lauantai 1. lokakuuta 2016

Asuminen yliopiston asuntolassa

Yksi merkittävimmistä eroista Tampereen ja Hongkongin välillä on asumisessa. Tampereella, kuten myös lukioaikanani Kuopiossa asuin pääasiassa yksin. Lukuunottamatta kahden hengen soluasunnossa vietettyä lukuvuotta 2009-2010 sekä Salzburgissa vietettyä syksyä 2013, jolloin asuin italialaisen kämppiksen kanssa samassa asuntolahuoneessa, olen asunut yksin syksystä 2007 lähtien.

Täällä Hongkongissa asuntolahuoneellani on kokoa ehkä 12-13 m2. Ottaen huomioon, että viimeisin Tampereen kotini oli 39 m2 yksiö, on muutos aika iso. Etenkin kun keittiö ja suihkut&vessat ovat kerroksen yhteiset. Toisaalta asuntolassa on myös omat etunsa. Hongkongissa asuminen on muuten todella kallista ja ihmiset asuvat ahtaasti. Yksityisen vuokrakämpän saaminen ei siis ole helppoa. Asuntolan vuokra koko syksyltä on noin 640 euroa ja lisäksi 100 euron takuumaksu, jonka saa takaisin poismuuton jälkeen. Asuminen on siis halpaa kampuksella.

Tiettyjä pieniä outouksiakin on. Huoneissa on tuuletin ja ilmastointilaite. Ilmastointilaitteen käyttö maksaa yhden dollarin per kilowattitunti, mutta ilmastointi viilentää huonetta mukavasti, joten olen sitä paljon käyttänytkin. Yhden dollarin kulumiseen saattaa joskus mennä yksi tunti, jos viilentää huonetta tehokkaasti tai sitten enemmän aikaa, kun esim. yöllä olemme usein laittaneet tehot keskitasolle ja ääntä vaimentavan unikytkimen päälle. Rahaa siihen menee silti. Toinen kummastus on vessapaperin puute. Yleisissä tiloissa, kuten luentorakennuksissa ja collegemme alakerran vessoissa on vessapaperia, mutta asuinkerroksissa jokaisen pitää hankkia itse paperinsa. Joskus on hieman turhauttavaa, kun esim. kotiin palatessa luennoilta haluaisi mennä vessaan ja joutuu sitten penkomaan laukusta nenäliinoja tai juoksemaan huoneeseen vessapaperirullaa hakemaan.
Oma puoleni huoneesta.
CUHK on jaettu yhdeksään collegeen ja jokaisella opiskelijalla, myös vaihtareilla on oma koticollege. Myös asuminen on järjestetty collegeittain. Joillakin collegeilla, kuten tällä Wu Yee Sunilla, jossa itse asun, on vain yksi rakennus, kun taas vanhimmat colleget eli United, New Asia ja Chung Chi koostuvat useista eri rakennuksista. Asuntoloiden taso on vaihteleva. Osa on rakennettu 1970-80 -luvuilla ja on huonommassa kunnossa. Vaihtoon hakiessa sai esittää toiveen asuntolasta, vaihtoehtoina kansainväliset I-Houset, joissa kolmasosa asukkaista on paikallisia, kolmasosa Manner-Kiinasta ja kolmasosa vaihtareita. Myös I-Houseissa asuvilla on oma nimetty koticollege. Muut vaihtoehdot asumiselle ovat asuntolat, joissa ei ole pakollisia illallisia (Wu Yee Sun, Shaw, United, Lee Woo Sing, Chung Chi ja New Asia) ja kolmantena asuntola, joissa on ti-ke-to pakolliset yhteiset illalliset (C.W. Chu, Morningside ja S.H. Ho).
Asuntolasta löytyy musiikkihuone, jossa on piano ja kitara!
En tiedä, millä perusteella vaihtarit on jaettu asuntoloihin. Esimerkiksi Oulun yliopiston vaihtareilta kuulin, että heidät sijoitetaan aina United collegeen. Oheisesta linkistä pääsee lukemaan ja katselemaan muutaman vuoden takaisia kuvia erään oululaisen vaihtarin asuntolasta: https://onceinhongkong.wordpress.com/2012/01/16/adam-schall-residence/
Minä asun Wu Yee Sun -collegessa ja muut tamperelaiset tänä syksynä täällä olevat Shaw'ssa ja Lee Woo Singissä. Tampereen yliopiston vanhoista matkakertomuksista ei kaikista käy ilmi koticollege, mutta ainakin osa on ollut Shaw collegessa. En siis osaa sanoa, sijoitetaanko tampereleiaset aina toiveista riippumatta juuri näihin. Tiedän myös joitakin muunmaalaisia vaihtareita, jotka ovat kertoneet kaikkien heidän kotiyliopistostaan tulevien menevän aina tiettyyn collegeen.
Joissakin asuntoloissa (esimerkiksi Chung Chin Pentecostal Mission Hall Low Block, jossa majoituin orientaatioviikolla, kuva yllä) on kolmen hengen huoneita, mutta WYS:issä on vain kahden hengen huoneita. Mielenkiintoisena seikkana mainittakoon, että kuulin kämppikseltäni, ettei suinkaan ole helppoa saada asuntolapaikkaa. Asuntolassamme on 600 vuodepaikkaa, joisa 60 % on varattu ensimmäisen vuoden opiskelijoille. Ylempien vuosikurssien opiskelijat joutuvat taistelemaan jäljellä olevista paikoista ja ilmeisesti kaikenlainen harrastuneisuus vaikuttaa, siksi kämppikseni pohtikin pariin harrastekerhoon liittymistä. Meitä vaihtareita on tänä syksynä 38 eli ei kovin paljon. Toisaalta se on mukavaa, mutta samalla myös hankalaa. Samoilla kursseilla ei ole kovin montaa vaihtaria ja asuntolastani olen tutustunut vain muutamaan ja joidenkin muiden kanssa jutellut pari kertaa.
Huone muuttopäivänä.

torstai 29. syyskuuta 2016

Viisumi Manner-Kiinaan

Jo ennen Hongkongiin saapumistani tiesin, että haluaisin vierailla myös Manner-Kiinan puolella. Suomalainen tarvitsee Kiinaan kuitenkin etukäteen anottavan viisumin, eli pelkkä rajalle meneminen passin kanssa ei auta. Netistä löytyy monenlaista tietoa Kiinan viisumeihin liittyen. Viisumi on mahdollista saada Hongkongista, mutta ilmeisesti ei-vakituiselle Hongkongin asukkaalle myönnetään vain kerta- tai kaksikertaviisumeita. Itse uskoin, että tulisin vierailemaan Kiinassa useammin, joten päätin anoa monikertaviisumia. Suomessa viisumin voi joko hankkia joidenkin matkatoimistojen kautta (esim. Lähialuematkat ja Traveller) tai sitten itse Kiinan suurlähetystöstä Helsingistä. Toivottavasti näistä ohjeista on apua muille Manner-Kiinan viisumia harkitseville.

