitä oli 15 ja tilasimme kymmenen annosta noin kuutta erilaista pääruokaa ja sitten muutaman jälkiruuan siihen päälle. Näin jokainen sai kokeilla vähän kaikkea, muttei kuitenkaan tullut kovin paha ähky, kuten yksittäisestä annoksesta helposti tulisi.

 

Oma annokseni Bauernschmaus koostui knöödelistä, hapankaalista, kastikkeesta sekä porsaanpihvistä ja isosta kinkkupalasta. Rasvaista ja tuhtia tavaraa. Maistoin möys Backhendliä eli kanaa, Käsespätzleä eli juusto"pastaa" ja Salzburger Beuscherlia, joka tehdään vasikan sydämestä yms. sisälmyksistä. Jälkiruokina maistelimme Mohr im Hemdiä(kuvassa). Nimi on kuulemma hieman kyseenalainen, kuten Suomessa vanhat neekerinsuukot, sillä Mohr on vanha saksankielinen sana mustaihoiselle ja Hemd puolestaan tarkoittaa (valkoista) paitaa. Vapaasti suomennettuna kyseessä on siis "neekeri valkopaidassa". Nimen muuttamisesta suklaakakuksi tms. on käyty paljon keskusteluja. Muita maistelemiamme herkkuja olivat Topfenstrudel eli rahkapiirakka, Eispalatschinken eli vaniljajäätelöllä täytetty lettu sekä Kaiserschmarrn eli "sekasotkupannukakku".

Viikonloppuna oli hieman flunssainen, kuulemani mukaan moni muukin meidän asuntolassamme oli hieman kipeä, joten liekö se sieltä tarttunut. Tosin Berliinin reissun lapasettomuus saattaa myös olla taudin alkulähteenä. Lauantaina kävin kuitenkin Flachaussa laskemassa, sillä sinne pääsee Mirabellplatzilta ilmaisella bussilla. Ainoa huono puoli matkassa oli jatkuvasti puhunut turistiopas, joka auttoi lippujen ostamisessa ja kertoili rinteistä yms. Ihan mukava juttu heille, jotka eivät ole aiemmin rinteessä olleet tai muuten vaan turisteille, mutta itseäni se hieman ärsytti. Mukava tyyppi kuitenkin.

Sää oli huonoin tähän mennessä. Lunta tuli ja koska lämpötila oli hieman pakkasen puolella, suolsivat lumitykit joka rinteessä uutta lunta armottomalla tahdilla. Se ei ainakaan parantanut näkyvyyttä. Lisäksi lumisade ja tykitys tekivät rinteistä pahimmillaan sellaista epätasaista kumpareikkoa, että sitä luuli eksyneensä olympialaisten freestylerinteeseen. Ei kiva, varsinkin kun laudalla kumpareet tuntuvat vaikeammilta hallita kuin suksilla.

Puolenpäivän jälkeen sää alkoi kuitenkin kirkastumaan ja aurinko ja sininen taivaskin pilkahtelivat vähän esiin. Rinteiden kumpaireikoille sekään ei mitään mahtanut. Viimeksi kun kävin Flachaussa pari viikkoa sitten, oli Hermann Maierin maailmancup-rinne osin suljettu, sillä naisten pujottelucupin kisaan oli vain pari päivää aikaa. Nyt voin sanoa laskeneeni kyseisen pujottelurinteen, tosin ilman niitä keppejä. Aika hauskaa.

Edelleen täytyy sanoa, että musta on ihanaa kun täällä on rinteet niin lähellä. Tai no, tunnin matkan päässä, mutta kuitenkin. Alpit vieläpä. Kyllähän Tampereeltakin tunnissa ajaa Sappeelle ja ihan lähellä on Mustavuori ja Hervannan rinteet, mutta valitettavasti Suomessa ei ole Alppeja tai muita korkeita vuoria. Tätä tulee kovasti ikävä Suomessa, sen voin jo sanoa nyt. Tokihan sitä voi aina lähteä vaikkapa Leville tai Rukalle, mutta matkaa kuitenkin on satoja kilometrejä eli ihan päiväreissu ei onnistu.

Rinteiden ala-aseman Intersportissa oli myynnissä Icepeakin laskuhousuja. Pitäisi ostaa uudet ehkä lähiaikoina. Bongasin myös nuo ylläolevat sieltä. Valkoiset housut sinisellä raidalla ja infolapussa kuva Leijonista ja Ahosen Jannesta. Harmi vaan ku oli vain liian isoja kokoja ja noissa ei oo ilmastointitaskuja, mitkä on ehdottomat mun mielestäni laskuhousuissa. Pihalla myös "tapasin" Hermann Maierin, joka on siis yksi Itävallan kaikkien aikojen menestyneimmistä alppihiihtäjistä.

Tykkään tosi paljon Flachausta ja samoin viereisestä Wagrainista ja myös Alpendorfin "takarinteistä". Tänne olis mukava tulla uudestaan esim. ens talvena vähäks aikaa laskemaan. Suunnitelinkin jo vähän jotain sellaista, mutta pitää nyt kattoa jahka pääsee Suomeen ja rahaa tienaamaan sinne Apsille.