Matkatoimistojen sivuilta sain sen käsityksen, että monikertaviisumia olisi vaikea saada turistina ja että sitä varten tarvitsisi kutsukirjeen esim. Kiinassa asuvalta ystävältä. Tutkin useiden eri matkatoimistojen verkkosivuja ja osa ei edes tarjoa vaihtoehtona monikertaturistiviisumia. Lisäksi hinnat matkatoimiston kautta olivat reilusti yli 100 euroa. Turistiviisumin perusvaatimuksiin, oli kyseessä sitten kerta-, kaksikerta- tai monikertaviisumi, kuuluu hotellivaraus ja lentoliput todisteena siitä, että on oikeasti menossa Kiinaan. Vaihtoehtoisesti myös kutsukirje kiinalaiselta ystävältä, jos esim. aikoo yöpyä hänen luonaan, vaaditaan. Tarkat ja hyvin selkeät ohjeet löytyvät Kiinan suurlähetystön sivuilta. http://www.chinaembassy-fi.org/eng/lsfw/chinesevisa/t1092762.htm

Varasin Hongkong Airlines -nimiseltä lentoyhtiöltä melko edukkaat lennot Hongkongista Shanghaihin ja Pekingiin sekä tein hostellivaraukset reissujani varten. Lisäksi varasin yhden yön hostellin Hongkongin Manner-Kiinan puolella sijaitsevasta naapurikaupungista Shenzhenistä. Myöhemmin peruin Shenzhenin varauksen, sillä en voikaan matkustaa juuri kyseisenä viikonloppuna yön yli reissulle kaupunkiin. Viisumihakemukseen ruksasin, että haluan monikertaviisumin. Monikertaviisumissa on vaihtoehtoina joko 6 kk tai 12 kk. Itse valitsin puolen vuoden viisumin. Liitteeksi hakemukseen tarvittiin lentojen ja majoitusten varausvahvistukset sekä passikuva. Kirjoitin vielä lisäksi hakemukseen, että tarkoitukseni on matkustaa Hongkongista Shenzheniin junalla (rajalle pääsee Hongkongin metrolla/lähijunalla ja rajan toisella puolella voikin hypätä Shenzhenin metroon) ja etten voinut ostaa junalippua verkosta vielä elokuussa.
Autolla Kuopioon, jotta pääsisi kello 03 Onnibusilla ajoissa Helsinkiin.
Matkustin elokuussa viikkoa ennen Hongkongiin lähtöäni Helsingin Kulosaareen, jossa Kiinan lähetystö sijaitsee. Konsulaattiasioiden toimisto on avoinna arkisin klo 9-12 ja kello kymmenen aikaan jonoa oli jonkin verran. Jono kuitenkin eteni melko nopeasti ja pääsin tiskille viemään passini ja viisumihakemukseni. Viisumin käsittelyaika on neljä päivää ja viisumi maksetaan noudettaessa. Vein hakemuksen maanantaina ja matkustin saman viikon torstaina uudestaan Helsinkiin hakemaan viisumini. Viisumi tulee noutaa kello 9-10 välisenä aikana, joten jouduin heräämään keskellä yötä ja matkustamaan Kuopiosta Onnibusilla Helsinkiin, jotta olisin ajoissa perillä.
Hintaa monikertaviisumille tuli saman verran kuin kerta- ja kaksikertaviisumille eli 60 euroa. Lisäksi tietenkin matkakulut Helsinkiin. Olisi ollut edullisempaa ja helpompaa hankkia viisumi jo silloin, kun asuin vielä Tampereella. Kaupungista kun on Helsinkiin vähemmän matkaa kuin Kuopiosta. Toisaalta viisumia varten tarvittiin lentovaraukset, joten mikäli haluaa ostaa halvat liput, joutuu lyömään matkapäivät hyvissä ajoin lukkoon. Toki ainahan voi ostaa peruutuskelpoiset liput ja tehdä lopulliset matkavaraukset viisumin saamisen jälkeen. Periaatteessa olisin myös voinut pyytää jotakin Helsingissä asuvaa tuttua noutamaan passini, sillä viisumia ei tarvitse hakea henkilökohtaisesti, kunhan on anomusta viedessä saatu kuitti mukana.
M niin kuin monikerta!
Monikertaviisumi mahdollistaa sen, että voin halutessani käydä Shenzhenissä useammankin kerran ja lisäksi kenties jatkaa Hongkongista matkaa eteenpäin junalla. Paluulentoni Suomeen on 18.1. ja lähtökenttäni Singapore, eli joulukuussa viimeisten tenttien jälkeen lähden vielä avoinna olevaa reittiä kohti Singaporea. Yksi vaihtoehto on mennä Vietnamin Hanoihin junalla, joka tietenkin kulkee Manner-Kiinan kautta, eli Kiinan viisumi tarvitaan.

tiistai 27. syyskuuta 2016

Opiskelukuvioita

Varsinaiset opinnot ovat vihdoin päässeet vauhtiin. Chinese University of Hong Kongissa suurin osa kursseista on 3 unitin arvoisia ja kestää koko lukukauden. Jotkut kurssit kestävät vain puoli lukukautta ja ovat 1,5 unitia. Ainakin joidenkin hollantilaisyliopistojen mukaan 3 unit = 5 ects, joten uskoisin Tampereen yliopiston noudattavan samaa linjaa.

Heinäkuussa me vaihtarit saimme listan kursseista, joille on mahdollista ilmottautua verkossa ennakkoon muutaman päivän mittaisin ennakkoilmoittautumisjakson aikana. Lisäksi saimme pitkän listan kursseista, joille emme saa osallistua. Mukana oli ikäväkseni hyvin paljon journalistiikan ja politiikan kursseja. Tieto kursseille hyväksymisestä tuli elokuussa. Minut hyväksyttiin kaikille muille kursseille, paitsi Hongkongin ja Manner-Kiinan suhteita käsittelevälle politiikan kurssille, joka ilmeisesti olikin tarjolla vain kiinaksi, ei englanniksi. Yliopisto tosiaan on kolmikielinen, opetusta on englannin lisäksi kantoninkiinaksi ja mandariinikiinaksi.

Ennakkoilmoittautumisten lisäksi syyskuun alussa oli add/drop-viikko. Toisin sanoen ensimmäisten kahden opetusviikon aikana voi käytännössä käydä kaikilla mahdollisilla kursseilla haistelemassa meininkiä ja sitten toisella viikolla tehdä CUSIS-nettijärjestelmässä tarvittavat kurssilisäykset/poistot. Itse löysin mielenkiintoisen Tourism planning & management -kurssin, jolle ilmottauduin vasta tällä viikolla. Kävin myös yhdellä Urban sustainability -luennolla, mutta kurssi ei vaikuttanut tarpeeksi mielenkiintoiselta ja lisäksi oli melko työläs, joten en ilmoittautunut kurssille.

Opintotuki ja Tampereen yliopistolta saamani apuraha edellyttävät vähintään 20 ECTS edestä suorituksia syksyltä, kun taas joillakin muilla opiskelijoilla kotiyliopisto vaatii heitä suorittamaan 30 ECTS:n edestä opintoja. Lisäksi omat opintoni eivät suoraan vastaa Tampereen yliopiston kursseja, vaikka viestinnän kurssit saatankin saada luettua journalistiikan syventäviksi valinnaiskursseiksi. Toisaalta minulla ei myöskään ole joidenkin muiden opiskelijoiden stressiä kurssivastaavuksista eli että minun olisi pakko käydä juuri vastaavat kurssit kuin Suomessa muut maisteriopiskelijat tällä hetkellä käyvät. CUHK:iin tulee paljon oikeus- ja kauppatieteiden opiskelijoita, välillä tuntuukin siltä, että lähes kaikki vaihtarit opiskelevat jompaa kumpaa. Kilpailu ko. alojen kurssipaikoista on tiukkaa ja osalle kursseista ei voinut ilmoittautua verkossa vaan piti toimittaa paperinen lomake tiedekunnan opintotoimistoon. Lisäksi monet joutuivat kaivelemaan kotiyliopistonsa opinto-oppaista kurssiselosteita, koska joillekin kursseille on tiettyjä pohjavaatimuksia ja edeltäviä kursseja. Itse onneksi vältyin moisilta.

Lopulliset kurssivalintani ovat seuraavat:
Comparative Media Systems and Global Media, Social Media and Crisis Communication, Tourism Planning and Management, Japan and Global Political Economy sekä Sustainable Urban Transport.

Kurssien suoritustavat vaihtelevat. Kaikkiin kursseihin sisältyy ainakin joissakin määrin ryhmätöitä, mistä en henkilökohtaisesti kovin paljon innostu. Lisäksi ryhmätöistä jokainen ryhmäläinen saa saman arvosanan, mikä toki on järkevää. Itselleni kun arvosanoilla ei ole väliä, läpipääsy riittää enkä jaksaisi käyttää paljon aikaa ja energiaa, jotta saisin parhaat arvosanat. Parempia arvosanoja tavoitteleville paikallisille opiskelijoille samassa ryhmässä se on tietysti hieman hankala juttu. En haluaisi muiden kärsivän omasta rennosta opiskelutyylistäni.
Esimerkiksi Japani-kurssilla suurin osa arvosanasta määräytyy kotona tehtävän välitentin ja kotona tehtävän lopputentin perusteella ja pieni osa tunnilla tehtävien ryhmäharjoitusten pohjalta. Sitten taas viestinnän kursseilla on luvassa kaksikin isompaa ryhmäprojektia, joihin sisältyy sekä suullinen esitys, että kirjallinen työ. Liikenne- ja turismikursseilla myös pieni opintoretki lähiympäristöön kuuluu kurssin suorituksiin.

tiistai 6. syyskuuta 2016

Ensimmäisiä tunnelmia

Ensimmäinen viikko on jo takanapäin. Vaihtareille järjestetty orientaatio kesti keskiviikosta perjantaihin eli lauantaihin asti majoituimme väliaikaisissa asuntoloissa keskellä kampusta. Sunnuntaina ohjelmassa oli muutto varsinaisiin asuntoloihin eri puolille isoa kampusta. Onneksi yliopisto oli järjestänyt matkatavaroille kuljetuksen, eli rinkan kanssa ei tarvinnut lähteä seikkailemaan. Se oli siksikin järkevää, että kampuksen sisälle kulkevat bussit ajavat muutaman kerran tunnissa ja ovat ruuhka-aikaan täpötäysiä. Monta sataa vaihto-opiskelijaa isojen laukkujensa kanssa olisi aiheuttanut kaaoksen busseissa.

Palataan kuitenkin maanantaihin eli viimeiseen päivääni koti-Suomessa ennen lähtöä. Kaikki meni mukavasti aamupäivästä ja pakkailin viimeisiä tavaroita reppuuni. Joskus yhden jälkeen tarkistin puhelimeni Finnair-sovelluksesta, montako päivää paluuseen on sillä sovellus näyttää olemassa olevien varausten tiedot. Hämmennyin, kun klo 23.50 lähtevän Hongkongin lennon sijaan siellä olikin klo 18.20 lähtevälle Pekingin lennolle tarkastuskortti. Ajattelin ensin, että syynä on lennon ylibuukkaus. Lähtöselvitystä tehdessäni kun oli tullut ilmoitus, että Hongkongin lento on ylibuukattu ja yhtiö etsii vapaaehtoisia, jotka voisivat tarvittaessa vaihtaa lentoa. En suostunut, mutta ajattelin, että kenties siirto Pekingin lennolle johtuisi siitä.
No olisin päässyt kokemaan jos ette olis rikkonu perhana sitä konetta.
Pari minuuttia myöhemmin sain Finnairilta tekstiviestin, jossa ilmoitettiin Hongkongin lennon olevan peruttu. Syyksi ilmoitettiin tekninen vika, mutta tiesin että tosiasiallinen syy oli sunnuntaiaamuinen vahinko Helsinki-Vantaalla. http://www.iltasanomat.fi/matkat/art-2000001249563.html Yksi Finnairin uusista A350-koneista törmäsi alhaisella nopeudella matkustajasiltaan ja sai vaurioita vasempaan siipeensä ja moottoriinsa. Koska lentokonebongaus ja Flightradarin tutkiminen kuuluvat ajanviettotapoihini ja koska sunnuntai-illan Hongkongin lento lähti vasta maanantaiaamuna samaisen konerikon vuoksi, osasin tavallaan odottaakin mahdollisia muutoksia. Ennemmin tosin olisin odottanut lähdön siirtymistä tiistaiaamuun.

Soitin välittömästi Finnairin antamaan palvelunumeroon ja kerroin, että Pekingin kautta lentäminen ei onnistu. Vanhempieni luota on neljän tunnin ajomatka lentokentälle ja baggage dropin sulkeutumiseen ja koneeseennousun alkamiseen oli aikaa melko tasan neljä tuntia ja koneen lähtöön viisi. Virkailija lupasi palata asiaan, mutta soittelin puolen tunnin päästä takaisin. Lopulta paras vaihtoehto, jolla olisin ennen keskiviikkoaamuna klo 9.30 alkavaa tervetulotilaisuutta perillä Hongkongissa, kulki Singaporen kautta. Finnairin lento Singaporeen lähtisi klo 23.55 eli viisi minuuttia alkuperäisen peruutetun Hongkongin lennon jälkeen ja olisin HK:ssa paikallista aikaa tiistai-iltana kello 23.40. Pitkä ja mutkikas matka, mutta perille olisi päästävä. Stam1na-fanina tuli väistämättä mieleen: Kaksi reittiä, yksi suunta. Heh heh...

Olin lentokentällä hyvissä ajoin, sillä junavaihtoehdot olivat joko 18.50 saapuva tai 21.55 saapuva juna. Rinkka painoi lähtöselvityksessä 24.9 kg kun raja olisi ollut 23 kg. Ystävällinen virkailija ei kuitenkaan perinyt lisämaksuja sumpliessaan minulle tarkastuskortteja, joita automaatti ei halunnut tulostaa. Kiitos hänelle. Voin myös kertoa, että reppuni ylitti muutamalla kilolla käsimatkatavaralle sallitun 8 kg rajan. Olin hieman yllättynyt, että olin niinkin rennossa fiiliksellä lentokentällä. Minua ei jännittänyt, olin rauhallinen.

Lento Singaporeen meni yllättävän mukavasti. Ruuassa ei ollut valittamista. Nukuin suurimman osan aikaa ja kuuntelin musiikkia. Täytyy myös mainita, että katsoin vuoden 2015 version Heidi-elokuvasta. Siis se pikkutyttö Sveitsin Alpeilla nyrpeän isoisän kanssa -elokuva. Isoisää näytteli Perikato-elokuvan Hitleriä esittänyt Bruno Ganz ja muutkin näyttelijät puhuivat melko leveää sveitsinsaksaa, mikä hymyilytti kovasti, kuten myöskin ihanat lumihuippuiset alppimaisemat. Singaporessa söin melko edukkaan päivällisen jatkolentoa odotellessani.

Singaporen Changia on kehuttu maailman parhaaksi kentäksi ja paljon siellä olikin kaikkea. Minulta kenttä saa kuitenkin miinusta kahdesta asiasta. Toinen on se, että turvatarkastus on vasta juuri ennen lähtöporttia, eli jos vaihdat kentällä konetta, joudut myös menemään turvatarkastuksen läpi vaikka olisit tarkastuksessa käynyt jo Helsingissä. Eniten se ärsytti siksi, että jouduin tyhjentämään vesipulloni ja täyttämään sen uudelleen sekä taiteilemaan läppärini pois repusta ja takaisin reppuun. Lisäksi jostakin syystä lähtöportilleni A18, jonne oli yhteinen turvatarkastus ja turvatarkastuksen jälkeinen varsinainen porttialue porttien A16-A19 kanssa, ei päässyt kuin 45 minuuttia ennen koneen lähtöä, sillä he halusivat hoitaa Jakartan koneen matkustajat ensin pois alta. En ymmärrä systeemiä.

Lento Singaporesta Hongkongiin sujui melko leppoisasti ja Singapore Airlines tarjosi myös maittavan aterian. Plussaa siitä, että kahvin kanssa sai jälkiruuaksi Magnum-jäätelön. Hongkongissa pääsin passintarkastuksesta melko nopeasti läpi, sillä sain mennä resident-jonoon visitor-jonon sijaan. Muille tulevaisuudessa Hongkongiin vaihtoon tuleville kerrottakoon, ettei koneessa tarvitse täyttää sitä maahantulolappua vaan passintarkastuksesta saa opiskelijaviisumiin nidottavan kuitin maahan saapumisesta. Samainen kuitti mahdollistaa poistumisen Hongkongista ja paluun takaisin niin kauan kuin opiskelijaviisumi on voimassa.

Koska lento laskeutui klo 23.40, MTR-junat eivät kulje kovin pitkään puolen yön jälkeen enkä olisi keskellä yötä halunnut seikkailla tavaroideni kanssa, otin suosiolla taksin yliopistolle. Hintaa tuli noin 260 $ eli noin 30 €. Kommelluksilta ei vältytty saapuessakaan sillä kuski ajoi hieman väärälle puolelle rakennusta. Onneksi löysin oikean oven ja sain vietyä tavarat huoneeseen. Nukkuminen ja suihku eivät ehkä koskaan ole tuntuneet niin hyvältä kuin tiistai-keskiviikko välisenä yönä.
Pirteä matkustaja saapui Singaporeen.

tiistai 23. elokuuta 2016

Paluu maailmalle

On taas aika herätellä blogia vaihtoonlähdön merkeissä. Kuten Itävallasta palatessani, tai ehkä jo siellä ollessani kirjoitin, halusin ja haluan ehdottomasti lähteä yliopistovaihtoon myös maisterivaiheen opintojen aikana. Aloitin syksyllä 2015 journalistiikan maisteriopinnot ja halusin suorittaa ensimmäisen vuoden opinnot rauhassa.

Wu Yee Sun college / Kuva: Panoramio.com
Pitkäaikaisena ajatuksenani oli lähteä syksyksi 2016 Nordplus-ohjelman kautta Islannin pääkaupunkiin Reykjavikiin ja sitten kevääksi 2017 Erasmus-vaihtoon joko Belgian Gentiin, Prahaan tai Budapestiin. Kuitenkin tammikuussa 2016 hieman ennen syksyn 2016 vaihtohaun umpeutumista keskustelin vaihtoon lähtemisestä joidenkin opiskelukavereideni kanssa ja aiemminkin pinnan alla kummitellut Aasia nousi jälleen esiin. Olin hylännyt joitakin Aasian vaihtokohteita siksi, että syyslukukausi jatkuisi liian pitkälle kevääseen 2017 ja osassa opetus alkaisi turhan aikaisin kesällä 2016. En halunnut lähteä vaihtoon heinäkuussa. Kuitenkin Hongkongista löytyi mielenkiintoinen yliopisto, jonka kurssitarjontakin vaikutti hyvältä, The Chinese University of Hong Kong eli CUHK. Koska opiskelen erillisessä maisteriohjelmassa, tarvitsin pääaineen professorilta puollon. Käytännössä tämä tarkoitti vain proffan kv-toimistoon lähettämää "vaihtoonlähtö ok"-sähköpostia pitkän suosituskirjeen sijaan. Huhtikuussa sain myös kuulla toisen ilouutisen: Tampereen yliopisto haluaa minusta eroon myös kevääksi 2017 eli Praha ja Erasmus ovat tosiasia, mikäli vain Kaarlen yliopisto minut sinne haluaa ottaa. Asia varmistuu joskus marras-joulukuussa.
Maisema collegen pihalta / Kuva: Panoramio.com
Viime helmikuussa sain tietää tulleeni valituksi Tampereen yliopiston puolesta. Hongkongin oma hakuaika oli maaliskuun lopussa. Hyväksymistieto sieltä tuli kesäkuun alussa ja sitten pitikin kiireellä täyttää heidän omat hakupaperinsa ja toimittaa ne tulostettuna TaY:n kv-toimistoon, josta ne lähetettiin postitse Hongkongiin. Viisumitarran sain tällä viikolla kuriiripostina kotiin. Lähtö on ensi maanantaina eli 29.8. kello 23.50 Finnairin suoralla lennolla. Perillä Hongkongissa olen tiistaina klo 14.30 paikallista aikaa. Pääsen myös testaamaan Finskin uuden A350-lentokoneen, mikä tietenkin ilahduttaa lentokonebongarin mieltä kovasti.
Finskin eka A350 saapumassa Helsinkiin lokakuussa 2015. Kuva by me
Vaikka olenkin Suomessa maisterivaiheen opiskelija, hain vaihtoon kandina, koska CUHK takaa kaikille kandivaihtareille asuntolapaikan ja maisteritason opiskelijoille paikan saanti on epävarmaa ja asuntola myös kalliimpi. CUHK on ainoani Hongkongin yliopistona jaettu collegeihin. Jokainen opiskelija kuuluu johonkin collegeen ja opiskelijat asuvat oman collegensa asuntolassa. Myös vaihto-opiskelijat saavat oman "koticollegen". Oma collegeni on Wu Yee Sun, joka on nimetty samannimisen hongkongilaispankkiirin mukaan. Asuntolassani on noin 600 paikkaa ja tulen asumaan kahden hengen huoneessa, todennäköisesti paikallisen opiskelijan kanssa. Kieltämättä hieman jännittää, vaikka asuinhan Itävallassakin jaetussa huoneessa. Lähtöön on aikaa vain muutama päivä, pakkaamista pitäisi ehkä jo alkaa miettiä?
Näkymä Wu Yee Sun collegen kahden siiven välissä olevalta terassilta (Kuva: CUHK)

sunnuntai 22. toukokuuta 2016

Kesä 2011 Balkanilla, osa 2

Blogi on jäänyt rappiolle, yritän parantaa tapani. Tässä jatkoa viimeisimmälle Balkan-muistelolle.

Sofia oli mukava kaupunki, vaikka edellisessä postauksessa mainittu turistiripuli riivasikin erittäin ikävästi. Matka jatkui bussilla Makedonian pääkaupunkiin Skopjeen. Eräs tuttavani on ollut Kosovossa rauhanturvaajana ja hän suositteli käymään joen rannalla sijaitsevassa Kuuba-baarissa, La Bodeguita del Mediossa. Mojito oli hyvää, kuten myös ruoka. Ravintolan wc-tilat sijaitsevat kellarissa ja portaikon seinät olivat täynnä erilaisia "X oli täällä"-kirjoituksia. Yllättäen joukosta löytyi paljon suomenkielisiäkin tekstejä, mm. toteamus siitä, että suomalaisen rauhanturvaajat ovat kovaa ja kokenutta sakkia. Mistähän johtuisi.
Tunnetuimmat Makedoniaan ja Skopjeen liitetyt henkilöt eivät varsinaisesti edes ole makedonialaisia. Maa on taistellut pitkään Kreikan kanssa nimestään, sillä Kreikalla on Makedonia-niminen maakunta, eikä se hyväksy Makedonia-valtion nimeä. Tästä syystä esimerkiksi Euroviisuissa esiintyy maa nimeltä Entinen Jugoslavian tasavalta Makedonia, englanniksi FYROM eli Former Yugoslavian Republic of Macedonia. Aleksanteri Suuri hallitsi 300-luvulla eaa. Makedonian kuningaskuntaa. Hänen synnyinpaikkansa oli nykyisen Kreikan alueella, mutta Skopjen keskustassa on silti hänelle omistettu ratsastajapatsas. Kreikka ei tietenkään ole mielissään Makedonian halusta omia sankari itselleen. Toinen tunnettu makedonialainen on Skopjessa, silloisessa Osmanien tasavallassa syntynyt makedonian albaani Agnes Gonxha Bojaxhiu, joka tunnetaan paremmin nimellä Äiti Teresa. Myös hänellä on Skopjessa oma patsas. Itse muistan omilta kouluajoiltani sen, että uutisissa hänestä puhuttiin albanialaistaustaisena.
  
 Skopjesta matka jatkui erääseen reissun odotetuimmista kohteista eli Kosovon pääkaupunkiin Pristinaan. Noustessani pikkubussiin Skopjen bussiasemalta, takanani istunut mies kysyi englanniksi "Are you by any chance from Finland?". Säikähdin ja hämmennyin kysymyksestä. Minulla ei ollut suomenkielistä tekstipaitaa enkä lukenut mitään suomenkielistä lehteä tai kirjaa, kuinka mies arveli minun olevan suomalainen? Änkytin epämääräisen myöntävän vastauksen ja selvisi, että mies oli itsekin suomalainen. Hän oli huomannut ranteessani Tuska Metal Festival -rannekkeen ja siitä päätellyt minun vähintäänkin vierailleen Suomessa. Mies oli Kosovossa rauhanturvaajana ja palaamassa lomilta takaisin työn äärelle. Vuonna 2011 Kosovossa oli enää pieni joukko suomalaisrauhanturvaajia jäljellä. Matka sujuikin leppoisasti keskustellen rauhanturvaamisesta ja matkailusta.
 
Pristinassa sijaitsevaa kansalliskirjastoa ei hyvällä tahdollakaan voi luonnehtia kauniiksi. Pristinassa edulliset majoitusvaihtoehdot ovat kortilla, tai ainakin olivat vuonna 2011. Reppureissaajien suosiossa on parin kilometrin päässä ydinkeskustasta rauhallisella omakotialueella sijaitseva Guesthouse Velania eli Professor's Guesthouse. Lähiympäristö toi jollakin tapaa mieleeni Brasilian. Matka majapaikasta keskustaan kulki parin hiekkatien kautta, mikä lisäsi eksotiikkaa.
Varsinaisia nähtävyyksiä Pristinassa ei ole. Itse keskityin pääasiassa päämäärättömään vaelteluun ja ihmisten tarkkailuun. Kaupungissa sijaitsee myös Bill Clintonin patsas, joka sijaitsee erään kerrostalon edustalla. Jatkoin Pristinasta matkaani kohti Albanian pääkaupunkia Tiranaa. Busseja kulki ainakin tuolloin kolme päivässä ja itse valitsin klo 6 lähteneen bussin, koska matka kesti useita tunteja. Pristinan bussiasemalta pääsee liikkumaan keskustaan esimerkiksi takseilla. Hinnasta kannattaa neuvotella etukäteen ja muistaa myös se, että itse bussiaseman alueelle ajaminen on maksullista eli kuski voi periä vielä ylimääräisen euron tai kaksi, jotta saa pysäköintimaksun maksettua. Pysäköintialueen ulkopuolella on myös takseja päivystämässä.
Bussi Tiranaan oli 16-paikkainen pikkubussi, jossa olin ainoa ei-kosovolainen ja ei-albanialainen matkustaja. Kesken matkaa pysähdyimme Prizrenin kaupungissa, jossa vaihdoimme toiseen pikkubussiin. Elävästi jäi mieleen, kuinka joku paikallinen kertoi minulle saksaksi ja ranskaksi, englantia hän kun ei osannut, että nyt pitää vaihtaa bussia, jos haluaa Tiranaan. Eräs toinen paikallinen halusi tarjota minulle paikallisessa pikkukahvilassa kahvin. Kaikkiaan tunnelma oli lämmin ja sympaattinen ja Kosovosta jäi hyvä mieli. Ehdottomasti haluan palata maahan vielä joskus uudestaan ja paremman ajan kanssa.
Myöskään maisemissa ei ollut valittamista Kosovon länsiosassa ja Albaniankin puolella maisemat ovat vuoristoisia ja kauniita. Tirana on siitä mielenkiintoinen kaupunki, ettei siellä ole lainkaan yhtä linja-autoasemaa vaan eri paikkojen bussit lähtevät eri puolilta kaupunkia. Hostellissa, johon majoituin, oli listattu ovessa bussien lähtöpaikat. Ajatus olisi jotakuinkin sama, kuin että Tampereella Porin ja Rauman bussit lähtisivät Hämeenpuistosta pääkirjaston edestä, Helsingin bussit Viinikan liikenneympyrän läheltä, lähiliikenteen bussit Ylöjärvelle ja Lempäälään rautatieasemalta ja Jyväskylän bussit Kalevan kirkolta.

lauantai 18. heinäkuuta 2015

Kesä Balkanilla 2011, osa 1

Kesällä 2011 nautin ensimmäistä kertaa elämässäni neljän viikon palkallisesta kesälomasta. Tuolloin Balkanin alue oli minulle tuntematon, joten päätin suunnata reiluksi kolmeksi viikoksi Kaakkois-Eurooppaa valloittamaan. Jo yksittäiseen maahan saisi kulutettua kolme viikkoa ja enemmänkin, mutta tuolloin ajattelin tehdä yleisen Balkan-kierroksen. Bonuksena tietenkin kymmenen uutta maata käytyjen maiden listalle. Lensin Helsingistä Romanian Bukarestiin ja Slovenian Ljubljanasta takaisin Suomeen. Matkareitti oli Bukarest - Belgrad - Sofia - Skopje - Pristina - Tirana - Bar - Budva - Dubrovnik - Mostar - Sarajevo - Zagreb - Bled - Ljubljana. Reissu oli samalla ensimmäinen pidempi yksin tehty ulkomaanreissu. Edellisenä vuonna olin Unkarissa EFIL Summer Summit -koulutuksessa AFS-vapaaehtoisille ja sen yhteydessä reissailin muutaman päivän, mutta kolme viikkoa oli selvästi tuota reissua enemmän.
Sain kuulla monilta ihmettelyä: "Miksi Balkanille?", "Miksi sä jonnekin Albaniaan haluat?!" yms. Juuri siksi, etten siellä ollut aiemmin käynyt. En ole koskaan innostunut pakettimatkoista rantalomakohteisiin ja "perinteisemmät" Euroopan kaupunkilomakohteet kuten Praha, Budapest ja Amsterdam oli jo nähty. Niihin tosin kaipaan aina yhä uudelleen, mutta ymmärtänette pointtini.
Valitettavasti varsinaisen reissupäiväkirjan pito jäi tuolloin, mutta mielessä on silti kirkkaasti monia hienoja yksityiskohtia matkan varrelta. Yöjuna Belgradista Sofiaan koostui vain kahdesta istumavaunusta, ei siis makuuvaunuja lainkaan. Belgradin keskustassa Bulevar Despota Stefanan erään hämärännäköisen oven takana, kellarikerroksessa on Federal Association of Globe-Trotters -niminen baari/kahvila. Paikka (kuva yllä) oli kuin kotoisa olohuone ja omistajan kissat tulivat uteliaina katsomaan vierasta ja vaatimaan rapsutuksia. Serbia on sisämaavaltio, mutta Belgradin keskustan lähellä sijaitsee järvi ja Ada Ciganlija -niminen saari, jossa pääsee nauttimaan uimisesta ja rantaelämästä. Saarella on mahdollista myös pelata tennistä ja vuokrata polkupyörä. Tein ohjeista huolimatta klassisen turistimokan ja nautin ruuaksi salaatin, jossa oli majoneesia. Seuraavat kaksi päivää Bulgarian pääkaupungissa Sofiassa turistiripuli piti huolen siitä, että jatkossa muistan miettiä kahdesti mitä ruokaa tilaan.

Yöjunassa kohti Sofiaa päädyin samaan kuuden hengen osastoon kahden espanjalaisen nuoren reilaajan, serbialais-israelilaisen miehen ja muutaman juopuneen serbinuoren kanssa. Espanjalaisten kaveri oli tulossa Tampereelle Erasmus-vaihtoon ja löysimme yhteistä puhuttavaa Hervannan legendaarisesta opiskelijatalo Mikontalosta. Keskustelut muiden kanssa osoittivat, että sodan jäljet Balkanilla näkyvät edelleen. Serbialais-israelilainen mies oli järkyttynyt ja tuohtunut, kun kerroin meneväni myös Kosovoon. "Miksi sä sinne haluat? Siellä on sota." Lisäksi minua ärsytti hänen tapansa puhua päälleni. Mainitsin meneväni Skopjeen joten sieltä olisi näppärä käydä myös Kosovon puolella, niin hän heti tarkensi ettei Skopje ole Kosovoa vaan Makedoniaa. Kyllähän minä sen tiedän, tollo! Serbialaisnuorista yksi osasi hieman englantia, kaksi eivät. "Do you have a boyfriend?", "What do you study?" -tyyppisten kysymysten lisäksi he kovasti kummastelivat miksi haluan mennä Kroatiaan. Eihän sinne nyt kukaan halua. Jugoslavian aikaan ei ollut väliä mistä naapurisi oli kotoisin, mutta hajoamissotien jälkeen etnisestä alkuperästä on tullut todella olennainen asia. Osin nuorten miesten hämmästely voi tosin olla Suomi vs. Ruotsi -tyyppistäkin, mutta uskallan väittää sodan olevan yksi suuri syy.

Vuonna 1999 NATO pommitti Belgradin hallintorakennuksia, sillä Serbia ei suostunut lopettamaan sotimista Kosovossa. Pommitettujen rakennusten rauniot ovat edelleen olemassa keskustassa ja luonto yrittää ottaa omansa takaisin yläkerroksissa kasvavien puiden muodossa. Pommitetut rakennukset olivat pysäyttävä näky.

perjantai 17. heinäkuuta 2015

Back in business, Portugali & Azorit

Edellisestä postauksesta on kulunut jo yli vuosi. Yliopistovaihto Itävallassa on taaksejäänyttä elämää, mutta blogin pitäminen kiinnostaisi edelleen. Siksi päätin kirjoittaa menneistä ja tulevista reissuistani. Tähän mennessä käytyjä maita on 45 ja ulkomaanmatkoja on viime vuosina kertynyt 4-8 vuodessa.

Opiskelun saralla kuuluu sen verran uusia tuulia, että sain kesäkuussa humanististen tieteiden kandidaatintutkinnon valmiiksi, pääaineenani saksan kääntäminen. Syksyllä aloitan journalistiikan maisteriopinnot, mutta tarkoitus olisi jatkaa myös käännöstieteen opiskelua. Toivoisin pääseväni vuoden päästä uudestaan vaihtoon jonnekin, hyviä suunnitelmia on jo olemassa. ;)

Lento lähti Helsingistä portilta 12 klo 6.10 ja klo 8.00 oltiin näin pitkällä.

Toukokuussa 2015 kävin vanhempieni kanssa Portugalissa. Olemme olleet yhdessä Madeiralla 2008 ja kunnon omatoimilomailijoina lentoreittimme kulki Brysselin ja Lissabonin kautta Funchaliin ja Lissabonin sekö Frankfurtin kautta takaisin Helsinkiin. Tuolloin meille jäi paluumatkalla useamman tunnin vaihtoaika Lissabonissa ja tarkoitus oli käydä pikaisesti kaupungilla, mutta huono sää esti suunnitelmat. Siitä lähtien ajatuksissa on ollut kaupunkiloma Lissabonissa. Viime talvena TAP Portugalilla oli edukkaita lentoja Lissaboniin, joten tartuimme toimeen. Samalla tuli ajatus vierailla Azoreilla.



Vaihtoehtoja tutkimalla havaitsimme, että Irlannin halpalentoihme Ryanair lentää Lissabonista São Miguelin saarelle Ponta Delgadaan. Saari oli aiemmilta matkoiltamme jo tuttu. Matkasuunnitelma muotoutui lopulta niin, että Lissabonille jäi aikaa kolme päivää ja São Miguelille toiset kolme päivää. Myös lentoaikataulut olivat sopivat. Lähtö Helsingistä aamukuudelta ja paluulento Lissabonista illalla klo 22, joten myös matkustuspäivinä jäi runsaasti aikaa kaupungilla kiertelyyn. Myös Lissabon - Ponta Delgada -lennot olivat aamumeno ja iltapaluu. Menomatka HEL-LIS ei mennyt aivan putkeen. Lento lähti noin 30 min myöhässä ja pääsimme peruuttamaan rullaustielle, kun kapteeni kuulutti, että teknisen vian vuoksi joudumme lentämään alemmalla lentopinnalla, minkä vuoksi koneeseen pitää tankata lisää polttoainetta. Rullasimme parkkiin terminaali 2:n edustalle. Loppujen lopuksi vian korjaamiseen ja muuhun säätöön meni aikaa noin kaksi tuntia, mutta kokenutta matkailijaa lähinnä hymyilytti. Onneksi ei ollut kiire.


Parin päivän Lissabonissa oleilun jälkeen oli aika suunnata Azoreille. Matkalla tuli iloittua sujuvasts portugalin taidostani, vaikka euroopanportugali brasilianportugalista eroaakin. Ensimmäisenä iltana Lissabonissa huomasin metroaseman näytöllä vain portugaliksi olleen tiedotteen seuraavan päivänä olevasta lakosta. Metroliikenne seisoi koko päivän työehtokiistojen takia. Ilman portugalin taitoa tieto olisi jäänyt saamatta.

Edellisestä vierailustani Azoreilla ehtikin vierähtää kuusi vuotta. Eräs kohde, johon halusin tutustua lähemmin, oli Monte Palace -niminen hotelli. Pääsiäisen aikaan 2009 hotelli oli aidattu ja sitä vartioivat vihaiset koirat, joten lähempi tutustuminen ei ollut mahdollista. Pari vuotta sitten aidat ja koirat kuitenkin vietiin pois. Kyseessä on hylätty luksushotelli hienolla paikalla vuoren huipulla. Hotellista on hienot näkymät Sete Cidadesin kaksoisjärville.

 
Hotelli on rakennettu 1980-luvun lopussa, jolloin Azoreilla ei paljon matkailijoita käynyt. Jostakin käsittämättömästä syystä viiden tähden hotelli rakennettiin ylös vuorelle kauas asutuksesta ja bussireiteistä. Kuinka ollakaan, hotelli ei menestynyt ja sulki ovensa vain vuoden toimittuaan. Samainen firma rakensi samoihin aikoihin toisen hienon hotellin Agua d'Alton kylään meren rannalle, myös melko kauas muusta asutuksesta. Bahia Palace -hotelli on edelleen toiminnassa ja sen vierestä löytyy mainio hiekkaranta. Hylätyt rakennukset ovat erittäin kiehtovia, joten oli itsestään selvää, että Monte Palaceen pitää tutustua lähemmin. Huipulla usein vallitseva sumu vielä lisäsi hotellin kummitusmaisuutta. Azoreilla on usein sateista ja sumuista eikä kesälläkään ole paljon hellettä.

Edellinen reissu Azoreille oli pakettimatka, johon oli hankittu lisäksi erilaisia retkiä. São Miguelin saaren kauneimmaksi mainittu Lagoa do Fogo eli Tulijärvi jäi kovan sumun takia näkemättä. Maisema on saanut perheessämme lisänimen "Gibraltar", johtuen vanhempieni 90-luvun alussa tekemästä laivamatkasta ja valokuvasta, jossa isäni näyttää takanaan olevaa sumua "jossain tuolla on Gibraltar". Samanlaisia sumumaisemia on vuosien saatossa kertynyt myös mm. Rio de Janeiron Kristus-patsaalta. Kyllä siellä sumun takana ihan oikeasti jotakin on, uskokaan nyt pois...

Tällä reissulla vuokrasimme päiväksi auton, jotta saime omaan tahtiin kierrellä saarta. Saaren luoteisosassa pysähdyimme pieneen kahvilaan, joka oli paikallisten suosiossa, mutta turisteja sinne tuskin eksyy. Cappucino maksoi euron ja oli tehty Nescafén valmisjauheesta. Vanhempi omistajarouva vahti samalla tyttärentytärtään ja myös pari kylänmiestä kävi välillä sisällä istumassa.
Viime kerralla uin Caldeira Velhan lähteessä, tällä kertaa tyydyin kastelemaan varpaani. Paikka oli muuttunut viime kerrasta. Puistoon on rakennettu parempi kävelytie, kunnon wc-tilat sekä pieni näyttely. Sisäänpääsy maksoi pari euroa, kun vuonna 2009 vierailu oli muistaakseni ilmainen.


Azoreilla sää saattaa vaihdella hyvinkin nopeasti. Matkalla Lagoa do Fogolle oli sumuista ja hieman sateista, mutta ylhäällä paistoi aurinko ja minäkin pääsin viimein näkemään itse järven. Kirkkaansininen järvi oli juuri niin kaunis, mitä kerrotaan. São Miguelin saarella riittää nähtävää ja Fogo-järven rannalle olisi ollu mahdollista vaeltaa polkuja pitkin, mutta tällä kertaa se jäi väliin. Saarelta löytyy myös golfkenttä. Matkaa Manner-Portugaliin kertyy noin 1450 km eli saman verran kuin Helsingistä Wieniin. Turisteja oli kyllä, muttei läheskään niin paljon kuin Madeiralla saati Kanariansaarilla. Azorit koostuvat yhdeksästä saaresta, joista São Miguel on väkimäärältään suurin ja Ponta Delgada on itsehallinnollisen alueen pääkaupunki. Kaupungissa on noin 60 000 asukasta, mutta se tuntuu kokoaan isommalta.
Seuraavalla Azoreiden reissulla olisi mukava tutustua muihinkin saariin. Suomesta Azoreille tekee pakettimatkoja ainakin Lomamatkat. Omatoimisesti saarille pääsee lentämään parhaiten Lissabonin kautta. SATA ja TAP lentävät Ponta Delgadan lisäksi mm. Terceiran saarelle. SATA Air Açores lentää myös Azorien sisäisiä reittejä eri saarten välillä.